Vastuuta!

Te jotka tulette saamaan lapsen nuorena niin pitäkää sitten hyvä huoli, se on lapsen tulo sellasta että ei sitä voi muille antaa että mä lähen tästä sinne ja sinne. Minusta on nimittäin ihan huolestuttavaa kun lapset jotka ei vielä itsestään ole osannut ottaa vastuuta, hankkivat lapsia jonkun kuukauden seurustelun jälkeen tms. Yksikin tyttö tuossa naureskeli että lapsi kun tuo mukanaan myös rahaa. Haha, antakaa mun nauraa! Ikävä kyllä liian moni elää haavemaailmassa. Suoraan voin sanoa että olen suoraan sanottuna kateellinen teille teineille jotka lapsia saatte tuosta noin vaan, me olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta vaikka kuinka pitkään, tuloksetta, lukuisia keskenmenoja on, meillä on kummallakin vakituiset työt jne ja olisimme iki onnellisia pienokaisesta. Ihan surettaa tälläiset tapaukset että pitää lapsia hankkia ja joka päivä niitä ollaan jonnekkin viemässä, muitten hoivattavaksi että itse päästään juoksemaan kundien perässä, juostaan sossun luukulla ja elellään meidän verorahoilla ja taas ollaan haarat auki jakamassa ties kelle ja ilman kumia ja siinä sitä taas ollaan.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voi kun voisi toisen asteen opiskelijoille jo laittaa oppiaineeksi elämän. Peruskoululaisista harva on vielä niin vastaanottavainen että osaisi soveltaa kuulemaansa omaan elämäänsä.
Itse olen monen lapsen äiti, kahdesta eri liitosta 5 lasta, joten en ole samankaltaisessa tilanteessa kuin aloittaja. Mutta, sen voin kyllä todeta kuten aloittajakin että ei se lapsen tuoma raha riitä loputtomiin. Tulee päivä kun teinin housut maksaa enemmän kuin yhden lapsen lapsilisä, noin sata euroa kuussa. Jos vanhemmilla ei ole työtä ja toimeentuloa, ollaan aika hankalassa tilanteessa.
Kaikille nuorille äideille ja isille olisi hyvä saada tietopaketti siitä mitä tuet voivat olla nyt/5v. päästä, 10v, 15, 20... Ei se vanhemmuus ja vastuu lopu siihen että lapsesta saatavat tuet loppuu. Äitejä ja isiä ollaan koko elämän ajan. Vaikka rahallinen vastuu tavallaan loppuu jossain vaiheessa, tarve tukeen ja apuun ei lopu koskaan. Aikuisenakin voi tarvita tilapäistä rahallista apua vanhemmiltaan, tai toisinpäin. Itse olen aikoinani auttanut äitiä rahallisesti, nyt n.20 v. myöhemmin äiti on auttanut minua tilapäisissä karikoissa, esim eron jälkeen. Voimia sinulle, aloittaja

Äänestä

itse olen 1985- vuonna syntynyt ja kyllä hämmästelen välillä nykynuorisoa..
siis jotkut 13 vuotiaat tytöt "jakelevat" itseään..muistan kun itse olin samanikäinen, niin ei tullut edes mieleenkään ruveta harrastamaan sänkyhommia lähes tuntemattoman pojan kanssa.
eka kertani oli 16-vuotiaana silloisen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, ja ennen sänkyhommia äitini oli ottanut yhteyttä ehkäisyneuvolaan ja haettiin yhdessä sieltä ekat e-pillerit ja kortsut..
äiti piti kanssa hienovaraisen juttutuokion seksistä ja siihen liittyvistä asioista kuten raskaudesta ja sukupuolitaudeista.

meillä oli ylä-asteella myös biologian tunneilla aiheena seksuaalisuus, ja oli itse asiassa joku pieni kurssi oliko se nyt elämänkatsomus tai joku, missä keskusteltiin perheistä ja perhenimikkeistä(setä, täti, eno jne), opeteltiin esim. miten autat koiraa joka on syönyt jotain sopimatonta, tai lasta joka on tukehtumaisillaan..näytettiin jopa video synnytyksestä, että mitä siinä oikeastaan tapahtuu..ja taisi varmaan kaikki nuo tiedot auttaa ehkäisemään ainakin meidän luokalla teiniäitiyttä, kun suurin osa on saanut lapsia vasta 20-25 vuotiaana..itse en ole vielä äiti.

mutta kyllä mun mielestä kouluihin pitäisi tuoda lisää tietoa nykypäivän vanhempien elämästä ja vaikka ottaa kouluihin haastateltaviksi teini-vanhempia ja aikuisia vanhempia jotta nuoret saisivat konkreettista perspektiiviä asioihin..voitaisiin ehkä näyttää dvd:ltä oikea synnytys tuskineen kaikkineen, eikä mitään siloiteltua 10min "leffasynnytystä"..

nuoren elämänkatsomukseen vaikuttavat myös vanhemmat, joten toivottavasti hekin alkaisivat "petraamaan" kasvatustaidoissaan eivätkä vain sulkisi silmiään kaikelta. olisi myös tärkeätä että vanhemmat oppisivat juttelemaan lastensa kanssa, eivätkä pitäisi teiniä niin aikuisena että hän ei opastusta tarvitse, vaikka juuri tuolloin se neuvominen ja auttaminen on kullanarvoista.

tsemppiä ap:lle, varmasti on raskasta kun omaa lasta ei kuulu, mutta yritä olla katkeroitumatta ihmisille jotka niitä lapsia saa, koska ei ole heidän vikansa jos teidän lapsensaantinne on hankalaa.

Äänestä

Oikein. Ei se äitiys ja isyys lopu koskaan. Ja vaikka et biologinen äiti olisikaan (tai isä) vanhemmuus pysyy läpi elämän.
Voimia sinulle joka et tahdostasi huolimatta ole saanut lapsia. Ja voimia teille kaikille jotka teinien maailmassa pyritte räpistelemään.
Voimia meille jotka ollaan siinä välimaastossa, odottelemassa tietoa adoptiosta tai sijaisvanhemmuudesta tai jostain muusta elämääsi pitkään vaikuttavasta asiasta.
Ei meistä vahvempia tule siksi että odotamme, meistä tulee vahvempia siksi että jaksamme odottaa

Äänestä

Isoja asioita ja päätöksiä, paljon vastuuta, jota ilman olisi elämä aikalailla helpompaa.. Toki lapset tuo paljon, mutta paljon he vaativatkin ja paljon tulee lasten mukana myös huolta. Aika moni teini unohtaisi lapsihaaveensa tai siirtäisi ainakin niitä, jos tietäisi koko totuuden. Eivät kuitenkaan kaikki ja on hienoa nähdä niitä teinivanhempia, jotka oikeasti ottavat sen suuren vastuun vastaan ja hoitavat lapsensa parhaansa mukaan, itse, antaen turvallisen lapsuuden. On totta, että nuorena jaksaa paremmin ja itselleni lapset ovat tuoneet aivan erilaisen tavan ajatella ihan kaikki asiat. Lapset ovat siis auttaneet tätä nuorta äitiä kasvamaan niin paljon, että saan kiittää lapsiani siitä, että olen tässä onnellisessa elämäntilanteessa, johon en ilman heitä olisi edes tähdännyt.

Voimia lapsettomille, adobtio- tai sijaisvanhemmuuspäätöstä odottaville ja hoidoissa oleville! Ollaan me nuoret onnellisia siitä, että voidaan ylipäänsä saada lapsia ja annetaan kaikki lapsillemme paras mahdollinen pohja elämälle.

Äänestä

Katkeruus paistaa läpi aloittajan viestistä. Ole ny iloinen että joku edes kansoittaa tätä maailmaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fakta_27 kirjoitti:

Te jotka tulette saamaan lapsen nuorena niin pitäkää sitten hyvä huoli, se on lapsen tulo sellasta että ei sitä voi muille antaa että mä lähen tästä sinne ja sinne. Minusta on nimittäin ihan huolestuttavaa kun lapset jotka ei vielä itsestään ole osannut ottaa vastuuta, hankkivat lapsia jonkun kuukauden seurustelun jälkeen tms. Yksikin tyttö tuossa naureskeli että lapsi kun tuo mukanaan myös rahaa. Haha, antakaa mun nauraa! Ikävä kyllä liian moni elää haavemaailmassa. Suoraan voin sanoa että olen suoraan sanottuna kateellinen teille teineille jotka lapsia saatte tuosta noin vaan, me olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta vaikka kuinka pitkään, tuloksetta, lukuisia keskenmenoja on, meillä on kummallakin vakituiset työt jne ja olisimme iki onnellisia pienokaisesta. Ihan surettaa tälläiset tapaukset että pitää lapsia hankkia ja joka päivä niitä ollaan jonnekkin viemässä, muitten hoivattavaksi että itse päästään juoksemaan kundien perässä, juostaan sossun luukulla ja elellään meidän verorahoilla ja taas ollaan haarat auki jakamassa ties kelle ja ilman kumia ja siinä sitä taas ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu