se viimeinen matka

Minä luovuin/lopetin vanhasta koirastani sairauden vuoksi viime syksynä. Mitään ei ollut enään tehtävissä.
Olin aivan lopussa henkisesti/masentunut ja toivoin että aika parantaa haavoja ja kyllä se ihme kyllä auttaa..mutta kaipaan edelleenkin koiraani ja nytkin kun kirjoitan tulee surullinen olo.
Ressullani on hyvin nyt ja puhun korkeuksiin että nähdään uudestaan kun olen itse sinne tulossa.
Koirani on minun sydämmessäni aina mukana kuten muutkin rakkaat edesmenneet.
Minua auttoi pitkät lenkit metsissä vaikka tyhjältä se tuntui mennä ilman ressua..:(
rankkaa aikaa tuo on.

viime kesänä jouduin luopumaan vanhuksesta kun se hyytyi lenkille.. suuri koira kun oli niin autolla piti kotiin hakea ja heti itkuinen soitto luottoeläinlääkärille.. olin koirani kanssa sen saadessa viimeisen piikin vaikka se olikin vaikein paikka tähänastisessa elämässäni ja tuntui että olisin katsonut itseäni jostain ulkopuolelta, se vain oli jotenkin niin epätodellista.. seuraava viikko meni kuin unessa, koko ajan itketti ja keskittymiskyky oli nolla.. otin asian ehkä jonkun mielestä turhankin raskaasti, mutta se koira oli ollut paras ystäväni viimeiset kymmenen vuotta ja pysynyt vierelläni masennuksen ja potkujen ja uuden elämän aikana.. eräässä vaiheessa se oli oikeasti ainoa johon saattoi luottaa, niin sanotusti se johti minut takaisin elävien kirjoihin.. ikävä on vieläkin kova, vaikka onkin enimmäkseen väistynyt jo taka-alalle.. edelleen saatan itkeä ikävääni jos päästän itseni muistelemaan liikaa, vaikka minulla on kotona nyt nuori pentu.. aika auttaa, vaikkakin niin kauhean hitaasti.. toivottavasti sinulla auttaa nopeammin.. lähde kävelylle..

joututtiin lopettamaan viime vuonna rakas koirani,koiralleni todettiin haimasairaus ja se kärsi tilanteesta laihtui todella paljon eikä mikään tuntunut tepsivän.. en ole vieläkään päässyt koirani lopetuksesta yli käyn vieläkin sen haudalla..
suru helpottuu ajan kanssa..

itselläni piristä elämää toinen koirani. ja kotipihani koirat.

jos talosi tuntuu tyhjältä harkitse tarkkaan ottaisitko uuden koiran elämääsi, mutta elä ota hetken mielijohteesta koska muuten luopuminen koskee vielä enemmän.

toivon sinulle että jatkasit reippain mielin eteenpäin,koirasi pysyy aina muistoissasi ja kulkee mukanasi vaikka et sitä huomakkaan.

Meiltä lähti 2010 kaksi rakasta koiraa: vanhempi huhtikuussa ja nuorempi joulukuussa. Näitä ennen lähti koira lokakuussa 2004. Ikävä ja kaipaus säilyvät pitkään, itse en ole kunnolla päässyt oikein kestään yli, mutta pystyn välillä puhumaan niistä itkemättä. Itse olen teettänyt taulun koirista seinällemme, hauta on kaunis ja hyvin hoidettu, muut omat koirat ovat suuri tuki raskaan ajan keskellä. Ei kai siitä yli pääse kuin suremalla ja ajan kanssa, pikkuhiljaa. Ehkä uusi koira auttaa, itseäni on auttanut paljon. Eihän se ole sama, mutta on joku jolle antaa rakkautta, aikaa ja jonka kanssa touhuta..

Hei ja kiiitos kannustavista viesteistänne.
Eilen illalla itkin viimeks itseni uneen kun katselin että vuoteeni vierellä ei ole ketään....päässäni pyöri: yritä nukkua, älä itke, aamulla taas töihin...
Tiedän että otan uuden koiran, mutta kysyisinkin vielä että olisiko se hyvä ottaa nyt heti vai sitten kun suru hiukan hellittää, millaisia kokemuksia itsellänne???
Minulla oli pommi-poika ja tuhkat nyt hyllyssäni muistona.
Itkettää...

Jos olet kovin masentunut, älä ihan vielä ota koiraa. Et pysty tarjoamaan pennulle hyvää alkua, jos olet itkuinen ja poissaoleva. Rupeat siinä surutyön ohessa jo kuvittelemaan, millainen olisi se uusi koiraystäväsi, ja sitten kun tuntuu, että positiiviset, toiveikkaat ajatukset ovat enempi vallalla, ryhdyt koiran hankintaan. Ja - älä entisenkaltaista edes hae, vaan erilaista koiraa. Ei sitä kuollutta ystävää mikään korvaa, hän on ainoa laatuaan. Rakkaat muistot jäävät ikuisesti.

;(( Otan lämpimästii voimahalilla osaa suureen menetykseesi ;((
Tiedän, mitä se on ;((
Jouduin yllättäen luopumaan rakkaastani 10.03.11, eli kolmisen viikkoa sitten ;((.
Koti on niin TYHJÄ ;((
Suru ei tunnu helpottavan, vaikka rakkaan koirulin tuhkauurna on kodin parhaalla paikalla, hyllyssä makuuhuoneessani;((.
En tiedä, miten tästä pääsee eteenpäin, ei kait muuten kun väkisin päivä kerrallaan.
Päivärytmi on aivan sekaisin, nyt sentään olen saanut jo nukuttua muutaman yön.
Uutta koiraa en vielä kaipaa, tämä täytyy ensin kasvaa ulos.
Olen monena päivänä kävellyt hautausmaalla, siellä ei kukaan kysele eikä tuijota kyyneleitäsi, saat itkeä rauhassa. Se on jotenkin helpottanut minua, ainakin hetkellisesti.
Toivon sinulle voimia, yritetään nyt jotenkin päästä normaaliin elämään kiinni päivä kerrallaan ja kun aika on kypsä, niin sitten uutta lenkkikaveria etsimään.
Voimia sinulle toivotan kovasti ♥♥♥