Ongelmia kynsien leikkuussa?

Lurppa92

Meillä on koira jonka kynsiä on varsinaisen vaikea leikata. Mutta kuulin vähän aikaa sitten hyvän ohjeen joka toimi: Koirat rauhoittuvat kun silmät peitetään hupulla, tai jollain huivilla. Sitten antaa vain pienen makupalan palkkioksi. Mutta koirani pn narttu, ja pelkää uroksia. Toiset narttukoirat ei pelota höppänäämme ollenkaan eli mistä urospelko voi johtua? (Ei traumoja muuten kun ilves teki rintaan vuosia sitten palkeenkielen.) Mutta vielä sen jälkeenkin ei pelännyt uroksia n. vuoteen mutta sitten alkoi murista ja vältellä. Vastaa pian. KIITOS!

15

1838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6789678

      Vastataan kun saadaan selkokielelle käännetty kysymys.

    • ansku 11

      koiran silmiä ei todellakaan saa peittää kynsien leikkuun ajaksi, koiran pitää nähdä toimenpide alusta loppuun,.
      minulla on pystykorva joka on todella kipakka käpälistään eikä anna kynsiä leikata kunnolla: toimin näin:
      leikkaan yhden kynnen ensin sitten annan jonkin makupalan tai rauhoittelen, sitten siirryn seuraavaan kynteen, näin koira oppii ettei tarvitse pelätä kynsienleikkausta.
      toinen vaihtoehto on että joku silittää koiraa sillä aikaa kun leikkaat kynnet,koira tuntee olonsa levolliseksi ja leikkuu helpottuu.

      koiraasi pelottaa uroskoirat voi olla jokin entinen tapahtuma/tullut yllätetyksi ja koirasi niin sanotusti muistaa tapahtuneen vasta nyt ja yhdistää sen uros koiriin.
      elä vie uroskoirien lähelle pakosta.
      opeta koiraa esim.lenkillä jos uros koira tulee vastaan niin ota koirasi viereen anna makupala ja rauhoittele, toista tätä samaa aina kun uroskoira tulee vastaan.
      koirasi oppii ettei tarvitse pelätä ja yhdistää näin uroskoirat saatuihin makupaloihin.

    • Scarlet.

      Meillä kanssa koiran kauhu numero 1 on kynsien leikkuu. Koirani on lisäksi n. 40 kiloinen uros ja pistää vastaan kaikella voimalla. Meillä on menossa siedätyshoito, eli leikkaamme joka päivä yhden kynnen. Tämä siksi, että tuon yhdenkin kynnen leikkuuseen saa tehdä töitä puolen tunnin ajan ja kun kynnen saa leikattua, koira niin mielettömän stressaantunut, että jatkamisessa ei ole enää mitään järkeä. Toiveissa olisi, että kun jatkamme tätä tarpeeksi pitkään koira pikkuhiljaa tottuisi tuohon kynsien leikkuuseen ja voisimme joku kaunis päivä leikata kaikki kynnet kerralla.

    • voi jösses näitä

      se nyt mikään hevonen ole

    • pedigyyrr

      Kynsienleikkuu nyt on niitä juttuja, joista koirat ei luontaisesti tykkää. Kun alussa teet koirallesi selväksi, että asia hoidetaan ja mutinat pois, ei jatkossa ole ongelmaa. Vaan jääppäs houkuttelu-lahjontalinjalle, niin saat ikäsi kustantaa eläinlääkärille rauhoitukseen...

      • Ei mitään kikkailuja

        juuri näin !!!


    • Nips Naps

      Meillä nyt 1v. koira. Pennusta asti yrittänyt repiä tassunsa vapaaksi mutta päättäväisesti ollaan miehen kanssa yhdessä hoidettu kaikki tassut yhdellä kertaa. Aluksi annettiin pikku nami per 2kynttä, nyt 1 nami per tassu ja koira on alkanut tottua ja olemaan rauhassa paikallaan. Takatassuja leikatessa on usein miehen sylissä ja kääntää itse päänsä pois miehen toiselle olkapäälle. Mielestäni on silloin levollisempi. En silti menisi peittämään koiran silmiä! Jos itse tahtoo katsella muualle, siitä vaan! Sitä päivää odotellessa että sesse ojentaa itse tassunsa leikattavaksi :)

    • reiniska

      Minä tein sen virheen että annoin koiralle namin aina kynnen leikattuani tai namin joka tassun jälkeen. Siinä vaan huomaamatta tuli palkittua hermostunutta tilaa, eikä sillä tyylillä kynsienleikkuu helpottunut vaan lähinnä vaikeutui. Nykyään kynnet leikataan, thats it. Joskus vain etutassujen, seuraavana päivänä takatassujen tai kaikki samaan syssyyn. Ennen leikkelyä laitan koiran ruuan (jotain muuta kuin tavanomaista nappulaa) näkyvästi ja suurin elein odottamaan. Kun olen leikannut kynnet (koira on kääpiörotuinen ja on useimmiten sylissä leikatessa) lasken koiran sanaakaan sanomatta sylistä ja se tietenkin suunnistaa suoraan ruokakupille. Se on sen palkkio hommasta.

    • helpompaa(ko?)

      Meilläkin on koiran kynsien leikkuu vaikeata, mutta tälläinen vinkki ainakin helpottaa: Ennen kynsien leikkuuta kannattaa "väsyttää" koiraa esim. leikkimällä ja sen jälkeen, kun koira rauhoittuu on kynnet helpompi leikata. Siitäkin on apua jos toinen leikkaa ja toinen silittelee koiraa.

      • voi elämän kevät..

        s..nan uusavuttomat :)
        lopettakaa typerien neuvojen kirjoittelu..
        Koira on KOIRA ja sinä otat ja leikkaat sen kynnet.
        EI siinä tarvita mitää huppuja / nameja/ lällytys lässytystä.


    • onnettomat kasvattaj

      Eiköhän se ole niin, että kynsien leikkuusta on stressiä enempi "leikkaajalle", kuin itse koiralle.

    • onpa hankalaa

      itse olen pitänyt vähän tämmöistä linjaa että koiran kynsien leikkaus, turkin trimmaus tai silmien/korvien puhdistus yms. on perusjuttuja mitkä TÄYTYY tehdä enkä niistä erikseen palkitse kuin jostakin hienosta tempusta. samalla linjalla lähden jo sisäsiistiksi opettelussakin. Se pissa ja kakka kun on luontainen tarve eikä edelleenkään hieno temppu/taito mistä kuuluu palkita... Aina on koirille kynsien leikkauskin opetettu pikkuruisesta pitäen ja ei tuota vaikeuksia isonakaan.

    • somebodyy

      toho kynsie leikkuusee on ainakin meiän koiralla auttanu et vähä välii pentun ja vieläkin koskee sen tassui ja joskus ottaa vaa tassun kätee ja muka leikkaa kynsii et sormil vähä puristaa kynnest, eipähä oo tullu mitää ongelmii, vaik rotuun kuuluu et se on arka tassuist ja kasvattajalki ongelmii koirien kynsien leikkaamisessa.

    • 6876541

      Jos leikkaaja stressaa ja on pakokauhun vallassa jo ennen projektin aloittamista, on liki taattua, että koira ei suostu yhteistyöhön - kyllä koira ihmistä lukee sen verran hyvin.
      Ei kompromisseja (ei nameja ennen kuin hommat on hoidettu, jne.)!
      Jos koiralta ei ole pentuna leikattu kynsiä, saattaa vaatia pidemmänkin ajan yhteisharjoittelun, ennen kuin kynsienleikkuu luonnistuu. Koira kyllä oppii, ihmisen oppimiskyvyn kanssa voi olla niin tai näin.

      Jos koira heittäytyy aivan holtittomaksi jo nähdessään kynsisakset, kannattaa harkita viemistä eläinklinikalle kynsienleikkausta varten - ainakin muutaman kerran ajaksi. Hoitaja leikkaa kynnet, sanoo koira mitä sanoo.
      Ylipitkät kynnet koiralla on inhottava asia koiran siedettäväksi.

    • Missuha

      Meillä on leikattu koirien ja kissojen kynnet pennusta asti. Ei mitään hälinää ja hössötystä vaan sakset käteen ja leikkaamaan, korkeintaa näytetään nopeasti sakset eläimelle että se saa niitä haistaa. Kun koira on pentu niin se on helpompi pitää hallussa ja käsitellä. Ison koiran kanssa tulee itselläkin välissä hosuttua, jos koira ei malttaisi pistää makuulle mutta kun makuulle on päästy niin nips naps vain kynnet pois.
      Kun olet itse itsevarma etkä hötkyile tilasi välittyy koiraankin eikä se välitä leikkuusta.
      Meillä on aina leikattu kynnet kerran viikossa pentu aikoina vaikka ei olisikaan mitään leikattavaa että koira tottuu toimenpiteeseen.
      Jos saat itsesi itsevarmemmaksi jos sinulla on joku apunasi pyydä joku auttamaan mutta itsevarmuudesta se kaikki lähtee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      241
      2608
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2162
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      323
      1880
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1639
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      86
      1546
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe