Pilkka

Minua on pilkattu ja syrjitty uskon tähden aivan alaluokilta asti. Se on vaikuttanut henkiseen jaksamiseeni. Olen nykyään aikuinen, kaikesta syrjäytynyt. On minua muistakin syistä pilkattu kuin uskosta. Olen kuullut vastaavia kokemuksia, mutta en tiedä ketään yhtä pahasti vammautunutta ihmistä mitä itse olen. Säälipisteitä en kerjää, kerron vain karun totuuden.
3576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikenlainen kiusaaminen ja syrjiminen on tietysti tuomittavaa. Valitettavan yleistä nykyään on eri muotoinen koulukiusaaminen. Se saattaa jättää pahat arvet herkkään mieleen. Lapsi/nuori voi olla aika julma toiselle lapselle/nuorelle ja tämä näkyy valitettavasti silloin tällöin esille putkahtavissa koulukiusaamistapauksissa.

Uskovainen ihminen saa monesti myöskin ikäänkuin "kylkiäisenä" uskostaan Jumalaan kokea erilaista pilkkaa. Joku enemmän joku vähemmän. Toisaalta on myöskin tapauksia ja tilanteita, joissa esim. rikollis- tai juopporingistä uskoontullutta kaveria arvostetaan ja kunnioitetaan entisessä kaveripiirissä hänen elämänmuutoksensa vuoksi.
Tällainen henkilö on myöskin tehokas ase Jumalan kädessä evankelioimaan vanhaa "retkuremmiä", johon itse aiemmin kuului.

Mitä tulee sitten lestadiolaisuuteen ja lestadiolaisten mahdollisesti kokemaan pilkkaan ja syrjintään, niin sen syynä on varmasti ns. tavalliseen uskovaiseen verrattuna lukuisat kummajaiset, jotka leimaavat lestadiolaisuutta.

Näitä kummajaisia ovat mm:

- lukuisat erittäin oudot kiellot; korvakorut, meikkaus, hiusten värjäys, urheilukilpailut...
- eristäytyminen omaan joukkoon muista ihmisistä
- melkoinen lapsimäärä
- jne.

Nämä synnyttävät tietysti ei-uskovaisissa usein suurta hämmästystä ja ovat myöskin erittäin otollinen maaperä ruokkimaan pilkkaa, ivaamista ja syrjintää.

Koeta lähteä mukaan johonkin toimintaan. Vaikkapa joku kerho tai vastaava työväenopistossa, joku liikuntaharrastus yms. jossa joudut tekemisiin ihmisten kanssa ja sitä kautta saat hieman työnnettyä nurkkaan tuota syrjäytymistä. Sieltä voit saada uusia ystäviä ja elämä saattaa näyttää sinulle aivan uusia ulottuvuuksia.

Henkisen jaksamisen kannalta erilainen liikkuminen ja ulkoilu on hyvä asia. Liikunta tuottaa ihmisessä ns. hyvänolon hormooneja. Kun jostakin ulkoilusta ja liikkumisesta tulee tapa, niin se on omiaan petraamaan henkistä jaksamista.

Hyvää kesän odottelua!

Äänestä

Minä taas sain tuntea pilkkaa siitä,etten ollut "oikea" lestadiolainen,enkä sitten kunnon kristittyjen kasvattikaan...äitini puolelta olen vl:ien sukua,kun taas isäni oli tavallinen,evankelilaisluterilaiseen kirkkoon kuuluva,tosin hartaasti uskova.Eli tunteesi on tuttu minullekin.Oletko voinut jakaa kokemuksiasi kenenkään kanssa? Joskus ulkopuolinen voi auttaa paremmin kuin läheinen.Elämämme kuitenkin jatkuu,yritetään etsiä siitä aina jotain hyvääkin kaikesta pahasta huolimatta.Jaksamista sinulle ja kaikkea hyvääkin elämääsi.

Äänestä

Kaikki jotka on vähänkään erilaisia ku valtaosa saa osakseen pilkkaa, se on karu ja kurja totuus. On ikävää, että näin "sivistyneessä" maassa on niin paljon syrjintää ja kiusaamista, MEIDÄN PITÄISI HÄVETÄ!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lesta Nainen kirjoitti:

Minua on pilkattu ja syrjitty uskon tähden aivan alaluokilta asti. Se on vaikuttanut henkiseen jaksamiseeni. Olen nykyään aikuinen, kaikesta syrjäytynyt. On minua muistakin syistä pilkattu kuin uskosta. Olen kuullut vastaavia kokemuksia, mutta en tiedä ketään yhtä pahasti vammautunutta ihmistä mitä itse olen. Säälipisteitä en kerjää, kerron vain karun totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu