Kyllä siinä mielenterveys alkaa rakoilla kun neljän seinän sisällä asiat ovat päin p:tä, mutta ulospäin näytetään, että ollaan unelmaperhe. Olen kasvanut narsistisessa perheessä ja tiedän, mitä se on. En ymmärrä, miten minusta on kasvanut suhteellisen tavallinen ihminen. Narsistisen äidin ja tossu-isän, josta äiti otti eron ollessani vielä lapsi, tyttärenä elämä oli kammottavaa painajaista.
Äitini, joka oli aktiivinen kaikessa mahdollisessa, puolusteli yh-äitien asioita, teki hyväntekeväisyyttä, toimi sosiaalialalla. Suurin osa ihmisistä piti häntä äärimmäisen ihanana ja hyvänä ihmisenä. Olihan hän mielin kielin kaikille sekä vaikutti mukavalta ja esitti äiti-loistavaa ulkopuolisille. Oikeastaan en ollut edes lapsi, olin nukke. Meidän perheestä ei ole yhtään valokuvaa, jossa en poseeraisi hymy kasvoilla ja tyhjä ilme silmissä. Ei tapahtumakuvia syntymäpäiviltä (ei meillä pidetty sellaisia), ei aidosti iloisia kuvia minusta hyppimässä pihalla jne. Kaikki lavastettuja.Ja perheen asioista ei saanut ulkopuolisille puhua. Ei äidin kännikohtauksista, ei lyömisistä, ei henkisestä väkivallasta. Enkä minä puhunut, koska pelkäsin. Minähän olin muutenkin se liian herkkä, liian vaikea lapsi, joka ei ilman äitiäni tulisi koskaan selviämään maailmassa.
Jälkikäteen toivoisin, että ihmiset olisivat tarkkaavaisempia etenkin lasten suhteen. Eivät aina uskoisi pelkästään siihen, mitä näkevät. Kulisseja on helppo rakentaa, mutta aitoa onnea hankalampi teeskennellä ja sen huomaa silmistä. Esimerkiksi naapurin mies totesi usein äidilleni, että vaikka tuo "Satu" on niin vaikea lapsi, niin hyvin sä olet selvinnyt..Onneksi olinkin perheessä se, joka jollain tavalla uskalsi kiukutella ja puolustautua- ehkä sen takia olenkin jotenkin selvinnyt.
Millaisia kokemuksia muilla on kulissien takana elämisestä?
Äitini, joka oli aktiivinen kaikessa mahdollisessa, puolusteli yh-äitien asioita, teki hyväntekeväisyyttä, toimi sosiaalialalla. Suurin osa ihmisistä piti häntä äärimmäisen ihanana ja hyvänä ihmisenä. Olihan hän mielin kielin kaikille sekä vaikutti mukavalta ja esitti äiti-loistavaa ulkopuolisille. Oikeastaan en ollut edes lapsi, olin nukke. Meidän perheestä ei ole yhtään valokuvaa, jossa en poseeraisi hymy kasvoilla ja tyhjä ilme silmissä. Ei tapahtumakuvia syntymäpäiviltä (ei meillä pidetty sellaisia), ei aidosti iloisia kuvia minusta hyppimässä pihalla jne. Kaikki lavastettuja.Ja perheen asioista ei saanut ulkopuolisille puhua. Ei äidin kännikohtauksista, ei lyömisistä, ei henkisestä väkivallasta. Enkä minä puhunut, koska pelkäsin. Minähän olin muutenkin se liian herkkä, liian vaikea lapsi, joka ei ilman äitiäni tulisi koskaan selviämään maailmassa.
Jälkikäteen toivoisin, että ihmiset olisivat tarkkaavaisempia etenkin lasten suhteen. Eivät aina uskoisi pelkästään siihen, mitä näkevät. Kulisseja on helppo rakentaa, mutta aitoa onnea hankalampi teeskennellä ja sen huomaa silmistä. Esimerkiksi naapurin mies totesi usein äidilleni, että vaikka tuo "Satu" on niin vaikea lapsi, niin hyvin sä olet selvinnyt..Onneksi olinkin perheessä se, joka jollain tavalla uskalsi kiukutella ja puolustautua- ehkä sen takia olenkin jotenkin selvinnyt.
Millaisia kokemuksia muilla on kulissien takana elämisestä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sellaisia, että olen allerginen myös kulissien hajulle tänä päivänä. Kaikki mikä kalskahtaa vähääkään kulissilta, saa minut lievään valmiustilaan..
Minulla oli ihana koti ja rakastavat vanhemmat ja olin onnellinen lapsi ja nuori. Onnellisuus päättyi papin aameneen ja kulissiavioliittoon luonnehäiriöisen kanssa. Onnellista pikkuvaimon roolia tuli näyteltyä monta vuotta saman ohjaajan ohjaamassa näytelmässä. Jäljelle jäi lahonneet lavasteet.
Onhan noita kulisseja vähän jokaisella jonkinlaisia kun ympärilleen katselee. Jokapäiväinen elämä ihmisten kanssa on yhtä suurta kulissia kun pitää mukautua valheisiin edes jollain tavalla ettei heti lynkattaisi, tosin se lynkkaus tulee kyllä myöhemmin kun joku tajuaa että hei, toihan ei olekaan lojaali meidän näytelmäkerholle!
Valkoisia valheita tulee päästeltyä harva se päivä, olispa kivaa kun kenenkään ei tarvis enää näytellä..
Siksi en puhu, olen vain hiljaa ja hymyilen :)
Kulissielämä on raskasta, eniten niille lapsille siellä perheessä.
Selvisin itsekin kulissien takaa samalla tavalla kuin sinä kerroit, mutta myöhemmin laitettuani ne kulissit todella kokeeseen - minut eristettiin perheen ulkopuolelle kokonaan. Niin tärkeätä ne oli pitää pystyssä.
Äitini ainoa huoli oli vain se kenelle kaikille olen kertonut. Sen jälkeen seurasi neuvotteluvaihe. Sitten raivostuminen kun en voinut asiaa sen vakavuuden vuoksi kaikesta huolimatta ohittaa ja sitten välirikko. Lopullinen.
Eikä nyt ole kyse mistään riidasta vaan yhdestä pahimmista asioista joita ihminen voi tehdä. Kun en halunnut olla siinä mukana - ulos! Olin siis se "hankala lapsi", ns. musta lammas.
Tämä vain varoituksena siitä mitä voi tapahtua tai sitten sen voi nähdä vaihtoehtona. Riippuu siitä kuinka hajoittavaa siellä kulisseissa pysyminen Sinulle ja elämällesi on.
Vai oletteko vielä väleissä ? Ja jos, niin miten se on onnistunut jos et suostu näytelmään ?
Joskus mietin mitä kaikkea suljettujen ovien takana tapahtuu...se tekee surulliseksi. Totta kai ymmärrän ettei kaikkia voi tai pidäkään pelastaa.
Jos joskus olen jollekin ammattimaisemmalle ihmiselle kertonut tapahtumista, he aina ihmettelevät ja kehuvat siitä kuinka "normaali" silti olen. Itse en asiaa aina koe niin ;)... mutta ei kait sitä uhan täyspöpi sitten ole.
Jaksamisia sinulle !
Lähipiirissä kasvaa pari tyttöä narsuäidin hellässä huomassa. Vaikka ulkopuolisena en voi osin kuin arvailla mitä kotona oikeasti tapahtuu, niin olen silti nähnyt riittävästi juuri tuota mistä aloittaja kirjoittaa. Säännöllisesti tulevat valokuvat juhlavaatteista, koruista, kukkakimpuista ym. krääsästä mitä äiti on valokuvaamoon kantanut kuvattavaksi, muistuttavat karusta lapsuudesta tuossa perheessä. On niissä kuvissa toki lapsiakin mutta heidän roolinsa on lähinnä esitellä tavaroita ja irvistystä muistuttava hymy tyhjällä katseella saa lähinnä voimaan pahoin heidän puolestaan.
On lohduttavaa lukea että heilläkin on kuitenkin mahdollisuus kasvaa täyspäisiksi aikuisiksi kuten te.
Kulissielämä.... aaahh...
Ajatelkaapas paljon sitä tapahtuu ?
Alkoholistit, päihdeongelmaiset, työnarkomaanit, väkivaltaiset, seksuaaliset ahdistelijat, "täydelliset kodit" joissa ei saa edes kurahousuja kastella, kiristäjät ja uhkaajat, kiusaajat, kaikenmaailman omahyväiset kuspäät...
Miten lapsia on mahdollista edes tehdä, jos ajattelee että perhe olisi "oikeasti täydellisenä" vasta valmis kasvattamiseen ?
Kyllähän itse kukin siivoaa kun vieraita on tulossa ja pukee vähän siistimmät vaatteet kun menee kylää. Sekin on jo kulissien luomista, myös osin kohteliaisuutta toisia kohtaan. Varmasti jokaisessa perheessä on asioita joita ei haluta jakaa suuremman yleisön kanssa. Omassani ainakin on, ja tunnen syyllisyyttä niistä. Lohdutan itseni että kukaan ei ole täydellinen ja vilpittömästi rakastan lapsiani ja haluan lasteni parasta joten huutaminen ja asiaton käytös joskus ei tovottavasti aiheuta lapsissa mitään pysyviä vammoja. Yritän muistaa pytää lapsilta myös anteeksi. Lapset tulevat joka tapauksesa oppimaan etteivät ihmiset aina käyttäydy järkevästi ja hyvin ja se on OK kunhan sen oman huonon käytöksensä ymmärtää, on pahoillaan ja yritää parantaa käytöstään. Myös lapsilla on oikeus käyttäytyä huonosti ilman että heitä hylätään sen takia. Toivon että lapset oppivat ymmärtämään että "täydellisiä" ihmisiä ei ole, jos joku sellaiseksi esittääytyy niin silloin on syytä olla varuillaan.
Mutta kuten kirjoitat, kulisseja tuntuu olevan hyvin paljon käytössä. Oikeastaan narsistin kulissit olivat lopulta helpoiten huomattavissa, kun ensin antoi itselleen luvan huomata, koska ne ovat niin ylilyöviä, epäuskottavia. Se vaikeutti tilanteen tajuamista koska oli vaikea uskoa että joku pystyy täysin pokalla vetämään niin älytöntä näytelmää, vääntämään asiat niin totaallisen päälleen, ja vaikuttamaan silti ihan täyspäiseltä ihmiseltä. Sitten on perheitä joissa kulissit on osattu pitää "normaalin" rajoissa joten niiden romahtaminen hämmästyttää paljon enemmän. No, narsistin kulissit eivät oikeastaan koskaan romahda, ainakaan narsistin mielestä.
Ihmiselle joka rakentelee kulisseja, kulissit ovat tärkeitä. Niitä saa ihailla, mutta jos arvostelee tai kyseenalaistaa niitä, voipi saada aikaan ison sodan :)
Juu ja on kulisseja ja kulisseja.
Toisten takana siivotaan ja nostetaan arabiat pöytään vieraita varten.
Toisten takana tapahtuu kaikkea julkaisukelvotonta.
Sydän sykkyrällä : ymmärrän mitä kirjoitat. Jos vain valmiit ihmiset tekisivät lapsia... missä elämänvaiheessa se tapahtuisi ? Voiko ihminen tulla valmiiksi ennen lapsia ?
Valmiiksi ja valmiiksi mutta sanotaan nyt vaikka tarpeeksi valmiiksi...
Ehkä ihmiselämään kuuluu keskeneräisyys, myös vanhemmille ja heidän lapsilleen ?
Totta kai joku raja sillä vanhemmankin vammaisuudella mutta anyway.
On tietyt rajat jotka eivät saisi ylittyä. Väkivalta, seksuaalinen koskemattomuus jne.
Muuten jos rajoissa pysytään : onko oikeasti "oikein" jos lapsi joutuu kohtaamaan jotain muutakin kuin hymyä (tai tekohymyä), viimeisimpiä muotikuteita, läjällisen elektroniikkaa ja paljon yhteisvalokuvia.
Olen itsekin tehnyt virheitä lapsenkasvatuksessa. Ja koettanut pyytää tarvittaessa anteeksi tai keskustella asiasta. Koetin aluksi olla täydellinen vanhempi. Kaikki piti mennä niiiiin oikein. Pelkäsin siirtäväni jotain kakkaa tyttäreni kannettavaksi ja menini siinä pelon puolelle.
Itseasiassa nyt kun olen tehnyt virheitä ja niitä on käyty läpi, suhteemme on paljon parempi. Toisaalta onhan tyttökin jo iso.
Olin niin nuori kun hän syntyi ja tein virheitä peloistani huolimatta. Olenko huonompi vanhempi ?
joskus kun kuuntelee vanhemmuuteen liittyviä ohjelmia, ei voi välttyä ajatukselta että pilaa omansa ihan totaalisesti. Miten sellaiseen täydellisyyteen muka pääsee tai miksi edes haluaisi ?
Hymyilevä, kaunis, positiivinen, välitön ja huumorintajuinen esimurrosikäinen tuossa silti istuu =)
Täydellisyys määritellään usein muiden, työpaikan, median, koulujen, kirkkojen, lääkärien, psykiatrien, mainonnan jne. näkökulmasta. Täydellistä heille. Mikä pakottaisi ottamaan oman minän ja omat perheenjäsenet erityistarkkailuun, jos kaikki edellämainittu on otettu täydellisesti huomioon? Joku lyödään muuten laimin?