sitä miettii, että ehkä tulevaisuus tuo jotain hyvää, mutta montako vuotta olen niin ajatellut ja onko mitään tullut? no ei. Kai se on jonkinlainen hengissäsäilymiskeino se toivo, vaikka syvällä sydämessään tietää ettei mikään muutu niin haluaa vähän huijata itseään että jaksaisi.
Aina
melas khole
5142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse toisinaan kun apatia iskee, eikä ole edes hirveästi haaveita odotuksia mistään, miettien, että tässä kai se elämä sitten oli, niin pitää vain yrittää kehitellä itsellensä jotain piristävää. Miksi odotella ylipäätään mitään kun yrittää vain elää sen hetken sen päivän niin hyvin ja mielekkäästi kuin suinkin pystyy. Eihän se aina ole helppoa, mutta itselleni muistuttelen tätä aika ajoin. Tehdä sellaisia asioita mistä saa elämäänsä mielekkyyttä.
Näinhän se on ja tuon itsekin yritän muistaa. Ehkä ei pitäisi haluta tai odottaa mitään, olla vaan.
Niin no tarkoitin, että kyllähän sitä nyt haluta, kaivata voi asioia, mutta sellaiset odotukset paremmista ajoista ne ovat minusta jotenkin turhaa. Minä en oikeasti oikein odota mitään ja välillä mietin, että onko minussa joku vika. Itsellä ne avaimet siihen omaan olotilaan ovat. Voin jäädä turtana, haluttomana odottamaan tai sitten tehdä jotain mikä vie ajatukset niistä apaattisista tunnelmista pois. Itsellä olen potenut apatiaa viime vuosina erinäisistä syistä johtuen ja minun on vain pitänyt aina muistuttaa itseäni, että hei mitä tämä hyödyttää. Elämä on tässä nyt. Huomenna voin olla vaikka kuollut. Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on monia asioita mistä voin iloita. Ne antavat voimia ja jaksan taivaltaa.
Minä olen taas sikäli huonossa asemassa ettei minulla ole läheisiä, opiskelu stressaa ja on taloudellisia ongelmia. Joskus tuntuu että musertuu taakkojen alle. Mutta pakko jaksaa, ei kai ole vaihtoehtoja.
No se on kyllä surku, ettei ole ihmistä/ihmisiä kenen kanssa jakaa, tehdä asioita yhdessä. Muistelen hetkiä menneisyydestä ja nykyisyydestäkin jolloin oli hetkiä kun pelotti etteivä voimavarat riitä niin jostain on aina tullut sellainen ajatus, että pakkohan tämän on joskus loputtava. Väkisinkin se valo alkaa näkymään tunnelin päästä, en vain ole halunnut antaa periksi. Älä anna sinäkään. Mikään tilanne ei voi jatkua loputtomiin, väkisinkin sen on muututtava parempaan joskus. Näin itse ajattelen. Toisinaan tosin pelottaa kun on tunne, että aina on vain jaksettava ja yritettävä kun ei ole sitä olkapäätä mihin välillä nojata, että entäpä jos en joku päivä jaksakkaan. Entäpä jos joku päivä en jaksakkaan nousta ylös sängystä. Tälläisiä ajatuksia vaikeimpina hetkinä vilahtaa mielessä. Hei, oikeasti tiedän ettei se helppoa ole, mutta toivon sinulle, että jaksat uskoa parempaan. Etsiä asioita elämään mitkä vievät ajatuksia muualle.