Miten parantua?

Kuinka sitä saa itseesä niskasta kiinni ja pääsee elämästä kiinni? minulla on nyt ollut vakava masennus vuoden ja sitä ennen masennusta 4 vuotta ja 20-vuotias nainen olen. Eli nuoruus mennyt hukkaan, heitetty roskiin kuin vanha rätti. Lisäksi minulla on vuoden ikäinen poika, jonka hoitaminen on rankkaa tämän tilanteeni vuoksi, eli poikanikin lapsuus kärsii.
Mitä ihmettä voin tehdä jotta parannun? Käyn psykiatrilla, mutta pitäisi päästä aloittamaan psykoterapia, mutta ei ne siellä saa sitä aikaseksi. Minä kituutan vaan päivästä toiseen, kulutan nuoruuttani ja parisuhdettani ja muita ihmissuhteitani. Pitäisi yrittää koulussakin käydä mutta välillä se tuntuu mahdottomalta.
Minulla todettiin jo fyysisiäkin oireita tämän masennuksen vuoksi, sellaisia kramppikohtauksia jotka sitten invalisoivat minut loppupäiväksi. Erittäin kiusallisia eikä niistä pääse eroon muuten kuin terapialla. Siihenkin saattaa mennä monta vuotta. Kuka senkin tietää. Autoa en saa ajaa näiden vuoksi.
Lisäksi olen sairaalloisesti ylipainoinen ja syön suruuni. Minulla on henkisesti ja fyysisesti niin paha olla. En halua tätä enää. Voiko kukaan antaa edes pieniä vinkkejä joilla pääsen eteenpäin, saisin painoni putoamaan, jaksaisin hoitaa pientä poikaani ja kotia sekä parisuhdettani?
Ihan kaikki auttaa, olen niin väsynyt...
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täällä kirjoittelee 28-vuotias nainen jolla kans pitkä masennushistoria takana. Jos psykiatri ei nyt HETI laita lausuntoa terapiaa varten,etsit sellaisen joka sen kirjoittaa!! Oikeasti, kyllä se on lääkärin tehtävä kirjottaa se eikä vetkuttaa. Sä oot nuori ja tarvit tukea, että pystyt selättään tän paskan sairauden.

Ei mikään ihme jos et jaksa koulua, kun sulla on pieni lapsi! Koita keskittää vähän voimat lapseen, ja laita oikeasti vaikka koulu tauolle. Sä oot niin nuori että ehdit opiskella myöhemmin. Nyt sun täytyy ajatella itseäsi ja lastasi, opiskelujen aika on sitten kun saat voimavaroja kerättyä.

Laihtuminen olisi varmasti hyvä juttu, mutta jos koitat vaikka keskittyä siihen että et ahmisi hirveästi tunteisiisi. Ja koittaisit vaikka ulkoilla ees vähän.
Aika kuivia neuvoja nää on, mutta terapiaa odotellessa ei oikein muuta voi. Terapia auttaa sitten kun vaan pääset siihen! Käytä ystäviä ja muuta tukiverkkoa, pyydä apua lapsenhoitoon että saat nukuttua. Juttele, kirjoita, ja ennenkaikkea, usko parempaan. Vaikka ei siltä tunnukaan, niin usko siihen silti. Kaikki paranee aikanaan.

En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta jotenkin koen tekstistäsi että tulet selviämään hienosti. Nyt vaan vaihdat psykiatrin joka tarttuu toimeen heti! siitä se lähtee! ja kirjoittele ja pura tännekin asioita! Voimia!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiina.Liisa. kirjoitti:

Kuinka sitä saa itseesä niskasta kiinni ja pääsee elämästä kiinni? minulla on nyt ollut vakava masennus vuoden ja sitä ennen masennusta 4 vuotta ja 20-vuotias nainen olen. Eli nuoruus mennyt hukkaan, heitetty roskiin kuin vanha rätti. Lisäksi minulla on vuoden ikäinen poika, jonka hoitaminen on rankkaa tämän tilanteeni vuoksi, eli poikanikin lapsuus kärsii.
Mitä ihmettä voin tehdä jotta parannun? Käyn psykiatrilla, mutta pitäisi päästä aloittamaan psykoterapia, mutta ei ne siellä saa sitä aikaseksi. Minä kituutan vaan päivästä toiseen, kulutan nuoruuttani ja parisuhdettani ja muita ihmissuhteitani. Pitäisi yrittää koulussakin käydä mutta välillä se tuntuu mahdottomalta.
Minulla todettiin jo fyysisiäkin oireita tämän masennuksen vuoksi, sellaisia kramppikohtauksia jotka sitten invalisoivat minut loppupäiväksi. Erittäin kiusallisia eikä niistä pääse eroon muuten kuin terapialla. Siihenkin saattaa mennä monta vuotta. Kuka senkin tietää. Autoa en saa ajaa näiden vuoksi.
Lisäksi olen sairaalloisesti ylipainoinen ja syön suruuni. Minulla on henkisesti ja fyysisesti niin paha olla. En halua tätä enää. Voiko kukaan antaa edes pieniä vinkkejä joilla pääsen eteenpäin, saisin painoni putoamaan, jaksaisin hoitaa pientä poikaani ja kotia sekä parisuhdettani?
Ihan kaikki auttaa, olen niin väsynyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu