Ihemettelen monien naisten jyrkkää asennetta hormonikorvaushoidon valinneita kohtaa.
Olen törmännyt useasti asenteisiin, että on jotenkin ihailtavaa sinnitellä hankalien oireiden kanssa ja samalla pitää hormonihoidon valinnutta kanssasisarta lähes luuserina. En tarkoita tässä niitä joille hormonihoidot eivät sovi tai ovat jopa muiden sairauksien tai lääkkeiden takia kielettyjä.
Itselläni on sopiva yhdistelmä löytynyt ja olen avun saannut. Olen muutamille ikätovereilleni "tunnustanut" valintani ja vastaanotto on ollut hämmästyttävän nuiva. Alle 50-vuotiaat, ei vielä vv-vaivaiset, vannottavat, etteivät he ainakaan aloita hormonien käyttöä ja toimi "luonnon" vastaisesti, jos ylipäätänsä kykenevät vaihdevuosista keskustelemaan.
Moni y li 50-vuotias ei halua edes myöntää olevansa vaihdevuosi-ikäinen ja - oireinen saatika, että tarvitsisi apua ja parannusta elämän laatuun.
Ihme tabu-aihe - onhan esim. synnytykset aina puhuttu vieraampienkin kanssa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Täällä palstalla on kyllä avoin ja terve asenne.
Olen törmännyt useasti asenteisiin, että on jotenkin ihailtavaa sinnitellä hankalien oireiden kanssa ja samalla pitää hormonihoidon valinnutta kanssasisarta lähes luuserina. En tarkoita tässä niitä joille hormonihoidot eivät sovi tai ovat jopa muiden sairauksien tai lääkkeiden takia kielettyjä.
Itselläni on sopiva yhdistelmä löytynyt ja olen avun saannut. Olen muutamille ikätovereilleni "tunnustanut" valintani ja vastaanotto on ollut hämmästyttävän nuiva. Alle 50-vuotiaat, ei vielä vv-vaivaiset, vannottavat, etteivät he ainakaan aloita hormonien käyttöä ja toimi "luonnon" vastaisesti, jos ylipäätänsä kykenevät vaihdevuosista keskustelemaan.
Moni y li 50-vuotias ei halua edes myöntää olevansa vaihdevuosi-ikäinen ja - oireinen saatika, että tarvitsisi apua ja parannusta elämän laatuun.
Ihme tabu-aihe - onhan esim. synnytykset aina puhuttu vieraampienkin kanssa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Täällä palstalla on kyllä avoin ja terve asenne.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sen olen huomannut, että hyvienkään kavereiden kanssa ei voi aiheesta puhua. Vaikka ovat iältään juuri vv-ikäisiä. Osa on vaivaantunut ja vaihtaa aihetta, osa kieltää koko homman
Huvittavaa on, että monesta silti huomaa ihan hyvin, mikä ajanjakso on menossa. Naama punoittaa, hiki valuu, mieliala on alhaalla, paino nousee, on univaikeuksia. Ehkä aihe on jotenkin niin pelottava, että se halutaan kieltää.
Olen itse nyt 52. Ekat oireet tulivat 3 vuotta sitten. Tosin välillä oli kaksi kesääkin, ettei ollut mitään oireita. Viimeiset menkat on nyt olleet joulukuun alussa 2010. Oireeni eivät ole vielä kauhean pahat.
Katsotaan, kuin ämmän käy :D?!?
Niin, niille, joiden mielestä hormonikorvaushoito on luonnonvastaista, voisi sanoa, että naisten eläminen yli hedelmällisen iän on luonnonvastaista. Näin sanoo mm. Maija Kajan kirjassaan Sukellus kuumaan aaltoon. Hän myös huomauttaa, että ei koskaan kerrota, kuinka moni nainen on selvinnyt hengissä korvaushoidon ansiosta tai jäänyt sairastumatta esimerkiksi osteoporoosiin tai sydäntautiin, aina puhutaan vain korvaushoidon riskeistä.
En ole tosielämässä havainnut aiheen arkuutta, kyllä ikätovereiden kesken puhutaan paljonkin vaihdevuosista ja vaivoista. Kukaan tosin ei ole vielä tunnustanut kärsineensä tai kärsivänsä tosi hankalista oireista, kaikilla tuttavillani on joko kohtuulliset oireet tai korvaushoito.
Itse mietin vähintään kerran viikossa hoidon aloittamista uudelleen, vaikka olen ollut ilman jo 8 kk. Lievät kuumat aallot päiväsaikaan kestän kyllä, mutta yöllä ne tekevät unen joskus niin katkonaiseksi, että aamulla tuntuu kuin ei olisi nukkunut ollenkaan. Toisaalta kun joskus nukun 5-6 tuntiakin yhteen menoon, tuntuu taas turhalta ruveta syömään päivittäin tabletteja vain niiden huonojen öiden vuoksi.
Muutaman kuukauden sisällä aion taas mennä gynekologille ja kysyä häneltä, voisiko tuohon auttaa vaikkapa geeli tai laastari, jonka voisi ottaa vain tarvittaessa, ei joka päivä. En sinänsä hormoneja pelkää enempää kuin muitakaan lääkkeitä, mutta en halua käyttää enempää lääkkeitä kuin on välttämätöntä.
Itse olen menettänyt tyttöjen tavarat ja aloittanut 43-vuotiaana hormonit. En ymmärrä miksi minun pitäisi olla urhea ja selviytyä vaativasta työstä ilman lääkitystä. Kukaan ei silittele päätä vaikka itseään kiduttaisi ja koittaisi poppakonsteja.
Kenenkään ei vaihdevuosista kärsivätn (siis todellisista pahoista oireista) kannattaisi sanoa että ei ala käyttämään ennen kuin on kärsinyt unettomista öistä, kauheista kuumotuksista talvipompassa kassajonossa tai matalasta mielialasta.
Hain tänään vielä Vagifem-puikkojakin kokeeksi ja laitan sellaisen illalla sinne minne aurinko ei paista.
Hyvää ja hormonaalista kevättä
Samanlaista vaivautunutta suhtautumista olen minäkin kokenut omilta aivan läheisiltäkin ystäviltä.
Tämä vaihdevuosia-asia koskettaa ilmeisesti niin lähelle omaa naiseutta ja seksuaalisuutta ja on niin intiimiä, että vielä meidänkin ikäluokassa aihetta on vaikea käsitellä ihan kasvotusten. Hyvä on, että on näitä palstoja. Täälläkin suurin osa keskustelee ihan asiallisesti.
Itsekin pohdin ja itkeä tihrusin "menetettyä naiseuttani". Sitten lähdin gynekologille ja sain korvaushoidon ja Vagifem-tabletit. Elämä on alkanut hymyillä, nukun yöt ja monet säryt ovat haihtuneet ja seksi toimii taas. "Kadonneelle naiseudelleni" olen löytänyt selityksen, kyllä se oli estrogeenin puute.
Toivoisin niin, että kanssasisaretkin uskaltautuisivat puhumaan. Vertaistuki tässäkin asiassa on vain hyväksi.
Niin ja tosiaan, olen julkisesti ainakin naisseurassa puhunut vaihdevuosistani eikä minusta niissä ole mitään hävettävää. Hassua, että en mm. viimeksi saanut keskustelua oikein aikaiseksi vaikka kaksi seurueesta on vaihdevuosissa (ovat itse sanoneet) . Johtuikohan siitä, että joukossa oli niitä joilla ei ollut vielä vaihdevuodet alkaneet.
Tämähän on vain elämää.
Suomalaiseen mentaliteettiin ei kuulu heikkous tai sen myöntäminen. Vaihdevuodet tekevät naisen haavoittuvaksi. Jos on elänyt koko elämänsä vain sukupuoliolentona, niin ei ihmetytä. Pitäisi löytää se naiseus johon ei liity potentiaalista lisääntymistä.
Miehetkin pelkäävät "tuhkamuna" tuomiota, vaikka eivät koskaan aikoisikaan lapsia hankkia. Pitää olla priimaa joka tapauksessa.
Toinen juttu on naisen muuttuminen "näkymättömäksi" viisissä kymmenissä. Se ei ole tarua vaan totta.
OIkeasti nykyinen kulutuskeskeinen maailma = markkinat, on kiinnostunut vain alle 40 - vuotiaista ihmisistä. Vähemmästäkin tuntee syrjäytyneensä kun mainokset suoltavat nuorta ja elinvoimaista. Kun katselee kaupallisia kanavia ja niiden mainoksia, niin voisi päätellä, että maailmassa ei olekaan muita kuin nuoria ja hyvinvoipia ihmisiä. Ja ihmisen elämän tärkeimmät vuodet ovat välillä 20 - 40. Lopuista 60 vuodesta viis.
Vaikka mainoksia inhoankin ja katson kaupallisten kanavien tv-ohjelmat mieluiten tallennettuna, että voin pikakelata kaupallisten tiedotteiden yli, olen myös ihmetellyt tuota, että me emme tunnu kuuluvan minkään tuotteen "kohderyhmään". Ehkä lukunnottamatta inkontinenssisuojia ja ryppyvoiteita.
Epäilen sen johtuvan siitä, että mainosväki on nuorta, eikä tajua, että 50-60-vuotiaat asuvat, sisustavat, ostavat ruokaa, matkustavat, pukeutuvat, hoitavat ihoaan ja hiuksiaan ihan siinä missä nuoremmatkin. Ongelma voi olla siinä, että meihin ei tavanomainen mainonta (jonka piiloviesti on "käytä tätä tuotetta, niin saat helpommin miestä/naista") oikein enää tehoa. Osaamme lukea rivien välit, ja toisaalta meillä ei ole tarvis näyttää, että olemme ajan tasalla ja sen takia hankkia kaikkia viimeisiä villityksiä.
Odotan kuitenkin, milloin markkinoijat havahtuvat siihen, missä se oikea maksukykyinen kysyntä piilee. Se on niillä, joiden asuntolainat on maksettu, lapset kasvatettu ja ura huipussaan.
Toisaalta olen tehnyt itse seuraavanlaisen havainnon tuosta kulttamisesta.Kun olen sattuneesta syystä vuoden aikana ollut usealla "shoppailu matkalla",missä on 20-60 vuotiaita naisia, niin nämä 50 ikäiset eivät ole ostaneet oikeastaan mitään jos verrataan noihin 20-30 vuotiaisiin naisiin.
Ja kun olen uteliaisuuttani kysellyt syytä moiseen, niin vastaus on ollut pääsääntöisesti, jotain siihen suuntaan,kun sitä ei enää tämän ikäinen tarvitse mitään,niin mitä sitä turhia ostelemaan.
Eli tämä vain tästä väittämästä miten "mummo ikäiset" olisi hyvä mainonnan kohde. Kyllä ne kuitenkin on nuo meitä vaihtari-ikäisiä nuoremmat, jotka eivät nuukaile rahan käytössä. Tämä on tosin vain pieni otos,mutta luulen sen koskevan suurempaakin joukkoa!
Osteskeleminen pelkän shoppailun ilosta varmaan onkin enemmän nuorten harrastus, mutta toisaalta, kyllä esimerkiksi vaatteet ja jalkineet kuluvat, niitä on ostettava vanhankin - ei ehkä ihan joka sesonki, mutta pari kenkäparia vuodessa nyt ainakin.
Yli 50-vuotiaat matkustavat, mökkeilevät ja hoitavat puutarhaa - mikä valtava markkinarako! Puutarha- ja piha-alalla on joka vuosi kaikenlaisia uutuuksia, itsestään kulkevista ruohonleikkureista erikoiskasvisten siemeniin.
Kalliiseen kosmetiikkaan ei pari-kolmekymppisillä yleensä ole varaa, me voimme silmää räpäyttämättä käyttää 150 euroa naamarasvaan.
Huonekaluja ja astioita ei keski-ikäisten huusholleissa tarvita samalla tavalla kuin nuorten perheiden, mutta olen kuullut, että aika moni ikätoveri vaihtaa esimerkiksi verhot ja pöytäliinat monta kertaa vuodessa. Kodinkoneet hajoavat vanhoilta ihan siinä missä nuoriltakin jne.
Väitän, että meissä on kulutuspotentiaalia, mutta koska meihin on vaikeampi vaikuttaa, mainostajat eivät viitsi vaivautua. Esimerkiksi harrastuksiin kuluu monilta varsinkin keski-ikäisiltä miehiltä suuriakin summia.
Niin tai ehkä 50 naiset ovat jo oppineet ettei tavarapaljous tuo onnea ja sen ettei raha kasva puussa.
kyllä monet aloittaa ns.uuden elämänvaiheen jos vaikka avioero tullut yli 50v.
Silloin ostetaan huonekaluista lähtien kaikkea ja myös itselle vaatteetkin uusiksi.
Ei voi yleistää, jotkin on niin nuukia, ettei osta mitään, ei johdu iästä ja usein kun tulee mummiksi, otaa paljon lapsenlapsille.