koirani allergia lääkitys

ritva111

Hei!
Kiva, kun on tämmöinen palsta olemassa.
Koirani on allerginen mm. vehnälle, sialle, ohralle, porkkanalle, perunalle, ankalle, maissille ruoka-aineista ja muutamille siitepölyille esim. timotei, koiranheinä, pujo, pähkinäpensas ja järviruoko kasveista ja pölypunkki ja varastopunkki. Eli koirani on allerginen 25 eri aineelle ja altistunut 6 eri aineelle. Onko mitään muuta lääkitystä olemassa koiran oireiden helpotamiseksi kuin kortisoni, jota koirani on saanut aina keväästä syksyyn? Koirani raapii aina itseään koko kesän jos sille ei anna kortisonia. Korvatulehduskin oli muutama viikko sitten ja se hoidettiin pois. Hyvää kevään jatkoa!

2

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • royalcanin-asiantuntija

      Hei

      Kiitoksia kysymyksestänne. Teilläpä onkin hieman haastavampi tilanne usean yliherkkyyden kanssa tasapainoillessa.

      Ruoka-aineyliherkkyyksien osalta tilanteenne kuulostaa olevan pääosin hallinnassa, mikäli koira kutisee vain kesäisin. Tällöin kutina liittynee lähinnä mainitsemiinne siitepölyihin. Usein tällaiset oireet vaativat pientä kortisoniannosta pahimman altistuskauden ajan, jotta koiran kutina pysyy siedettävänä. Lisäksi kutisevaa ihoa on mahdollista hoitaa kosteuttavilla, ihoa rauhoittavilla shampoilla ja hoitoaineilla. Melko usein toistuva pesu siitepölykaudella on hyväksi myös ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ihon ärsytystä voidaan vähentää pesemällä yliherkkyyttä aiheuttava siitepöly pois. Näistä asioista kehotan teitä kuitenkin keskustelemaan vielä lisää hoitavan eläinlääkärin kanssa. Hän on myös oikea henkilö miettimään mahdollisia korvaavia lääkityksiä kortisonille.

      Ravinnon avulla on mahdollista vaikuttaa ihon kosteustasapainoon ja eheyteen. Mitä paremmassa kunnossa iho on, sitä vaikeampi ulkoapäin tulevien ärsykkeiden on tunkeutua ihoon ja aiheuttaa oireita. Tärkeitä ravintoaineita iholle ovat mm. omega-rasvahapot, antioksidantit, A – ja E vitamiini sekä tietyt B-ryhmän vitamiinit. Hivenaineista sinkillä ja kuparilla on osansa ihon hyvinvoinnissa. Ensiarvoisen tärkeää on myös riittävä korkealaatuisen valkuaisen ja erityisesti tiettyjen rikkipitoisten aminohappojen määrä ruoassa. Jopa kolmasosa koiran päivittäin nauttimasta valkuaisaineesta kuluu ihon ja turkin uusiutumiseen ja puutteet valkuaisaineen määrässä ja laadussa näkyvät herkästi iholla.

      Teidän koiranne ruokavaliota ei tietenkään voi noin vain mennä muuttamaan, mikäli koiralla ilmenee selkeitä yliherkkyysoireita myös tiettyjen ruoka-aineiden nauttimisesta. Edellä mainitut asiat kannattaa kuitenkin pitää mielessä ja ruokavalio koostaa niin, että se tukisi ihon luontaista hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla.

      Terveisin,

      Henna Söderholm
      ELL, asiantuntijaeläinlääkäri
      Royal Canin Finland Oy

    • Ritva 60

      Minun koirani on 15-vuotias. Syönyt raakaa hirvenlihaa ja keitettyä riisiä. Keväisin raakaa lohta ja keitettyä riisiä.Lenkitetty joka päivä. Metsästetty talvisin. Nukkuu tarhassa yöt. Syö keväisin ruohoa ja multaa. Aamupalaksi rusto. Ei ole terveysongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      29
      5871
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3623
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3552
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3026
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2465
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe