Kerronpa tässä oman kolonoskopiakokemukset. Olen 42v perusterve mies, 188/84kg, jolta tuli verta ulosteen mukana. Lääkäri lähetti kolonoskopiatutkimukseen. En ole aiemmin kokenut tätä tutkimusta, joten lueskelinetukäteen kovasti muiden kokemuksista. Olen mielestäni keskivertomies, en varsinaisesti pelkää kipua mutta en siitä toki pidäkään. Varpaan potkaiseminen pöydänjalkaan tuntuu niin, että päässä melkein pimenee :-) Myös verikokeen otto tuntuu jotenkin todella epämiellyttävältä/vastenmieliseltä enkä koskaan katso itse pistotapahtumaa, vaikka toimenpiteenähän tuo ei toki satu. Tältä pohjalta sitten lähdettiin...
Ostin apteekista Moviprep nimisen tyhjennyslääkkeen. Tutkimus oli minulla maanantaina aamu kolo 9 ja aloitin Moviprepin juomisen sunnuntaina klo 12. Tämä sen takia, että ei joudu juomaan yötämyöten. Moviprepin maku on ihan ok, en tuota toki janokseni joisi mutta ei mitenkään niin pahaa kuin jotkut herkemmät tuntuu sen kokevan. Sitähän ei kannata alkaa kielenpäässä maistelemaan. Iso kulaus ja nielaisu perään ja lasi nopeasti tyhjäksi. Otin lasillisen (3dl) 10 minuutin välein ja aina yhden Moviprep-lasillisen perään Pirkan light mehua saman verran. Tankkaus eteni hyvin, toki Moviprepissä on vahva oma keinotekoinen makunsa mutta hei, on meistä jokainen joskus juonut jotain pahemmankin makuista! Itse en esim saa viinilasillista alas koska viinin maku kuvottaa. Sain tuo 2l Movipreppiä juotua alas reilussa tunnissa.
Tästä sitten alkoi odottelu ja aloin jo pikkuisen huolestua, kun kahteen tuntiin aloituksesta ei vielä ollut mitään tarvetta mennä pöntöllä. Pian tuon jälkeen pönttö kutsuikin ja vetistä ulostemassaa tuli paineella. Tällaista vessan ja sohvan välistä juoksemista kesti nelisen tuntia. Tyhjennysten aikana join vielä 4l mehua, jotta suoli saa varmasti kunnon huuhtelun. Väännöt loppui siinä kuuden maissa illalla. Homma oli tältä osin klaari ja jäin odottelemaan maanantain tutkimusta.
Maanantai alkoi pienen väsymyksen merkeissä, yö oli ollut kehno (muutama tyhjennyskeikka ja pieni päänsärky vaivasi). Saavuin lääkärille ja ystävällinen lääkäri sairaanhoitajansa kanssa otti vastaan. Selittivät tehtävät toimenpiteet ja eikun toimenpiteen vaatima asustesetti päälle. Housuissa oli takapuolen kohdalla aukko, muuten ihan katu-uskottavaat vermeet :-)
Ensimmäiseksi noustiin tutkimuslavetille makuulle vasemmalle kyljelle. Lääkäri siveli peräaukon alueelle puuduttavaa liukastetta ja sitten se alkoi. 1.7m pitkää letkua alettiin tunkea sisälle. :-OO Tässä vaiheessa pelotti. Lukemani mukaan edessä olisi infernaalinen kokemus. Lääkärikin sanoi että ensimmäiset 5min on kivuliaimmat, koska edessä on heti tiukka mutka suolessa. Aloinkin tuntea paineilman pullistaman suolen takia ikävää kipua mutta sitä kesti vain muutaman sekunnin ja sitten kipu loppui. Ajatelin, että ensimmäinen etappi selvitty mutta miten seuraavan kipuhetken kanssa, se jäi arvelluttamaan. Sairaanhoitaja kysyi että onko kaikki OK, sanoin, että eikun etiäppäin vaan. Letkua meni yhä pidemmälle ja pidemmälle ja välillätunsin pikkuisen kipua, mutta muutaman minuutin päästä oltiinkin jo perillä paksusuolen ja ohutsuolen liittymäkohdassa. Ole!
Takaisintullessa napsaistiin muutama koepala, jotka juuri ja juuri tunsi jos oli tarkkana. Peruutus oli helppoa, vain muutama tuntemus kokoa aikana. Homma oli ohi noin 15min päästä. Mitään syöpää tms ei löytynyt. Ainoastaan kivuliaat peräpukamat.
Jälkeenpäin suorastaan harmittaa, että meni uskomaan näiden palstoille kirjoittajien provo-kokemuksiin tutkimuksen kauheudesta. Jos itse arvioisin kipuasteikolla tätä tutkimusta, niin mieluummin käyn tässä uudemman kerran kun menen esimerkiksi hammaslääkärille. Puuduttamattoman hampaan poraaminen on kipuasteikolla kymmenkertainen tähän tutkimukseen verrattuna! Kysyinkin viisikymppiseltä lääkäriltä miten hän on tuhansien tutkimusten perusteella arvioinut ihmisten kiputuntemukset. Hän sanoi, että joukossa on toki ollut muutama hysteerisempikin tapaus, kaikki naisia. Yleensä ottaen tämä on kuitenkin todettu hyvin siedetyksi tutkimukseksi.
Tiedän, että tähän tulee kommentteina tarinoita omista tutkimuksenaikaisista painajaismaisista kivuista. Uskon suuren osan näistä olevan provoja ja ne jotka on aitoja kokemuksia, on kynäilyvaiheessa tullut mukaan paljon liiottelua. Kyllä kyllä, tiedän, että jokaisen suolisto on ainutlaatuinen mutta kuten lääkäri sanoi, kaikilla se on perusrakenteiltaan samanlainen ja vain joku paha korooninen suolitulehdus tekee tutkimuksesta pykälää kivuliaamman. Silloinkin se on normaali-ihmiselle ihan siedettävä.
Tsemppiä kaikille tutkimukseen meniöille ja huoli pois! Jos joudun tähän joskus seuraavan kerran, niin ainoa vaara jonka tuossa tutkimuksessa näen on se, että nukahdan kesken kaiken siihen tutkimuspöydälle. :-)
Kolonoskopiakokemus
19
16890
Vastaukset
- Minttumari
Great ! Tämä hälvensi pelkojani huomattavasti
- menossa kohta
Tuliko tuosta sairaslomaa?
- tosi on tämä!
Samaa mieltä, tutkimus on saatu kuulostamaan aivan liian kivuliaaksi. Jos kestää pieraisun aiheuttaman suolistotuntemuksen niin tämä on sitä samaa luokkaa
- Paskapuhetta
No onnea vain sinulle, että selvisit siitä noin hienosti. Minä valitettavasti kuulun noihin "hysteerisiin naisiin", jolle on kaksi kertaa tutkimus tehty, ja juurikin suolen erittäin mutkaisen rakenteen takia kokemus on kipuasteikolla 1-10 siinä sadan paikkeilla. Tajunnan menetys on ollut enemmän kuin lähellä. Tutkimus myös on kestänyt molemmilla kerroilla n. tunnin, koska letku ei tahdo edetä sitten millään ja sitä on pitänyt niivittää edestakaisin ja lopulta runnoa väkisin mutkat suoriksi. Itse en ole pystynyt asiaa tutkimuksen aikana mitenkään auttamaan, suolikaan ei ole ollut mitenkään erityisen tulehtunut. Tiedän kyllä, että kolonoskopia on monille aivan kivuton homma, voi miten mielelläni kuuluisin myös itse em. joukkoon. Mutta sitä vain, että lääkärisi puhui suoraan sanottuna paskaa.
- Äikänmaikka
En ole kokenut mainittua toimenpidettä ja toiovttavasti ei koskaan tarvitsekaan. Mutta aloittajan kirjoitus oli aivan mahtava kirjoitustyyliltään:)
- jopa hauskaa....
itse usei moisessa toimenpiteessä käyneenä voin sanoa ettei satu jos pyytää sen kevytnukutuksen. Siinä on suurinpiirtein hereillä muttei tunne kipua. jajos hoitajat huomaa kivun lisääntyvän niin lykkäävät lisää mömmöjä suoneen. Siinä voi samalla itse seurata monitorilta miltä näyttää sisältäpäin. Ja kysellä mikä mikin kummallisen näköinen klöntti on.Se on maksan mutka joka on se kivuliain kohta. mutta menee ohi ettei huomaakkaan .kun lisäävät vähän mömmöjä. Sen saa itselle jos haluaa , sen videon. En ole halunnut.Mutta aina katson pienessä pöllyssä sen toimenpiteen.On jopa hauskoja hetkiä kun kommentoin siinä ohessa. Seuraavan kerran on taas edessäkesällä.
- kohta uudelleen
Itse olen useassakin keskustelussa kertonut oman komemukseni, siis itse tutkimus on minulle ollut ihan ok. Ai niin, nainen olen, jottei voida väittää naisten oelvan vaan turhan säikkyjä. Itse jouduin tyhjentämään Colonsterilillä ja omalla kohdallani koko homman hankalin vaihe olikin tuo tyhjennys. Colonstreril kun on melkoisen pahanmakuista ja sitä pitäisi pystyä juomaan 4-6 litraa.
Luulen, että moni kokemuksia hakenut kiinnittää huomiota juuri niihin ikäviin kokemuksiin eli me helpolla päässeet emme ole edes kiinnostavia.
Toisaalta toisten kokemuksista ei todellista apua edes ole, säikkyy vaan ehkä turhaan etukäteen. Se on niin yksilöllistä miten tutkimus menee. Meillä on kaikilla omanlainen elimistö mutkineen kaikkineen ja se tuo osittain sen laajan kirjon tuntemuksiin. Sitten tieteenkin se, että jos suolessa onkin joku tulehdus, divertikkeli tai vastaava, niin kivut ovat ihan toista luokkaa kuin esim. itselläni, jolla mitään ihmeellistä ei löytynyt. - suoleton
Jos on suoli pahasti tulehtunut niin ihan varmasti koskee helvetillisesti, voin kokemuksesta sanoa. Eka kerta tehtiin ilman lääkitystä ja tuntui välillä, että taju lähtee. Sen jälkeen olen aina saanut kipulääkettä ja rauhoittavaa suoneen ja siltikään ei ole ollut mikään mukava kokemus.
- vaivavatsa
minulla samanlainen kokemus kuin aloittajalla, pieni eroin. tutkimuksen syy oli myös veri ulosteessa, jo useamman vuoden ajan, ja vihdoin lähdin hakemaan lähetettä kolonoskopiaan. (nainen, 29v.)
vaikeinta minulle oli moviprepin juominen ja sen lisäksi vaadittavavien nestelitrojen juominen. ennestään tiesin, miltä colon steril maistuupi, niin toivoin vaan että moviprep olisi edes vöhän parempaa...no such luck. yökkäämisrefleksiä piti pidätellä jokaisen hörpyn jälkeen, joten yritin vetää mahdollisimman pitkiä huikkia, mikä oli helkkarin vaikeeta. minä taas itse pidän punaviinistä, ja olisin tietysti vetänyt mielelläni vaikka tonkkakaupalla punaviiniä moviprepin sijaan. niin, ja minä en kyllä ihan heti muista mikä maistuisi yhtä pahalta kuin se litku, ennemmin vetäisin kirkasta viinaakin:D
nojuu, mutta yksilöllinen asia tämäkin. mutta mulla meni ainakin kolme tuntia siihen juomiseen, et kannattaa varautua.
itse jännitin suolentyhjennyksestä johtuvia mahdollisia vatsanväänteitä, mitä tulee jos esim toimittaa vatsan toilaxilla, not veri nice, toivon ettei mun vatsaa tarvii vanhainkodissa toimittaa kahta kertaa viikossa. mutta kun lääkäri sanoi ettei sellaisia tule niin eipä tarvinnut sitäkään sit miettiä. et todellakin vaan vesiripulia kivuttoman vatsankurlauksen säestämänä.
ite en lueskellut ennen toimenpidettä mitään koko toimenpiteestä, koska se on muutenkin pääpiirteittäin minulle tuttu. olin kuullut läheisiltä joskus vuosia aikaisemmin, että se sattuu ihan saakelisti, ja toisilla ei sitten sattunut ollenkaan. eli yksilöitä ollaan edelleen kaikki. itellä ei tosiaan sattunut toimenpide lainkaan, tuntu itseasiassa ihan hauskalta, kun sisuskalujen yläosassa tuntui viileä vesi jolla huuhdeltiin ripulin rippeitä suolenseinämistä.
pahaks onneks mulla oli tyhjennys epäonnistunut, suoli ei ollut kokonaan tyhjentynyt, en ollut ilmeisesti juonut tarpeeksi nestettä että kaikki tavara olisi tullut suolen läpi. no onneks sekään ei haitannu, koska ensimmäiset 50 senttiä suolta oli ihan terveen näköstä, niin lääkäri sanoi ettei sulla ole täälä mitään tulehduksellista sairautta, et mun ei tarvitse murehtia enää tätä asiaa kun olen nuori ja niin edelleen.
tosi mukava lääkäri ja hoitajat oli. eikä tosiaan jääny minkäänmoisia muita traumoja, kun että jos joskus vielä joutuisin saman eteen, kävisin ensin sairaanhoitajalla ja sanoisin että tunkekaa mulle nänämahaletku, miten tuota moviprep-myrkkylitkua enää vapaaehtoisesti juo;)
ja niin! minä sain ainakin loppupäivä sairaslomaa, lääkäriaika oli 8.15 aamulla. - hyhyök
Huh huh.. tyhjennys meneillään.. pari tuntia oon litraa juonut.. ei vaan pysty.. aivan kuvottavaa.. laatta lentää jos vähänkin isomman kulauksen yrittäää ottaa, saas nähdän kuinka onnistuu tutkimus.. Onko muilla jäänyt osa juomatta?
- Kaaaaaaaaaappo
Tyhjennysnestettä pitää juoda niin paljon, että ulostuleva on "sakatonta vettä" itse join 4 litraa (litra/tunti).
Tsemppii huomiselle, kyllä sieltä hengissä selviää. Kuten jo luetuista viesteistä huomaat, se on kaikille eri juttu. Toisilla ottaa kovemmalle kuin toisilla. - jepulis_88
Itse kuulun niihin naisiin jotka tunsi kipua toimenpiteen ajan, mutta ei se ollut niin pahaa kipua kuin esimerkiksi sen pikkuvarpaan lyöminen! Sitäpaitsi se nyt tosiaan kesti sen vajaan puoli tuntia. Tosin itse olen kamalan kipuherkkä, että jopa huusin toimituksen aikana kerran. Takaisin tulo ja koepalan otto ei tuntunut miltään. Esilääkityksen sain, mutta ei se tuntunut auttavan. Ei se kipu oikeesti ole niin paha, että tätä toimenpidettä kannattaisi pelätä.
- jsdfhaklj
Kiitä luojaasi, että sulla oli helppo käynti. Mä meen kyllä tuhat kertaa mieluummin porattavaksi kuin kolonoskopiaan :( eikä viisurien poistokaan ollut mitään tähystykseen verrattuna....
- Crohn-potilaan_vaimo
Jos olet 3 kk ollut ripulissa ja sairaalassa tiputuksessa (kolmea eri antibioottia ja suolaliuosta) ja sitten lopulta tekevät kolonoskopian (joka sitten kertoo taudin syyn) JA sekä paksusuolesi että ohutsuolesi ovat tulehtuneet, turvonneet ja ohutsuolen seinämät lisäksi täynnä tulehtuneita arpia, niin helvettikin tuntuu taivaalta tuon rinnalla. Ja kyseessä on mies, joka ei ole erityisen kipuherkkä (mm. kylkiluut murtuneina on urheillut ja joka päivä elää helvetillisten nivelsärkyjen kanssa eikä silti valita). Eli ei yhtään kannata vähätellä toisten kipukokemuksia.
- Anonyymi
Mulla tähytykseen meno en uskalla mennä
- Anonyymi
Ei kannata pelätä liikaa etukäteen. Pieni pelko on täysin ymmärrettävää.
Ihmiset kokevat kivunkin hyvin eri tavoin, kipukynnys on jokaisella omanlaisensa.
Mulle on kolonoskopia tehty 4 kertaa, ja edelleen oon hengissä.
Suolta on leikelty useaan otteeseen, eikä siltikään skopia ole kertaakaan ollut mikään paha juttu. Yhdeltä kerralta muistan tunteneeni pientä kipua.
Kerran tehtiin kokonaan ilman kipulääkettä, kun suoniyhteyttä ei saatu kipulääkitystä varten, eikä silloinkaan tehnyt kipeää.
Ensimmäisen tähystyskerran jälkeen olisi pitänyt mennä hakijan kanssa taksilla kotiin, mutta tulikin tehtyä muutaman tunnin ostosreissu, ja käveltyä kotiin vielä kilometrin verran.
Omalla kohdallani se ei ole iso juttu koko tähystys. Ja jos pitäisi päättää kumpaa kautta tehdään, kurkusta vai peräpäästä, niin valitsisin ehdottomasti tuon jälkimmäisen.
Ruokatorven tähystys on paljon inhottavamman tuntuinen toimenpide.
- Anonyymi
Niin. Tässä aloittaja oli suolistonsa osalta täysin terve mies, joka ymmärtmättömyyttään meni ja vähätteli suolistosairaiden tuntemaa kipua. Naisilla divertikkelit ovat raskauksien vuoksi paljon yleisempiä kuin miehillä ja ylivoimaisesti pahin kipu on niillä naisilla, joiden suolistossa on lisäksi endometrioosia.
- Anonyymi
Tajuttomuuden kynnys on lähestytty. Molemmilla kerroilla tarkastuksen suorittaminen kesti lähes tunnin, koska letku oli niin itsepäinen, että sitä piti puristaa edestakaisin ja lopulta työntää mutkat suoriksi. Tutkimus ei ole edennyt osallistumisellani mihinkään, koska suolessa ei ole näkynyt merkkejä epätavallisesta tulehduksesta. https://penaltykickonline.com
- Anonyymi
Kiitos paljon että kerroit kokemuksestasi!!! Muistelen sitä sitten kun kutsu kolonaskopiaan lähiaikoina tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788