Perussuomalaiset

ovat tänään ilmestyneen Hesasrin tilaaman Gallupin mukaan maamme toiseksi suurin puolue. Pyyhkikää vaan lisää Perusseposta kertovia ketjuja pois! Seppo vaan hymyilee!
48248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Mikäpä on hymyillessä. Kepu ja demarit ovat jääneet persujen taakse. Mielenkiintoista, eikö totta. Tässä alkaa jo hiljaisempikin mies uskoa persusepon läpimenoon.

Äänestä

Mirja jo blokissaan kertoi istuneensa viimeisen täysistunon eduskunnassa. Jo itsekkin tainnut henkisesti valmistautua tippumiseen.

Keskusta ei saa Oulunvaalipiiristä kuin 4 edustajaa, kova paikka kepulaisille.

Äänestä
  • siis ovat vaalein jälkeen samaa kokoluokkaa persujen kanssa Oulun piirissä. Kivalta kuulostaa, erittäin kivalta!

    Äänestä

Eikö tätä ketjua olekaan vielä pyyhitty pois. Valvokaa ettei perusseppo saa liikaa ääniä.

Äänestä

Musta tuntuu että perusseppo pyyhkii virnistyksen naamaltaan kun ei pääse eduskuntaan.

Äänestä
  • Musta taas tuntuu, että Seppo osaa olla tyytyväinen puolueensa menestykseen, vaikkei tulisikaan valituksi. Elikkä, hymyä ja virnistystä piisaa ainakin neljäksi vuodeksi etennpäin. Koita kestää!

    Äänestä

  • Tänään ilmestyneessä HEITON UUTISET- lehdessä perusseppo terävänä. Hyvä! Taas tullee lissää ääniä!

    Äänestä

Onkos teille selvinny että kumpaan reuanaan persut kallistuu? Kommareita vai kokkareita?

Itelle tämä ei ole ollenkaan selvä asia. Jos tätä palstaa lukee joku jolla on oikiaa tietoa niin arvostaisin jos avautuisit vähän.

Äänestä
  • Olemme ihmisen asialla, kuulut sitten kommareihin tai kokkareihin. Isänmaa on yhteinen meille kaikille. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on yhtä arvokas.

    Äänestä

  • on selvinnyt kirjoitti:

    Olemme ihmisen asialla, kuulut sitten kommareihin tai kokkareihin. Isänmaa on yhteinen meille kaikille. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on yhtä arvokas.

    Päätin tuossa juuri että Pohjolan Tuijalle annan äänen. Sitten on sekin päätetty.

    Äänestä

Kokoomukseen persut ovat kallellaan ainakin Haukiputtaalla.

Äänestä
  • Tunnetko sen perussepon?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Tunnetko sen perussepon?

    Tunnen. Seppo oli ryhdikäs ja oikeudenmukainen toimiessaan poliisissa haastemiehen ja pidätettyjen vartiointitehtävissä. Seppoa arvosti niin pidätetyt kuin esimiehetkin. Huumorismiehenä Sepolta onnistui myös löytötavarahuutokauppojen pitämiset. Seppo nähtiin myös monasti juoppopartiossa poliisin tehthävissä. Seppo on niitä vanhanajan asiallisia valtion virkamiehiä. Sepolle jos kelle toivoisi menestystä tulevissa vaaleissa.

    Äänestä

  • luottamusta on! kirjoitti:

    Vitseillä taitaa koko porukka pyrkiä eteenpäin.

    Äänestä

  • luottamusta on! kirjoitti:

    Tunnen. Seppo oli ryhdikäs ja oikeudenmukainen toimiessaan poliisissa haastemiehen ja pidätettyjen vartiointitehtävissä. Seppoa arvosti niin pidätetyt kuin esimiehetkin. Huumorismiehenä Sepolta onnistui myös löytötavarahuutokauppojen pitämiset. Seppo nähtiin myös monasti juoppopartiossa poliisin tehthävissä. Seppo on niitä vanhanajan asiallisia valtion virkamiehiä. Sepolle jos kelle toivoisi menestystä tulevissa vaaleissa.

    Putkavahti poliisina,jopa nyt jotakin,pitikö oikein etsijä asiakas, että työpaikka säilyi,yksi putkaan ,niin sai vahtia.Onnea ja menestystä.

    Äänestä

Pitikö haastemiehiäkin vartioida? Paskat. Minä en ainakaan äänestä ketään pullamössöä vaan semmoista joka on politiikan kova ammattilainen. Mukavia voi aina jutella ja kahvitella. Mutta poliittista näyttöä pitää löytyä.

Äänestä
  • Kade taidat olla

    Äänestä

En ole tosiaankaan kade. Mitä esimerkiksi Soini on saanut aikaan europarlamentissä? Ei yhtään mitään. Pelkkiä menoja vaan. Ei helvetti! Sitten roskasakki palvoo sen kaltaisia ihmisiä.

Äänestä
  • prikulleen yhtä paljon kuin kaikki muut suomalaiset yhteensä, eikä ole tullut yhtään kallimmaksi kuin muutkaan. jos siellä ei olisi Soini niin hänen paikalla olisi joku toinen suomalainen. Äly hoi!

    Äänestä

  • Roskasakki äänestää Remestä ja vähän hienommat Perus-Seppoa,mutta äänet tulevat kuitenkin oikeaan laariin.

    Äänestä

  • Soini on äänestänyt europarlamentissä mm. naisten aseman ja tasa-arvon kysymyksissä äänestyksissä aina tyhjää tai kehitystä vastaan. ! Näin on.

    Äänestä

On siellä saatu aikaan vaikka mitä mm.Heidi Hautala ja Erkki Liikanen ovat olleet aloitteellisia ja vaikuttaneet asioihin. Soini ei ole saanut edes suutaan auki siellä.

Äänestä
  • Onhan Hautala juuri väsäämässä yhteistä pakolaispolitiikkaa EU:lle. Hienoa kun siellä päätetää että Suomeen laitetaan tuosta vaikka 20000 somalia. Kuka maksaa?

    Äänestä

  • riúsini kirjoitti:

    Onhan Hautala juuri väsäämässä yhteistä pakolaispolitiikkaa EU:lle. Hienoa kun siellä päätetää että Suomeen laitetaan tuosta vaikka 20000 somalia. Kuka maksaa?

    vihriät käyvät kalliiksi yhteiskunnallemme. Haukiputaan vihriät ovat koko kunnan historian kalleimpia kuntapoliitikkoja.

    Äänestä

  • Erkki Liikanen???? Mitä se nyt siellä touhais? Eikös se ole Suomen pankin Pääjohtaja?

    Äänestä

  • Heidi Hautala on Oulun SYP:n johtajan eversti Hautalan tytär syntynyt hopealusikka suussa.Mitä se voi ymmärtää tavallisen ihmisen elämästä.Erkki Liikanen ei ymmärrä taloudesta mitään.Teiniliitto sotkut,Yliopiston hallituksen kommellukset ja valtionvarain ministerinä velanotto muistetaan;eikä päivääkään ole tehnyt oikeaa työtä . Soini on aukonut suutaan tarpeeksi ja vähän liikaakin meppinä.

    Äänestä

  • Halpamaista panett. kirjoitti:

    Heidi Hautala on Oulun SYP:n johtajan eversti Hautalan tytär syntynyt hopealusikka suussa.Mitä se voi ymmärtää tavallisen ihmisen elämästä.Erkki Liikanen ei ymmärrä taloudesta mitään.Teiniliitto sotkut,Yliopiston hallituksen kommellukset ja valtionvarain ministerinä velanotto muistetaan;eikä päivääkään ole tehnyt oikeaa työtä . Soini on aukonut suutaan tarpeeksi ja vähän liikaakin meppinä.

    joo, Juice(perusseppo) on tehnyt oikeita töitä yli 30 vuotta rautateillä ja polliisissa. Varmaan pärjäisi eduskunnassakin!

    Äänestä

Persut vie meidät menneisyyteen ja vihreät puheenjohtajansa kanssa kommuuniin. JÄRKYTÄVIÄ vaihtoehtoja molemmat. Anni Sinnemäki kehuu olevansa köyhän asialla nostamalla kaikkia välillisiä veroja. Eli mummut ja papat omissa pienissä kodeissaan maksaa sähköstä yhtä paljon kuin herrat linnoissaan.... anni pienellä, kun on kommuunissa monta maksajaa. Ei siis tiedä tämä piipertäjä OIKEAN SUOMALAISEN työtätekevän elämästä mitään. PERSUT siis kuitenkin parempi vaihtoehto kuin änkky Annin puolue. Mutta kun en halua menneisyyteenkään persujen kanssa (katolinen puheenjohtaja= naiset nurkkaan, homot kuoppaan ja politiikassa ei mitään todellista kerrottavaa). MENEE tällä kertaa vaikeaksi äänestäminen. Jyrki-boy kun oksettaa jo limaisella ulkonäöllään, saati samaa luokkaa olevilla puheillaan. Kepu kääntää ja vääntää takkia miten sattuu...

Äänestä
  • Eikös soo niin jotta perusjuntti se meille parhaiten passaa?

    Äänestä

  • Ymmärtävätkö perusluterilaiset persujen kannattajat, että heidän idolinsa Soini on sitoutunut täysin vieraaseen, useiden maahanmuuttajien uskontoon, katolilaisuuteen. Tähän liittyen Soini ei hyväksy edes raiskatuksi tulleelle suomalaistytölle aborttia. Mutta oletteko kuulleet hänen kritisoivan katolisten pappien ja piispojen paljastuneita pienten poikien hyväksikäyttöjä, joista katolinen kirkko on tosin joutunut maksamaan miljoonien korvausia.

    Äänestä

  • \\\ kirjoitti:

    Ymmärtävätkö perusluterilaiset persujen kannattajat, että heidän idolinsa Soini on sitoutunut täysin vieraaseen, useiden maahanmuuttajien uskontoon, katolilaisuuteen. Tähän liittyen Soini ei hyväksy edes raiskatuksi tulleelle suomalaistytölle aborttia. Mutta oletteko kuulleet hänen kritisoivan katolisten pappien ja piispojen paljastuneita pienten poikien hyväksikäyttöjä, joista katolinen kirkko on tosin joutunut maksamaan miljoonien korvausia.

    Soini ei markkinoi uskontoaan kenellekään. Mutta sitä hän ihmettelee, että muilta puoluejohtajilta ei kysellä uskon asioista mitään.

    Äänestä

  • ei luterilainen kirjoitti:

    Soini ei markkinoi uskontoaan kenellekään. Mutta sitä hän ihmettelee, että muilta puoluejohtajilta ei kysellä uskon asioista mitään.

    Jaa, markkinoihan se. Soinihan just sanoo että abortti pois ja homot kuoppaan. Jos tuo ei mee markkinapuheesta niin mikä sitten?

    Mun puolesta tuommonen asenne on väärä. Ei saisi uskominen läikkyä näin pahasti puheisiin ja tekoihin. Suvaitsevaisuus mahollistaa monet teot pienellekkin porukalle. Kovin kun änkyräksi heittäytyy niin saattaapi jäähä yksin..

    Äänestä

  • perusjunttura kirjoitti:

    Eikös soo niin jotta perusjuntti se meille parhaiten passaa?

    Kyllä passaa! Laadukas mainos oli laatikossa!

    Äänestä

  • jowpsa kirjoitti:

    Jaa, markkinoihan se. Soinihan just sanoo että abortti pois ja homot kuoppaan. Jos tuo ei mee markkinapuheesta niin mikä sitten?

    Mun puolesta tuommonen asenne on väärä. Ei saisi uskominen läikkyä näin pahasti puheisiin ja tekoihin. Suvaitsevaisuus mahollistaa monet teot pienellekkin porukalle. Kovin kun änkyräksi heittäytyy niin saattaapi jäähä yksin..

    Milloin ja missä sanonut noin? Homoista tuskin sanonut mitään. Abortista sanoo, että hän uskontonsa takia ei kannata. Mutta en ole kuullut hänen ajavan aborttia kieltävää lakia. Hän on sanonut, että Suomessa toimitaan suomen lakien mukaan.

    Äänestä

  • peruspooli kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011032813443852_vl.shtml

    Äänestä

  • Arhinmäki on pärjännyt parhaiten asia kysymyksissä. Siis jotain vasemmistosta kannattaa äänestää tavis tallaajan. Kannattaa kuunnella kaikkia puolueita niin oppii jotain.

    Äänestä

ja kannattaa vielä ydinvoimaakin se Soini. Kamala mies.

Äänestä

Pääasia on että Persut on vaaleissa kokomuksen jälkeen 2. suurin.

Kepulit häviää kartalta.....ja Väyryset

Äänestä
  • Ja Suomi pannaan kuntoon kerralla! Hurraa! Erotaan Euroopan Unionista, otetaan markka takaisin ja kaikki pinnarit pannaan nyt töihin! Liitytään NATOON! Rakennetaan uusia ydinvoimaloita! Valitaan Soin elinikäiseksi prseidentiksi.

    Äänestä

  • Jihuu!!W kirjoitti:

    Ja Suomi pannaan kuntoon kerralla! Hurraa! Erotaan Euroopan Unionista, otetaan markka takaisin ja kaikki pinnarit pannaan nyt töihin! Liitytään NATOON! Rakennetaan uusia ydinvoimaloita! Valitaan Soin elinikäiseksi prseidentiksi.

    onko kiva höpöttää?

    Äänestä

Kaikki äänestämään Remes eduskuntaan:)

Äänestä
  • ei kaikki...minä äänestää perusseppoo

    Äänestä

Soinin hiillostamisen aborttiasiasta on saanut hänen vakaumustaan kunnioittavien siirtymään persuihin,en ollut uskoa korviani sen kuultuani.Itse myös ajattelen tehdä saman,mutta en tiedä ketään sellaista perus-suomalista jota voisin kannattaa ettei tarvisi katua.Tekipä Soini valinnan vaikeaksi.

Äänestä
  • Persut eivät ole vaaliliitossa kenenkään kanssa joten äänen hukkaan menosta ei ole pelkoa, vaikka juuri sinun äänesi saanut ei menisikään läpi. Elikkä, läpimenijän/menijöiden hyväksi kaikki äänet menevät.

    Äänestä

  • rohkeasti vaan kirjoitti:

    Persut eivät ole vaaliliitossa kenenkään kanssa joten äänen hukkaan menosta ei ole pelkoa, vaikka juuri sinun äänesi saanut ei menisikään läpi. Elikkä, läpimenijän/menijöiden hyväksi kaikki äänet menevät.

    yks vanhempi mies sanoi että Leskinen saa paljon ääniä....

    Äänestä

  • rohkeasti vaan kirjoitti:

    Persut eivät ole vaaliliitossa kenenkään kanssa joten äänen hukkaan menosta ei ole pelkoa, vaikka juuri sinun äänesi saanut ei menisikään läpi. Elikkä, läpimenijän/menijöiden hyväksi kaikki äänet menevät.

    Epäilen, että persujen ehdokaslistoilla on henkilöitä, joiden tarkoituksena on vain käyttää persujen "suosiota" hyväksi eduskuntaan pääsemiseksi. Tulemme näkemään ne "loikkaukset" hyvinkin äkkiä, kun uusi kausi alkaa. Siinä mielessä äänen hukkaan meno on tosiasia ja äänestäjän luottamuksen pettäminen, joka tuntuu olevan merkityksetön asia nykyisille edustajille monessakin mielessä, valitettavasti.

    Äänestä

  • Näin se vaan on. kirjoitti:

    olet oikeassa. siksi ja juuri siksi on viisasta keskittää sepolle. seppo ei ole tuontitavaraa persuissa. hän on oikia perssuomlainen.

    Äänestä

mikäli olen ymmärtänyt oikein, ei seppolla ole ollut mitään poliisin oikeuksia eikä koulutusta.hän on ollut vartiavahtimestarina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kellonpersu kirjoitti:

ovat tänään ilmestyneen Hesasrin tilaaman Gallupin mukaan maamme toiseksi suurin puolue. Pyyhkikää vaan lisää Perusseposta kertovia ketjuja pois! Seppo vaan hymyilee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu