Mistähän voisin hakea apua tilanteeseen. Olen joutunut kovistelemaan perheemme isää kun on todella paljon pois kotoa työnsä ja huvittelunsa eli viinan merkeissä. Minä hoidan valtaosin 2v lapsemme. Miehen innostus isyyteen loppui synnytyslaitoksella kun tajusi että vauva tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa 24/7. Vielä nytkin välttelee jäämästä kahden lapsen kanssa. Minä hoidan kodin omat päivätyöt ja lapsen aamuin illoin.
Kun olen tästä nyt jaksanut miehelle paasata kohta sen 2 vuotta että voisi osallistua, alkaa sillä kaiketi olla mitta täynnä kun nykyään aloittaa riitelyn aiheesta heti jos vähänkin pyydän apua uhmaikäisen taaperon kanssa. Että esim. aamulla auttaisi kiukuttelevan lapsen pukemisessa kun on muutenkin hoppu ja aikataulu jossa minunkin on pysyttävä. Mies kilahtaa pienemmästäkin ja aloittaa LAPSEN SILMIEN EDESSÄ huudon, raivon, kiukuttelun miten minä muka häntä syyllistän vaan, on huono isä laiska jnejne.. muttei silti tajua koskaan että ihan oikeasti tarvitsisin EDES satunnaisesti jeesiä LAPSEMME hoidossa. Olen ollut itsenäinen lapsemme hoidossa koska jotakuinkin olen tähän asti hyvin jaksanut (luopuen toki omista menoista ja haluista ja rentoutumisesta kokonaan) mutta kun nyt aloitin jo omatkin työt taas meinaa käydä rankaksi hoitaa siihen päälle koti ja lapsi ja aina minä lapsen vien ja noudan päivähoidosta. Vastuu aina äidillä. Äiti valvoo kun lapsi sairastaa, äiti myös hoitaa lapsen kun itse sairastaa.. isä hoitaa vaan työnsä ja juo vähintään jokatoinen viikonloppu. Joskus sen kaksikin vuorokautta..
En ole järkyttävä nalkuttaja enkä huutaja mutta tähän mennessä olen kokeillut jo sanoa nätisti, pyytää kauniisti, olen käskenyt huutanut ja puhunut asiani suoraan perheasiainneuvottelukeskuksen "parisuhdeterapiassa" jonne mies minut vei kun uhkasin että muutan lapsen kanssa pois jos isää ei perhe-elämä oikeasti kiinnosta ja lapsi minun mielestä kärsii kun isä meuhkaa nykyään jatkuvasti lapsen kuullen ja nähden. Itse osaan useimmiten hillitä itseni riitelyssä ja poistun lapsen kanssa vähintään toiseen huoneeseen toisen aloittaessa meuhkaamisen. mutta haluaisin eroon koko meuhkaamisesta. Jaksa enää päivittäistä narinaa miten hän ei saa tehdä mitään ja äiti se vaan nauttii elämästään. Isäntä se kumminkin on joka jatkaa sitä vapaata kulkuaan perheen lisääntymisestä huolimatta.
Kysymys kuuluu. Mistä löydän sellaisen auktoriteetin joka saisi puhumalla mieheni tajuamaan että en aio jatkaa elämääni kuunnellen hänen tahtotilojaan, hänen varsin yksipuolista riitelyään, en aio lastani kasvattaa näkemään jatkuvaa juopottelua (varsinkaan kun isän käytös on humalassa/krapulassa kuvottavan hävettävän törkeää). Parisuhdeterapiassa mies jaksoi puhua itsensä pyörryksiin miten hän muuttaa tapansa mutta kun asiat siellä oli kerran puhuttu läpi tilanne palasi välittömästä ennalleen mitään muuttamatta. Se kortti on käytetty ja mitättömäksi todettu. Minua ei ilmeisesti siis ollenkaan joko kuunnella tai oteta vakavasti. Tai haluta yhtään kunnioittaa perheen äitinä/lapsemme kasvattajana.
Vai kylmästikö vain muutan lapsen kanssa omaan asuntoon, soronoo, aikuistukoon isäntä rauhassa, kasvakoon lapsi ilman isän säännöllistä hoivaa turvaa ja tukea. Jota tosin ei ole isältään saanut tähänkään asti ja sen huomaa lapsestakin kun isä ei kelpaa mihinkään sekunniksikaan.
Risoo, koska en ole ajatellut olevani perhe-elämäni suhteen helppoa luovuttaja tyyppiä. Mutta lapseni kustannuksellakaan en jaksa tällaista "elämäntyyliä". Kun elämänilo on karissut parisuhteesta, perhe-elämästä ja arjesta jo muutenkin. Vain kun toinen on niin itsekäs ja inhottava kokoajan. Aamuin illoin. Oikein hakee riidan aiheita tyhjästä jos ei muuta keksi.
Kun olen tästä nyt jaksanut miehelle paasata kohta sen 2 vuotta että voisi osallistua, alkaa sillä kaiketi olla mitta täynnä kun nykyään aloittaa riitelyn aiheesta heti jos vähänkin pyydän apua uhmaikäisen taaperon kanssa. Että esim. aamulla auttaisi kiukuttelevan lapsen pukemisessa kun on muutenkin hoppu ja aikataulu jossa minunkin on pysyttävä. Mies kilahtaa pienemmästäkin ja aloittaa LAPSEN SILMIEN EDESSÄ huudon, raivon, kiukuttelun miten minä muka häntä syyllistän vaan, on huono isä laiska jnejne.. muttei silti tajua koskaan että ihan oikeasti tarvitsisin EDES satunnaisesti jeesiä LAPSEMME hoidossa. Olen ollut itsenäinen lapsemme hoidossa koska jotakuinkin olen tähän asti hyvin jaksanut (luopuen toki omista menoista ja haluista ja rentoutumisesta kokonaan) mutta kun nyt aloitin jo omatkin työt taas meinaa käydä rankaksi hoitaa siihen päälle koti ja lapsi ja aina minä lapsen vien ja noudan päivähoidosta. Vastuu aina äidillä. Äiti valvoo kun lapsi sairastaa, äiti myös hoitaa lapsen kun itse sairastaa.. isä hoitaa vaan työnsä ja juo vähintään jokatoinen viikonloppu. Joskus sen kaksikin vuorokautta..
En ole järkyttävä nalkuttaja enkä huutaja mutta tähän mennessä olen kokeillut jo sanoa nätisti, pyytää kauniisti, olen käskenyt huutanut ja puhunut asiani suoraan perheasiainneuvottelukeskuksen "parisuhdeterapiassa" jonne mies minut vei kun uhkasin että muutan lapsen kanssa pois jos isää ei perhe-elämä oikeasti kiinnosta ja lapsi minun mielestä kärsii kun isä meuhkaa nykyään jatkuvasti lapsen kuullen ja nähden. Itse osaan useimmiten hillitä itseni riitelyssä ja poistun lapsen kanssa vähintään toiseen huoneeseen toisen aloittaessa meuhkaamisen. mutta haluaisin eroon koko meuhkaamisesta. Jaksa enää päivittäistä narinaa miten hän ei saa tehdä mitään ja äiti se vaan nauttii elämästään. Isäntä se kumminkin on joka jatkaa sitä vapaata kulkuaan perheen lisääntymisestä huolimatta.
Kysymys kuuluu. Mistä löydän sellaisen auktoriteetin joka saisi puhumalla mieheni tajuamaan että en aio jatkaa elämääni kuunnellen hänen tahtotilojaan, hänen varsin yksipuolista riitelyään, en aio lastani kasvattaa näkemään jatkuvaa juopottelua (varsinkaan kun isän käytös on humalassa/krapulassa kuvottavan hävettävän törkeää). Parisuhdeterapiassa mies jaksoi puhua itsensä pyörryksiin miten hän muuttaa tapansa mutta kun asiat siellä oli kerran puhuttu läpi tilanne palasi välittömästä ennalleen mitään muuttamatta. Se kortti on käytetty ja mitättömäksi todettu. Minua ei ilmeisesti siis ollenkaan joko kuunnella tai oteta vakavasti. Tai haluta yhtään kunnioittaa perheen äitinä/lapsemme kasvattajana.
Vai kylmästikö vain muutan lapsen kanssa omaan asuntoon, soronoo, aikuistukoon isäntä rauhassa, kasvakoon lapsi ilman isän säännöllistä hoivaa turvaa ja tukea. Jota tosin ei ole isältään saanut tähänkään asti ja sen huomaa lapsestakin kun isä ei kelpaa mihinkään sekunniksikaan.
Risoo, koska en ole ajatellut olevani perhe-elämäni suhteen helppoa luovuttaja tyyppiä. Mutta lapseni kustannuksellakaan en jaksa tällaista "elämäntyyliä". Kun elämänilo on karissut parisuhteesta, perhe-elämästä ja arjesta jo muutenkin. Vain kun toinen on niin itsekäs ja inhottava kokoajan. Aamuin illoin. Oikein hakee riidan aiheita tyhjästä jos ei muuta keksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei muuta kun muutat lapsen kanssa pois, jos et voi potkaista isäntää pellolle. Hae apua. Jaksamisesi on äärirajoilla jo. Ennenpitkää tulee vastaan miehesi väkivalta kuvaan rähisemisen lisäksi, KOKEMUSTA ON. Lapsi kärsii myös. Ei tuollaista tarvitse sietää. TSEMPPIÄ!
samaa mieltä minäkin kuin edellinen vastaaja
Googleta minnesota tai avominne ja soita sinne. Apua löytyy ihan oikeasti.
Ehkä parempi lähteä ainakin joksikin aikaa pois. Jotkut heräävät asioihin vasta sitten kun tilanne todella muuttuu. Voihan sitä sitten palata vielä yhteen josko asiat tuntuisi kohenevan. Turhaan joudut kantamaan syntipukin roolia ja kuuntelemaan kun mies kaataa pahan olonsa päällesi.
Ei taida löytyä sellaista "auktoriteettia" joka sanelisi miehellesi sellaiset systeemit että muutos sillä tapahtuisi. (Jos sellainen olisi, olisi varmaan ylibuukattu vastaanottoajat seuraaviksi viideksi vuodeksi...)
Itse olen pikkuisen samankaltaisessa tilanteessa, mieheni on narsisti, eikä lapsemme ole koskaan saaneet mistään asiasta minkäänlaista positiivista kommenttia isältään. Asiasta kärsii koko perhe, ja nyt jo murrosikään ehtineet lapsemme kärsivät tilanteesta suunnattomasti. Näin on ollut aina. Ammattiapua mieheni ei suostu harkitsemaan, koska hänen mukaansa ongelmia ei ole. On vain niin saamattomia ja huonoja lapsia ja vaimokin valittaa...:(
En tiedä miten jaksan luovia nuorten ja perheen isän välillä, isä keksii aina pienimmästäkin asiasta mojovan riidan, ja henkinen painostus on kova. Meidän tyttöjen kohdalla tilanne on jo selvästi alkanut näkyä, ja huolestuttaa mihin kaikki vielä johtaa...kun eikös sitä sanota että varsinkin tytöille olisi isän positiivinen huomio aivan erityisen tärkeää. Meillä sitä ei ole saanut kumpikaan tytöistä, isän käytös on täysin kylmää, menee päviä ettei hän sano yhtään sanaa lapsilleen, ja sitten yhtäkkiä tuleekin moitteita jostain pienestä asiasta...lapset uhkaavat jokainen muuttaa pois kotoa niin aikaisin kuin mahdollista! Mitä teen? Onko avioero ainoa vaihtoehto?
Olen yrittänyt asioista keskustella, mutta mies ei tietenkään ymmärrä tekevänsä väärin ja suostu näkemään omaa syyllisyyttään. Lasten takia itse olen jaksanut mutta joka päivä mietin mitä järkeä on yrittää jatkaa avioliitossa jossa kaikki kärsivät? Kertokaa mielipiteitänne...
Miehemme ovat kuin samasta puusta veistettyjä!
Itselleni riitti tuollainen käytös (19v. yhdessä..) ja otin eron kolme viikkoa sitten. Nyt asunnon etsintä ja varojen jako käynnissä, ja aivan ihana vapauden tunne sydämessä niin lapsilla kuin minullakin! Eroa, narsistit eivät muutu, KOSKAAN!!!
En myöskään usko, että sellaista auktoriteettiä löytyy. Miehesi on itsekäs ja lapsellinen eikä ole selvästikään kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi - tosi monet miehet on kasvatettu ajattelemaan vain omaa napaansa ja he haluavat lapsia vain statussymboleiksi - eivät ymmärrä, että lapsi sitoo ja vaatii jatkuvaa hoivaa vielä monta, monta vuotta.
Minä tein samassa tilanteessa sen virheen, että pyysin anopilta ja apelta apua. Sen jälkeen oli kaikki toivo heitetty - he haukkuivat minut pataluhaksi, kun edes kehtaan ajatella, että mies voisi käyttää aikaansa niin vaatimattomaan puuhaan kuin lasten kanssa touhuamiseen. Miehellä on älyä tehdä muutakin kuin hoivata lasta ja luututa lattioita. Ja kai mies nyt suuttuu ja lähtee ryyppäämään, kun vaimo ei laita heti omista töistä tultuaan ukolle ruokaa ja silitä päätä ja hiero jalkoja....
Lähde pois, sanon minä, jos et halua tuollaisessa tilanteessa elää. Nimittäin se tilanne ei tule muuttumaan. Miehet kykenevät yleensä vasta 50 -vuotiaina ajattelemaan muitakin kuin itseään ja ilmeisesti sinulla ja miehelläsi on vielä siihen matkaa....
Tsemiä teit niin tai näin! Ja muista aina, että miehesi on loppujen lopuksi se, joka häviää, jos ei viitsi lapseensa suhdetta luoda. Kukaan ei ole kuolinvuoteellaan katunut sitä, että "uhrasi" vuosia lapsilleen, aika moni on katunut sitä, ettei "uhrannut". Kun lapsella tulee ensimmäinen sydänsuru tai muu suuri murhe, tulee hän sinulle asiasta puhumaan, ei isälleen.
Minunkin ex-anoppi piti ihan selvänä, ettei poikansa hoida lapsiaan, koska hänhän tekee niin paljon töitä! No nyt saakin sitten tehdä töitä ihan itselleen, ei tarvitse akkaa ja lapsia enää elättää.
Oman lisänsä meidänkin elämään tuo anoppi, joka yllättäen käänsi kelkkansa, eli ollut aina mun puolella, niin kuinkas ollakkaan, yhtäkkiä syy olikin mussa, en kuulemma tee kotona mitään...:( anopilla muutenkin ihana taipumus puuttua meidän elämään ja yrittää kasvattaa meidän lapsia...eli kyllä tässä aika loukussa ollaan!
Miehelläni on sellainen tapa, että aina joku lapsista on kerrallaan aivan erityisen "kasvatuksen" kohteena, ja tämä lapsi saa sitten niskaansa kyllä kaikenlaista, isällä kun voi olla omien sanojensa mukaan vain "paha" päivä, ei siitä nyt pitäisi kuuleman mukaan niin pillastua!
Ero taitaa tosiaankin olla ainoa ratkaisu, tiedän kyllä sen että narsisti ei koskaan muutu, pahenee vain...:(
älä syytä anoppias. mieti ketä puolustat jos oma lapses joskus on samassa tilanteessa,kyllä sinä olet sen puolella,teki niin tai näin.. se on anopin lapsi!
joten anna anoppis olla poikas puolustajana,muista hommata ittelles ystäviä ja sellasia jotka tavallaan salaa näkee miehes käytöksen.sitte sinua uskotaan pikkuhiljaa.
Miksi sinä puolustelet anoppia, kyllä anopeissakin voi olla vikaa vaikka vanhathan haluis aina syyttää nuorempia......
Dokumentoi jotenkin se ukon ryyppääminen ja sitten ota ja lähde tai heitä ukko pellolle. Dokumentit siksi että narsisti kostaa ja kaikki kääntyy päälaelleen. Sinulla pitää olla näyttöä siitä mikä ukkosi todellisuudessa on, muuten lapset saattavat jäädä hänen kiusankohteeksi vuoroviikoin tms.
Juoppo ei kuitenkaan ole hyväksi lapsille joten sinun on tehtävä edes heidän vuokseen ratkaisu ja lähdettävä.
luepppa toi uuestaan ja mieti et sun joku läheinen kirjotti ton.. mitä tekisit? kauheeta tekstiä. sun auktoriteetti löytyy siitä kun pakkaat kamat ja lähdet.äläkä sano ettet voi... aina voi. usko pois.
Sinuna ottaisin töistä viikon loman ja ihan kylmästi vain varaisin itselleni matkan johonkin (tai menisin sukulaisille jos ei olis varaa ulkomaille) ja jättäisin miehen katsomaan miten paljon se lapsi vaatii hoitoa ja kodinhoito tietysti siihen päälle.
Luulis ymmärtävän sen jälkeen miltä susta tuntuu!
Jos senkään jälkeen ei mitään muutosta tapahdu, niin sitten miettisin sitä muuttoa.