Mun paniikkihäiriö on viimeaikoina korostunu pirusti kun on pitäny ajatella muuttoo, hakemuksia etc. En käy töissä, toivon sairaslomaa loppu lukukaudeksi jottai saisin levätä ennen koulun alkamista. Sain joulukuussa citalopramia, psykiatriaikoja, kontrolliaikoja etc. Muutin pois kyseisesta citystä ja toiseen paikkaan. Lääkkeet loppu, psykiatria ei ilmeisesti kiinnosta vaikken ole ilmoittanut aikojen peruuntumisista, lääkäri ei ole kysellyt minua.
Elämä on helvetillistä kidutusta, viikkoja ennenku saan ees tarpeeksi rohkeuttaa ottaa puhelimen käteen ja hoitaa yhden asian pois päiväjärjestyksestä. Ajattelin tänään olla tarpeeks rohkee ja soittaa terveyskeskuksen mielenterveyspuolelle aikaa, aiheena lääkityksen sopivuuden tarkistus, jonkunlainen henkisen tilan arviointi ja mahd. psykiatrikäyntien uudelleen järjestäminen täällä toisella paikkakunnalla. Tylsä naisääni sano puhelimessa että Jaa. Soitapa entiselle lääkärillesi ja pyydä lähete sekä reseptistä kopio että saa uudet määrättyä. Ei suostunut varaamaan uutta aikaa ilman lähetettä, enkä sitten alkanut inttämäänkään.
Maailmasta on uskomattoman helppo kadota, vaikka olis hetkeksi kauheimmissa tuskissaan saavuttanu sellasen rohkeuden että hakee apua.
En aio soittaa lähetettä. Enkä uutta reseptiä. Toivottavasti saan sydärin paniikkikohtauksissani mahd. pian.
Ajattelin googlata auttavia puhelimia. Olen perkeleen köyhä ja löysin jonkun ilmasen numeron. Nauratti kun se ei ollut käytössä. Unohdanpa sitten senki.
Onko muita paniikkihäiriöisiä, jotka on kokenu elämänsä turhaksi ja paniikkinsa sekä itsensä sen mukana sekä yhteiskunnan että läheisten taakaksi? :--)
Elämä on helvetillistä kidutusta, viikkoja ennenku saan ees tarpeeksi rohkeuttaa ottaa puhelimen käteen ja hoitaa yhden asian pois päiväjärjestyksestä. Ajattelin tänään olla tarpeeks rohkee ja soittaa terveyskeskuksen mielenterveyspuolelle aikaa, aiheena lääkityksen sopivuuden tarkistus, jonkunlainen henkisen tilan arviointi ja mahd. psykiatrikäyntien uudelleen järjestäminen täällä toisella paikkakunnalla. Tylsä naisääni sano puhelimessa että Jaa. Soitapa entiselle lääkärillesi ja pyydä lähete sekä reseptistä kopio että saa uudet määrättyä. Ei suostunut varaamaan uutta aikaa ilman lähetettä, enkä sitten alkanut inttämäänkään.
Maailmasta on uskomattoman helppo kadota, vaikka olis hetkeksi kauheimmissa tuskissaan saavuttanu sellasen rohkeuden että hakee apua.
En aio soittaa lähetettä. Enkä uutta reseptiä. Toivottavasti saan sydärin paniikkikohtauksissani mahd. pian.
Ajattelin googlata auttavia puhelimia. Olen perkeleen köyhä ja löysin jonkun ilmasen numeron. Nauratti kun se ei ollut käytössä. Unohdanpa sitten senki.
Onko muita paniikkihäiriöisiä, jotka on kokenu elämänsä turhaksi ja paniikkinsa sekä itsensä sen mukana sekä yhteiskunnan että läheisten taakaksi? :--)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oho, soitin viimesten senttieni hupenemisesta huolimatta myös johonki maksulliseen numeroon. Varattuja kaikki kuulema. Enpä uskalla soittaa uudestaankaa.
tee itsellesi palvelus ja soita itsellesi resepti ja hae lääkkeet eiköhän ne sen verran auta, että saat sitten muutkin asiasi elämässä rullaamaan. Tsemppiä!
itsellenikin tulee paniikkikohtauksia nykysin , kun olen ollut viimeiset puoli vuotta tekemättä mitään...en haluaisi ruveta syömään lääkkeitä , koska tiedän että oireet katoaa kun saan työpaikan /koulun....tänään päätin että maanantaina menen hakemaan ittelleni pillereitä jos lääkäri niitä kirjoittaa.
Joo, tuli itseasiassa pakkotilanne eteen. Järkyttävät vierotusoireet! Huimaa, oksettaa, sähköiskuja päässä parin minuutin välein. Puhelimessa käskivät mennä päivystykseen koska olen niitä uusavuttomia jotka on hukannu reseptin ja en saa vielä uusia lääkkeitä ennenku ne tarkistaa edelliset tiedot.
Noni, päivystyksen kautta samantie lääkärille ja vanhan lääkepurkin reunasta koodilla uus resepti, pillerit naamaan jo apteekin aulassa ja nyt olo on ku puolijumalalla. En olis saanu itteeni liikkeelle ilman kämppiksen apua.
Hyvä kuulla , että hoidit lääkkeet itsellesi ja olo parantunu. Toivottavasti saan itsenikin raahautumaan maanantaina arvauskeskukseen..enpä olisi uskonut että 5 vuoden tauon jälkeen vielä lääkkeitä tarvitsisin, mutta elämä on yllätyksiä täynnä.
Mitään tutkimuksia en ole asian tiimoilta tehnyt, omasta kokemuksesta vaan voin sanoa että kun paniikki iskee, niin siihen on joku syy, oli se sitten vuosien takainen piilotettu olettamus tai ajatus, tai ihan hetkestä johtuva. Mutta yleensä elämän ongelmat eivät katoa lääkkeitä ottamalla, näitä henkisiä kipulääkkeitä siis. Ongelmat täytyy ensin selvittää itse, näihin asioihin ei löydy apua varsinkaan kunnilta, ja sen jälkeen lääkitä oireisiin.
Ajattele se niin, ettei murtuneeseen luuhunkaan syödä kipulääkkeitä, vaan luu on parasta parantaa jos siitä haluaa vielä parantua.
Itsellä oli elämä aivan sekaisin ja sain lääkkeet käteen. En tietenkään tehnyt elämässäni tarvittavia muutoksia, vaan jatkoin samaa rataa huonompaan. Elämäni meni aivan pirstaleiksi. Jos olet menossa väärään suuntaan, ei siihen ole muuta lääkettä kuin katsastaa tilanne uudestaan, ja lääkkeillä väärään suuntaan meneminen ei tunnu niin pahalta, ja sieltä voi olla harvinaisen pitkä matka takaisin oikealle tielleen. Itse olen jäljessä kovin, kun elämä oli valmiiksi rikki, ja lääkkeillä rikoin sitä vielä lisää ja joissain asioissa pysyvästikin, kun asiani olisi voitu korjata jo joskus.
Toivottavasti itse löydätte asioihinne ratkaisut, ja elämänne saadaan raiteilleen. Minullekin saa laittaa viestiä jos asiat ovat sekaisin. Lupaan lukea ne.