moikka.
Olen 19-vuotias tyttö. Minusta piti tulla lupaava taiteilija, olin hyvä piirtämään, iloinen, elämänhaluinen. kaikki oli niin selvää. Tämän 3 vuoden ajan olen luovuttanut. Ei enää kiinnosta, lukio mennyt juuri ja juuri läpi. Ehkä olin joskus hyvä, mutta huono ja kelvoton olen nykyään. En kykene tekemään mitään, en aloittamaan mitään, ei minua edes oikeastaan kiinnosta miten huono olen. Eihän minulla ole edes mitään tulevaisuudessa kun luovuttanut olen. Taitoni ei riitä mihinkään. No olen hyvä itkemään, mutta kyyneleetkin ovat loppuneet.
Ystäväpiirini joka joskus oli minulle läheinen, on nyt täysin pinnallista. eihän siellä kukaan edes välitä, kaikki on sokeita. perheeni on sokea, ja kaikki on minun vika.
tuntuu että minulle ei ole täällä enää mitään. en usko minulla olevan minkään sortin masennusta, vaikka kaikki testit osoittavat toisin. olen se suosittu tyttö, ei minulla mitään voi olla.
ehkä minussa joku toivonjyvä kuitenkin itää, haluan taas iloita. palan halusta tuntea iloa, vapautta, aitoa kovaa naurua. en tiedä milloin viimeksi olen ollut aidosti iloinen. En tunne mitään lämpöä edes sisälläni, sisuskaluni varpaista sormiin asti on täynnä vihaa. Vihaa jota en osaa edes hallita, vihaa jota pelkään. Se viha purkaantuu turhan usein itseeni. Olen tosissaan alkanut pelkäämään itseäni.
mä haluan onnistua, mä haluan nauraa, mä haluan tuntea olevani hyvä. mulla on yks elämä, joka ei tunnu miltään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
> "mä haluan onnistua, mä haluan nauraa, mä haluan tuntea olevani hyvä. mulla on yks elämä, joka ei tunnu miltään."
pätee mun elämään myös. Toivon niin kovasti että elämäni olisi erilaista, että itse olisin erilainen. En myöskään tunne oikeastaan mitään, ei kyllä ole mitään tunnettavanakaan.