Aggressiivisia intiaaninsulkia

hukassa...

Hankin eilen uuteen akvaariooni parven intiaaninsulkia. Alkuun kaikki sujui hyvin, mutta nyt on kaksi kaloista alkanut käyttäytyä aggressiivisesti muita kohtaan. Kumpikin on vallannut akvaariosta oman nurkan reviirikseen ja parven muut kalat on ahdistettu kolmanteen nurkkaan. Toisen agressiivisista kaloista jouduin jo eristämään poikashäkkiin, koska se ajoi yhden muista kaloista kivien väliin ja jäi vahtimaan niin ettei toinen uskaltanut tulla pois...

Nyt olen aivan neuvoton. Mistä moinen käytös voi johtua ja mitä ihmettä näiden kanssa voi tehdä? Voiko tämä olla muuttostressiä, odotanko että se menee ohi? Vai luovutanko ja vien kalat vanhempieni isompaan akvaariooon ja toivon, että kaikki sitä tarvitsevat löytävät itselleen piilopaikan?

7

1741

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kongo81

      Kuulostaa siltä että ukot ovat vallanneet omat reviirinsä. Kuinka paljon pytyssä litroja? Onko kasveja ja muita sisusteita/piiloja reilusti? Korkeiden kasvien avulla pystyt hyvin rajaamaan reviirejä siten että kaloilla olisi helpompaa olla.

    • vielä kysymys

      Kiitos vastauksesta!
      Hävettää myöntää, mutta yksi uneton yö ja hieman nettisurffailua paljastivat näiden kavereiden olevan sittenkin kuparitetroja. Puolustuksekseni sanoisin, että kalat olivat kovin värittömiä kaupassa ja koko ja muoto näillä kuitenkin on lähellä oikeaa (ja kauppiashan kyllä tietää, mitä myy...)

      Akvaario on vain 60-litrainen, mutta kasveja ja muita piilopaikkoja näyttää olevan riittävästi tarjolla. Katselen, jos saisin järjesteltyä kasveja erottamaan reviirit toisistaan vielä paremmin, kiitos vinkistä! Pahin tuntuu onneksi menneen ohi ja kaikki kalat käyttäytyvät nyt jo polleasti;)

      Onko totta, että liian vaalea pohjamateriaali saattaisi ärsyttää kuparitetroja? Peitin näin ensihätään pohjahiekan (joka ei kyllä ole ihan kauhean vaaleaa) ohuella kerroksella tummaa soraa, mutta en huomannut muutosta kalojen käyttäytymisessä.
      Entä onko siis niin, että myös intiaaninsulilta voi odottaa vastaavaa käytöstä? Olen keskittynyt aikaisemmin lähinnä leppoisiin kirsikkabarbeihin, joten näin kova meno on aika erikoista katseltavaa...

    • kongo81

      Kuparitetrat, lähinnä koiraat, ovat tosiaan aika ärhäköitä, itselläni niitä oli aikanaan 180 litraisessa, eikä meinannut sekään oikein riittää. Muista kaloista eivät olleet kiinnostuneita. En usko pohjan värin vaikuttavan käytökseen (korkeintaan niin että olisivat arempia), toki värit näyttävät komeammilta tummemmalla pohjalla.

    • Kiitos avusta!

      Nämä taitavat sitten lähteä mun vanhempien hellään hoitoon, niin saavat lisää tilaa ympärilleen:) Ja mä yritän jatkossa osua kerrasta itselleni sopiviin lajeihin...

    • Peacock

      Tämä taitaa olla jo myöhäistä, mut kysyisin kuinka iso parvi sul niitä on? Koska voipi olla et tankkisi on vähän pieni noille, jos niitä on yli 10 ..

      Mut kyllähän kalat valtaa omia reviirejään :) En oo asiantuntija mut luulen käytöksen johtuvan:
      1) muutosta (muistithan totuttaa ne uuteen veteen oikein?)
      2) Tilan puutteesta (vaikka suuri määrä kasveja ja somisteita ovat hyviä piiloja ja reviirin rajaajia, muista että ne syövät akvaarion litratilaa).

      • Heips,

        kaloja oli mulla kahdeksan kappaletta. Uuteen veteen totuttamisesta olen saanut ristiriitaisia ohjeita, mutta tein kuten meillä on ollut tapana tehdä eli laitoin kalapussin kellumaan akvaarioon ja lisäsin sinne vettä akvaariosta n. 15 minuutin välein yhteensä kolme kertaa. Vapaata uimatilaa on mielestäni paljon kasveista ja muista piiloista huolimatta.

        Kalat asuvat tosiaan nykyään vanhemmillani 120 l(?) akvaariossa, vaikka ne näyttivät alkuvaikeuksien jälkeen kotiutuvan myös mun pieneen akvaarioon. Kiitti neuvoista joka tapauksessa!


    • outboing

      Intiaaninsulat ovat sävyisiä parvikaloja, ne eivät ole ärhäköitä eivätkä jahtaa toisiaan. Liian pienessä parvessa ovat arkoja ja säikkyjä ja uivat muodostelmassa, suurempana ryhmänä rentoutuvat ja uivat hajanaisemmin, mutta ovat silti parvikaloja ja sopuisia. Vauhdikkaita vekkuleita silti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      513
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe