Jos olisit hän ja olisit

tietoisesti ja järjestelmällisesti halveksinut ihmistä, jonka olet tiennyt olevan sinuun ihastunut, niin haluaisitko tietää että käytös on tuntunut todella pahalta ja tunteille ei voi mitään?
38891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Fiiksu ja empaattinen ihminen, osaa suhtautua ihailijaansa hyvin, vaikkei tunteet kohtaisikaan tai olisi muita esteitä.

Jos taas joku on käyttäytynyt ikävästi tai lapsellisesti, sekin kertoo aika paljon ihmisestä. Tuskin edes haluaisit sellaista ihmistä elämääsi.

Äänestä
  • Niinpä, oisko se helpompi kohdata sitten kun tavallaan on ns. tunnustettu ihastuminen, että ei tarvitse kääntää veistä haavalla -sumeilematta ja yleisön määrästä riippumatta?

    Äänestä

  • Kyllä, näin on!

    Äänestä

Jos olisin hän, haluaisin tietää miten olen osoittanut halveksuntani? Haluaisin myös tietää oletko mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin? Tietenkin haluaisin pyytää myös anteeksi omaa käyttäytymistä. En ole tehnyt sitä tarkoituksella.

Äänestä
  • Todennäköisesti et ole hän, sillä Hän ei ole tehnyt sitä tietämättä. Se oli systemaattista ja tarkoin suunniteltua toimintaa, varmistelua ja laskelmoivaa.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Todennäköisesti et ole hän, sillä Hän ei ole tehnyt sitä tietämättä. Se oli systemaattista ja tarkoin suunniteltua toimintaa, varmistelua ja laskelmoivaa.

    Miten joku voi suunnitella, varmistella ja laskelmoida tuollaista noin... omalta kannaltaan vähäpätöistä toimintaa? Kysyn vaan? Eikö yleensä selvitetä, onko ihastuksen kohteella tunteita ja ellei ole, mennään kaikki eteenpäin.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Todennäköisesti et ole hän, sillä Hän ei ole tehnyt sitä tietämättä. Se oli systemaattista ja tarkoin suunniteltua toimintaa, varmistelua ja laskelmoivaa.

    Oletko varma, että asia on niin, ettet omista näkemyksistäsi koe sitä siksi???

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Oletko varma, että asia on niin, ettet omista näkemyksistäsi koe sitä siksi???

    No kyllä mä tuolla alempana jo kerroinkin, että epäilin noita tuntemuksiani hänen lähellään. Mutta kyllä mä edelleen muistelen niitä hetkiä, niin jotekin se kaikki pistävine katseineen oli jotenkin aika selvää. Sitten aloin jo epäillä, paljastuneet tunteeni oli jo kerrottu muillekin asiaan kuulumattomille. Tai sitähän ei minulta kysytty, ketkä kuuluvat asiaan ja ketkä eivät. Minä en kuulunut asiaan vaan kaikki muut ;D. Jos joku täyttää pääni, niin Hän.

    Mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy tunteistaan. Mitä väliä millään? Ainoa johon voi luottaa on se että tilillä on riittävästi reaalina käyvää valuuttaa sekä joku sellainen asia elämässä, joka on muiden ulottumattomissa. Nyt en tiedä säälinkö enemmän itseäni vai häntä?

    Mitä hänen elämänsä sinulle kuuluu muutenkaan? Miksi sun pitäisi sääliä ketään, tai jotakuta muuta itsesi sijaan?

    Se mikä minustakin kyllä on säälittävää, on kolmansien ihmisten tungetteleva läsnäolo ihmisten tutustumisasioissa. Joku motiivi heilläkin pitää siihen olla.

    Äänestä

  • Sivustaaaa kirjoitti:

    No ei kuulu. Siksi täällä kirjoitankin. Ajattelin juuri , että ilman häntä en olisi koskaan tänne eksynyt. Johdatteliko hän minut tänne? Kyllä! Kuvitelmissani. Mutta ilman näitä, vain luoja yksin tietää...... Ehkä tuo sääli tuli siitä, että moinen vaiva vain sen vuoksi että todistelu "asian todellisesta laidasta" oli joskus hieman yliampuvaa :)

    Jos olisin voinut, olisin tunteeni kertonut heti että ei kannata nähdä vaivaa, en tule tiellesi. Joudun olemaan tässä tämän tietyn ajan ja muuta en voi joten teurasta minut!! Sellasta se elämä joskus on.

    Ehkä hänellä on trauma siitä, että tietyt ihmiset ohittavat kaiken sen, mitä hän sanoo. Systemaattisesti, laskelmoivasti, tietoisesti, järjestelmällisesti jne.

    Äänestä

  • Sivustaaa kirjoitti:

    Ehkä hänellä on trauma siitä, että tietyt ihmiset ohittavat kaiken sen, mitä hän sanoo. Systemaattisesti, laskelmoivasti, tietoisesti, järjestelmällisesti jne.

    Tähän mun on kovin vaikea ottaa kantaa, miten asia on. Jos noin olisi Hänen kohdallaan, niin kyllä menee helmet sioille :)). Että voisi vain kysyä, että mikä helvetti siellä on niin erityistä että pitää itseään kiduttaa? Mutta ei nämä asiat koskaan oo niin selkeitä että ihan yhestä puusta olis vastaukset veistetty :)) Mutta, mä aattelen että sielä on vaan se tavallinen ja turvallinen hemmo kotona joka toisinaan hieman kyllästyttää :)))))

    Vaikuttaako tähän omat tunteeni vai ei, mutta toisinaan vihaan itseäni näistä ajatuksistani joita hän aiheuttaa, sillä kaiken paskan jälkeen haluaisin vain vihata häntä :))

    Oho, melkoisen vahvaa fiilistä :(. Minkäs sille tekee että jonkun käytös vaan vaikutti muhun näin. Olen sairas -hänestä, enkä tiedä parannuskeinoa.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Oho, melkoisen vahvaa fiilistä :(. Minkäs sille tekee että jonkun käytös vaan vaikutti muhun näin. Olen sairas -hänestä, enkä tiedä parannuskeinoa.

    Äläs ajattele vaan mene kysymään,kaikille parempi.Sitä kun toinen ei voi tietää jos ei ole kyselly.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tähän mun on kovin vaikea ottaa kantaa, miten asia on. Jos noin olisi Hänen kohdallaan, niin kyllä menee helmet sioille :)). Että voisi vain kysyä, että mikä helvetti siellä on niin erityistä että pitää itseään kiduttaa? Mutta ei nämä asiat koskaan oo niin selkeitä että ihan yhestä puusta olis vastaukset veistetty :)) Mutta, mä aattelen että sielä on vaan se tavallinen ja turvallinen hemmo kotona joka toisinaan hieman kyllästyttää :)))))

    Vaikuttaako tähän omat tunteeni vai ei, mutta toisinaan vihaan itseäni näistä ajatuksistani joita hän aiheuttaa, sillä kaiken paskan jälkeen haluaisin vain vihata häntä :))

    Ymmärsinkö väärin, onko hän varattu? Oletko itse hänen exänsä?

    Äänestä

Omasta kokemuksesta tiedän, että tietoinen ja järjestelmällinen halveksiminen tuntuu pahalta. Mutta onko sellainen "systemaattista, tarkoin suunniteltua, varmistelevaa ja laskelmoivaa", mistäpä minä tietäisin. Itse en toisaalta haluaisi 'ihailijoita', jotka eivät kunnioita tunteitani ja osaa mennä eteenpäin.

Äänestä

kannattaa unohtaa moinen surkimus. Älä tuhlaa tunteitasi moiseen paskiaiseen! Täysin kehittymätön nulikka. Aikuinen, järkevä ihminen ei tee noin. Kuullostaa ihan teinien toimilta.
Älä anna tuollaisen tyypin ottaa valtaa sun tunteisiin, älä anna hänen voittaa vaan näytä ettet välitä paskaakaan! Ole ylpeä!!!
Kaikenlaisia idiootteja tähän maailmaan mahtuu, ole iloinen, ettet ole itse yksi heistä!

Äänestä
  • Et sinäkään kuulosta aikuiselta naiselta, vaikka tuon todistuksen mielelläsi annatkin itsestäsi. Tietoinen ja järjestelmällinen halveksiminen taitaa olla sullekin tuttua, tekijänäkökulmasta.

    "täysin kehittymätön nulikka", niinpä. Heh.

    Äänestä

Jos se olisikin niin yksinkertaista. Päätän alkaa vihata häntä *naps* ja tunnen olevani häntä parempi ihminen :(, ei se mene näin.

Sitä vain mietin että haluaisiko toinen kuulla sitä, että hänen tapa osoittaa nämä tunteensa tuntuvat pahalta, mutta enemmän kuitenkin tunnen pahaa oloa siitä, että minä pidän hänestä, minusta olisi ihanaa jutella hänen kanssaan, mutta loppujen lopuksi en oikein tiedä mitä hänelle sanoisin. Ja koska tunnen hänestä siten, en haluaisi että hän nyt kovasti näkee vaivaa todistaakseen minulle, että pysy kaukana. Ei, en ole tulossa lähemmäksi. Vai näkeekö hän vaivaa? kuvittelinko kaiken? Tietääkö hän tunteistani ja haluaa pilkata minua?

Miksi kohtasin hänet? Jos häntä en olisi kohdannut, olisiko joku toinen aiheuttanut nämä samat tunteet minusssa? Olisiko joku toinen saanut minut jälleen kerran epäilemään järkeäni, näen toista, tunnen toista? Vaikea uskoa.

Tähän ei auta se että puhuu ystäville. Ei auta vihan tunne, itseinho, ei itkut, eikä aikaakaan. Eikä ainkaan ylpeys. :(

Äänestä
  • "Jos häntä en olisi kohdannut, olisiko joku toinen aiheuttanut nämä samat tunteet minusssa?"

    Mitä luultavimmin olisi. Ihminen voi ihastua monta kertaa elämässään, rakastuakin voi monta kertaa. Ihastuttavia ihmisiä on onneksi maailmassa paljon.

    Äänestä

  • Olen monien kohdalta kokenut tietynlaista kyynistä arvostelua, halveksuntaa siksi, että he ovat uskoneet mielessään mun olevan parempi, kuin he. Sitä en ole koskaan ollut. Siksi siinä tapauksessa olen jättänyt heidät omaanarvoonsa ja häipynyt maisemista.

    Äänestä

Ihastuminen on hyvä asia elämässä, sitä on montaa lajia. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan ihastuttavia. Et sä kyllä voi alkaa vakuuttamaan minua siitä että mitä luultavammin olisi. Ei muuten olisi. Tai jos joku muu olisi käyttäytynyt minua kohtaan samoin, se ei olisi haitannut minua. En olisi tuntenut mitään moisen "teatterin" edessä. Enkä usko että sellaiseen kukaan muu olisi ryhtynyt. Jos se nyt oli sitä edes. Jos ja Jos. Jos se olisi ollut aitoa kiusaamista -ilkeyttään tehtyä -sillä ei olisi ollut mitään merkitystä. Aikuisena pystymme säätelemään sitä, kenen tekemisillä on merkitystä ja kenen ei. Vaikka kysymyksen esitin, se ei ollut kysymys, johon haluan vastauksen vieraalta.

Äänestä

Sanoin vain yhden näkemyksen. Kaikki ihastumiset ovat ainutlaatuisia. Toiset paljon voimakkaampia kuin toiset. Se mitä itse arvostamme vaikuttaa ihastuksen voimakkuuteen myös.

Äänestä
  • no joo kiitos, kiva että vastasit kuitenkin. Ei saa ihan tyhjää :).

    " Se mitä itse arvostamme vaikuttaa ihastuksen voimakkuuteen myös. " Ei se taida noinkaan mennä. Ainakaan tässä.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    no joo kiitos, kiva että vastasit kuitenkin. Ei saa ihan tyhjää :).

    " Se mitä itse arvostamme vaikuttaa ihastuksen voimakkuuteen myös. " Ei se taida noinkaan mennä. Ainakaan tässä.

    No minulla se menee noin. Jollen arvosta, tunteeni kuolevat hiljalleen. Enkä ihastu ihmisiin, joissa ei minua ihastuttavia piirteitä ole. En vain siksi, että joku on sinkku. Tai vain siksi, että minulla olisi tarpeita tai unelmia toista sukupuolta kohtaan.

    Äänestä

Ei oo ikinä ollut tarkoitus, tosin sitä kun monet ihmiset ymmärtää meikäläisen väärin ja todella väärin niin tommoista voisi luulla, mutta se ei pidä paikkaansa.
Se on taivaan tosi.

Äänestä
  • No eiks toi nyt hyvänen aika pitäis sit kertoo sille oikeelle ihmiselle ??

    Äänestä

Jos yritän vielä kerran. Olen väsynyt valvomaan öitäni, olen väsynyt näihin ajatuksiin hänestä. Jos tämän pahan olon voisi huutaa pois, miten tämän saa pois?

Miksi? Anna anteeksi epäilykseni, pystytkö antamaan? Anna anteeksi. Jutellaan joskus jos vielä haluat? Pelottaa. Oliko maailmani niin ahdistava? Tunnen oloni rotaksi, olen loukussa---ahdistaa. Tuntuu kuin olisit luikerrellut mieleeni ja painelisit nappuloita mielivaltaisesti. mun on saatava apua.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Oikeastaan tilanne ja Hän koko mystisen vaikuttavassa persoonassaan on niin kokonaisvaltaisesti sekaisin mielessäni, että välillä on oikeasti tuntunut siltä, että en taida selvitä tästä. Mitään tilanteelle ja ajatuksilleni en voi kuin purkaa lähinä tätä ahdistusta tänne silloin kun siltä tuntuu. Olen tehnyt sen mitä olen voinut silloin kun se oli vielä mahdollista. Tässä on niin paljon vain tunteita nöyryyttämisestä, pettymyksestä ja epäuskosta raatelevaan ja intohimoiseen rakastumiseen. Vaikka mitään ei ollut. Taitava ihminen tekemään taitavia piiloviestejä. Vai oliko kaikki vain minun omaa mielikuvitusta. Vain hänen takiaan -tulla ja olla olosuhteiden pakosta hetkeksi aina paikalle, tulkitsemaan tai seuraamaan jotakin sellaista, mistä jatkuvasti kyselen itseltäni miksi noin ja mitä. Mutta en voinut sille mitään että hän oli sellainen.Loppujen lopuksi tunteeksi jäi se, että olen itsekäs, itsekeskeinen, itsestäni liikoja luuleva vaiva, jonka olemassaoleminen häiritsee häntä aivan liikaa. En halua! Ja se vain on. Nyt olen suuri Marttyyri! En halua. Kiitos ketjulle. Tuolla joku kyseli siitä että en usko moninkertaisista kielloista -mä en yrittänyt olla hänelle mitenkään hänelle "silleen tiellä."

    Nolottaa tuo eräs yöllinen kirjoitus, mutta hän oli silloin painajainen, riivaajani :)

    Päivänjatkoja.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Oikeastaan tilanne ja Hän koko mystisen vaikuttavassa persoonassaan on niin kokonaisvaltaisesti sekaisin mielessäni, että välillä on oikeasti tuntunut siltä, että en taida selvitä tästä. Mitään tilanteelle ja ajatuksilleni en voi kuin purkaa lähinä tätä ahdistusta tänne silloin kun siltä tuntuu. Olen tehnyt sen mitä olen voinut silloin kun se oli vielä mahdollista. Tässä on niin paljon vain tunteita nöyryyttämisestä, pettymyksestä ja epäuskosta raatelevaan ja intohimoiseen rakastumiseen. Vaikka mitään ei ollut. Taitava ihminen tekemään taitavia piiloviestejä. Vai oliko kaikki vain minun omaa mielikuvitusta. Vain hänen takiaan -tulla ja olla olosuhteiden pakosta hetkeksi aina paikalle, tulkitsemaan tai seuraamaan jotakin sellaista, mistä jatkuvasti kyselen itseltäni miksi noin ja mitä. Mutta en voinut sille mitään että hän oli sellainen.Loppujen lopuksi tunteeksi jäi se, että olen itsekäs, itsekeskeinen, itsestäni liikoja luuleva vaiva, jonka olemassaoleminen häiritsee häntä aivan liikaa. En halua! Ja se vain on. Nyt olen suuri Marttyyri! En halua. Kiitos ketjulle. Tuolla joku kyseli siitä että en usko moninkertaisista kielloista -mä en yrittänyt olla hänelle mitenkään hänelle "silleen tiellä."

    Nolottaa tuo eräs yöllinen kirjoitus, mutta hän oli silloin painajainen, riivaajani :)

    Päivänjatkoja.

    Tulit siis paikalle hänen vuokseen? Ja hän tuli paikalle sinun itsesi vuoksi - kiusatakseen sinua, niinkö? Jos hänkin oli sinuun totaalisen ihastunut ja rakastunut kaikesta huolimatta, mutta kumpikin teistä oli liian sokea toisen tunteille ja siksi mitään ei tapahtunut? Vai oliko hän varattu ja kiusasi sinua läsnäolollaan toisen ihmisen kanssa vai mikä tilanne loppujenlopuksi oli? Tulee mieleen tuollainen näkökulma väkisinkin... Mikä se kuvio sitten loppujenlopuksi oli, voitko hieman tarkentaa?

    Äänestä

  • ihmettelijä... kirjoitti:

    silkkaa mielikuvittelua palstaviestien perusteella?

    Äänestä

  • Tarkasti ottaen kirjoitti:

    silkkaa mielikuvittelua palstaviestien perusteella?

    Kiitos että olet lueskellut näitä kirjoituksiani, mutta olen niin väsynyt tähän koko tilanteeseen, että mua oikeastaan jo huvittaa analysointisi ja arvailusi teksistäni -vaikkakin tunnen himan ärtyisäksi oloni luettuani vastauksesi. Kaikki mistä olen kirjoittanut, on tapahtunut vain todellisuudessa. Uskallan rohkeasti väittää, ( ! ) että olen tunnistanut hänen kirjoituksensa täällä ( Eikös me kaikki :)) ) ja liekö sitten harhaa vai ei mutta tapahtumat oikean elämän kanssa, ristiriitaiset tunteeni ja palstaviestien sopiva sekoilu olivat kontekstissa -lähes aina.Tapahtumista on kulunut aikaa jo riittävän kauan jotta pystyn käsittelemään tätä jollakin tasolla. Suru, viha, epätoivo ja pelko.

    Äänestä

Joillain ihmisillä on enemmän tai vähemmän huonoja kokemuksia taustallaan, ja voi olla että taustalla on vielä jotain muutakin. Voi olla että käytös johtuu siitä että tämä haluaa tehdä lapsellisella tavalla selväksi sitä ettei ole kiinnostunut. Voi myös olla että taustojensa takia kyseinen ihminen käyttää tilannetta hyväksi ja aiheuttaa sitä kautta pahaa oloa pääasiassa itselleen.

Voi olla että olet törmännyt joko lapselliseen/ikävään ihmiseen tai sitten vaan rikkinäiseen ihmiseen. Kumpikaan noista ei ole hyvä vaihtoehto, ja on parempi että yrität katsella jotain toista.

Äänestä
  • Mut jos välittää ja rakastaa niin ymmärtää, lähes kaikillahan sitä on huonoja/ ikäviäkin kokemuksia ..no katsotaan miten käy.
    Mutta on tää laittanu itseäkin ajattelemaan asioita ihan erilailla ja toisenkin asemasta yrittänyt ..ei tunnu oikeelta vaan siirtye seuraavaan ihmissuhteeseen ja yrittää unohtaa rakastettu ..niin kun sanoin katsotaan ..ei kiirettä minnekään, voin olla yksinkin, vaikka onkin välillä haikeata.

    Äänestä

  • Haikeehaikeehai kirjoitti:

    Mut jos välittää ja rakastaa niin ymmärtää, lähes kaikillahan sitä on huonoja/ ikäviäkin kokemuksia ..no katsotaan miten käy.
    Mutta on tää laittanu itseäkin ajattelemaan asioita ihan erilailla ja toisenkin asemasta yrittänyt ..ei tunnu oikeelta vaan siirtye seuraavaan ihmissuhteeseen ja yrittää unohtaa rakastettu ..niin kun sanoin katsotaan ..ei kiirettä minnekään, voin olla yksinkin, vaikka onkin välillä haikeata.

    Mikä katkaisi teidän suhteenne? Miksi se tapahtui?

    Äänestä

  • Sivustaaa kirjoitti:

    Mikä katkaisi teidän suhteenne? Miksi se tapahtui?

    Minä ..pelkästä tyhmyydestä ..en vaan osannut :/

    Äänestä

Jos ihastuneen henkilön oma käytös minua kohtaan olisi ollut lapsellista, typerää, urkkivaa, tai jatkunut roikkumisena moninkertaisesta kieltäytymisestäni huolimatta... olisin ennemmin kuin hänen tunteistaan kiinnostunut siitä, miksi hän ei toimi kuten ihmiset yleensä vastaavissa tilanteissa toimivat.

Äänestä

Totta kai haluaisin tietää, jos käytökseni on tuntunut pahalta ja ollut epäasiallista. Mutta jos olisit hän ja minä se, joka olen varattu ja saisit tietää että minä olen ollut jopa rakastunut niin uskaltaisitko edes kertoa tunteistasi suoraan? Jotenkin epäilyttää ja tietysti mieluummin itsekin pysyn hiljaa sellaisista tunteista - varsinkaan asianomaiselle itselleen en pysty puhumaan niistä...onko se sitten surullista vai harmillista, sitä en tiedä mutta oikeutettua se ei välttämättä ole.
Tiedostan, että rakkauttakin on monenlaista - tällä hetkellä en oikein tiedä missä muodossa rakkauteni on koska hänen puoleltaan viimeaikaiset tunteet ovat jääneet epäselviksi vaikka alkuaikoina kyllä huomasin hänen tunteensa mua kohtaan mutta en ainakaan tietoisesti ole halveksinut häntä tai hänen tunteitaan...sitä en tiedä, miten hän itse on asian kokenut - olisi kyllä mielenkiintoista tietää. Jos edelleen olet ihastunut häneen niin eikö olisi aika tarttua ns.härkää sarvista ja selvittää asia, koska se mitä ilmeisemmin painaa mieltäsi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

? kirjoitti:

tietoisesti ja järjestelmällisesti halveksinut ihmistä, jonka olet tiennyt olevan sinuun ihastunut, niin haluaisitko tietää että käytös on tuntunut todella pahalta ja tunteille ei voi mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu