Rogaine ja nouseva hiusraja

m30v__

Olisin kuullut mielelläni kokemuksia Rogainesta ja nousevasta hiusrajasta ohimoilta. Ainettahan suositellaan päälaelle levitettäväksi, eikä niinkään ohimoille.

Onko jollain kuitenkin kokemuksia auttaako aine jos hiusraja nousee ohimoilta?

23

42931

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m30v__

      Koska vastauksia ei ole tullut niin kirjailenpa omia kokemuksia, sillä päätin kokeilla ainetta kuitenkin. Tällähetkellä jo viides viikko menossa.

      1 viikko:

      Shedding vaihe alkaa, hiuksia alkaa irrota suihkussa huomattavan paljon.

      2 viikko:

      Viikon loppupuolella hiustenlähtö alkoi vähentyä.. Huokaisin jo helpotuksesta sillä kahdessa viikossa ennen vain aavistuksen harventunut hiusraja keskellä ja hieman enemmän harventuneet ohimot olivat muuttuneet selkeästi harvaksi hiusrajaksi ja lähes kaljuiksi alueiksi ohimoilta.

      3-4 viikko:

      Hiusten lähtö otti uutta pontta jostain, viikolla kolme meinasi epätoivo iskeä, hiuksia lähtenyt alkutilanteeseen nähden jo valtavasti. Eikä meno helpottanut yhtään viikolla 4. Hiusraja ei enää ole paennut keskeltä, mutta ohimoalueet ovat paenneet jo todella pitkälle verrattuna alkutilanteeseen.

      5 viikko:

      Hiusten lähtö on alkanut taas hellittää. Toivottavasti tällä kertaa pysyvästi. Aikaisemmin harventuineilla alueilla oli pientä nukkakasvua joka katosi kuitenkin Rogainen käytön jälkeen. Nyt VIHDOIN tuo kasvu on palannut, ja vaikuttaisi että kasvu on "jämäkämpää" kuin alunperin. Ehkä tämä tästä alkaa pikkuhiljaa kääntyä voiton puolelle. Todellisia tuloksia kuitenkin nähtävissä vasta kuukauden parin päästä.

      Eli toistaiseksi aine on itselleni tehnyt enemmän haittaa kuin hyviä puolia. Ymmärrän hyvin jos monet ovat pettyneet ja jättäneet käytön kesken, sillä ainakin itselläni hiuksia on lähtenyt huomattava määrä. Mainosteksteissä sheddingvaiheen pitäisi helpottaa jo kolmen viikon kohdalla, itselläni tosiaan kohta 5 viikkoa täynnä, ja edelleen jatkuu mutta onneksi nyt alkaa pikkuhiljaa helpottamaan (toivottavasti pysyvästi tällä kertaa).

      Jos uusiokasvu on pysyvää, alkaa lopputuloksiä näkyä n. 4-6kk käytön aloittamisesta. Onko hiuksia yhtään enemmän kuin alkutilanteessa? Vaikea sanoa sillä menetettyjä hiuksia on todella paljon, ja jos nämä kasvavat takaisin tilanne varmasti näyttää paremmalta kuin nyt, mutta lopputulos kuitenkin /- 0 alkuperäiseen. Jos vanha nukkakasvu innostuu vielä kasvamaan kunnolla, ollaan saavutettu jotain positiivista.

      Sitä odotellessa.. Harmittelen vain että en aloittanut kokeilua jo syksyllä. Nyt joutuu kesän alkuun lähtemään harvoilla hiuksilla, ja todelliset tulokset näkyvät vasta syksyllä, jos on näkyäkseen.

    • Missis..

      Mulla positiivista:) oikeastaan koko ajassa ei ole hiuksia lähtenyt yhtään enempää kuin normaalisti .olen käyttänyt 5viikoa.ei myöskään kutinaa ole esiintynyt eikä rasvoita hiuksia mulla ei muutenkaan kyllä ole rasvainen tukka pitemminkin kuiva.pullo kestää vähänyli kuukauden.

    • Missis.

      Hei! Jäi sanomatta ,että ainoa asia mikä askarruttaa on hiusten vaalentaminen miten tämän aineen käyttö ja hiuksien vaalentaminen? olen aina ollut Blondi
      yleensä värjäyksestä eikä hiusten käsittelyistä ei ollut tuoteselosteessa mitään:/

    • m30v__

      Noniin jatketaas taas, aikaa kulunut nyt jo reilu 6 viikkoa käytön aloittamisesta.
      Hiuksia lähtee edelleen enemmän kuin ennen Rogainen käytön aloittamista, mutta nyt jo onneksi vähenemään päin. Ohimot ovat siis edelleen hyvin "kärsineen" näköiset verrattuna alkutilanteeseen.

      Juurikasvu on nyt jäänyt pysyväksi lähes koko ohimoiden alueella, mutta toistaiseksi se on kovin untuvaista eikä näy muuten kuin läheltä katsottaessa.

      Jos ei tuon toisen pullon jälkeen ole tapahtanut mitään parannusta niin taidan lopettaa käytön ja toivoa että jo nyt irronneet hiukset kasvaisivat edes takaisin. Mielummin hieman harventunut etuhiusraja kuin tilanne tällähetkellä.

    • toinenM30v

      Olen myös 30-vuotias mies. Kuutisen vuotta sitten huomasin, että hiusraja alkaa nousemaan ohimoilta. Rogainen käytön aloitin neljä vuotta sitten. Minulla tuota "shedding"-vaihetta ei ollut lainkaan, tai en ainakaan huomannut mitään vastaavaa. Minulla tulokset ovat hyvät siinä mielessä, että vaikka entisiä hiuksia ei kasva takaisin, on hiusrajan vetäytyminen pysähtynyt. Ohimotapauksissa kannattaisi siis aloittaa kokeilu mahdollisimman varhain.

      Rogainen toimivuus tuntuu olevan todella yksilöllistä. Toivottavasti tilanteesi kääntyy parempaan päin.

    • Rogaine

      Älä lopeta vielä kahden tai kolmen kuukauden jälkeen. Käytä vähintään puoli vuotta ja arvioi sitten tuloksia. Muista ottaa valokuvia (sama valaistus ja sama kuvakulma), että voit vertailla hiusten kuntoa.

      Omalla kohdallani "shedding" -vaihe on aina ollut suhteellisen voimakas (huom. olen siis pitäny pidempiä taukoja Rogainesta ja aloittanut aina uudestaan). Kahden viikon kohdalla hiusten lähtö ei ole ollut mitenkään merkittävää, mutta neljännellä viikolla hiuksia on jokaisella kerralla tippunut "koko ajan". Kuudennella viikolla hiusten lähtö on alkanut helpottaa.

      Kannattaa ajaa hiukset suht lyhyeksi. Ohentuneet hiukset eivät näytä niin pahalta lyhyinä. Pikku hiljaa hiukset taas paranevat. Tietysti on poikkeuksia ja kaikilla Rogaine ei toimi/pelkästään riitä.

      Muista, että mikäli lopetat minoksidiilin käytön menetät myös uudet ns. minoksidiili -hiukset. Itselleni kävi juurikin niin, että olen pitänyt taukoja Rogainen käytöstä ja aina palannut lähtöpisteeseen. Sitä virhettä ei kannata tehdä.

    • nainen täällä

      Rogaine toimii, mutta hitaasti. Olin tyytyväinen uusiin hiuksiin. Vuoden käytettyäni jouduin lopettamaan, koska alkoi ärsyttää päänahkaa (kutina).

      Spiresis yksin ei pidä hiuksia päässä. Hiusraja oli jo alkanut siirtyä edemmäs, mutta nyt Rogainen käytön lopetettuani se on taas alkanut paeta ja hiuksia lähtee pesussa paljon.

      Onko kellään tähän neuvoa?

    • nainen täällä

      "Muista, että mikäli lopetat minoksidiilin käytön menetät myös uudet ns. minoksidiili -hiukset. Itselleni kävi juurikin niin, että olen pitänyt taukoja Rogainen käytöstä ja aina palannut lähtöpisteeseen. Sitä virhettä ei kannata tehdä. "

      Oletko kuitenkin uudelleen aloitettuasi saanut takaisin ne hiukset, jotka lopetettuasi menetit? Luin jostain, että Rogainen käyttöä ei pitäisi lopettaa, koska tauon aikana lähtenyt uuskasvu on iäksi menetetty...

    • Rogaine

      Kuvien perusteella voin sanoa, että olen saanut ns. rogaine-hiukset takaisin tauonkin jälkeen, mutta miksi hukata 3-6kk.

    • mies-34v

      Jo litkurogaine ärsyttää päänahkaa, tilatkaa netista Rogaine Foamia.

    • Hardo1962

      Tai kokeilkaa samaa kun minä.liimäsin persekarvoja päähän.hyvin toimii

      • Anonyymi

        Olinkin haistavinani paska kun kuljin ohitsesi


    • Anonyymi

      Lukekaa haittavaukutukset ennen kuin alatte käyttää, minulle ei sopinut ollenkaan
      lähtivät ne vähätkin hiukset ja ihan järjettömät haitat.

      Vedettiin sitten kaikki haivenet pois ja nyt on komea kuula :D

    • Anonyymi

      Niinkö,Spiresiskö kasvattaa hiuksia ?
      Mutta tiedättekö mitä muuta se kasvattaa? TISSEJÄ! Kyllä kuulit oikein.
      Minä nimittäin syön verenpainetautiin niitä ja seuraavaksi leikataan tissit.
      Lykkyä tykö ja hyvää kasvua.

    • Anonyymi

      Älkää nyt vittu sentään uskoko mitä tästäkin sanotaan.
      Älkää käyttäkö.

    • Anonyymi

      Itsellä auttoi päälaen hiusten harvenemiseen, mutta kasvua alkoi näkyä vasta jossain yli 2 kk käytön jälkeen. Sitten oli kyllä aika uuvuttavaa aina muistaa kaksi kertaa päivässä laittaa sitä, onneksi on nyt koronan aikana helpompaa, kun on kotona etätöissä ja muutenki pitkälti kotona. No sitten kun ne 3 pulloa alkoi loppua en enää jaksanut laittaa ja tottakai taas ollaan alkutilanteessa. Mietin myös, aiheuttaakohan tuo minulle vähän pään jurmotusta vai tuleeko se jostain muusta. Täytyy nyt kai ostaa lisää, ei halua kyllä kaljuksikaan, jos tämä nyt vaan toimii. Täytyy jotenkin opetella, että jaksaa muistaa ja viitsiä...kun syykin on hyvä. Kyllä ihminen on laiska ;-)

      • Anonyymi

        Ei sitä niin usein tarvitse laittaa. Olen käyttänyt vaahtoa ja laittanut töissä ollessa vain yöksi, nyt työttömänä antanut olla pesujen välin useammankin päivän ja yhden päivän pesun jälkeen ilman ainetta. Toimii aivan yhtä hyvin.

        Lopetin myös finasteridin käytön kun resepti olisi pitänyt uusia, vuosi käyttämättä ja tukka vaan parantunut, seksikin toimii paremmin. Veikkaan ettei tuosta ole ollut missään vaiheessa hyötyä. Alkuun käytin minoxidilia sisäisesti ja siitä oli nopeasti hyötyä, ei vaan ole luvallista Suomessa.

        Rogaine varmaankin tärkein, mutta lisäksi myös biotiini ja MSM, sinkistäkin saattaa olla hyötyä. Ashwagandha saattaa olla myös hyödyllinen ja auttaa harmaantumiseen.


    • Anonyymi

      Olen käyttänyt Rogainea nyt 6 kuukautta - vain kerran päivässä. Kerran päivässä kuitenkin koko vuorokauden annostus pienellä ruiskulla.

      Hiuksia ei lähtenyt mutta tulosten näkyminen on ollut todella hidasta. Nyt 6 kuukauden jälkeen vasta alkaa näkymään eli kyllä tuo aine toimii ainakin minun kohdallani. Ohimoille on kasvanut uutta hiusta minulla - tai varsinaisesti hiusraja on tuuheutunut eli hiusrajalla on enemmän hiuksia. Kuitenkin suurin osa näistä uusista hiuksta on vielä vain muutaman millin pituisia enkä ole varma lähtevätkö siitä kasvamaan ihan hiuksiksi asti. Myös sentin mittaisia uusia hiuksia on, mutta niitä on vielä harvakseltaan. Kuitenkin näyttää puskevan uutta aluskasvillisuutta puolen vuoden jälkeen.. saa nähdä kasvavatko hiuksiksi asti....

    • Anonyymi

      Kannattaa käyttää ennemin vaahtoa, nestemäinen voi ärsyttää ja aiheuttaa allergiankin. Koko päälaelle se kannattaa levittää, myös ohimoille ja hieroa että kuivuu.

    • Anonyymi

      Suoraan sanottuna ei kannata.Kokeilin 2 vuotta ja ei hyödytänyt.Saman rahan laitat lennot turkkiin ja istutat uudet hiukset niinkuin ne oli 20 kymppisenä.2000e saa uuden tukan.

      • Anonyymi

        Minulla taas on ensimmäinen purkki vasta menossa ja olen huomannut selkeää positiivista kehitystä eli sellaista ohutta vauvakarvaa alkanut tulemaan kaljuuntuville lahdekkeille. Aloitin käytön tosin ajoissa eli eivät olleet täysin kaljuja alun alkaenkaan, vaan vasta harvemmassa. Lisäksi minulla todella vahvat hiukset muualla päässä. Siksi tähän kokeiluun lähdin. Tuskin mikään tehoaa, jos on ihan kaljuksi tulossa. Minun kohdalla varmaan on niin pientä tuo ohimoiden heikkeneminen.

        Mikäli ei tällä taitu, niin harkitaan sitten Turkin matkaa. Mietin vaan siinäkin sitä, että miten kehtaa töihin mennä sellaisen punoittavan pään kanssa. Eikö se voi kestää pitkiäkin aikoja?


    • Anonyymi

      Saatananmoinen päänsärky tuli kun käytin ohjeen mukaan 2 x päivässä. Oli pakko harventaa käyttöä yhteen kertaan ja kolme suihkausta nestettä. Muuta haittaa ei ole ollut.

    • Anonyymi

      Jos pesee hiuksensa esim vain 2 kertaa viikossa, ei tosiaan kannata laittaa Rogainea 2 kertaa päivässä 6 suihkausta. Tulee yliannostus ja ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      34
      552
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    20. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      498
    Aihe