Kuka kustantaa ammattipätevyyskoulutuksen?

Kuka siis kustantaa työssäolevan ammattipätevyyskoulutuksen? Itse vai työnantaja? Jos työnantaja niin maksetaanko koulutuksen ajalta palkkaa?
12821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

minulle kustantaa työnantaja ja maksaa palkan kursilla käynistä eli
yleensä lauantaina on kursit ollu. ja tulevat myös kans on

Äänestä
  • Yksiselitteiseti kurssit kuuluu ammatti päteväisyyteen.Ethän voi lähteä töihin jos nämä
    puutuu.Hyville kulkettajille tietenkin voi maksaa hyvityksenä palveluista.

    Äänestä

työnantajan ne kuuluu kustantaa mutta monet talot kun eivät maksa tessin mukaan palkkoja niin tuskinpa ne noita kurssejakaan maksaa.

Äänestä

Työntantajan kuuluu maksaa. Edellisellä TES-kierroksella saatiin läpi myös määräys, että direktiivikoulutukset ovat työaikaa. Eli enää ei työnantaja voi teettää koulutuksia vapaapäivinä yksinkertaisella tuntipalkalla, vaan koulutusaika lasketaan työaikaan ts. kerryttää normaalisti ylitöitä ja vapaapäivänä järjestettäessä on maksettava vapaapäivälisä, sunnuntaina sunnuntailisä.

Direktiivikoulutukset ovat täydennyskoulutusta. Yhtälailla vastaavat koulutukset muillakin aloilla hoidetaan työajalla työnantajan maksamana. Ei metallifirman luokkahitsarikaan mene luokkakoetta tekemään tai tulityökorttia uusimaan lauantaina omalla ajallaan. Tai rautakaupan myyjä tuotekoulutukseen.

Äänestä
  • Kuulostaa hienolta ja näyttää varmaan paperilla hyvältä mutta.. arvaapa kuinka moni läpituntipalkkaa maksava talo kustantaa koulutuksen.

    Äänestä

  • kaappikuski kirjoitti:

    Kuulostaa hienolta ja näyttää varmaan paperilla hyvältä mutta.. arvaapa kuinka moni läpituntipalkkaa maksava talo kustantaa koulutuksen.

    No montakos kuskia niillä on syyskuun 2014 jälkeen, jos eivät kustanna? Käy äkkiä kato kokeneista kuljettajista ja mitähän luulet sen maksavan, kun otetaan tilalle juuri koulun penkiltä tulleita kuljettajia opettelemaan hommia. On äkkiä 5 direktiivipäivää aika pieni kuluerä.

    Saati sitten, jos kuljettajat yhtään edes tässä kohtaa ymmärtävät pitää oikeuksistaan kiinni. Odottelee rauhassa ja ilmoittaa 10.9.2014, että ajaminen loppui nyt, kunnes koulutukset on järjestetty. Palkanmaksuvelvoite ei mihinkään silti lopu. Koulutuksien järjestämättä jättäminen kun ei ole mikään irtisanomis- eikä lomauttamisperuste.

    Sopii toki epäillä läpituntipalkkalaisten järjenjuoksua tässäkään asiassa. Mieleen tulee lähinnä vanha Kummelivitsi: "Ihan ilmaiseksiko sä annoit kiinnittää noi mainokset tohon auton kylkeen? -Ei, kyllä mä näistä vähän maksoinkin." Samaan malliin alkaa mennä hommat kuljetusalalla. Ollaan valmiita maksamaan, että pääsee tekemään töitä.

    Äänestä

Ettekö ny ymmärrä! Ei tässä ole tarkoitus suomikuskeja koulutella vaan tällä keinolla potkia pojat ja penat pihalle. Tilalle on jo tulossa polakkia, ryssää, liettualaista, makedoniallaista, turkkilaista, afgaania ym. NÄIN SUOMESSA ASIAT ETENEE!

Äänestä
  • Ei ole direktiivikoulutuksien puuttuminen irtisanomisperuste. Luepas finlexistä työsopimuslaki. Työsuhdetta ei voi irtisanoa, jos työpaikka on säilytettävissä kotuuden rajoissa olevalla koulutuksella. Viiden päivän direktiivikoulutuksia tuskin oikeus pitää kohtuuttomina.

    Äänestä

Kyllä perusteita löytyy,sopimukset on rikkomista varten.Nykyisen menon jatkuessa,
onko Suomalaisilla kuljettajilla työpaikkoja olenkaan ?
EU vapauttaa kapogaasi liikenteen kokonaan,samalla hyytyy meidän kumipyörä liikenne kokonaan.Joten kielikursseille että voimme palvella Eurooppalaisia.

Äänestä

työantaja maksa koulutuksen. yleensä pyritty järjestää viikolle mut joskus ollu lauantaisinkin. mutta siitä saannu sit lauantailisällä. eli vapaapäiväkorvauksilla ilmaisen ruokailunkin...
mut ihmettelen sitä kun jotkut eivät tiedä edes mikä se korvaus on??
uskoovat vaan isäntää. nämä suurimmat ongelmat on yleensä pienissä firmoissa

Äänestä

Voi herrajumala, miten teistä aasin imemistäkyrvistä saa mitään ammattipäteviä, kysynpähän vaan????

Äänestä
  • Eipä paljon mitenkään,eikä ainakaan muutamalla koulutuspäivällä,kun ei oo tullu edes muutamalla vuodella.Sehän on silloin reilu peli,kun isännät maksavat,että saavat ajaa ni kuskithan vois maksaa kanssa saadakseen ajaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kellään tietoa? kirjoitti:

Kuka siis kustantaa työssäolevan ammattipätevyyskoulutuksen? Itse vai työnantaja? Jos työnantaja niin maksetaanko koulutuksen ajalta palkkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu