Standsted aamulla?

Ryanairin paluulento lähtee 7.35. sikäläistä aikaa. Onko kokemuksia, kuinka ruuhkainen kenttä on siihen aikaan ts. mihin aikoihin olette keskustasta lähteneet?
2350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen ollut vuoden aikana nyt kolme kertaa nuorteni kanssa Lontoossa kun Ryan on lähtenyt aamulla. Olemme aina sillälailla, että lähdemme Lontoosta bussilla siinä vähän ennen puoltayötä ja olemme Standsissä noin yhden aikaan yöllä.

Sitten lepäilemme siellä terminaalissa satojen muiden joukossa jossain hiukan rauhaisemmassa nurkkauksessa. Meillä on makuupussit mukana. Yö terminaalissa on turvallinen kun kaikki siellä ovat ikäänkuin samassa veneessä ja terminaali on kuitenkin erittäin tarkasti valvottu alue.

Kuljemme kentältä Lontooseen ja takaisin National Expressin busseilla. Niitä menee ympäri vuorokauden noin vartin välein. Päivisin matka kestää 1,5 tuntia ja öisin hiljaisen liikenteen aikaan noin tunnin. Hinta aikuiselta 10 puntaa ja lapselta 5 puntaa. Toinen nuoristani pääsee vielä lasten lipulla.

Kesällä oli hiukan enemmän jonoa siinä lähtöselvitystiskillä kuin nyt helmikuusssa, jolloin ei kuuden aikoihin ollut jonoa juuri ollenkaaan. menimme lähtöselvitykseen noin kuuden aikoihin ja olimme ihan sopivasti kaikkien tarkastusten läpi. Ei tarvinnut kovasti odotella turhaan missään eikä toisaalta stressata ehtiikö.

Se yö noin 5 - 6 tuntia siellä terminaalissa ei ole ollenkaan mikään koettelemus näin 50 v:llekään. Hyvillä korvatulpilla saa nukuttuakin.

Mielestäni on turha maksaa sen viimeisen yön muutamasta tunnista hotellia kun pitäisi kuitenkin lähteä Lontoosta viimeistään neljältä jos aikoo olla kuudelta aamulla kentällä. Ihan mukavasti ehtii aamulla edetä koneeseen kun noin kuuden aikoihin menee siihen lähtöselvitykseen.

Sinä taidat mennä junalla, mutta kerron kuitenkin miten meillä aina tehdään.

Meidän hotellimme Lontoossa on aina ihan Baker Streetin bussipysäkin vieressä. Se on pysäkki johon Nationalin bussit kentälle pysähtyvät. Saamme jättää sen viimeisen Lontoon päivämme ajaksi matkalaukkumme säilytykseen hotelliimme, joten se varsinainen Lontoossa oloaika on tehokasta.

Lippua bussiin ei välttämättä tarvitse ostaa etukäteen vaan kuljettajat myyvät niitä siinä livenä. Me kuitenkin ostamme Nationalin toimistosta etukäteen silloin paluuillaksi sellaisen liukuvan lipun, jossa ei ole määritelty tarkasti sitä kellonaikaa vaan saa matkustaa milloin haluaa.

Äänestä

Olemme menossa Lontooseen ekaa kertaa ja meilläkin on Ryanairin lennot. Katsoin meidän kohdallamme parhaimmaksi ratkaisuksi yöpyä viimeinen yö Stanstedissa hotellissa lähellä lentokenttää. Yö ilman aamiaista ei maksanut kuin 50e kahdelta hengeltä. Jos torkkuisin lentokentällä viimeisen yön, saisin siitä niin armottoman migreenin, joten mieluummin maksan sen 50e ja nukun hyvin sängyssä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Standsted-expr. kirjoitti:

Ryanairin paluulento lähtee 7.35. sikäläistä aikaa. Onko kokemuksia, kuinka ruuhkainen kenttä on siihen aikaan ts. mihin aikoihin olette keskustasta lähteneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu