kesä.

Tulossa on kesä, jonka luultavasti vietän lähes kokonaan yksin. Tekisi mieli tehdä jotain, lähteä jonnekkin, ihan mitä vaan, mutta sitten, kun tulisi takaisin niin mikään ei olis muuttunut. Ehkä sitä silti pitäisi lähteä. Parempi kai se on, kun kotiin jääminen.

Tällä hetkellä tympäisee aika paljon. Elämä on lähinnä vaan risteilyä tylsän harmauden ja satunnaisen vitutuksen välillä, onneksi tosin jotain iloakin mahtuu mukaan. Ei ole enää mitään, mistä voisi innostua tosissaan ja saada siitä elämäänsä sisältöä.

Olen 19-vuotias iltalukiolainen ja oon ollu melkolailla kokonaan ilman sosiaalista viimeset 6 vuotta. Joskus tunnen itseni pelkäksi säälittäväksi häviäjäksi, koska en oo vieläkään saavuttanut onnellisuutta. En kyllä ole mitenkään erityisen onneton tai masentunut, pelkästään tympääntynyt elämääni.
6526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kesä ei ole välttämättä kovin helppo juttu. Minulla on iso perhe ja se tarkoittaa, että en ole lähes koskaan aivan yksin - mutta henkisesti kyllä. Ystäviä minulla on, mutta he asuvat kaukana. Olen sosiaalinen ja samalla ujo vieraiden kanssa, joten kaipaan seuraa valtavasti, älykästä keskustelua tai ihan vain rentoa "läpän heittoa".

Kesällä olen melkein koko ajan kotona, sain kyllä onneksi kesätöitä mutta sitä teen luultavasti suurimman osan yksin. Tylsää. No, onneksi käyn myös kavereiden luona Helsingissä ja sen lähistöllä sekä risteilyllä yhden ystävän, siskon ja äidin kanssa. Mutta koska olen todella sosiaalinen, tämä ei riitä minulle.

Äänestä
  • olen 21 vuotias neito ja kärsin myös yksinäisyydestä.mietin tälläkin hetkellä kuumeisesti kuinka saan tulevan kesän kulutettua ja miten/mistä löytäisin uusia frendejä.masentavaahan sitä on yksin viettää.oisi kiva matkustaa jonnekin ja kiertää maata tai miksei käväistä ulkomaillakin.kuinka olen joutunut tähän tilanteeseen no yksi aika merkittävä tekijä on koulukiusaus,jonka vuoksi luottamukseni muihin ihmisiin katosi aika olemattomaksi itseluottamukseni karistessa. luonteeltani olen melko ujo hiljainen,mutta ystävällinen ja luotettava.jos jotakuta kiinnostaisi tutustua voin antaa mailini tänne.

    Äänestä

  • yksin myös kirjoitti:

    olen 21 vuotias neito ja kärsin myös yksinäisyydestä.mietin tälläkin hetkellä kuumeisesti kuinka saan tulevan kesän kulutettua ja miten/mistä löytäisin uusia frendejä.masentavaahan sitä on yksin viettää.oisi kiva matkustaa jonnekin ja kiertää maata tai miksei käväistä ulkomaillakin.kuinka olen joutunut tähän tilanteeseen no yksi aika merkittävä tekijä on koulukiusaus,jonka vuoksi luottamukseni muihin ihmisiin katosi aika olemattomaksi itseluottamukseni karistessa. luonteeltani olen melko ujo hiljainen,mutta ystävällinen ja luotettava.jos jotakuta kiinnostaisi tutustua voin antaa mailini tänne.

    Anna vaan mailisi. En kyllä varmaan keksi mitään järjellistä kirjotettavaa.

    Mun maili on: [email protected]

    Äänestä

  • starless kirjoitti:

    Anna vaan mailisi. En kyllä varmaan keksi mitään järjellistä kirjotettavaa.

    Mun maili on: [email protected]

    [email protected] on osoite. Vastailen varmasti. Olen 21- vuotias mies...

    Äänestä

  • Ni mul kans oli/tulee ehka taas olemaan kun suomeen palaan, sama probleema.. ett ihan kuin ystavajoukko ei riittais ja joskus sellanen fiilinki ett on kuiteski yksin.Mulla kans aika paljon sisaruksia joten en ole yksin,myoskaan. Joskus tulee mietityttya ett mista se mahtaa johtua..kaverit sanoo ett olen tosi sosiaalinen mut kuiteski on joittenki sellanen "orpo-olo" ett oikein tieda mihin kuuluis..Onneksi mulla on laheisia ystavia joiden kanssa tunnen itseni onneliseksi ja rauhalliseksi :) Mutta taalla ulkomailla olessa olen huomannu ett ehka omaan myos rauhallisen ja vahan syrjaanvetaytyvankin puolen, joskus melkein ihan naurattaa ett eikai se ole niin stereotypiaa ett muut sanoo suomalaisia "ei-niin-aktiivisiksi" kun taalla olen huomannu ett most of time ei ole se eka innostuja vaikka suomen-aikana olin jokapaikantouhottaja :)Menipas sivupoluille, sorry! Mut aurinkoista kesaa jokaiselle ja pijetaan lippua korkealla..

    p.s sinulle "yksinainen joukossa" jos kotimaa ei riita niin suosittelen lampimasti mahdollisuuksien mukaan, rajojen ulkopuolella kayntia..!tsemii sulle.

    Äänestä

voi asiat olla muuttuneet kun palaat takas. Toi kommenttisi ettei mikaan muuttuis kumminkaan ei pida taysin mun mielesta paikkaansa :) Ite lahdin vuodeksi ulkomaille toihin(kuten huomaa jo "kirjaimist") ja kun palaan kesanlopus takas suomeen ni olen varma ettei asiat ole samalla lailla kun lahtiessa, vahintaan tulet monta kokemusta rikkaampana takas eika kotimaakaan ole ihan samantuntunen ku ennen (olen kerran kaynny tan vuojen aikana suomes ja oli janna fiilis..)
Jos elamas tuntuu tylsalta ni ota ja repaise ittes irti rutiineist ja lahe hakeen uusia tuulia! =) Mulla vahan suomenpaaluta varjostaa se ett vimpalle luokalle lukioon palattava, mut en antais tata vuotta pois moninen kokemuksineen.. Suosittelen lampimasti!Eika uusiin ihmisiin tutustuminen ole ollenkaan pahasta, kun vaan paatat yrittaa.
Leppoissaa kesaa kaikille sinne kotomaahan!:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


starless kirjoitti:

Tulossa on kesä, jonka luultavasti vietän lähes kokonaan yksin. Tekisi mieli tehdä jotain, lähteä jonnekkin, ihan mitä vaan, mutta sitten, kun tulisi takaisin niin mikään ei olis muuttunut. Ehkä sitä silti pitäisi lähteä. Parempi kai se on, kun kotiin jääminen.

Tällä hetkellä tympäisee aika paljon. Elämä on lähinnä vaan risteilyä tylsän harmauden ja satunnaisen vitutuksen välillä, onneksi tosin jotain iloakin mahtuu mukaan. Ei ole enää mitään, mistä voisi innostua tosissaan ja saada siitä elämäänsä sisältöä.

Olen 19-vuotias iltalukiolainen ja oon ollu melkolailla kokonaan ilman sosiaalista viimeset 6 vuotta. Joskus tunnen itseni pelkäksi säälittäväksi häviäjäksi, koska en oo vieläkään saavuttanut onnellisuutta. En kyllä ole mitenkään erityisen onneton tai masentunut, pelkästään tympääntynyt elämääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu