Verenpainemittarissa vikaa

Uutta mittaria?

Moi,
Voiko paineen todella iso heittely johtua siitä että mittarissa on jotain vialla? Esimerkki: jos mittaa normaalioloissa alapaineeksi 85, ja minuutin päästä toistettuna alapaine on 126, ja taas minuutin päästä toistettuna 101. Mittausten välissä asento ei ole muuttunut millään tavalla, eikä muitakaan muutoksia ole tapahtunut. Yläpaine vetelee myös miten sattuu. Melko usein on myös pukannut erroria.
Mittari on joku MicroLifen valehtelematta 12 vuotta wanha olkavarsimalli, jota ei ole ikinä kalibroitu eikä tehty muutakaan. Eihän tuollaisen heittelyn nyt luulisi olevan mahdollista jos mittari olisi joku täysin uusi ja toimiva.
Miten on?

4

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paljon mittaava

      Miksi mittaat minutin välein? ohjehan on, että mittausten välillä pitäisi olla mieluuminkin sellainen 10min aika. Kokeile millaisia eroja tulee, kun n oudatat ohjeita mittauksissasi.

      • paljon mittaava

        Tai siis ainakin enemmän kuin mainitsemasi 1min. Eihän tuossa ajassa ehdi edes mansetti kunnolla tyhjentyä saati muuten tilanne stabiloitua.

        Ja tämä siis lisäyksenä tuohon aiemmin sanomaani 10 minuutin väliin


    • os..

      Ne vanhat mansetin kumit ja letkut voivat olla vuotavia. Kannattaa ostaa uusi mittari, kun ne ovat aika halpojakin netissä. Omron M10-IT löytyy haulla.

    • Verenpaine nousee

      Onko kellään verenpainemittaria Braun Sensor Control ja kysymys kuuluu oletko saanut toimimaan? Itse saan ehkä 1 kymmenestä kerrasta mitattua, muutoin tulee error. Tekee sen kaikille mittaajille. Onko laitteessa vika vai mittaajissa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      274
      3431
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1893
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      29
      1549
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1431
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1083
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1024
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      983
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      87
      825
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      717
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      706
    Aihe