Itkettää ihan kamalasti... pakko purkaa näin...... haluan lapsen. ja mieskin haluaa... se vaan tuntuu ihan hirveältä se ajatus synnyttää.. oon ollu ihan sekasin muutama viikko takaperin ku uskoin olevani raskaana vaikken mitää testiä vielä tehnykkää ja edelliset kkset jäi pois.. Olin niin sekasin ajatuksesta, että oisin alkanukki oottaan meille esikoista ja vähän jotain puhuin miehen kanssa oireista, kun ne oli niin kummia. Mulle vaan tuli ekaa kertaa yhtäkkiä sitte sellanen olo että en kestä sitä ajatusta synnyttämisestä. en halua synnyttää. Aiemmi mietin että se on luonnollista ja luonto hoitaa homman ja äitit on luotu siihen (puhun siks äiteistä, koska kaikki naiset ei voi tulla raskaaksi) ja kipu varmaanki unohtuu sitte jälkikätee niinkö aina "luvataan" ja en mä nyt vielä ajattele koko asiaa kun en voi kuvitella elämää ilman omaa lasta ja ajattelee asiaa sitte ku se ajankohtasta jne. Mulle vaan iski paniikki. että en pysty siihen.. nyt ku se tuntu olevan muka eka kertaa jotenki mahollista olla raskaana niin mun ajatukset käänty koko odotus-aikaa vastaan. Pelkään. tai en enää... ainakaan nyt. Koska tänä aamuna alkoi menkat. Se oli melkonen helpotus (kaikkine kipuineen) vaikka itkinkin sitä pettymystä... ja samalla sitä etten koskaa pysty kestämää sellasta kipua synnytyksestä jos se on miljoonasti pahempaa ku menkoissa ja näissäkin on riittävästi. Tunnen oloni ja itteni surkimukseksi ku en ole vahva enkä niinkö toiset naiset ja äitit..enkä siksi halua jostai syystä miehelleni osottaa pelkuruuttani. Oon monesti miettiny että entä jos en voi saada lasta, entä jos me ei voida saada lasta yhessä... ollaan siitäkin puhuttu ja adoption mahollisuuesta, mutta sitten tuntuu että ei mun varmaan sittenkää kuulu olla äiti... vaikka kuin rakastasin lapsia muuten. Kuka sen tietää...... haluaisin nähä mieheni isänä... sitä haluan tosi paljon ja tiiän että mies haaveilee omista lapsista melkeen koko ajan, vaikka sanookin että kahdestaa meän elämä on ihan yhtä täyttä lopun elämää tai siihen asti jos/kun uusi perheenjäsen ilmaantuu... Tää on tosi raastavaa ja raskasta.. sekavat mielialat. Ja ehkä hyväkin, että olisin jonku aikaa ilman moisia ajatuksia. Ne on viime kuukausina ollu tiiviisti mielessä, vauva ja mahollinen raskaus ja saanu meät onnelliseksi, mutta minut myös pelokkaaksi... Me ei aiota ehkästä kuitenkaan nyt, yritän ajatella ja olla ajattelematta, että tulee jos tulee. Mutta mistä saan apua pelkoihini, jos käy niin onnellisesti että alan jossain vaiheessa odottamaan lasta?
Ristiriitanen fiilis.... :/
taimee
3188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luota siihen et kaikki menee hyvin, et sä muutakaan voi. Ei se synnytys loppupeleissä ole niin järkyttävä asia välttämättä. Ja noihin pelkoihin saa aina apua ammattilaisilta... keskustele niistä jonku ammattilaisen kans niin se jo helpottaa. Voisit myös puhua siitä miehesi kanssa, hän on varmasti paras tuki sinulle.
Kuinka pitkään oletit olleesi raskaana? Ja oletteko pitkään yrittäneet lasta?
Kliseistä klisein, mutta olkoon: Äidiksi kasvetaan. Ja kukaan ei pysty ennen äidiksi tuloa täysin kuvittelemaan itseä siihen osaan.
Kaikki epävarmuus ja pelotkin kuuluvat raskauteen ja koko odotus-aikaan. Niin minullakin ensimmäisen kohdalla. Älä koe itseäsi toisia huonommaksi, koska et ole. Ne fiilikset on näiden hormoonien ansiota. Koita pärjäillä!
Ei kukaan HALUA synnyttää. Se sattuu jne., mut saman tien kun lapsi on pihalla niin kivut katoaa. Eikä se oo kuin yks päivä sun elämästä. Mä oon synnyttäny kaks kertaa. Ekaa kertaa vaan ootin pelon sekaisin tuntein, tokalla kerralla panikoin kun tiesin mitä oli tulossa, mut se meni niin nopeeta ja kivunlievitykset on nykyään niin ahyviä ettei siinä nyt tarvi ihan äärimmäisyyksiin kärsiä. Yks kamu on jopa sanonu ettei häntä sattunu koko synnytys juuri ollenkaan.
Ja pelosta voi joissain tapauksissa saada myös sektion, yksi tuttu on kesällä menossa synnyttään sektiolla, hänellä eka synnytys niin paha että sai kammon takia lupauksen sektiosta.
Niin joo ja mä luulen että kun sä tulisit raskaaks niin sen raskauden aikana sä kyspsyisit ihan varmasti siihen ajatukseen siitä synnytyksestä...niin mäkin tein ja jopa pelkäsin lopulta että mitä jos joudunkin sektioon että haluan ehdottomasti synnyttää alakautta vaikka se aika "ikävää" touhua voikin olla.
Tsemppiä teille!
Eipä täällä kyllä kivut kadonnu yhtään mihinkään. yli 3vuotta esikoisen synnytyksestä, enkä ikinä halua enää kokea sitä! se siitä kivun unohtamisesta.