meitä on mota tai oikeestaan telo ja minä jotka ollaan kylpiinyty vanhoihin puoluveittii ja olemma pelustanee telo ja minä nuolen puolueen johon jäseneksi
päässee alle kymman vuotiaat eli käytännössähän me ollaan pelussuomalaissii ja muita luuteleita ja on meillä ajatuksia ja iteoita
ei vai muiteta mitä
meitä voi äänestää koulalaitos ja päiväpuoli koluissa tai iltakoluissa tai ihan itsesiään ihan muuten vaan
oleme yköspuolipuolue
päässee alle kymman vuotiaat eli käytännössähän me ollaan pelussuomalaissii ja muita luuteleita ja on meillä ajatuksia ja iteoita
ei vai muiteta mitä
meitä voi äänestää koulalaitos ja päiväpuoli koluissa tai iltakoluissa tai ihan itsesiään ihan muuten vaan
oleme yköspuolipuolue
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kerrankin polittisessa kentässä tapahtuu jotakin järkevää.
Hyvä juttu, persuja arvelinkin äänestää!
puolue,
ihan uteliaisuuttani jään odottamaan ja kysyn Sinulta n 2 vuoden päästä,
" mitä PS on aikaan saanut ja sitten seuraavan kerran vuonna 2015
mene jo tässä vaiheessa lääkäriltä pyytämään rauhoittavia, nimittäin rupiaa ahistamaan kun suuret sanat ovat vain sanoja
siksi äänestän mieluummin "telon jakavelin" puoluetta
Minänpä kytyyin muttilta tiitä teijen puluoveetta.
Muti tno jotta patkat. Te puolue on teijän äijän, ten Imppo Tentin ja juoppon lutmun kektintö. Ten taman jota tinä lulet itäkteti. Höhlä. Ootpat! Valrrrlmana oot! Halluutko tulrrlpaat - hä!
Mutti tano vilä jottajotta tinuta tulloo kantta juopo.
Te tietää kuka tinun itä on.
Te on joku valrrrluskunta.
Oot pöhölö. Olit liekkikouluta jo temmonen nytvelö joka ei naitta taa.
Te mutti tano, jotta te ei äänettä pelrllsuja kun meillä on jo kokemutta pelrrrlsuloitta kun tuotta äijättä ei oo mihinkää.
Miehn pität olla vähä muuta kun tyhjät hootut ja ito tuu.
lupeetko haakumaan,hät
meijä itä on lynteri ja te äänestää polvalia ja te on toti ja se tano jotta tinun itä on tenuri ja sosialisti aj sekunta komari ja punanen muutennii kun nenältään
ja itä tano jotta teijän aiti on sosialisoitu ja se on yhteistä omaa
iti on käynyt etspootta ja nähny ten paksun pojan jolla on ito tuu ja tano jotta on tyhjäpäinen kaveli arveli jotta tyhmät änettää titä
itä sano jotta politiikatta tetät valehtelloo
onni maaliman kova jätkä.
Te on ollu tlrrlokalrrli... eiku tlokarli ja juottu kovemmin kun yktikään pollalrrli.. niin paitti te Vilrrleeni... titte te on ollu Mlrl... Mulrrlammalrili Gdaffadi.
Se on ollu Lypialatta tikaitaattolrrlina.
Nyt tiellä on te kaktoitolenko joka ei oo oikeetti tikatlaattolrrli.
Te on vaan tellane mikä liekkään ja ja hullu.
rrlluma te on kyllä itkäki, mut te on temmonen kun te on käyny niin palon rrletolrrllantitta iltavuolrrrlotta.
Ja tinä elä ala taatana haukkummaan minun muttia.
Te on ollu tähköhommittaki temmotena jakolrratiana
... nii ja eiköt te lrrlyntteeri oo tama kun kokki. Temmonen joka keittää ponkittaa tai viinnaa.
Hähä! minäpä mään huomenna jointuuhun ja tinä te mäne hähä.
kullit,
jos teijän iskät on puhuneet politiikkaa niin älkäätte te pojat viistikö siihen puuttua, menne koko lapsuus pilalle
mimmi on ikänsä äänestännä kaikkia puolueita kutakin vuorollansa ja niin mummi jatkaa nyt listaa sieltä toisesta päästä
Niin ja ne fosiilit sine loppusijoitus kelariin talon ale.
ja tano jota persesumilinen puoluve nossee jonkun vanamolisen rauniost
ja onpi halavatu perseestä, minun pylystä tullee kaka miten ate voi sieltä nousta
tullo vain paha haju ja iti tabo jota perseelliset puhhuu vaan paskoo ja tano jota iti levitää paksan peltoon, paitti joku hinti ja hampu puolue vatstaan pannoo
iti tano jota äiti kun pannoo vattaan ten hän hyvksyy
Pankakosken Vihersiepot ja eläköityvät sosiaalitantan kantavat huolestumisensa esiin lapsiin käytöstä poliittisessa keskustelussa, yhtessä käymämme keskustelun perusteella varsinnii Kerttu, Martta, Irma ja Anja kanttaapi suurta huolta lapsiin käätöstä vualavustajana, yhessä myö sanottaan jotta hävetköö ja antakkee lapsiin kasvoo iliman poliitiikkoo, urheilluu, viinoo, tupakkoo ja hamppuu, kasvattakoo lapset silleen jotta ne on hyövyks yhteiskunnalle iliman vuateita
pahan alaku, immeiset harrastaa liikoo seksii ja lapsettii tulloo tottelemattomaks ja pahanilikisiks
myö Veikon kanssa olttiin kolomekymmentäviisvuotta naimisissa ja harrastettiin seksii 6 ketoo ja lapset on tullu oikkeisk ihmisiks, eivät ou riettaillut tahi tehneet pahhoo
vanahin poika Martti hoittaa meijän kottilloo, onpi naimisissa ja on kolome penttu,
risto toiseks vanahin poika ol töissä pitkään Turussa kakolassa ei oon naimisissa mutta on hyvä poika
kaks nuorinta tyttöö on Helsinkissä hotelliemäntänä molemmilla on nyvomaanin koulutus ja hankkiit hyvin. eivä oo vielä naimisissa
keskimmäiset työt on muatalon emäntinä, toinen män pohjanmmaalle ja toinen on kot puolessa
siinä säillyy järki kun pivättäyttyy seksistä
Martta Matin-tytär 68 v
maanviljelijän leski
pohjois-Karjala
kirkkokuoron jäsen
en minäkkään oo antanna jormalle sen jäläkkeen kun se noita pöhelöitä iänesti kunnanvaltuustoon
siellähän psn kokkouksissa sannoo juoksevasa ja kännissä tulloo kottiin
no en mie antas muutenkaan
Lieksalainen vaimoihminen