Kotimainen Maito tuli takaisin kannukseen

Mistä johtuu tai mikä vaikutti että tänne kannukseen saatiin takaisin tuo kotimainen maito.
Kannuksen keskustalaiset ei ainakaan sitä saaneet aikaiseksi, auttoiko asian julkitulo vaikka sitä yritettiinkin salailla(puuttuvat merkinnät valtuuston keskusteluista), vai oliko lehdissä kirjoittelu liikaa??? Kertokaa joku totuus.

Lehdessä kyllä paistatteli tekninen johtaja. Taisipa toinen olla teknisen lautakunnan puheenjohtaja jolta oli jäänyt pöytäkirjoista huomioimatta tärkeitä puutteita.
Olikohan laseissa vielä sitä Ruotsalaista maitoa??
Itse uskon että asia oli tämän Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaan ansiota.
11150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jaa, minulle olisi aivan hyvin kelvannut ruotsalainen maito, jos nyt tulee kaupungille 3000 euron lisälasku!

Äänestä
  • Eikös tämä lisälasku ilmeisesti tule siitä että hankinnat on huonosti kilpailutettu. Jos muut tuotteet eritoten maito ja liha olisi olleet paikallisia kotimaisia maakunnan tuotteita niin eikö se olisi lisännyt työllisyyttä ja tuottavuutta maakuntaan, esim pouttu, maitokolmio, paikalliset tuottajat.
    Kaupunki laittaa tuon 3000 euroa joka kuukausi paljon turhempaankin, etkä ilmeisesti huomannut/käsittänyt että se heitto siitä 3000 oli katkerien alistumaan joutuneiden ihmisten heitto, todellisuudessa sitä 3000 ei varmaankaan ole edes mennyt.
    Tosi on että kilpailutus ja päätöksen teko olisi pitänyt säilyttää lautakunnalla eikä viedä sitä siltä pois vai onko sitä todellisuudessa edes viety?
    Tosi asiahan se varmaan on ettei Ruotsalainen maito sen huonompaa ole kuin kotimainenkaan ja tuskimpa kukaan sitä mausta edes tunnistaisi.
    Seuraisit hieman kaupungin eri päätöksiä niin huomaat mihin sitä rahaa laitetaan paljon turhempaan.

    Äänestä

Näinpä. Ekologisuus kunniaan. Eikä ekologisuus aina tarkoita jotakin ihme haihattelua. Tässä tapauksessa jokaikinen tomppelikin tajuaa, että on täysin järjenvastaista tuoda maitoa ruotsista meren takaa kun 25 km:n päästä saadaan kätevämmin. Tässä mielestäni pähkinänkuoressa järkevää politikointia, työvoima, rahat ja tuotteet AINOASTAAN lähiseudulle. Säästyisi oikeasti kaikki osapuolet hyvillään. Ja kysesisen asian voi rinnastaa nykyään melkeinpä mihin tahansa asiaan.

Äänestä

just niin, suosi kotimaista niin maijossa kuin naisissakin!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kannuksen keskustapuolue ja samoin puolueen ehdokkaat toimivat surkeasti kaupungin maitoskandaalissa eivätkä ole millään tavalla antaneet tukea kotimaiselle ruoalle. Paikallislehdessä keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja puolustaa ruotsalaista Arlan meijeriä. Taitaa saada keskustan paikalliset eduskuntavaaliehdokkaat vaalirahaa tältä Arlalta, sen verrran läpinäkyvältä touhu vaikuttaa. Kahta ei meilläkään vaihdeta vaan käytämme kotimaista maitoa ja vaaleissa äänestämme kokoomuksen ehdokasta, kannuslaista naista.

Äänestä
  • Kyllä keskusta ärähtää nyt,vaalit lähestyy ja takkiin tulee perussuomalaiset tulee et ranteet ryskyää................

    Äänestä

Persut jyrrää!!!!!!

Äänestä

Kepu vain vaalien ajaksi valehtelee että olisivat perumassa ruotsin maidon. Kyllä ne nämä temput osaa

Äänestä

samaa mieltä

Äänestä

Missä mahtoi olla kepulaisten puolustukset kotimaisen maidon puolesta???

Äänestä

Miksi täällä jatkuvasti keskustapuoluetta moititaan. Viimeisessä Lestijokilehdessä oli taas valtuuston kokousilmoitus josta huomasin, että keskustan aikaansaama kokouskyytitys jatkuu edelleen ja kuntalaiset ovat tyytyväisiä. Kyllä keskusta on aivan erinomaisesti hoitanut asiat. Samassa lehdessä keskustalaiset valtuutetut myös antoivat hyvän äänestysohjeen. Kyllä nyt on helppo äänestää ... ???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paljon maitoa juova kirjoitti:

Mistä johtuu tai mikä vaikutti että tänne kannukseen saatiin takaisin tuo kotimainen maito.
Kannuksen keskustalaiset ei ainakaan sitä saaneet aikaiseksi, auttoiko asian julkitulo vaikka sitä yritettiinkin salailla(puuttuvat merkinnät valtuuston keskusteluista), vai oliko lehdissä kirjoittelu liikaa??? Kertokaa joku totuus.

Lehdessä kyllä paistatteli tekninen johtaja. Taisipa toinen olla teknisen lautakunnan puheenjohtaja jolta oli jäänyt pöytäkirjoista huomioimatta tärkeitä puutteita.
Olikohan laseissa vielä sitä Ruotsalaista maitoa??
Itse uskon että asia oli tämän Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaan ansiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu