On kamalaa todeta,että itsetunto (jonka elämän matkan varrella luuli kehittyneen suht. hyväksi) onkin yllättävän heikko. Sen huomaa siitä, että vanha kateuden tunne nostaa päätään jälleen. Kateus, josta kärsin nuorena (noin 13-18 -vuotiaana). Silloin ymmärsin, että se johtui heikosta itsetunnosta ja aikuisiällä tietoisesti olen pyrkinyt omaksumaan tilanteessa kuin tilanteessa positiivisen asenteen, hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja kasvattamaan lapseni vahvoiksi (hyvän itsetunnon omaaviksi yksilöiksi). Mutta nyt 45-vuotiaana mietin edelleen samaa kuin aikoinaan nuorena: mikä minussa on vikana?
Tämän tunnemyrskyn nostatti pintaan uusioperheessämme tapahtuneet asiat. Perheeseemme kuuluu saman ikäiset tytöt (16 v), oma tyttäreni ja mieheni tytär. Olemme asuneet yhdessä 5 vuotta ja tytöt ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään. Mitään kilpailua tai kateutta heidän välillään ei ole ollut ja olen siitä ollut onnellinen. KUNNES nyt on tyttöjen elämään ilmaantunut ns. poikaystäväkuviot. Mieheni tytär seurustelee, on kaunis ja poikien huomiota herättävä. Oma tyttäreni on toisenlainen, eikä varmaan aloita seurustelua lähiaikoina (jos vielä vuosiin, mikäli äitiinsä tulee).
Muistan omasta nuoruudestani miten kipeää teki, kun näki hyvien ystävien aloittavan seurustelun ja itse jäi kerta toisensa jälkeen ulkopuoliseksi - eikä kokenut poikien taholta minkäänlaista kiinnostusta. Se koski silloin, ne muistot koskevat yhä.
Jotenkin nyt kohtalo ikään kuin toistaa itseään, kun oma tyttäreni 'itkee' samojen asioiden kanssa kuin itse nuorempana itkin ja hänen siskopuolensa porskuttaa menemään monen pojan suosion kohteena... Tämä tilanne on herättänyt minussa asuneen (jo kuolleeksi luulemani) kateuden tunteen :( En pidä tästä tunteesta, tiedostan sen ja yritän taistella sitä vastaan, mutta sieltä se aina pyrkii esiin. Olenko hullu, kun tunnen kadehtivani mieheni tyttären iloa, nuoruutta, suosiota ja onnellisuutta? Haluaisin sen kaiken omalle tyttärelleni, joka päivä päivältä näyttää murheellisemmalta :(
Tämän tunnemyrskyn nostatti pintaan uusioperheessämme tapahtuneet asiat. Perheeseemme kuuluu saman ikäiset tytöt (16 v), oma tyttäreni ja mieheni tytär. Olemme asuneet yhdessä 5 vuotta ja tytöt ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään. Mitään kilpailua tai kateutta heidän välillään ei ole ollut ja olen siitä ollut onnellinen. KUNNES nyt on tyttöjen elämään ilmaantunut ns. poikaystäväkuviot. Mieheni tytär seurustelee, on kaunis ja poikien huomiota herättävä. Oma tyttäreni on toisenlainen, eikä varmaan aloita seurustelua lähiaikoina (jos vielä vuosiin, mikäli äitiinsä tulee).
Muistan omasta nuoruudestani miten kipeää teki, kun näki hyvien ystävien aloittavan seurustelun ja itse jäi kerta toisensa jälkeen ulkopuoliseksi - eikä kokenut poikien taholta minkäänlaista kiinnostusta. Se koski silloin, ne muistot koskevat yhä.
Jotenkin nyt kohtalo ikään kuin toistaa itseään, kun oma tyttäreni 'itkee' samojen asioiden kanssa kuin itse nuorempana itkin ja hänen siskopuolensa porskuttaa menemään monen pojan suosion kohteena... Tämä tilanne on herättänyt minussa asuneen (jo kuolleeksi luulemani) kateuden tunteen :( En pidä tästä tunteesta, tiedostan sen ja yritän taistella sitä vastaan, mutta sieltä se aina pyrkii esiin. Olenko hullu, kun tunnen kadehtivani mieheni tyttären iloa, nuoruutta, suosiota ja onnellisuutta? Haluaisin sen kaiken omalle tyttärelleni, joka päivä päivältä näyttää murheellisemmalta :(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.