Soinin tietä Kreikan tielle

Otetaan lisää velkaa entisen päälle, näin se meni Kreikassa ja nyt tätä samaa vaativat perussuomalaiset vaaliohjelmassaan. Nyt on pian se valinnan paikka, aloitetaanko valtiontalouden hallittu tervehdyttäminen demarien johdolla seuraavan eduskuntakauden aikana vai lähdettäisiinkö sittenkin kokeilemaan lisävelan ottamista, me vähätuloisethan sen velan kuitenkin maksamme. Ai niin, mutta saadaanhan me ehkä tehdä vielä pari vuotta lisää töitä, jaksetaan sitten tai ei.
1689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

maksahan sitten yksinäs se velka, mä vähätuloisena en ainakaan rupea persujen ottamaa lisävelkaa maksamaan. enkä kenenkään muunkaan ottamaa lisävelkaa, ei sen puoleen.

Äänestä
  • Olikohan se nyt noin ? Minusta Soini ei hyväksynyt Kreikalle rahan antoa, vaan sanoi, että kaatukoon jos ei pärjää ja miksi toiset tukemaan sitä kun sittenkään siitä ei tule mitään ja toisten rahatkin menee jos sitä antaa. Puhun antoa, koska ns. lainaa ei kuitenkaan saa takaisin, ei ole maksukykyä ja jatkoikohan, että tollaisella tyylillä ja politiikalla on yksi sun toinen maa kohta kusessa.Näin muistelen Soinin TV keskustelusta joskus.

    Äänestä

  • Pettääkö muisti kirjoitti:

    Olikohan se nyt noin ? Minusta Soini ei hyväksynyt Kreikalle rahan antoa, vaan sanoi, että kaatukoon jos ei pärjää ja miksi toiset tukemaan sitä kun sittenkään siitä ei tule mitään ja toisten rahatkin menee jos sitä antaa. Puhun antoa, koska ns. lainaa ei kuitenkaan saa takaisin, ei ole maksukykyä ja jatkoikohan, että tollaisella tyylillä ja politiikalla on yksi sun toinen maa kohta kusessa.Näin muistelen Soinin TV keskustelusta joskus.

    et näköjään ymmärtäny ton aloittajan tekstiä vaikka se on suomea.

    Äänestä

  • Pettääkö muisti kirjoitti:

    Olikohan se nyt noin ? Minusta Soini ei hyväksynyt Kreikalle rahan antoa, vaan sanoi, että kaatukoon jos ei pärjää ja miksi toiset tukemaan sitä kun sittenkään siitä ei tule mitään ja toisten rahatkin menee jos sitä antaa. Puhun antoa, koska ns. lainaa ei kuitenkaan saa takaisin, ei ole maksukykyä ja jatkoikohan, että tollaisella tyylillä ja politiikalla on yksi sun toinen maa kohta kusessa.Näin muistelen Soinin TV keskustelusta joskus.

    Sehän tässä juuri omituista onkin, että ensin uhotaan Kreikalle annetusta lainapaketista ja sitten tehdään itse kreikkalainen velalla rahoitettava vaaliohjelma, joka kai oli kuitenkin tarkoitettu vakavasti otettavaksi? Kannattaa lukea tämän päivän Iltalehti, siinä on Urpilaiselta haastattelu, johon taitaa jäädä persuilta vastaamatta.

    Äänestä

no mitä siitä mulle paasaat, minä en tätä alotusta kirjoittanu, laitoin vaan asiaan oman mielipiteeni. Enkä kuuntele Soinia, en edes äänestä persuja.

Äänestä
  • Jussi pussi puita nussi, pani pinon rakoon ja pino rupes lakoon ja jussi juoksi pakoon.

    Äänestä

  • Että sillees kirjoitti:

    Jussi pussi puita nussi, pani pinon rakoon ja pino rupes lakoon ja jussi juoksi pakoon.

    Tämä teksti on selvästikin persujen jostain vaaliohjelmasta, oiskohan sieltä kulttuuripuolelta?

    Äänestä

Jussi hei, jos saisit valita vain kahdesta vaihtoehdosta, jonka esitän niin kumman valitsisit :

Suomen työttömyyden, omaishoidon parantamiseen ja muuhun peruspalveluun otetaan kaksi miljardia lisää velkaa, joista suuri osa palautuu veroina ja omaishoidosta saatuna hyötynä kun laitospaikkoja saadaan tuntuvasti vähennettyä.

Vaiko

Suomi myöntää kaksi miljardia EU,n uudelle kriisivaltiolle ilman takeita, että niitä lainoja saadaan takaisin.

No niin kumman valitsisit ? Suomen kansan hoitoon vai Eu.n kriisimaahan ?

Äänestä
  • Valitaan siitä sitten se vaihtoehto, että työttömyyden hoitoon kaiki mahdolliset rahat ja varat, se on Suomen kansalaisten etu, se on taas kysymys. riittäkö siihen munat tai mitkään ?

    Äänestä

SOINI JA MUUT PERSUT – Vitsaillen valtaan?
Timo Soini, suuri Eu-vaikuttaja, ja muut persut pelastavat maamme EU:lta – mutta ei NATOlta - herroilta ja kukkahattukulttuurihipeiltä. Persujen kannattajat ovat kuulemma vihaisia ja pettyneitä nykymenoon. Kukapa ei olisi? Luonnonvarat hupenevat, monimuotoisuus vähenee, ruokakriisi ja vesikriisi uhkaavat, öljykriisi pahenee… mutta persut aikovat porskuttaa, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut tai tapahtumassa. Persut julkistivat joku aika sitten vaaliohjelmansa, joka oli kansallismielinen, soinikeskeinen, pelokkaasti maailmaan suhtautuva… maahanmuutto, pakolaiskiintiöt ja kehitysyhteistyö kuriin ja nuhteeseen. Kulttuuripolitiikka oli lähes yltiönationalistinen, joten Jörn Donner veti herneen nenäänsä ja lähti tällä kertaa Rkp:n ehdokkaaksi. Vaaliohjelmassa on se hyvä puoli, että se kertoo avoimen karusti, millaisia persut ovat ja mitä he aikovat tehdä päästessään mahdollisesti vallan kamareihin. Olisi odottanut, että muut puolueet olisivat innosta hehkuen käyneet persujen vaaliohjelman heikkouksiin kiinni. Mutta juuri mitään ei ole tapahtunut. Nyt olisi mahdollisuus argumentoida äänestäjiä kiinnostavista asioista. Kaikkein hölmöintä on pistää pää pensaaseen ja ilmoittaa, että ei näiden kanssa voi keskustella. Vaikuttaa siltä, että vaaliohjelma on tarkoituksella tehty niin tökeröksi, että toiset puolueet eivät lähde (mielestään) selvistä asioista jaarittelemaan. Nykymenoon liittyen en tiedä persujen ympäristöpoliittisista tavoitteista muuta kuin sen, että Soini haluaa hanakasti ydinvoimaa. Kuitenkin blogin ensimmäisen kappaleen asiat ovat sellaisia, jotka vaatisivat kannanottoja niin persuilta kuin muiltakin puoleilta. Rajallisella planeetalla ei voi olla rajatonta kasvua. Olisi mukava tietää myös persujen suhtautuminen globalisaatioon. Vaikutelma on vahvasti se, että kaikki hyödyt ollaan valmiita ottamaan, mutta ei mitään vastuita muista. Herätkää muut puolueet, on aikanne kallis. Ei vitsaillen valtaan vaan asialinjalla. Jätättekö kentän persuille?

Äänestä
  • JUKKA OLE NYT JO HILJAA SÄ OOT PELLE

    Äänestä

Näin kirjoittaa perus sossu. Persut on myrkkyä sossuille, tämä kertoo sen tästä kirjoittajasta, joka on erittäin katkera ja pahoillinen persujen menestykselle, ymmärettävää sossuilta. Kuitenkin sossujen pelit on pelattu loppuun, ei auta mikään vasemmistolaisten propakanda (sossujen).

Äänestä

"Aiotteko kieltäytyä hallituspaikasta? Kuten aiemmin sanoin niin linjamme on, että pankit ja sijoittajat kantavat vastuunsa tässä asiassa." Kysyn vielä, kyllä vai ei? Kuten sanoin me sosiaalidemokraatit emme mielellämme vastaa suoraan kysymykseen suoralla vastauksella vaan kiertelemme ja kaartelemme ja tällä tavoin jätämme itsellemme takaportin, jolloin kukaan ei voi haukkua meitä takinkääntäjiksi. KYLLÄ VAI EI? Kuten sanoin me sosiaalidemokraatit emme vastaa kysymykseen vaan keksimme oman kysymyksen ja vastaamme siihen. Kuten sanoin me sosiaalidemokraatit. Me sosiaalidemokraatit, kuten sanoin...

Äänestä
  • Siinä se on kierot ja epärehellisrt sossut, ei mitään rehellisiä kommentteja ei edes mihinkään suuntaan ja pilitiikkaa kuitenkinmnpyritään tekemän joka päivä ja paskaa suolletaan joka hetki. HÄIKÄILEMÄTTÄ.

    Äänestä

  • Menkää helvettiin kirjoitti:

    Siinä se on kierot ja epärehellisrt sossut, ei mitään rehellisiä kommentteja ei edes mihinkään suuntaan ja pilitiikkaa kuitenkinmnpyritään tekemän joka päivä ja paskaa suolletaan joka hetki. HÄIKÄILEMÄTTÄ.

    Paljonko sinulta meni aikaa, kirjoittaa itse ensin potaskaa ja vastata siihen itse? No viisi minuuttia näkyi menneen. Kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • Kysyn huvittuneena kirjoitti:

    Paljonko sinulta meni aikaa, kirjoittaa itse ensin potaskaa ja vastata siihen itse? No viisi minuuttia näkyi menneen. Kasva aikuiseksi.

    Sos.dem kannattaja itkee kuin pieni lapsi. Kerron sinulle yhden asian. Totuus tekee joskus kipeää. Niin nytkin. Sinulle. Ei minulle.... Ja eipä tarvitse itse vastailla, kun joku muukin näyttää olevan samaa mieltä. Vaaleissa nähdään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi Pussi kirjoitti:

Otetaan lisää velkaa entisen päälle, näin se meni Kreikassa ja nyt tätä samaa vaativat perussuomalaiset vaaliohjelmassaan. Nyt on pian se valinnan paikka, aloitetaanko valtiontalouden hallittu tervehdyttäminen demarien johdolla seuraavan eduskuntakauden aikana vai lähdettäisiinkö sittenkin kokeilemaan lisävelan ottamista, me vähätuloisethan sen velan kuitenkin maksamme. Ai niin, mutta saadaanhan me ehkä tehdä vielä pari vuotta lisää töitä, jaksetaan sitten tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu