Hei.
Halusin viimeinkin luovuttaa ja ymmärtää että tarvitsen ehkä apua, etten pärjää asian kanssa enää yksin.
Kaikki alkoi kun erosin 4 vuotta kestäneestä väkivaltaisesta suhteesta. Ensimmäisen puolen vuoden suhteen loppumisesta vietin muutaman kaverini ja alkoholin kanssa. Oikeastaan tätä menoa jatkui pahimmillaan tuo puoli vuotta, join lähes joka päivä turruttaakseni itseni jotten tuntisi pahaa oloa ja pelkoa.
Elämä alkoi hymyilemään viimein, sain töitä ja kävin iltaisin koulussa. Sitten en enää jaksanut, lopetin kummatkin ja muutin maalta kaupunkiin. Kävin koulua mutta se ei sopinutkaan minulle. Sitten löysin unelmieni miehen, elämäni alkoi menemään parempaan suuntaan. Tuli syksy ja yhtäkkiä aloin vaan masentumaan. Kun olin pahimmillani, en syönyt enkä nukkunut. Itkin vain. Laihduin tosi paljon. Poikaystäväni vei minut lääkäriin ja niin alkoi lääkkeiden syönti ja terapia. Kaikki vanhat muistot piti kaivaa esille jotta pääsisin elämässäni eteenpäin. Tästä erosta on nyt 5 vuotta, mutta se suhde jätti minuun jäljet.
Olen selvinnyt masennuksesta ja lopettanut lääkkeet puolisen vuotta sitte. Kohta valmistun koulusta ja asun rakastamini miehen kanssa.
Minun tämän hetkinen ongelmani onkin toistuvat paniikkikohtaukset ja ahdistus ja pelko. En voi olla iltaisin yksin, saati sitten nukkua yksin. Pelkään että joku tulee asuntoomme ja haluaa satuttaa minua. Joskus herään siihen että luulen tukehtuvani. Paniikkikohtauksia (luulen että ovat niitä) tulee melkein joka viikko, viimeksi eilen. Ja ei, en käytä alkoholia enää niin paljon kuin eron jälkeen. Esim. eilen join puolikkaan siiderin. Minulla on elämässäni niin paljon hyvää etten halua tuhlata sitä alkoholiin.
Mutta siis, mitä minun pitäisi tehdä ongelmani kanssa? Tämä tilanteeni alkaa tulemaan ilmi muillekin, viimeksi eilen kaksi ykaveriani olivat seurassani kun sain kohtauksen. Kohtaus iskee yleensä sillon kun minua pelottaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.