Olen ylä-aste ikäinen tyttö, jonka tilanne on tämä:
Olen ollut masentunut jo ainakin viimeiset kuusi vuotta. Vähitellen se on pahentunut, en koskaan sanonut kenellekkään mitään tästä. Sitten jonkun aikaa sitten aloin vihjailemaan tutuilleni ettei kaikki ole kunnossa. Jonkun aikaa kului, ja uskaltauduin kertomaan asiasta pintapuolisesti eräälle kaverilleni. Kaverini alkoi itkeä, ja sen jälkeen emme olekkaan puhuneet asiasta. Itseasiassa haluaisin puhua sen kanssa enemmänkin, mutta se asuu melko kaukana enkä pääse kyläilemään usein ja toisin päin.
Sitten taas aikaa kului, ja kerroin toisellekkin kaverilleni asiasta. Aluksi se ei meinannut uskoa että haluaisin tehdä itsemurhan, enkä usko että se minua ottaa vieläkään vakavasti. Tämän kaverin kanssa olen puhunut asiasta useamminkin, viimeksi eilen koulussa mainitsin, että nyt se on loppu. Kaveri kuunteli lauseeni loppuun mutta sitten jatkoi toisen kaverin kanssa keskusteluan normaalisti.
En yritä kerjätä sääliä tai mitään kun kerron kavereilleni asioistani, haluaisin vain kertoa miten asiat ovat, että muut sitten ymmärtäisivät kun olen kuollut, miksi tein sen. Samalla se on ehkä myös vähän testailua siitä, välittääkö kukaan edes. Ei taida erityisemmin.
Minusta tuntuu ettei minulla ole tarpeeksi kontrollia elämääni. Olen ala-ikäinen, en voi tehdä mitään (eli ostaa tupakkaa ja viinaa). On pakko käydä koulua, vaikka en jaksaisi mennä sinne arvosteltavaksi. Haluaisin käydä kotikoulua, tai siis olen halunnut jo ala-asteelta asti. En tiedä yhtään "mikä minusta tulisi isona", yksinkertaisesti minulle sopivaa ammattia ei ole.
Suhtaudun asioihin 'kaikki tai ei mitään'-tyylillä, mikä osaltaan vaikeuttaa tilannetta. En ole rikas tai mitään, en voi matkustella vaikka haluaisin. Koulussa olen paska, kiitos tämän masennuksen en voi keskittyä mihinkään, vaan ajattelen aina tunneilla vaan kuolemista. Mielestäni en tule todistusta tarvitsemaan kun kuolen kuiteskin.
Kaiken kivan lisäksi minulla on myös lapsuuden trauma, josta en tule koskaan pääsemään yli.
Viimeinen naula arkkuun tuli eilen kun sain jälki-istuntoa, jonne en siis ole missään nimessä menossa. Itsekunnioitus on minulle todella tärkeä juttu, ja alentuminen tuollaiseen ei käy päinsä. Kuolen jo pelkästään tämän takia mieluusti, jälki-istunnon välttelystä kun tulee vain lisää jälki-istuntoa, ja lopulta ei saa peruskoulun todistusta eikä silloin saa töitä ja niin edelleen......
Haluaisin vain olla olematta. Itsemurhaa olen miettinyt jo pitkään, käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot tehdä se. Parikin kertaa olen ottanut puukon ja miettinyt vakavasti. Yhdessä vaiheessa myös viiltelin, mutta se oli lähinnä sen takia että taidan olla vähän masokisti. Lopetin arpien takia.
Olen listannut hyvät ja huonot puolet elämässäni, huonoja oli paaaljon enemmän ja ne olivat painavempia. Viikon olen suunnitellut että tänään on Se päivä, mutta nyt en ole varma. Nyt saisin kuolla rauhassa eikä kukaan idiootti olisi soittamassa ambulanssia. Tosiaan olen siis päätynyt siihen että tekisin sen puukolla ja varmistuksena jollain perus myrkyllisellä aineella, vaikkapa pesuaineella. Ei minua pelota.
Toinen mahdollisuus itsemurhan lisäksi olisi aloittaa kaikki alusta. Haluaisin vaihtaa nimeni, muuttaa vaikka nuorisokotiin, mutta en tiedä miten tuo muuttaminen tapahtuisi. Siellähän saisi käydä koulun paikan päällä, eikä tarvitsisi mennä yleiseen paska kouluun. Mitähän minun sitten pitäisi tehdä että pääsisin edes sellaiseen, ja äkkiä? Se voisi jo muuttaa kaiken parempaan suuntaan, itse asiassa se on ainoa toivoni. En kestä olla täällä niin sanotussa "kodissa" enää yhtään!
Olen ollut masentunut jo ainakin viimeiset kuusi vuotta. Vähitellen se on pahentunut, en koskaan sanonut kenellekkään mitään tästä. Sitten jonkun aikaa sitten aloin vihjailemaan tutuilleni ettei kaikki ole kunnossa. Jonkun aikaa kului, ja uskaltauduin kertomaan asiasta pintapuolisesti eräälle kaverilleni. Kaverini alkoi itkeä, ja sen jälkeen emme olekkaan puhuneet asiasta. Itseasiassa haluaisin puhua sen kanssa enemmänkin, mutta se asuu melko kaukana enkä pääse kyläilemään usein ja toisin päin.
Sitten taas aikaa kului, ja kerroin toisellekkin kaverilleni asiasta. Aluksi se ei meinannut uskoa että haluaisin tehdä itsemurhan, enkä usko että se minua ottaa vieläkään vakavasti. Tämän kaverin kanssa olen puhunut asiasta useamminkin, viimeksi eilen koulussa mainitsin, että nyt se on loppu. Kaveri kuunteli lauseeni loppuun mutta sitten jatkoi toisen kaverin kanssa keskusteluan normaalisti.
En yritä kerjätä sääliä tai mitään kun kerron kavereilleni asioistani, haluaisin vain kertoa miten asiat ovat, että muut sitten ymmärtäisivät kun olen kuollut, miksi tein sen. Samalla se on ehkä myös vähän testailua siitä, välittääkö kukaan edes. Ei taida erityisemmin.
Minusta tuntuu ettei minulla ole tarpeeksi kontrollia elämääni. Olen ala-ikäinen, en voi tehdä mitään (eli ostaa tupakkaa ja viinaa). On pakko käydä koulua, vaikka en jaksaisi mennä sinne arvosteltavaksi. Haluaisin käydä kotikoulua, tai siis olen halunnut jo ala-asteelta asti. En tiedä yhtään "mikä minusta tulisi isona", yksinkertaisesti minulle sopivaa ammattia ei ole.
Suhtaudun asioihin 'kaikki tai ei mitään'-tyylillä, mikä osaltaan vaikeuttaa tilannetta. En ole rikas tai mitään, en voi matkustella vaikka haluaisin. Koulussa olen paska, kiitos tämän masennuksen en voi keskittyä mihinkään, vaan ajattelen aina tunneilla vaan kuolemista. Mielestäni en tule todistusta tarvitsemaan kun kuolen kuiteskin.
Kaiken kivan lisäksi minulla on myös lapsuuden trauma, josta en tule koskaan pääsemään yli.
Viimeinen naula arkkuun tuli eilen kun sain jälki-istuntoa, jonne en siis ole missään nimessä menossa. Itsekunnioitus on minulle todella tärkeä juttu, ja alentuminen tuollaiseen ei käy päinsä. Kuolen jo pelkästään tämän takia mieluusti, jälki-istunnon välttelystä kun tulee vain lisää jälki-istuntoa, ja lopulta ei saa peruskoulun todistusta eikä silloin saa töitä ja niin edelleen......
Haluaisin vain olla olematta. Itsemurhaa olen miettinyt jo pitkään, käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot tehdä se. Parikin kertaa olen ottanut puukon ja miettinyt vakavasti. Yhdessä vaiheessa myös viiltelin, mutta se oli lähinnä sen takia että taidan olla vähän masokisti. Lopetin arpien takia.
Olen listannut hyvät ja huonot puolet elämässäni, huonoja oli paaaljon enemmän ja ne olivat painavempia. Viikon olen suunnitellut että tänään on Se päivä, mutta nyt en ole varma. Nyt saisin kuolla rauhassa eikä kukaan idiootti olisi soittamassa ambulanssia. Tosiaan olen siis päätynyt siihen että tekisin sen puukolla ja varmistuksena jollain perus myrkyllisellä aineella, vaikkapa pesuaineella. Ei minua pelota.
Toinen mahdollisuus itsemurhan lisäksi olisi aloittaa kaikki alusta. Haluaisin vaihtaa nimeni, muuttaa vaikka nuorisokotiin, mutta en tiedä miten tuo muuttaminen tapahtuisi. Siellähän saisi käydä koulun paikan päällä, eikä tarvitsisi mennä yleiseen paska kouluun. Mitähän minun sitten pitäisi tehdä että pääsisin edes sellaiseen, ja äkkiä? Se voisi jo muuttaa kaiken parempaan suuntaan, itse asiassa se on ainoa toivoni. En kestä olla täällä niin sanotussa "kodissa" enää yhtään!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko yrittänyt hakea apua masennukseesi koulun terveydenhuollosta tai asuinpaikkasi mielenterveystoimiston kautta?
Terveydenhoidon ihmisillä on salassapitovelvollisuus ja voit heille puhua vaikeistakin asioista.
Kerroit puhuneesi parille ystävällesi asioistasi. Voi olla, että he eivät koe osaavansa sinua auttaa ja siksi mm. vaihtavat puheenaihetta.
Haluatko puhua jonkun kanssa yksinäisyydestä?
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin: p 116 111
palvelee maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimeen vastaa koulutettu vapaaehtoinen päivystäjä, jolla on aikaa kuunnella.
Ma - pe klo 14 – 20
La – su klo 17 – 20
Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin: p. 01019 5202
tarjoaa välitöntä keskusteluapua kriiseissä oleville ja heidän läheisilleen. Puhelimeen vastaavat sekä kriisityöntekijät että koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt.
Ma – pe 9 – 6
La 15– 6
Su 15– 22
Sehän on vahvuutta jos huomaa että kuolema ei pelota. :)
Jos ei pelkää kuolemaa, mitä uhkaa voi olla jälki-istunnosta tai sen väliin jättämisestä? Heikoista työllisyysnäkymistä tai huonoista arvosanoista?
Katso linkit:
http://www.rikurinne.com/comehome/radio
ja
http://www.comehome.fi/radio/arkisto10.html
Voimia sinulle :) Älä anna periksi!!!!