MUSTA JOUTSEN
Olen pitkään miettinyt, miksi on niin paljon nuoria naisia, jotka ovat kipeitä ja voivat huonosti. Heillä saattaa olla ulkonäköä, koulutusta, asemaa ja sellainen elämä, josta monet vain haaveilevat. Silti he voivat huonosti. Vanhana kundina on vaikea samaistua nuoren naisen elämään, joten olen vain arvaillut mahdollisia syitä, miksi nyt on näin. Kokemuksesta voin sanoa, että nuoriin naisiin kohdistuu tavaton stressi, joka ei johdu ulkomaailmasta, vaan eräänlaisesta kyvyttömyydestä tunnistaa omaa sisäistä maailmaa ja omia todellisia tunteita. Koko heidän elämänsä rakentuu ulkomaailman sääntöjen mukaan, joita he sitten yrittävät orjallisesti noudattaa omien todellisten tarpeidensa tappioksi. Tietoinen mieli hakee ulkomaailmasta pieniä vihjeitä, kuinka pitää olla, pukeutua, harrastaa ja kenen kanssa seurustella. Niin pyörii maailma ostamisen, kuluttamisen ja harrastamisen parissa. Tiedostamaton mieli yrittää kertoa todellisista tarpeista ja tunteista, mutta tietoinen maailmaan sidoksissa oleva mieli ei ymmärrä, eikä edes halua kuunnella. Siitä syntyy tavaton jännitys, joka ilmenee erilaisina oireina.
Musta Joutsen on tässä mielessä tavattoman hyvä elokuva. Se on äärimmäisen hyvin tehty ja upea kertomus psykosomatiikasta. Kun paine kasvaa sisäisen ja ulkoisen välisestä ristiriidasta, niin siinä iho kukkii ja moni jopa viiltelee itseään. Mielestäni jokaisen nuoren naisen tulisi nähdä tuo elokuva. Toisaalta se voi olla monelle todella tyrmäävä kokemus.
Vastaanotolla keskustelin 32 -vuotiaan hyvässä asemassa olevan naispotilaan kanssa, jolla oli ollut teini-iästä lähtien selkäkipuja. Spontaanisti nousi mieleeni tuo elokuva. Potilaan tarinassa oli jotain samaa. Ehdotin hänelle elokuvaa noin terapiamielessä. Hän kertoi nähneensä elokuvan ja sanoi "mutta sehän tuli hulluksi!"
Kosketus omiin tunteisiin voi olla monelle kokemus hulluudesta sillä niin mullistavia muutoksia se voi se voi saada aikaan. Kaikki voi kääntyä päälaelleen. Ilman tuota kaaosta ei kuitenkaan löydy todellista omaa elämää, vaan elämä jatkuu mainosten luoman epätodellisuuden lihaksi tulleena mekaanisesti pakollisia kuvioita toistavana etiäisenä. Mutta valitettavasti moni tanssii koko elämänsä ilman sielua osaten hyvin oikeaoppiset askeleet.
Elokuvat loivat toivoa, sillä ne kertovat tulevaisuudesta. Ehkä pillerilinja on muuttumassa, ja ihmistä aletaan kohdata kokonaisena olentona tälläkin alalla.
Ainoa surullinen puoli nykypäivän elokuvateattereissa on se, että niistä on tullut roskaruuan ja karkkien syöttölöitä. Ihan fiksun näköiset ihmiset ahmivat isoista päniköistä transrasvassa keitettyä popcronia, höysteeksi sitten ryypiskelivät kolajuomaa ja palan painikkeeksi karkkia. Rapina, maiskutus ja transrasvan löyhkä häiritsivät valitettavan paljon muuten niin hyviä elokuvakokemuksia. Ehkä seuraavaksi istutaan pytyllä, niin tulee samalla kaikki tarpeet tyydyttyä. Elokuvallahan ei ole merkitystä, kun pimeässä voi toteuttaa todellisia mielihalujaan.
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=226
Olen pitkään miettinyt, miksi on niin paljon nuoria naisia, jotka ovat kipeitä ja voivat huonosti. Heillä saattaa olla ulkonäköä, koulutusta, asemaa ja sellainen elämä, josta monet vain haaveilevat. Silti he voivat huonosti. Vanhana kundina on vaikea samaistua nuoren naisen elämään, joten olen vain arvaillut mahdollisia syitä, miksi nyt on näin. Kokemuksesta voin sanoa, että nuoriin naisiin kohdistuu tavaton stressi, joka ei johdu ulkomaailmasta, vaan eräänlaisesta kyvyttömyydestä tunnistaa omaa sisäistä maailmaa ja omia todellisia tunteita. Koko heidän elämänsä rakentuu ulkomaailman sääntöjen mukaan, joita he sitten yrittävät orjallisesti noudattaa omien todellisten tarpeidensa tappioksi. Tietoinen mieli hakee ulkomaailmasta pieniä vihjeitä, kuinka pitää olla, pukeutua, harrastaa ja kenen kanssa seurustella. Niin pyörii maailma ostamisen, kuluttamisen ja harrastamisen parissa. Tiedostamaton mieli yrittää kertoa todellisista tarpeista ja tunteista, mutta tietoinen maailmaan sidoksissa oleva mieli ei ymmärrä, eikä edes halua kuunnella. Siitä syntyy tavaton jännitys, joka ilmenee erilaisina oireina.
Musta Joutsen on tässä mielessä tavattoman hyvä elokuva. Se on äärimmäisen hyvin tehty ja upea kertomus psykosomatiikasta. Kun paine kasvaa sisäisen ja ulkoisen välisestä ristiriidasta, niin siinä iho kukkii ja moni jopa viiltelee itseään. Mielestäni jokaisen nuoren naisen tulisi nähdä tuo elokuva. Toisaalta se voi olla monelle todella tyrmäävä kokemus.
Vastaanotolla keskustelin 32 -vuotiaan hyvässä asemassa olevan naispotilaan kanssa, jolla oli ollut teini-iästä lähtien selkäkipuja. Spontaanisti nousi mieleeni tuo elokuva. Potilaan tarinassa oli jotain samaa. Ehdotin hänelle elokuvaa noin terapiamielessä. Hän kertoi nähneensä elokuvan ja sanoi "mutta sehän tuli hulluksi!"
Kosketus omiin tunteisiin voi olla monelle kokemus hulluudesta sillä niin mullistavia muutoksia se voi se voi saada aikaan. Kaikki voi kääntyä päälaelleen. Ilman tuota kaaosta ei kuitenkaan löydy todellista omaa elämää, vaan elämä jatkuu mainosten luoman epätodellisuuden lihaksi tulleena mekaanisesti pakollisia kuvioita toistavana etiäisenä. Mutta valitettavasti moni tanssii koko elämänsä ilman sielua osaten hyvin oikeaoppiset askeleet.
Elokuvat loivat toivoa, sillä ne kertovat tulevaisuudesta. Ehkä pillerilinja on muuttumassa, ja ihmistä aletaan kohdata kokonaisena olentona tälläkin alalla.
Ainoa surullinen puoli nykypäivän elokuvateattereissa on se, että niistä on tullut roskaruuan ja karkkien syöttölöitä. Ihan fiksun näköiset ihmiset ahmivat isoista päniköistä transrasvassa keitettyä popcronia, höysteeksi sitten ryypiskelivät kolajuomaa ja palan painikkeeksi karkkia. Rapina, maiskutus ja transrasvan löyhkä häiritsivät valitettavan paljon muuten niin hyviä elokuvakokemuksia. Ehkä seuraavaksi istutaan pytyllä, niin tulee samalla kaikki tarpeet tyydyttyä. Elokuvallahan ei ole merkitystä, kun pimeässä voi toteuttaa todellisia mielihalujaan.
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=226
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pakko kommentoide tuota lopetustasi noista elokuvateattereiden "epäterveellisyydestä" ja "surullisesta puolesta". Ensinnäkin väittäisin että suhtautumisesi on jokseenkin kieroutunut, sillä eivät edes puolet elokuvissa kävijöistä mässäile siellä karkkipussit ja popkornit kädessä. Toiseksi en näe oikeasti mitään syytä mikseivät ihmiset saisi syödä popkornia elokuvissa, mielestäni kyseessä on pikemminkin perinne kuin huono tapa.
Kävin viime kesänä Dublinissa (hienossa) teatterissa ja tapoihin kuului siellä syödä herkkuja ja ryystää kaljaa muovimukeista näytöksen aikana. Usko pois, yhtä hyvää teatterikokemusta ei suomesta löydy missä on sitten niiden "löyhkäävien transrasvojen sijaan" katsomon täydeltä löyhkääviä eläkeläisiä (vitsi vitsi:).
On tuo Heikkilä sitten sairas ihminen kun näin kehottaa ihmisiä rikkomaan lakia julkisilla paikoilla! Eikö se nyt ollut oikea lääkärikin vielä kaiken lisäksi? On nää lääketeollisuuden juoksupojat sitten sairaita ihmisiä! Sitten on vielä näitä lampaita, jotka sokeasti kunnioittavat näiden lääkemafian lobbareiden auktoriteettiasemaa...