RUKiin hakeutumisesta.

vwi-

Hei vaan kaikki

Koska nyt vuoden, kahden kuluttua on intti edessä haluaisin ottaa selvää muutamasta jutusta.

Eli haluaisin tietää kenelle tuossa peruskoulutuskauden aikana tulee ilmoittaa halukkuutensa pyrkimisestä ja halusta jatkaa AUKkiin? Entäpä kuinka halukkuutensa jatkaa RUKiin voi ilmaista AUK I:den aikana? Kaikki lähteethän kertovat että halukkuus jatkaa AUKiin ja RUKiin tulee ilmaista, mutta kuinka homma käytännöntasolla pelaa? Onko SPOL-koulutuksesta RUKiin hakeminen vaikeampaa kuin tavallisesta jalkaväestä?

Riittääkö tuohon että ottaa koko peruskoulutuskauteen ja kantahenkilökunnan kanssa asioidessa tavanomaista muodollisemman, huolellisemman ja kurinalaisemman otteen koko hommaan, vai mitä? Eli siis tekee selväksi ettei itse kuulu niihin jotka haluavat päästä helposti pintaliitämällä asepalveluksen läpi, vaan ovat valmiita sitoutumaan pidemmäksi aikaa ja ottamaan vastuuta.

Pyydän asiallisia vastauksia, ja toivon että kaikki turha jauhaminen jätetään ihan suosiolla pois, sellaista varten on olemassa erilliset palstat.

Kiitän jo etukäteen niitä jotka vastaavat viestiin ja auttavat minua informaatiolla: Suuri kiitos teille!

-VWi

5

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä luinkaan?

      SPOL? Et kai sentään halua tulla halveksituksi?

      • vwi-

        No sillä nyt kun saa hyvän pohjan turvallisuus- ja järjestyksenpitoalalle (Poliisi/ POLAMK) kouluttautuessa.


    • hönööööörs

      Varaudu vetämään täysillä. Unohda kipu, kylmyys, väsymys ja ylimielisyys. Älä valita ja ole tovereita kannustava. Oikeanlainen nöyryys ja asennetta niin RUK aukeaa. Siellä sama homma potenssiin kymmenen

    • resjermu

      Kättä pystyyn vaan kun komppanian päällikkö tulee kysymään halukkaita RUKiin.

      • Uusiin poteroihin

        Kirjoituksesi perusteella arvioisin sinun pystyvän aika nopeasti käsittämään minkä verran tarvitaan siihen, että erottuu 6kk sotilasuraan tähtäävistä. Peruskoulutuskauden lopulla kouluttaja voi laittaa johtajakoulutukseen harkittavan vetämään esim. joukon paikasta toiseen siirtymisen, jos arvioi tarvitsensa vielä nähdä kuinka "junailu" ja käskeminen tältä sujuu.

        SPOL-komppanioita on vähemmän kuin jääkärikomppanioita, pienemmästä määrästä paikkoja kilpaillaan eli tämä seikka "huonontaa" mahdollisuuksiasi res.ups.kurssille. Toisaalta myöhemmin esim. kriisinhallintajoukkoihin hakiessa, mutta valmiusjoukkokoulutuksen (Porin prikaati) sinulta puuttuessa, voi SPOL-koulutuksesta olla suurta etua.

        Seuraava artikkelihan oli sinulle jo tuttu:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspoliisi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1515
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe