Olen sairastanut monta vuotta jo vaikeaa masennusta ja muita mt. häiriöitä. Nyt minulle tapahtui viimeviikkoina erittäin traumaattinen tapahtumasarja. Nyt kun olen saanut siihen liittyvän asian valmiiksi. Olen loppu, en jaksa enää, ei ole mitään voimavoimavaroja jatkaa.
Mietin kuolemaa ja itsemurhaa taukoamatta. En jaksa enää ajatelle, että tästä voisi mikään muuttua paremmaksi. Jos muuttuisikin niin ei se kuitenkaan kestäisi kaikki paha alkaisi taas. Ei ole enää voimia kohdata uusia vastoinkäymisä. En minä halua kuolla. Minulla on täällä ihmisiä joista en haluaisi luopua. Joiden kanssa joskus kuvittelin viettävän pitkän elämän.
En halua satuttaa ihmisiä tekemällä itsemurhan, mutta en jaksa enää omaa elämääni. Tänään ajattelin, että otan kaikki lääkkeeni mitä minulla on. Paskaa paskempi tuuri, että niitä oli turhan vähän. Lähiomaiseni oli ilmeisesti poistanut osan lääkkeistäni lääkelaatikostani.
Tiedän millä lääkkeillä henki lähtee ja minulla on niitä, mutta ei juuri nyt riittävästi. En ole onnellinen siitä. Jos huomenna taas päätänkin jatkaa tätä kärsimystä. Ei ole uskallusta tehdä itsemurhaa. En minä olisi halunnut, että elämäni näin päättyy.
Sairaalaan menoa on ihan turha harkita. Ei se auta, pikemmin lisää pahaa oloa. Ei ole enää keinoja. En edes tiedä miksi tätä tänne kirjoitan. En siinä toivossa, että joku kirjoittaa jotain typerää, aloita uusi harrastus tms. Jos ei pysty tekemään mitään, ei ole keskittymiskykyä. Ehkä vain purkaakseni tätä asiaa. Ei ole aivan helppoa ajatella tekevänsä itsemurhan.
Mietin kuolemaa ja itsemurhaa taukoamatta. En jaksa enää ajatelle, että tästä voisi mikään muuttua paremmaksi. Jos muuttuisikin niin ei se kuitenkaan kestäisi kaikki paha alkaisi taas. Ei ole enää voimia kohdata uusia vastoinkäymisä. En minä halua kuolla. Minulla on täällä ihmisiä joista en haluaisi luopua. Joiden kanssa joskus kuvittelin viettävän pitkän elämän.
En halua satuttaa ihmisiä tekemällä itsemurhan, mutta en jaksa enää omaa elämääni. Tänään ajattelin, että otan kaikki lääkkeeni mitä minulla on. Paskaa paskempi tuuri, että niitä oli turhan vähän. Lähiomaiseni oli ilmeisesti poistanut osan lääkkeistäni lääkelaatikostani.
Tiedän millä lääkkeillä henki lähtee ja minulla on niitä, mutta ei juuri nyt riittävästi. En ole onnellinen siitä. Jos huomenna taas päätänkin jatkaa tätä kärsimystä. Ei ole uskallusta tehdä itsemurhaa. En minä olisi halunnut, että elämäni näin päättyy.
Sairaalaan menoa on ihan turha harkita. Ei se auta, pikemmin lisää pahaa oloa. Ei ole enää keinoja. En edes tiedä miksi tätä tänne kirjoitan. En siinä toivossa, että joku kirjoittaa jotain typerää, aloita uusi harrastus tms. Jos ei pysty tekemään mitään, ei ole keskittymiskykyä. Ehkä vain purkaakseni tätä asiaa. Ei ole aivan helppoa ajatella tekevänsä itsemurhan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Otappas nyt ihan lunkisti ja mieti vähän mitä oot tekemässä. Kun itsemurhan teet niin paluuta ei ole. Olisit tyhjyydessä, pimeydessä. Muuta ei voi sanoa kuin että yritäs nyt jaksaa vielä ja katso mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mihinkään kirjoihin ei ole kirjoitettu mitä sinulle tulee tapahtumaan.
Täällä sitä edelleen kärvistellään, kun ei edelläänkään olen niitä lääkkeitä. Mieli ei ole paljon muuttunut. Sen tiedän, että paluuta ei ole. Sitä olen varmasti miettinyt vuoden. Se lopullisuus se on vaikeinta. Luopua siitä mitä on vielä jäljellä, mutta paha olo on kovempi. Myös tuska siitä, miten paljon pahaa aiheuttaa toisille, mutta loputtomasti ei pysty senkään voimalla sinnittelemään.
Oletko kokeillut psykoterapiaa?
Oletko töissä?
Onko ystäviä?
Mitä se sulle kuuluu??
Heippa,
Älä missään tapauksessa tee mitään pahaa itsellesi!!!
Sunkin elämälläsi on tarkoitus! Vaikka nyt ei näytä siltä että tunnelin toisessa päässä olisi valoa, niin kun vain jaksat tämän vaikean ajan ylitse niin olet iloinen ettet tehnyt mitään itsellesi.
Laitan muutamia linkkejä joita voit katsoa ja kuunnella jos haluat:
http://www.comehome.fi/radio/arkisto11.html
Kyseessä on nuorten ja aikuisten radio-ohjelma, siellä arkistoissa on paljon eri aiheita joita klikkaamalla voi kuunnella niitä.
Pari biisiä:
http://www.youtube.com/watch?v=tSef0ZHbiyU&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=0o5B4OHKVBc&feature=related
Onko mitään asioita mistä olet onnellinen, esim. käsityöt, juoksuharrastus, uiminen, joku kiva kansalaisopiston kurssi (eivät ole kalliita), joku tietty yhtye/laulaja, taide, tanssiminen ym.?
Tulen tänne huomenna katsomaan kuulumisiasi, jos haluat kertoa lisää ajatuksistasi.
Tarkoitukseni ei ole tuputtaa uskoani, vaan kertoa mikä minua auttoi elämäni kamalimmista hetkistä ylös. En muuten olisi tässä ellei Jumala olisi auttanut minua. Pelkkä rukous (missä vain) riittää, että "auta Jumala minua tässä tilanteessa, itse en jaksa". Aivan varmasti rukouksesi kuullaan!
Itseäni on auttanut elämän vaikeissa tilanteissa psalmi 91 :) Toivottavasti se auttaa Sinuakin :)
Psalmi 91
Korkeimman suojelus
1 Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,
2 sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
3 Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
4 Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
5 Et pelkää yön kauhuja
etkä päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,
et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
7 Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä
ja ympäriltäsi kymmenentuhatta,
sinä säästyt.
8 Saat omin silmin nähdä,
miten kosto kohtaa jumalattomia.
9 Sinun turvanasi on Herra,
sinun kotisi on Korkeimman suojassa.
10 Onnettomuus ei sinuun iske,
mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
11 Hän antaa enkeleilleen käskyn
varjella sinua, missä ikinä kuljet,
12 ja he kantavat sinua käsillään,
ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
13 Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.
14 Herra sanoo:
"Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.
Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.
15 Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,
pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.
16 Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."
Voisin suositella Sinulle kirjaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/KK_–_Kuolemankauppias
Jos Kari on selvinnyt huume- ja vankilahelvetistä, aivan varmasti Sinäkin voit selvitä!!!
http://www.youtube.com/watch?v=tacihbOXDRU
Kirjan takakannen teksti:
http://www.hyvasanomapalvelut.fi/index.php?id=400
Tsemppiä ja voimia Sinulle :) Älä anna periksi!!!
Entäs jos ei saa enää edes perusterveydenhuoltoa sairauksiinsa?
Tässä vielä yksi linkki:
http://www.paiviniemi.net/jotain_minusta_/?session=73181920
Sitä vielä piti korjata, että tarkoitin kun kerroin Karista ja hänen selviämistarinastaan, että se oli hänen kohdallaan jo ihme, eli Sinunkin kohdallasi voi myös tapahtua ihme!!! :-)
Kiitos kauniista sanoista, mutta omaan elääni ei kuulu Jumalaa. Olen eronnu kirkosta enkä usko Jumalaan. Toisille se varmasti suo lohdusta ja antaa voimaa, enkä sitä tuomitse. Tärkeä ystäväni on syvästi uskossa ja puhumme usein niistä asioista, mutta minä en koskaan ole kokenut löytäväni Jumalaa.
Olen kyllä toiminut aktiivisesti seurakunnassa nuorempana, joten asia ei minulle ole vieras. Mutta se ei tässä asiassa ole pelastukseni, ihmisellä on vapaus ja vastuu omasta elämästään vain hänen omat tekonsa merkitsevät. Tarkoitan, että kaikki on viime kädessä kiinni minusta itsestäni.
Tänne en luultavasti tämän enempää enää kirjoita. Päätös horjuu, kun uskallus vähenee. Olen tavannu terapeuttia, lääkäriä yms... lopullinen päätös on kuitenkin aina minun.
Kiitos kuitenkin!
Älä luovuta vielä! Tiedän suunnilleen mikä olosi nyt on, olin itse samassa jamassa kuukausi sitten. Minulle tapahtui jotain, joka sai oloni niin pahaksi, että olin jo veitsi kädessä vetämässä ranteita auki. Onneksi sain suuni auki ja pyysin apua. Vaikka se sairaalassa olo tuntuu nyt turhalta, muutaman viikon tai vain päivänkin päästä saatat ajatella eri tavalla. Anna itsellesi ja niille läheillesi edes mahdollisuus ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Eli hae apua nyt heti, ota yhteys tk:n tai psykiatriisi ja pyydä päästä hoitoon.
Itse olen sairastanut masennusta viisi vuotta ja niin tuttuja ovat nuo ajatuksesi siitä, ettei elämä tästä paremmaksi muutu. Pahimmassa ahdistuksessa tuntuu siltä, että mitä järkeä on kitua läpi elämänsä. Mutta onneksi minulla on niitä läheisiä, joiden vuoksi jaksan vielä elää. En halua antaa heille taakaksi sitä perintöä, jonka omat lähisukulaiseni antoivat minulle heidän tehtyään itsemurhan.
Älä tee mitään itsellesi!!!
Hae heti apua jostain, ja sano että asialla on todella kiire. Että he tajuavat että tarvitset NYT apua eikä vasta parin viikon päästä.
Kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen on ...
Top tykkänään! Älä tee itselles mitään!
Samaa poden täällä mutta on jaksettava uskoo siihen että aikanaan helepottaa!
En jaksa kauhiasti kirjottaa mutta pyydän,älä anna periksi,ethän?
En minäkään anna.Voima halaus
Voima hali myös täältä sekä kirjoituksen aloittajalle että Miälimaassa-kirjoittajalle!
Suomalaisella sisulla yritetään jaksaa vaikka elämä välillä potkiikin päähän.
Hei,
Mitä Sinulle nykyään kuuluu? TOivottavasti parempaa...
Tsemppiä ja jaksamisia
Kyllähän se käy hermoille, kun ei tahdo jaksaa mitään. Pelkkä peseytyminen ja hampaiden harjaus tuntuu ylivoimaisilta. Ja sitten katsella muita ihmisiä, jotka lenkkeilevät tuolla ulkona ja tamppaavat mattoja aamulla klo 7! Itsetuho vain ei ole oikea ratkaisu, sillä kuollut ehtii olla aina. Pitkää pinnaa ja oikeaa lääkitystä tässä tarvitaan, edes sen verran oikeata, että jaksaa odottaa ihmettä ja päivää, jolloin jaksaa jotain.
http://www.youtube.com/user/KAUPUNKISHAMAANI
tästä voi olla apua