”Eikö jo viisitoistavuotiaalla ole sen verran järkeä, että jos on pakko tupakkaa poltaa niin, sitä poltetaan sitten muualla eikä keskellä koulun pihaa! Daniel, minun on pakko nyt rangaista sinua. Siivoat koulun pukuhuoneet välittömästi viimeisen käytön jälkeen! Onko tämä selvä!” valitti koulun rehtori Marjatta Haavisto, Danielia ei kiinnostanut pätkääkään rehtorin valitus, hän vain röhnötti penkillä rehtorin edessä tämän paasatessa turhasta asiasta. Sitä paitsi nythän oli jo viimeinen lukuvuosi ja hän pääsisi toiseen kouluun pian eikä tarvitsisi enää palata tähän kouluun. ”joojoo. Voinks mä nyt mennä? Vai paasaaksää viäki jostain asiasta?” heitti Daniel kyllästyneenä. ”Ei” yritti rehtori sanoa jyrkästi ”menet sinne siivoustöihin ja toivon etten näe sinua enää näissä merkeissä.”
Daniel sulki oven perässään, mutta ei päässyt vieläkään eroon hiillostuksesta. ”No, miten meni? Mitä se sulle änkytti?” kysyi jo uteliaana Emma, joka oli odottanut rehtorin huoneen edessä olevalla vihreällä penkillä. Daniel huokaisi syvään ja ajatteli ”Mitä hän on tehnyt niin pahaa että, karma kostaa sen kaiken Emmalla.” Emma seurasi häntä kaikkialle minne hän sitten menikin, mielisteli ja yritti lähentyä, mutta jokin ei vain loksahtanut. Olihan hän kaunis, uhkea, mutta ei.
”Emmä jaksa selittää se vaan käski mut siivoon pukkarit ny” sanoi Daniel ja yritti luisua pois tilanteesta. ”No mä voin auttaa sua ja pitää seuraa”. Daniel käveli jo pitemmällä ja huikkasi ettei tarvitsisi apua.
Hän laahusti pitkin koulun harmaita käytäviä raahaten vesisankoa ja moppia kärryissä hänen edessään käveli kaksi tyttöä, jotka olivat Danielin rinnakkaisluokalla Milla ja Sara. He naureskelivat ja supattelivat. Hän mittaili takaa Millaa ja Saraa päästä varpaisiin, kauniita ja hyvännäköisiä tyttöjä, mutta ei kumpikaan tuntunut oikealta, kummankaan ajattelu ei tehnyt perhosia vatsaan eikä herättämään mitään ihmeellisiä tunteita. Hän huokaisi syvään.
Seuraava ovi oli poikien pukuhuone, hän koputti tiedustellen oliko huoneessa kenties joku. Ei vastausta, hän avasi oven ja tunsi lämpimän ja kostean vesihöyryn kasvoillaan. Hän sulki oven ja astui peremmälle. ”Ai hei” joku tuntematon matala ääni kuului. Daniel säikähti ja kääntyi ääntä kohti. ”Älä ny suotta säiky” sanoi poika naurahtaen ”ooksä joku uus siivooja vai mitä?”. Daniel ei sanonut mitään, hän katsoi poikaa, joka oli juuri tullut suihkusta, hänellä oli pyyhe lanteilla. Daniel ei voinut kääntää katsettaan pois vartalosta, joka oli niin lihaksikas ja märkä. vesi. ”Ooksä kuuro vai mitä?” jatkoi poika. Daniel katsoi hetken pojan tumman vihreisiin silmiin. ”häh jaa joo en oo. Mut laitettiin tänne siivoon rangaistukseks.” sanoi Daniel hieman hämmentyneenä. Poika jatkoi: ”No mitä sä sitten teit, ku sua näin rangaistaan?”. ”Poltin tupakkia.” Daniel tuhahti. ”Onks siivoojalla nimiki?” sanoi poika ivallisesti nauraen. ”joo Daniel. Hei mä voin kyllä tulla myöhemminkin niin sä voit rauhassa pukee ja sillee” sanoi hän hiljaa ja nöyrästi, häntä raivostutti se miten tuo poika sai hänet vaisuksi ja pidättäytyväksi.” Eei anna mennä vaa ei mua häiritte”. Daniel aloitti moppauksen pukuhuoneen perältä, hän huiteli mopilla sieltä sun täältä turhautuneena, silloin hänen mieleensä palasi takaisin pojan vihreät silmät joita kehystivät vaalean ruskeat kulmat, hän kääntyi katsoakseen taaksepäin. ”No, pidä hauskaa siivooja” kuului pojan ääni hänen sulkiessaan pukuhuoneen oven. Daniel heitti mopin vihaisena seinään ja potkaisi vesisangon lattialle, miksi hänestä tuli yhtäkkiä hiljainen ja ujo? Eihän ennen vastaavissa tilanteissa käyttäytyisi noin vaisusti? Danielilla pinna ei enää kestänyt. Hän lähti painelemaan kotiin päin.
Hänen kävellessään syksy-sateen kastelemaa asfalttia pitkin, hän mietti tapaamaansa poikaa. Värikkäät lehdet putoilivat puista kuin tanssien, leikkien tuulen kanssa ja laskeutuivat lopulta maahan koristaen sen eri värisävyillä, maa oli kuin lehtien muodostama suuri tilkkutäkki. Hän kävi sisällään niin paljon ristiriitaisia tunteita, ettei osannut sanoa mitään vaikka oli niin paljon sanottavaa, hän ei osannut ajatella mitään vaikka oli niin paljon ajateltavaa. Daniel kaivoi nahkatakkinsa povitaskusta pahvisen askin ja otti sieltä savukkeen ja sytytti sen. Ensimmäinen henkäys teki hyvää, toinen rupesi jo rauhoittamaan. ”Heei, Daniel!” kuului kirkas ääni takaapäin, sitä ei voinut olla tunnistamatta, Emma. Daniel veti kolmannen henkäyksen yrittäen koota itseään kasaan, ”Aai kato hei, Emma” Daniel sanoi yrittäen esittää iloista ja yllättynyttä. Emma sipsutti korkokengillänsä Danielin viereen ”tota mä en jaksais mennä kotiin suoraan ni voisisinks mä tulla teille hetkeks aikaa?”. Daniel epäröi hetken ” ookoo tuu vaa” sanoi Daniel ja poltti tupakkansa loppuun.
jatkuuu...
Daniel sulki oven perässään, mutta ei päässyt vieläkään eroon hiillostuksesta. ”No, miten meni? Mitä se sulle änkytti?” kysyi jo uteliaana Emma, joka oli odottanut rehtorin huoneen edessä olevalla vihreällä penkillä. Daniel huokaisi syvään ja ajatteli ”Mitä hän on tehnyt niin pahaa että, karma kostaa sen kaiken Emmalla.” Emma seurasi häntä kaikkialle minne hän sitten menikin, mielisteli ja yritti lähentyä, mutta jokin ei vain loksahtanut. Olihan hän kaunis, uhkea, mutta ei.
”Emmä jaksa selittää se vaan käski mut siivoon pukkarit ny” sanoi Daniel ja yritti luisua pois tilanteesta. ”No mä voin auttaa sua ja pitää seuraa”. Daniel käveli jo pitemmällä ja huikkasi ettei tarvitsisi apua.
Hän laahusti pitkin koulun harmaita käytäviä raahaten vesisankoa ja moppia kärryissä hänen edessään käveli kaksi tyttöä, jotka olivat Danielin rinnakkaisluokalla Milla ja Sara. He naureskelivat ja supattelivat. Hän mittaili takaa Millaa ja Saraa päästä varpaisiin, kauniita ja hyvännäköisiä tyttöjä, mutta ei kumpikaan tuntunut oikealta, kummankaan ajattelu ei tehnyt perhosia vatsaan eikä herättämään mitään ihmeellisiä tunteita. Hän huokaisi syvään.
Seuraava ovi oli poikien pukuhuone, hän koputti tiedustellen oliko huoneessa kenties joku. Ei vastausta, hän avasi oven ja tunsi lämpimän ja kostean vesihöyryn kasvoillaan. Hän sulki oven ja astui peremmälle. ”Ai hei” joku tuntematon matala ääni kuului. Daniel säikähti ja kääntyi ääntä kohti. ”Älä ny suotta säiky” sanoi poika naurahtaen ”ooksä joku uus siivooja vai mitä?”. Daniel ei sanonut mitään, hän katsoi poikaa, joka oli juuri tullut suihkusta, hänellä oli pyyhe lanteilla. Daniel ei voinut kääntää katsettaan pois vartalosta, joka oli niin lihaksikas ja märkä. vesi. ”Ooksä kuuro vai mitä?” jatkoi poika. Daniel katsoi hetken pojan tumman vihreisiin silmiin. ”häh jaa joo en oo. Mut laitettiin tänne siivoon rangaistukseks.” sanoi Daniel hieman hämmentyneenä. Poika jatkoi: ”No mitä sä sitten teit, ku sua näin rangaistaan?”. ”Poltin tupakkia.” Daniel tuhahti. ”Onks siivoojalla nimiki?” sanoi poika ivallisesti nauraen. ”joo Daniel. Hei mä voin kyllä tulla myöhemminkin niin sä voit rauhassa pukee ja sillee” sanoi hän hiljaa ja nöyrästi, häntä raivostutti se miten tuo poika sai hänet vaisuksi ja pidättäytyväksi.” Eei anna mennä vaa ei mua häiritte”. Daniel aloitti moppauksen pukuhuoneen perältä, hän huiteli mopilla sieltä sun täältä turhautuneena, silloin hänen mieleensä palasi takaisin pojan vihreät silmät joita kehystivät vaalean ruskeat kulmat, hän kääntyi katsoakseen taaksepäin. ”No, pidä hauskaa siivooja” kuului pojan ääni hänen sulkiessaan pukuhuoneen oven. Daniel heitti mopin vihaisena seinään ja potkaisi vesisangon lattialle, miksi hänestä tuli yhtäkkiä hiljainen ja ujo? Eihän ennen vastaavissa tilanteissa käyttäytyisi noin vaisusti? Danielilla pinna ei enää kestänyt. Hän lähti painelemaan kotiin päin.
Hänen kävellessään syksy-sateen kastelemaa asfalttia pitkin, hän mietti tapaamaansa poikaa. Värikkäät lehdet putoilivat puista kuin tanssien, leikkien tuulen kanssa ja laskeutuivat lopulta maahan koristaen sen eri värisävyillä, maa oli kuin lehtien muodostama suuri tilkkutäkki. Hän kävi sisällään niin paljon ristiriitaisia tunteita, ettei osannut sanoa mitään vaikka oli niin paljon sanottavaa, hän ei osannut ajatella mitään vaikka oli niin paljon ajateltavaa. Daniel kaivoi nahkatakkinsa povitaskusta pahvisen askin ja otti sieltä savukkeen ja sytytti sen. Ensimmäinen henkäys teki hyvää, toinen rupesi jo rauhoittamaan. ”Heei, Daniel!” kuului kirkas ääni takaapäin, sitä ei voinut olla tunnistamatta, Emma. Daniel veti kolmannen henkäyksen yrittäen koota itseään kasaan, ”Aai kato hei, Emma” Daniel sanoi yrittäen esittää iloista ja yllättynyttä. Emma sipsutti korkokengillänsä Danielin viereen ”tota mä en jaksais mennä kotiin suoraan ni voisisinks mä tulla teille hetkeks aikaa?”. Daniel epäröi hetken ” ookoo tuu vaa” sanoi Daniel ja poltti tupakkansa loppuun.
jatkuuu...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.