PeruSS

Olen tässä miettinyt tätä persujen gallupmenestystä ja en voi kuin ihmetellä miten näin ohkaisilla aineksilla saadaan aikaan tällainen kannatus. Vaaliohjelma on pelkkää huttua alusta loppuun. Ei mitään KONKREETTISTA vaan pelkkiä heittoja. Tottakai ymmärrän, että muutosta pitää saada aikaan, mutta onko tämä se oikea keino. Puolue ratsastaa pelkillä tyhjillä sloganeilla ja ulkomaalaisvastaisuudella.

Eniten ihmetyttää tämä persukannattajien tietämättömyys ongelmien todellisista syistä. Kuka täällä on jäänyt ilman perusturvaa sen takia, että Lieksaa on otettu ulkomaalaisia?

Jotenkin tuntuu että suurimman metelin täällä ovat nostaneet ne jotka eivät itse kehtaa hommata tarpeeksi ammattitaitoa saadakseen työpaikan ja sen takia pelkäävät maahanmuuttajia. Nimetkää edes joku konkreettinen ongelma mitä maahanmuuttajat ovat tuoneet mukanaan.

Minun mielestäni meidän Suomalaisten tulee kantaa sama vastuu kuin muidenkin sivistysvaltioiden. Eli auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Suomikin on hädän hetkellä joutunut laittamaan lapsiaan ulkomaille turvaan.

Mitä tulee persujen ideaan irrottautua EU:sta on sinällään aika naurettava. Toki Norja tulee toimeen omillaan EU:n ulkopuolella, mutta millä Suomi pystyisi tähän. Norjalla on on öljytulot joiden turvin se pysyy pinnalla pitkän aikaa. Mutta mitä tulee Suomeen...hiipuvaa metsäteollisuutta, nokian luuranko jne. EU:n jättäminen on sama kuin kaivaisi itsellee haudan ja menisi sen pohjalle odottamaan kuolemaansa.

Meidän ei tarvitse olla maksumiehinä muiden valtioiden ongelmissa, mutta se on selvää että me tarvitsemme EU:ta säilyttääksemme kilpailukykymme maailman markkinoilla.

Tässä muutamia ajatuksia keskustelun avaukseksi. Ja muistakaa... vain äänestämällä voit vaikuttaa. Jokainen ääni vaikuttaa!
34179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

merkille pantavaa on, että perssuomalaisten joukossa on lukeneita, koulutettuja ihmisiä ja joitakin täysiä pösilöitä ja tulee mieleen vihreä liike,tietoa on ja koulutettua porukkaa puolue täynnä mutta politiikassa täysin ulkona

kysyin 1970 luvun alussa SMPn kannattajilta mitä luulette puolueenne aikaan saavan ja kysyn nyt perussuomalaisten kannattajilta, mitä luulette aikaan saavan

suuttuvat SMPn kannattajat 1970 luvulla kysymystä jo ensimmäisen vaalikauden aikana ja historia toistaa itseään

Äänestä
  • Hoskoselle äänet keskitetään.

    Äänestä

Oliskohan opposition paras vaalivaltti - tämän päivän politiikka.

# 1 Kaikilla suomalasilla ei töitä

# 2 Pienet eläkkeet

# 3 Palveluiden yksityistäminen

# 4 Aluepolitiikan loppuminen

# 5 Maatalouden alasajaminen

# 6 Kreikan ja Irlannin ( auttaminen )

# 7 Suomen velan kasvattaminen

# 8 oma valinta

Jos tätä politikkaa ei saada pysähtymään niin EU velvoitteet jäävät täyttämättä ja nuoret saavat maksaa nyt otettavat velat !

Äänestä
  • No siinähän sinä luettelitkin ne tärkeimmät syyt, joiden vuoksi äänestän demareita, sillä minäkin haluan ihan oikeaa muutosta tähän nykymenoon, ne joille riittää pelkkä vitsinvääntäminen vakavista asioista voivat sitten äänestää ketä lystäävät. Se demareiden Itä-Suomiohjelma kannattaa muuten lukea ihan ajatuksen kanssa, Karjalaiselle se nyt luonnollisesti on ollut myrkkyä.

    Äänestä

Eihän persujen kohdalle muuta ole, kuin että ne sanoo vaan suoraan miten asiat on ja mitä pitää tehdä seuraavassa hallituksessa!
Vanhat puolueet on ollut asioita tekevinään vuosikaudet, ja tuloksena on entistä syvemmin kahtiajakautunut kansa! Se siinä on!

Äänestä

TS haastattelussa, että mieluisimmat hallituskumppanit ovat keskusta ja demarit, ovat lähimpänä PSn tavoitteita, että varautukaa sitten siihen, että yhteistyö kantaa hedelmää ja elämä jatkuu

Äänestä
  • Mitä EU- on Suomelle tuonut? Työpaikat on mennyt, loputkin menee, maksetaan ylisuuria jäsenmaksuja,autetaan muita maita kun ovat rahansa tuhlanneet,oma kansa kärsii, ja sit maahanmuuttajat, siis pakolaiset,tullaan tänne yhteiskunnan varoilla loisimaan, niitä hyysätään ja hoivataan, Unohtuupa siinä oma kansa,työttömät lapsiperheet ajetaan ahtaalle, MISSÄ ON SE KUULUISA TYÖVOIMAPULA! Oma kansa ensin! Siksi äänestän Perussuomalaisia!

    Äänestä

  • jotain tolkkua kirjoitti:

    Mitä EU- on Suomelle tuonut? Työpaikat on mennyt, loputkin menee, maksetaan ylisuuria jäsenmaksuja,autetaan muita maita kun ovat rahansa tuhlanneet,oma kansa kärsii, ja sit maahanmuuttajat, siis pakolaiset,tullaan tänne yhteiskunnan varoilla loisimaan, niitä hyysätään ja hoivataan, Unohtuupa siinä oma kansa,työttömät lapsiperheet ajetaan ahtaalle, MISSÄ ON SE KUULUISA TYÖVOIMAPULA! Oma kansa ensin! Siksi äänestän Perussuomalaisia!

    Globalisaatio vei suomalaisten työpaikat ei EU. Tuotantoa siirretään aina sinne missä se on edullisinta. Ensin Suomesta Kiinaan ja tulevaisuudessa Kiinasta Intiaan jne. eli kiertokulku jatkuu. Perseestähän se on, mutta on aika yksisilmäistä ajatella, että EU olisi kaiken pahan alku ja juuri. Olihan lama jo 90-luvun alussakin ja silloin ei vielä EU:sta ollut tietoakaan.

    Työvoimapulasta sen verran, että Työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla on p-karjalassa 366 avointa työpaikkaa. Joten eikun hakemaan. http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=&province=07&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&rentalLabour=---&searchphrase=#resultList

    Äänestä

Asiamiesmän,Perehdy tarkemmin asioihin, puutteet sotkee
eikä kirjoituksistasi täysi painoisesti pääse perille.
Samoin käskit ottamaan selvää sotaajan kirjoituksesta.
vastauksillasi ei pohjaa.Selvitin kirjoituksen.

Äänestä

Tulen äänestämään persuja siksi, ettei tämä nykyinenkään ja tällä hetkellä vallassa olevien puolueiden toiminta niin erityisen paksua ole ollut. Aika ohkaisilla eväillä on menty pitkän aikaa ja paksua on ollut oikeastaan vain heidän suoltamansa pajunköysi.

Vihreät ovat mielestäni ennen muuta huuhaaliike, vaikka yrittävätkin hännystelemällä ja isompia puolueita liehittelemällä olla jollain tapaa mukamas ns "ihan oikea" puolue.

Persuilla on ehkä jonkin verran samanlainen huuhaa-maine maakunnissa, eikä kaikki ehdokkaat suinkaan ole mitään suuria poliitikkoja, mutta eipä ole muillakaan puolueilla. Kaikenkarvaisia ehdokkaita on kyllä ihan jokaisella puolueella.

Persut ajavat niitä asioita joita minä pidän tärkeänä ja jos heidän tietämyksensä jossain muissa asioissa olisikin heikompi, niin ne asiat hoituvat kyllä muiden halllituspuolueiden tietämyksen varassa omalla painollaan. Persuilla tosin on erittäin koulutettuja ja viisaita ehdokkaita hallitukseen ja matematiikkaa ei ole yksikään puolue monopolisoinut. Matematiikkaa osaa kaikki, mutta perusasioita ja ns maalaisjärjen käyttöä näköjään ei. Persut hallitsee nämä kummatkin ja siksi äänestän heitä.

Persut tekevät tulevalla menestyksellään veret seisauttavan vaalitempun ja pakottavat väkisin muutkin puolueet ajattelemaan asioita vähän pidemmälle. Ennen muuta he nostavat asioita esille aivan toisella tapaa kuin tähän saakka on tehty, herättävät kysymyksiä sekä keskustelua ja ihmiset huomaavat sen. Pysyäkseen vallassa muidenkin puolueiden on otettava järki käteen. Näin ollen politiikan suunta maassamme muuttuu parempaan suuntaan.

Äänestä

Siispä Eskolle numero 106 ääni!

Äänestä

... saa ilmeisestikään mitään ihmeempiä aikaan, eikä se taida olla oikeasti enää tavoitekaan.
Soini myöntää sen jo itsekin, lukekaahan tämän päivän Karjalaisesta Soinin kommetteja.
Euroopan vakuusrahastosta ja takausvastuun lisäämisestä puhuminen on vaikeaa. Halu mukaan hallitukseen on kova, mutta silloin joutuisi ensitöikseen syömään sanansa.
Jo viime viikolla lievenneltiin puheita pakolaislain muuttamisesta.
Aika vähiin on viime päivinä käyneet todelliset tavoitteet.

Soinilta taitaa loppua usko asiaansa jos nyt mitään asiaa olikaan.
Persuilla on ohjelmassaan paljon hyviä ja kannatettavia ajatuksia, mutta mitä tehdä Soinille josta ei taida olla enää vaalivankkurien vetäjäksi.
Näyttää siltä, että persujen kenttä uskoo persuihin enemmän kuin Soini.

Vielä eilen illalla tiesin melko varmasti äänestäväni PerusS:ää, mutta luettuani tuon Karjalaisen jutun olen nyt aika varma, etten äänestä heitä.

Mietin vaan, että mihin tämä maa on oikein menossa?

Äänestä

Jos persut edes hitusenkin ajattelevat asoita eri tavalla kuin muut puolueet, niin ovat ansainneet ääneni. Se hitunenkin kun on huimasti enemmän kuin ei ajatuksia lainkaan.

Äänestä
  • Kari Kulmala eduskuntaan 104 numero.

    Äänestä

"Jotenkin tuntuu että suurimman metelin täällä ovat nostaneet ne jotka eivät itse kehtaa hommata tarpeeksi ammattitaitoa saadakseen työpaikan ja sen takia pelkäävät maahanmuuttajia. Nimetkää edes joku konkreettinen ongelma mitä maahanmuuttajat ovat tuoneet mukanaan."

-Lyön vetoa ja tiedän että monella vastustajalla on koulutusta ja työpaikka. Eivät vain voi julkisesti esittää mielipiteitään syystä että se yhdistetään virassa olevan mielipiteeksi. Ja tämä on tosi!
Maahanmuuttajien vastustus yhdistää työssäkäyvät ja työttömät. Ongelma on yhteinen! Tämä asia on päässyt unohtumaan näillä hyysäreillä!

Ja eräs konkreettinen ongelma lopuksi - arvatkaapa vit.ttaako nähdä mihin verorahat uppoaa....mamut juoksee terveyskeskuksessa ohi jonojen lääkärille, mamu koululaisille on hommattu omat kännykät, ajokortit etc. etc. lista on loputon............

Äänestä
  • Olen aiemmin äänestänyt kepua, mutta mielestäni homma ei ole ollut sitä kun on
    lupailtu.Jos vuosi toisensa jälkeen joutuu pettymään, on aika vaihtaa äänestettävää.Tulen siis antamaan ääneni persuille, luultavasti Eskolle, niin
    tekee myös vaimoni. Toivon syvästi, että persut saavat veret seisauttavan vaalivoiton. En usko , että elämä ainakaan huonompaan menee, jos nyt sitten
    hirveästi paraneekaan , mutta onhan sitten näille muille hiukan mietittävää mistä kansa tykkää ,

    Äänestä

Ja mamu porukat viisveisaa työnteosta, minkä tietysti osa suomalaisistakin?
Mutta ei niilläkään pitäisi mitään etuoikeuksia olla eritavalla kuin paikallisväestöllä? Ja menkööt takaisin pistämään asiansa kuntoon, itse ne on politikkonsa valinneet, niinkuin mekin? Ja sodalla on tämänkin maan asiat korjattu aikoinaan, menkööt taistelemaan isänmaansa puolesta!

Äänestä

Olettekos mamuhyysärit tullut ajatelleeksi, että jos meidänkin maatapuolustava sukupolvi olisi aikoinaan tehnyt mamut ja luistanut velvoitteistaan, niin miten nyt olis asiat? Tuskin ne sitävarten taisteli, että tänne saadaan valtionpiikkiin loisijoita! Menkööt vaan taistelemaan kotimaahansa! Nuoret jätkät on täällä sotaa paossa, hävetkööt!

Äänestä

Kysymys sosiaalitoimistolle:
Miksi ette anna sanktioita jos
Suomen kielen opiskelu ei kiinnosta, eikä mikään työkään??

Äänestä
  • Mamujen keskuudessa muhii jo aika hyvät ongelmanalut. Vai mitä Tartsa ja Soikku?
    Mitä sitten kun kuukaudeksi annettu raha ei riitäkkään? Ai niin, te annatte lisää. Soskun piikkihän on auki. Mitään pakotteita tai sanktioita ei tule.
    (tamä asia on kuultu mamujen omasta keskuudesta)

    Äänestä

"Soskun piikkihän on auki. Mitään pakotteita tai sanktioita ei tule.
(tamä asia on kuultu mamujen omasta keskuudesta) "

Älähän puhu paskaa.
Sinä et ole ilmeisesti koskaan ollut juttusilla maahanmuuttajien kanssa, etkä jutellut ainakaan tuosta asiasta.
Kyseisen asian ilmaiseminen vaatii jo sellaista kielitaitoa, ettei sitä ole sinulla eikä maahanmuuttajilla.

Toivottavasti nuo keksityt jutut antavat sinulle mielenrauhan, olethan saanut purettua itseäsi peruslieksalaisella tavalla eli valehtelemalla.

Jos sinun älykkyytesi olisi OIKEASTI edes keskitasoa niin sinä keksisit itsellesi muuta tekemistä kuin perättömien juttujen keksiminen.
Näin ei kuitenkaan ole, joten sinähän jatkat "satuilua".

Miltä se muuten tuntuu olla vähän tyhmä?

Vastaisitko - kiitos.

Äänestä

Vastaan
Osui ja uppos!
Ja mamujen keskuudesta on tosiaan tämä tieto. En paljasta lisää, jotta tietolähde ei paljastu?
Tämä asia ei tästä muutu!!

Äänestä

Arvon nimimerkki "Asiamiesmän".

Ensinnäkin persujen puolueohjelma on hyvin ykainkertaisen yksinkertainen, se ei vaadi muuta kuin lukutaitoa ja ajatuksen kirkkautta.
Sanoit: "Ei mitään konkreettista". Jo se, että Soini ei kannata lisätakuita korttinsa huonosti pelaamille maille, on hyvin konkreettista ja uskon suuremman osan suomalaisista olevan sen takana. Uskon lisäksi, että se ei ole huuhaata.

Mitä tulee ulkomaalais vastaisuuteen, niin miten selität sen, että maassamme on monta sataa tuhatta työntöntä suuri osa myöskin nuoria. Nyt EK pitää ehdottomana sitä, että Suomeen täytyy saada lisätyövoimaa ns. halvantyövoiman maista. Kliseeksi on muodostunut lause. Suomeen tulee lähivuosina työvoimapula". Tätä on jauhettu jo neljäkymmentä vuotta.
Toisekseen, ruotsissa on hyviä esimerkkejä siitä, miten joistakin ulkomaalais asutusten valtaamista lähiöistä on muodostunut slummeja. Onko tämä mielestäsi huuhaata?

Ei se auta vaikka lukisit itsesi insinööriksi, on esimerkkejä, joissa kysymys on korkeasti koulutettu ja pantu kilometri tehtaalle, kun töitä ei ole, niin ei ole. Itse en ole ollut päivääkään työttömänä, mutta ei tämä merkitse sitä etteikö tässä nyky-yhteiskunnassa ole väliin putoajia. Olkoon koulutus sitten mikä tahansa.

Jos Suomi haluaa auttaa näitä miljoonia köyhiä, niin Afrikassa, kun muuallakin, on viisainta viedä tietoutta snne paikanpäälle. Meillä täällä ei ole sellaista valmiutta, että voisimme ottaa lisää nälkäisiä suita, kun itsellämmekään ei mene hyvin. Olkoon ihminen kuinka sivistynyt tahansa, mutta kun on nälkä ja ruokaa ei ole, minkäs teet!? Suomella ei ole koskaan ollut sellaista todellista hätää, että olisi pitänyt laittaa lapsensa sinne Ruotsin maalle kuten tekivät sodan aikana. Kotimme sijaitsi niin lähellä sotatannerta, että ammusten jyly kuului selvästi kotiimme. Me lapset emme olisi lähteneet kirveelläkään minnekään ja meitä oli aika monta. Se oli turhaa tohinaa. Toisaalta lapset suurin piirtein palasivat takaisin omalle mailleen.

Mitä tulee EU:hun, niin heikoilla ollaan, jo siihen liittyminen oli oikeiston taholta temppu joka ei siedä päivänvaloa. Mehän "jouduimme" EU:n kun Saksa ilmoitti heidän maksamansa summan EU:lle olevan kohtuuttoman suuri ja halusi Euroopan teollistuneita maita mukaan tasaamaan EU:lle meneviä eurosummia. Luuletko Euroopan antavan Suomelle rahaa ilmaiseksi, ei varmaankaan. Eikä toisaalta meidän teollisuutemme olisi mitenkään pulassa, mutta suurteollisuuden aisankannattajat, eli sijoittajat vaativat yhä suurenvia summia jaettavaksi osinkoina. Näin tuhotaan suomalainen työ. Onneksi löytyy kannattajia näille mamuille, jotka tulevaisuudessa, kun suurpääoma saa ammattijärjestöt polvilleen, takaavat orjatyövoiman käytön. Kun mamu ei jaksa, niin pistetään portista ulos. Vai luuletkoto työnantajan olevan "Laupias Samarialainen"!

Ei hyvä veli, ei EU tarvitse meitä, jos niillä ei ole satsattuna pankkeihimme miljardeja euroja, jotka pitää saa pelastettua juuri niinkuin on laita Kreikassa Irlannissa jne. ME pelastamme ne miljaardit eurot kun pidämme ne pankit, joihin euroopan suuret maat ovat rahansa pistäneet, nyt jo vähintään 16, muualta lainattua miljardeja, takauksina.

Äänestän Persuja, juuri näiden asioiden takia. Jyrki Katainen on suurpääoman juoksupoika jonka levy on jäänyt päälle ja se toistaa sanomaa: "Pitää luoda työpaikkoja"!
Ja se onnistuu, kun annamme jokaisen ropomme suurpääoman käyttöön.

Äänestä
  • HYVÄ KIRJOITUS

    Nyt tarvitaan valaisevia kirjoituksia .
    Nyt ei valeet mene läpi.
    Sosdemit tyhjää jaatte hernekeittoa.
    Usko teihin on mennyt,
    epä päteviä asioiden hoitoon.

    Äänestä

  • Hyvä nimimerkki "M.H.".

    "Jo se, että Soini ei kannata lisätakuita korttinsa huonosti pelaamille maille, on hyvin konkreettista ja uskon suuremman osan suomalaisista olevan sen takana. Uskon lisäksi, että se ei ole huuhaata."

    Ei noita takuiden nostoa kannata moni muukaan puolue oppositiossa ja en tee niin minäkään. Kyllä suurin vastuu ongelmista pitäisi langeta suurten sijoituspankkien harteille, jotka löyhillä lainaehdoillaan ovat ajaneet ko. maat taloudelliseen ahdinkoon. Tästä en ole Persujen kanssa eri mieltä. Mitä taasen tulee Hra. Soinin poliittisen retoriikkaan olen kanssasi hieman eri kannalla. Vertauskuvat meloneista, omenoista ja lippalakeista on kuultu jo niin monta kertaa, että väistämättä tulee mieleen onkohan arvon Herralla ollenkaan oikeaan sanottavaa. Minua nuo puheet eivät ole saaneet lämpiämään.

    "Mitä tulee ulkomaalais vastaisuuteen, niin miten selität sen, että maassamme on monta sataa tuhatta työntöntä suuri osa myöskin nuoria. Nyt EK pitää ehdottomana sitä, että Suomeen täytyy saada lisätyövoimaa ns. halvantyövoiman maista. Kliseeksi on muodostunut lause. Suomeen tulee lähivuosina työvoimapula". Tätä on jauhettu jo neljäkymmentä vuotta.
    Toisekseen, ruotsissa on hyviä esimerkkejä siitä, miten joistakin ulkomaalais asutusten valtaamista lähiöistä on muodostunut slummeja. Onko tämä mielestäsi huuhaata?"

    EK:n eli kokoomuksen käsikassaran mielipiteisiin on kenenkään täysijärkisen hankala suhtautua vakavuudella. Siellä on joukko elämäänsä leipiintyneitä juristeja keksimässä mitä erikoisempia keinoja sortaa työväestöä oli se sitten kotimaista tai ulkomaista.
    Tosin en oikein usko sitäkään, että maahanmuutokysymys olisi ratkaisevassa asemassa tässä tilanteessa. Kyllä syyt ja vastaukset tähän nykyiseen työttömyyteen ovat jossain ihan muualla kuin maahanmuuttokysymyksessä. Ruotsin pakolaistilanteesta voidaan oppia sen verran, että sijoitetaan maahanmuuttajat kantaväestön asuttamille alueille siten ettei suuria keskittymiä pääse syntymään. En ne somalit, kurdit yms. ole sen kummenpaa väkeä kun suomalaisetkaan.

    Suurin syy työttömyyteen on mielestäni Suomen teollisuuden yksipuolisuus. Täällä ei ole tarpeeksi laaja-alaista teollisuutta, joka takaisi suuren määrän työpaikkoja kaikkissa taloudellisissa suhdanteissa. Puu- ja paperiteollisuus elää kriisiaikaa. Tuotantoa siirretään niihin maihin joissa tuotanto on edullisempaa. Samoin elektroniikateollisuus kärsii Nokian tilanteen takia. Tekstiiliteollisuus on jo käytännössä katsoen ajettu halpatuotantomaihin. jne. jne. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Mielestäni muutama tuhatta maahanmuuttajaa ovat aika pientä näiden asioiden rinnalla.

    Globalisaation vastustaminen on järkevää ja mielestäni meidän kaikkien tulisi miettiä niitä keinoja miten saada säilytettyä nykyinen jo olemassa oleva teollisuus ja miten saadaan uutta teollisuutta luotua entisen tilalle.

    "Ei se auta vaikka lukisit itsesi insinööriksi, on esimerkkejä, joissa kysymys on korkeasti koulutettu ja pantu kilometri tehtaalle, kun töitä ei ole, niin ei ole. Itse en ole ollut päivääkään työttömänä, mutta ei tämä merkitse sitä etteikö tässä nyky-yhteiskunnassa ole väliin putoajia. Olkoon koulutus sitten mikä tahansa."

    Se että sanot että ei auta vaikka lukisi itsensä insinööriksi ei takaa töitä on aivan totta. Nykyäänhän on enemmänkin pulaa osaavasta ns. suorittavasta työvoimasta eikä insinööreistä. Ja tällä tarkoitan todellakin osaavaa työvoimaan enkä lapioon nojaavia vökkelöitä. Ala mille kouluttaudutaan on ensisijaisen tärkeää ja se että ollaan valiita lähtemään töiden perässä sinne missä sitä on tarjolla. Itsekin olen joutunut opiskelemaan jo kaksi ammattia vaikka ikää ei vielä niin hirveästi ole kertynytkään. Nykymaailmassa ihmisen täytyy mukautua paljon enenmmän kuin aiemmin ja olla siihen valmiina, että se ensimmäinen työpaikka johon menet ei ole se mistä jäät eläkkeelle.

    Jatkuu seuraavassa postissa...

    Äänestä

  • Asiamiesmän kirjoitti:

    Hyvä nimimerkki "M.H.".

    ... jatkoa

    "Jos Suomi haluaa auttaa näitä miljoonia köyhiä, niin Afrikassa, kun muuallakin, on viisainta viedä tietoutta snne paikanpäälle. Meillä täällä ei ole sellaista valmiutta, että voisimme ottaa lisää nälkäisiä suita, kun itsellämmekään ei mene hyvin. Olkoon ihminen kuinka sivistynyt tahansa, mutta kun on nälkä ja ruokaa ei ole, minkäs teet!?"

    Tottahan tuossakin on, että kyllä ihmisiä pitää ensisijaisesti auttaa heidän kotimaassaan. Mutta mitenkäs sitten, jos/kun siellä on jatkuva sotatila päällä eikä järjestyksestä tietoakaan. Tarkoitatko että Suomen täytyy lähettää ensin joukot rauhoittamaan tilanne ja sen jälkeen auttaa rakentamaan maahan toimiva infrastruktuuri, joka takaa ihmisille turvan ja edellytykset asua omassa maassaan? Eikö tälläinen tule paljon kalliimmaksi, kuin ottaa muutama tuhat pakolaista? Ei kai kukaan huvikseen kotoaan lähde, jos elämän perusedellytykset on kunnossa. En minäkään avosylin tänne halua kaikkia maailman pakolaisia, mutta kyllä hädänalaisia on autettava olivat he sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia. Ei Suomikaan voi olla sivustaseuraajana kaikessa. Maailma muuttuu, se on kylmä tosiasia ja Suomi muuttuu siinä sivussa haluttiin sitä tai ei. Mutta kuten sanottu mikäli asia on helpoimmin hoidettavissa tuolla maailman kriisipesäkkeissä, niin tottakai ne on siellä sitten hoidettava.

    "Mitä tulee EU:hun, niin heikoilla ollaan, jo siihen liittyminen oli oikeiston taholta temppu joka ei siedä päivänvaloa. Mehän "jouduimme" EU:n kun Saksa ilmoitti heidän maksamansa summan EU:lle olevan kohtuuttoman suuri ja halusi Euroopan teollistuneita maita mukaan tasaamaan EU:lle meneviä eurosummia. Luuletko Euroopan antavan Suomelle rahaa ilmaiseksi, ei varmaankaan. Eikä toisaalta meidän teollisuutemme olisi mitenkään pulassa, mutta suurteollisuuden aisankannattajat, eli sijoittajat vaativat yhä suurenvia summia jaettavaksi osinkoina. Näin tuhotaan suomalainen työ. Onneksi löytyy kannattajia näille mamuille, jotka tulevaisuudessa, kun suurpääoma saa ammattijärjestöt polvilleen, takaavat orjatyövoiman käytön. Kun mamu ei jaksa, niin pistetään portista ulos. Vai luuletkoto työnantajan olevan "Laupias Samarialainen"!

    Ei hyvä veli, ei EU tarvitse meitä, jos niillä ei ole satsattuna pankkeihimme miljardeja euroja, jotka pitää saa pelastettua juuri niinkuin on laita Kreikassa Irlannissa jne. ME pelastamme ne miljaardit eurot kun pidämme ne pankit, joihin euroopan suuret maat ovat rahansa pistäneet, nyt jo vähintään 16, muualta lainattua miljardeja, takauksina. "

    Itse en pidä EU:ta itsessään syynä nykyiseen tilanteeseen, vaan Euroopassa vallalla olevaa oikeistolaista ylivaltaa, joka tekee kaikkensa nujertaakseen työmarkkinajärjestöt. Suomessakin ajetaan ns. amerikan mallia, jossa vastuu halutaa sysätä yksilölle niin peruspalveluiden kuin työehtojen osalta. Kumma kyllä tuota vastuuta ei sitten halutkaan suuryrityksille ja pankeille.

    Lopuksi:

    Kaikki ei tietysti ole reaalimaailmassa ihan niin helppoa, kuin täällä foorumeilla ja kadunkulmissa keskusteluissa voisi väittää, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiset ovat jälleen alkaneet kiinnostumaan politiikasta. Sinällään en näe persujen linjauksissa hirveästi eroja muihin puolueisiin, mutta se miksi en voi kuvitella äänestäväni perussuomalaisia ikinä ovat ne äärioikeistolaiset ja konservatiiviset voimat jotka ko. puolueessa vaikuttavat. Juuri tuo sekalaisuus kannattajakunnassa tekee puolueesta räjähdysherkän ja näyttää siltä että Hra. Soini on alkanut tajuta asian myös itse.

    "Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa..."

    Hyvää päivän jatkoa kaikille :)

    Äänestä

Milla rahoilla nykyinen hallitus pyörittää Kreikan ja Irlannin tukemista ?
Onko mahanmuuttajine kotouttaminen mennyt jo liian pitkälle ?

Onko kansa valmis nostamaan eläkeikää ja tuottavuutta jotta saadaan rahat riittämään eläkkeisiin ja muihin etuisuuksiin.

Haluammeko että ulkolaiset ostavat parhaat maat ja tontit Suomessa ?
Haluammeko että ulkolaisten firmojen tänne tulemista helpotetaan laskemalla niiden maksamia veroja ?

Äänestä

Perussuomalaisten kannatus perustuu siihen, että ihmiset ovat tajunneet sen tosiasian saada muutosta aikaiseksi ja myös sen tapahtuvan heti eikä iimeinenpäivä. Nyky poliitikot eivät ole ottaneet onkeensa vaatimuksia tasapuolistaa ihmisen perustarpeita, vaan jatkaneet sitä itsensä rikastututtamista kaikintavoin. Perussuomalaiset toimivat tulevissa vaaleissa uudistusten toimeenpanijana ja seuraava hallitus lieneekin kokoomus, perussuomalaiset, rkp ja muut täytepuolueet. Keput ja demarit hävetköön seuraavat 4/ vuotta ja tuntekoot samalla masentunutta elämää, kuten me köyhät teemme sitä jatkuvasti ja ainavaan.

Äänestä

Näpit syyhyää pästä perussuomalaisia äänestämään!

Äänestä
  • Vieläkö syyhyvvää?

    Äänestä

Mitäs nyt sanotte kun Soini söi sanansa lopullisesti?
Tukipaketit hyväksytään, mutta emme äänestä niiden puolesta.
Mitä helvettiä se tällainen on?
Eli - Soini äänesti jo tukipakettien puolesta, koska hyväksyi ne, mutta vaati vapautusta puolueelleen.

PerusS puolueen nousu ja (t)uho.

Äänestä

Syyhyttääääää,,,,Pääasia ettei vanhoja paskapuolueita äänestetä, ennen persuja tai tyhjä lappu, näin se vaan on!

Äänestä

Ei äänestetä huijareita,eli persaaksia,johah persut ovat kalterikamaa jo ennen vaaleja.Humuja,valehtelijoita,konnia,kiärmeitä,oikeita perseen nuolijoita.
Ei persuille.

Äänestä

jatkaa:
Vain loikkimalla tarpeeksi usein - ja pitkälle, vältyt joksikin aikaa lain pitkältä kouralta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiamiesmän kirjoitti:

Olen tässä miettinyt tätä persujen gallupmenestystä ja en voi kuin ihmetellä miten näin ohkaisilla aineksilla saadaan aikaan tällainen kannatus. Vaaliohjelma on pelkkää huttua alusta loppuun. Ei mitään KONKREETTISTA vaan pelkkiä heittoja. Tottakai ymmärrän, että muutosta pitää saada aikaan, mutta onko tämä se oikea keino. Puolue ratsastaa pelkillä tyhjillä sloganeilla ja ulkomaalaisvastaisuudella.

Eniten ihmetyttää tämä persukannattajien tietämättömyys ongelmien todellisista syistä. Kuka täällä on jäänyt ilman perusturvaa sen takia, että Lieksaa on otettu ulkomaalaisia?

Jotenkin tuntuu että suurimman metelin täällä ovat nostaneet ne jotka eivät itse kehtaa hommata tarpeeksi ammattitaitoa saadakseen työpaikan ja sen takia pelkäävät maahanmuuttajia. Nimetkää edes joku konkreettinen ongelma mitä maahanmuuttajat ovat tuoneet mukanaan.

Minun mielestäni meidän Suomalaisten tulee kantaa sama vastuu kuin muidenkin sivistysvaltioiden. Eli auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Suomikin on hädän hetkellä joutunut laittamaan lapsiaan ulkomaille turvaan.

Mitä tulee persujen ideaan irrottautua EU:sta on sinällään aika naurettava. Toki Norja tulee toimeen omillaan EU:n ulkopuolella, mutta millä Suomi pystyisi tähän. Norjalla on on öljytulot joiden turvin se pysyy pinnalla pitkän aikaa. Mutta mitä tulee Suomeen...hiipuvaa metsäteollisuutta, nokian luuranko jne. EU:n jättäminen on sama kuin kaivaisi itsellee haudan ja menisi sen pohjalle odottamaan kuolemaansa.

Meidän ei tarvitse olla maksumiehinä muiden valtioiden ongelmissa, mutta se on selvää että me tarvitsemme EU:ta säilyttääksemme kilpailukykymme maailman markkinoilla.

Tässä muutamia ajatuksia keskustelun avaukseksi. Ja muistakaa... vain äänestämällä voit vaikuttaa. Jokainen ääni vaikuttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu