Pääministeriä ei kansa valitse

Lehdet hössöttävät

Suomessa puolueet valitsevat sisällään kenestä tulee pääministeri tai yleensä ministeri !
Presidentin valitsee suoralla vaalilla kansa,miksi ei voisi myös ministeri paikat olla kansan äänestettävissä.Se olisi demokratiaa,eikä niinkuin nyt että pieni puolueen sisäinen eliitti päättää !
Rahan ääni tuntuu edelleen puhuvan vaaleissa miksi ?
Eikö kaikilla ehdokkailla pidä olla tasavertaiset mahdollisuudet päästä eduskuntaan.
Näitä ison rahan lobbaamia mustakylkisiä ehdokkaita kyllä paistattelee joka tiedotusvälineen sivuilla.
Nykyinen hallitus on näyttönsä antanut ja aiheuttanut suomeen kahdenkerroksen väki ilmiön eli malli on suoraan 1900 luvun alusta.
Rahaa riittää ulkomaisten sijoituspankkien tukemiseen,mutta kotimaan vähäväkiset jätetään oman onnensa nojaan.
Tämäkö on olevinaan humaani ja välittävä oy suomi ab, ei nämä ominaisuudet on varattu vain rikkaimmalle väestönosalle !

1

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan oikein todettu, että vaaleissa ei välttämättä ratkaista sitä, kenestä tulee seuraavan hallituksen pääministeri. Tietysti on toisaalta niinkin, että vaalituloksella on merkitystä seuraavan hallituksen kokoonpanoon. Pääministerin valintahan menee niin, että vaaleissa eniten kannatusta saaneen puolueen puheenjohtaja valitaan ensi alkuun eduskunnan puhemieheksi ja hänelle annetaan tehtäväksi yrittää uuden hallituksen muodostamisen yritys. Saattaa käydä myös niin päin, että tällä ensimmäisellä yrittämällä hallitusta ei saataisikaan muodostetuksi. Sen jälkeen peli on täysin auki.

      Laissa ei sanota, että pääministerin pitäisi olla edes eduskunnan jäsen eli siis kansanedustaja. Pääministeriksi voidaan valita aivan hyvin sopivaksi ja päteväksi arvioitu henkilö eduskunnan ulkopuolelta eli vaikkapa joku kansantalouden tai valtio-opin professori. Myöskään ministereiden ei tarvitse olla eduskunnan jäseniä. On sitten toinen asia ja eri asia, että pääministerin ja hallituksen on saatava eduskunnan luottamus eli eduskunnan enemmistön kannatus. Hössötys pääministerivaaleista on täysin median keksimää kikkailua, sillä onhan helpompi tehdä pintapuolisia juttuja pääministeriehdokkaitten kannatuksesta kuin syventyä aikaa ja vaivaa vaativaan syvälliseen journalismiin, sen tekemiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      334
      668
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe