Mitä tarkoittaa?

Näin aiemmin tällä viikolla unen, että asuin yksin kerrostaloasunnossa (asun siin vielä vanhempieni luona, mutta muutan syskyllä pois), ja minulla oli pieni poikavauva. Varmaan noin 5kk vahna. Kannoin häntä sylissäni ja olin ikionnellinen. Vauvalla oli vaaleansininen pipo päässä ja iso kirkkaansiniset silmät. Laitoin vauvan nukkumaan pinnasänkyyn ja nukuin itse parisängyllä, ja kuuntelin vauvan tuhinaa. Kun hain vauvalle vaatteita kaapista, siellä oli myös miehen vaatteita, vaikka unessa muuten ei ollu miestä, enkä tiedä, kuka hän oli. Oikeasti mulla ei ole poikaystävää. Mutta uni oli kaikin puolin onnellinen ja ihana!

Nyt viime yönä, näin unta, että olin raskaana. Olimme perhheni kanssa mummulassani, jossa ilmeisesti oli jonkin sortin juhlat. Siellä oli myös ihmisiä, joita en tuntenut. Esimerkiksi suunnilleen ikäiseni tyttö (18v), jolla oli noin vuoden ikäinen tyttövauva mukanaan. He näyttivät onnellisilta ja puhuimme tytön kanssa raskaudesta, ja sovimme pitävämme yhteyttä. Muistan unessa selvästi odottaneeni supistusten alkamista ja lapsiveden menemistä. Toisaalta taas jossain vaiheessa pelkäsin, että en olekaan oikeasti raskaana, Menin katsomaan itseäni peilistä, ja totesin, että olen raskaana. Olin onnellinen raskaudestani ja halusin vain vauvan syliini. Uni kuitenkin päättyi ennen vauvan syntymää tai edes supistuksia tai lapsiveden menoa. Tässäkään unessa en tiennyt vauvan isää.

Osaako joku kertoa, mitä nämä tarkoittavat? Todellisuudessa olen ihminen, joka rakastaa vauvoja ja lapsia, ja haluan myös lapsiin liittyvän ammatin ja ison perheen, mutta eivät nämä unet kuitenkaan varmaan suoraan vauvoista kerro..
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sun ikäisellä naisella alkaa hormoonit jyllätä siihen vauhtiin ,että pitää vähän tarkkailla mihin seuraan lähtee.Lapsen saaminen,synnyttäminen on yksi voimakkaampia viettejä,mitä ihmisellä voi olla.Monilla se ilmenee vain yleisenä seksuaalisuutena,mutta taustalla on on luonnollinen lisääntymisvietti.Nykyaikana niin monet nuoret parit ajautuvat avioeroon jo lyhyen suhteen jälkeen lapsen synnyttyä.Kannattaa harkita pitkään kenet haluaa lapsensa isäksi,eli jäitä hattuun ja käypä vaikka tapaamassa muitten tuntemiesi lapsia hellimisviettisi tyydykykseksi.Rakkaudella DD.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vauva ja raskaus? kirjoitti:

Näin aiemmin tällä viikolla unen, että asuin yksin kerrostaloasunnossa (asun siin vielä vanhempieni luona, mutta muutan syskyllä pois), ja minulla oli pieni poikavauva. Varmaan noin 5kk vahna. Kannoin häntä sylissäni ja olin ikionnellinen. Vauvalla oli vaaleansininen pipo päässä ja iso kirkkaansiniset silmät. Laitoin vauvan nukkumaan pinnasänkyyn ja nukuin itse parisängyllä, ja kuuntelin vauvan tuhinaa. Kun hain vauvalle vaatteita kaapista, siellä oli myös miehen vaatteita, vaikka unessa muuten ei ollu miestä, enkä tiedä, kuka hän oli. Oikeasti mulla ei ole poikaystävää. Mutta uni oli kaikin puolin onnellinen ja ihana!

Nyt viime yönä, näin unta, että olin raskaana. Olimme perhheni kanssa mummulassani, jossa ilmeisesti oli jonkin sortin juhlat. Siellä oli myös ihmisiä, joita en tuntenut. Esimerkiksi suunnilleen ikäiseni tyttö (18v), jolla oli noin vuoden ikäinen tyttövauva mukanaan. He näyttivät onnellisilta ja puhuimme tytön kanssa raskaudesta, ja sovimme pitävämme yhteyttä. Muistan unessa selvästi odottaneeni supistusten alkamista ja lapsiveden menemistä. Toisaalta taas jossain vaiheessa pelkäsin, että en olekaan oikeasti raskaana, Menin katsomaan itseäni peilistä, ja totesin, että olen raskaana. Olin onnellinen raskaudestani ja halusin vain vauvan syliini. Uni kuitenkin päättyi ennen vauvan syntymää tai edes supistuksia tai lapsiveden menoa. Tässäkään unessa en tiennyt vauvan isää.

Osaako joku kertoa, mitä nämä tarkoittavat? Todellisuudessa olen ihminen, joka rakastaa vauvoja ja lapsia, ja haluan myös lapsiin liittyvän ammatin ja ison perheen, mutta eivät nämä unet kuitenkaan varmaan suoraan vauvoista kerro..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu