Palstalla on lopultakin virinnyt keskutelu aborttien vähentämisestä.
Paras toimimenpide on antaa rekisteröidä laspsi ja antaa hänelle sosiaaliturvatunnus heti raskauden toteamisvaiheessa.
Näin lasta kohdellaan kunnioittavasti ihmisenä eikä kukaaan pääse vääristelemään ja järjen vastaisesti väittämään lasta olemattomaksi.
Paras toimimenpide on antaa rekisteröidä laspsi ja antaa hänelle sosiaaliturvatunnus heti raskauden toteamisvaiheessa.
Näin lasta kohdellaan kunnioittavasti ihmisenä eikä kukaaan pääse vääristelemään ja järjen vastaisesti väittämään lasta olemattomaksi.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Aikasmoisen hankalaa, kun harvemmin sukupuoltakaan tiedetään. Arvotaanko sukupuoli? Kyllä voisi poikia nolottaa tietyssä iässä kun gynekologisiin joukkotarkastuksiin kutsutaan henkilöllisyystunnuksen perusteella, mammografiassa ne poikean nännit vaan paukkuisi...
Entä syntymäpäivä? Arvotaankos nekin? Jokin laskeutunajan tienoilta oleva päivä?
Hmmm. Kun alkiolleen hakisi passin, niin voisi olla vaikeuksia sen kuvan ottamisessa, kun kuvassa silmät pitää olla auki, ilme vakava, eikä kasvojen edessä saa olla mitään...
Äitinä olisin tosin lakimuutokseen nyt tyytyväinen, sillä lapsilisänhän voi hakea vielä muutaman vuoden viiveellä, noiden yhdeksän kuukauden ajalta...
Eiköhän laiteta muutos hakuun... Kuka ilkeää ottaa päättäjiin yhteyttä saadakseen asian vireille?
Lapselle voisi antaa alustavan sotun, joka täsmennettäisiin synntyksen jälkeen. Oleellista on lapsen elämän, olemuksen ja ihmisarvon tunnustaminen kuten YK:n lapsen oikeuksien julistus velvoittaa tekemään.
Olisihan aivan manio ajatus, että lapselle kirjoitettaisiin jo passi. Tämä passi voitaisiin antaa äidille ja isälle, jotta he voisivat entistäkin paremmin suunntautua lapsen hoitamiseen. Passiin voitaisiin merkitä neuvolassa suoritetut mittaukset. Mikä estäisi nykytekniikalla ottamasta lapseta valokuvaa, jopa kasvokuvaa passiin.
Alustava sotu? eli ei kuitenkaan ihmisoikeuksiin oikeuttavaa henkilöllisyyttä, vaan jokin tilapäinen henkilöllisyys?
Hmmm.. olisikin ikävää, jos lähtisi ulkomaan matkalle tietämättään raskaana ja huomaisi ulkomailla olevansa raskaana... Paluu suunnitellussa aikataulussa ei onnistuisi, sillä joutuisi lähtemään tuossa vieraassa maassa passiruljanssiin...
-''Hmmm. Kun alkiolleen hakisi passin, niin voisi olla vaikeuksia sen kuvan ottamisessa, kun kuvassa silmät pitää olla auki, ilme vakava, eikä kasvojen edessä saa olla mitään...''
Hah, voisi kyllä mennä hankalaksi... alkiolle passi... heh. Pitäisikö näin ollen raskaanaolevalla naisella olla kahden passi, jos vaikka mielii matkustella raskausaikana?
Mielenkiintoinen ehdotus.
Aivan naurettava idea. Lapsi lapsena ja alkio alkiona ja näin ollen solumöykyllä ei ole ihmisyyttä vielä alkuvaiheessa
Niin... Eiköhän kyseessä ole muutenkin vitsinä heitetty ajatus.
Mistä sosiaaliturvatunnus koostuu?
Ennen vuosituhat merkkiä on syntymäpäivä. vaikka 121266. eli ihminen on syntynyt 12 päivä joulukuuta vuonna 66. Sitten on vuosituhat merkki eli joko 0 (1800 luku), - (1900 luku) tai A (2000-luku). Sitten on yksilöllinen kolminumeroinen luku, jolla erotellaan samana päivänä syntyneet henkilöt toisistaan, parillinen on naissukupuolen edustajille ja pariton mies sukupuolen edustajile. Viimeinen on jakojäännöksen kuvaus, eli jotain luvuista jaetaan jollain ja tulokselle on oma merkkinsä, tällä varmistetaan, että sosiaaliturvatunnus on oikea eikä keksitty tai virheellisesti näpytelty.
Eihän sitä olisi mitään mahdollisuutta antaakaan ennen syntymää, joten vitsihän tämän on oltava...Sinänsä jopa ihan hauska sellainen, kun miettii erilaisia variaatioita mihin voisi johtaa...
mikähän sitten luulet sen olevan jollei ihminen?? Solumöykkyä lajina kun ei edelleenkään taida olla olemassa :D ja tottakai ihmisoikeudet kuuluu jokaiselle ihmiselle iästä ja kehitysvaiheesta riippumatta, myös syntymättömille lapsille. Ne kyllä voitaisiin lainsäädännölläkin paremalle tolalle saada, ilman sotujakin.
Tottakai se alkiokin on ihminen, tosin kehitykseltään kovin alkuvaiheessa. Toisten mielestä se alikehittynyt ihminen nyt ei vaan ole samalla tasolla kuin jo aikuiseksi kehittynyt nainen. Tästä saat jankata vaikka maailman tappiin asti mutta tuskin tulet kenenkään mieltä asiasta muuttamaan. Opinions are like assholes, everyone has one and they all stink...
Kyllä, minun kohdallani olisi tässä tapauksessa alkiolle pitänyt hakea passi heti, ja vielä Venäjällä erikseenkin toinenkin, kun minulla on sielä kaksikin omaa asuntoa. Olisi ollut aikamoinen rulianssi, käynhän siellä hyvin usein.... heh. Hauska heitto sinänsä.
Tosin toisen kohdalla toi juttu olisi ollut mahtava, kun Venäjällä toisesta lapsesta maksetaan HYVIN mehevä vauvaraha nykyään!
Venäjä varsinkin... Kun on tarkka siitä keitä henkilöitä alueellaan liikkuu, ihan jopa siinä määrin, että vaaditaan jopa viisumi jokaiselle ukomaalaiselle valtion alueella liikkuvalle henkilölle.
Venäjän lähetystöön yhteyttä: "Hyvää päivää, tarvitsen viisumin itselleni ja kuusi viikkoiselle alkiolleni, koska olemme lähdössä käymään Venäjällä sukuloimassa, ohesa valokuvat meistä molemmista ja selvitys aikeistamme maassa olon suhteen..."
x)) Niin... olisin kyllä jäänyt varmasti ainakin puoleksi vuodeksi sinne, koska alkioille tässä tilanteessa pitäisi hakea kansalaisuus, jos ovat syntyneet Suomessa, vaikka itse olen Venäjän kansalainen, isä Suomen. Tälläinen on siis käytätntö ja voi sitä byrokratiaa... käyt 10 eri toimistossa ja vieläpä muutamaan kertaan, olisi tullut varmaan keskenmeno siitä stressistä!
Olen siis kokenut tämän mm. periässäni mummoni, niin ja passini pitää käydä uusimassa 5 vuoden välein, joka kestää kuukauden, maksaa, ja jonottamisia siihen kuuluu n. 3-5h x2, viemässä ja noutaessa. Sama menetelmä sisäisen passin suhteen, joka tässä tapauksessa olisi myös pitänyt hakea x) (Sisäisellä passilla hoidetaan kaikki asiat mitä teet maan sisällä, kuten pankissa käyminen ja maassa matkustelu junalla...) niin ja pitää muistaa myös, että jos hukkaat passisi/se erääntyy edes päivällä, saat sakot (euroina muistaakseni 50-80eukkoo).
Ainiin ja sit se 'peruspassi' pitää täällä Suomessa viedä vanhan passin kanssa poliisilaitokselle kolmeksi viikoksi, milloin siirretään pysyvä oleskelulupa vanhasta uuteen passiin ja sekin maksaa 45e.
Että aikamoista olisi mulla ollut xDD
Abortin tehneenä minusta parempi ajatus olisi tehdä alkion ultraääni kuvaus aina siten, että odottaja näkee alkion kohdussa. Minä en koskaan nähnyt enkä tiennyt, että hän tosiaankin näyttää jo pieneltä ihmiseltä. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä miten ihminen kehittyy kohdussa. Moni abortti estyisi varmasti jo tällä kun odottava äiti pääsisi näkemään lapsensa monitorilta. Silloin kun menin aborttiin ottamaan ekat pillerit, monitori oli käännetty siten, etten nähnyt mitään.
Myöhemmin kun tulin uudestaan raskaaksi tajusin kuinka tietämätön olin ollut ja kuinka paljon 12 viikoinenkin alkio muistuttaa jo ihmistä.
Itse näin ultran, monitoria ei ollut käännetty, mutta ei sitä varsinaisesti kyllä näytettykkään. Itse vain satuin vilkaisemaan näyttöä. Siinä ei kyllä oikein mitään näkynyt/erottanut, kun niin aikaisilla viikoilla mentiin ja kaukaa katsoi.
Ehkä hoito henkilökunta ajattelee, ettei raskaana oleva ehkä halua nähdä alkiotaan/sikiötään? Varsinkin, jos kyse on siitä, ettei aborttia haluaisi tehdä. Minusta olisi kyllä myös hyvä, että vaikka halutessaan saisi katosa ultran kuvan, koska silloin voisi esim. aborttiin painostetut murtua, ja vältyttäisiin mielipahalta heidän kohdalla, kun heidät voisi ohjata johonkin missä saisi tukea yms. lapsen pitoa varten.
Niin. Ainakin minun ultrassani pitivät jotenkin "sääntönä" sitä, että monitorin kuvaa ei näytetä asiakkaalle. Eli monitori oli suunnattu minua päin kun lääkäri aloitti (koska aiemmin varmaan ollut paikalla joku joka oli lasta tekemässä), kun kuva alkoi näkyä, lääkäri kovalla tohinalla alkoi kääntämään monitoria pois päin sanoi jotain tyyliin "ai niin, et sinä varmaan haluakaan nähdä". Kun sanoin, että haluan nähdä ja kerro minulle mitä sieltä näkyy, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että hän kertoili minulle kuvasta näkyvistä asioista. Hän mm. kertoi minulle miten mittaa ja miten mitalla varmistetaan raskauden kestoa. Joutui minulle myös osiittamaan missä kohdin tarkalleen alkio oli ja missä kohdun rajat...
Ehkä kyse on siitä, että useinmiten naiset eivät halua nähdä, mutta mikään ei todella kiellä näyttämästä jos tahtoo nähdä.
Onneton..
Menin ulkomaalaisen miehen kanssa naimisiin..suuresta rakkaudesta.. hän oli ollut jo suomessa pitkän aikaa.ilman minkään valtakunnan lupaa.. hoisin kaikki lupa-asiat kuntoon ja rakastin ja luulin toisenki rakastavan..
tämän jälkeen tajusin että kaikki ei olekkaan sitä miltä näyttää ja halusin selvyyden asiaan..
Kuulin olevani pelkkä uhri ja että hän ei koskaan rakastanut.. miten voi olla näin..miten kukaan voi olla noin kylmä ja tunteeton..
Tunnen itseni todella tyhmäksi, hyväksikäytetyksi.. sydän on aivan palasina.. nyt hän on lähtenyt.. ja hoitaa kauhella kiireellä raha-asioitaan, kaikki mistä tukee saa.. ja minä olen vajonnut masennukseen..
kauhia huoli myös siittä että hän hakee eron valmistuttua uuden uhrin ja tekee jollekkin tämän kaiken saman.. eron valmistuttua hänellä on vain vähän aikaa enneko pitää lupa uusia..
enkä pysty tekemään mitään..
Pystyt. Ilmianna tuo sika poliisille/maahanmuuttovirastoon.
http://www.migri.fi/netcomm/?language=FI
Pistä kaikki mahdolliset tiedot henkilöistä ja tapahtuneesta mukaan.
Lapsen sosiaaliturvatunnus voisi ollla arvioitu syntymäpäivä, eli munasolun hedelmöitymisen päivä ja kyseisenä päivänä lapsen juokseva numero. Synnytyksen jälkeen voidaan sotua täydentää sukupuolta ilmaisevalla tunnuksella.
Näin sotu ilmaisisi ihmisen oikeaa ikää. Nykyäänhän siitä puuttuu 9 kk.
Niin eli koko henkilölölisyytemme perustuisi arvioon siitä, milloin munasolu on hedelmöitynyt? Vai kutienkin kenties arvioon siitä, milloin raskaus on saanut alkunsa, eli munasolun irtoamiseen?
Laulujen sanat menisivät uusiksi: "Hyvää arvioitua hedelmöitymispäivää sinulle rakkain, hyvää arvioitua ovulaatiopäivää toivotan..."
Olet oikeilla jäljillä. Hedelmöitymispäivä on oikea syntymäpäivä. Tämä on henkilöllisyytemme ja persoonallisuutemme alkamispäivä. Nykyinen sotu on 9 kk myöhässä.
Laula siis koko sydämestä....
"Laulujen sanat menisivät uusiksi: "Hyvää arvioitua hedelmöitymispäivää sinulle rakkain, hyvää arvioitua ovulaatiopäivää toivotan..." "
Taidan olla hieman väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen.. Mutta repesin tälle ääneen. :D Voisin ehdottaa, että kaverit laulaisivat minulle huomenna noin!
Tosin, tässä tapauksessahan synttärini menivät jo 9kk sitten! Voi Juma! Eli taidanpa juhlia vasta 3 kk päästä sitten... ;D
Niin ja nimimerkki "Oikeilla jäljillä", tuli vaan tässä mieleen:
Juhlitko sinä siis sinun ja lapsiesi synttäreitä aina hedelmöityspäivänä, jos se on kerran oikea syntymäpäivä? ;)
Älä vaan mene liiaksi huutelemaan tätä, kohtahan kaikki 17 vuotiaat ovat ryntäämässä baariin hedelmöityspäivän kunniaksi ;D
(Joo tiedän, huonoa huumoria. Puolustelen sitä sillä etten saanut melkeinpä ollenkaan nukutuksi viime yönä)
Moi. Kävisitkö sinäkin ystävällisesti vastaamassa gallupiini? Juuri sinun vastaustasi olen toivonut ja odottanut!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9681805
Syntymäpäivä on kuitenkin vuosipäivä, jolloin juhlitaan ihmisen syntymää.
Se että ikää alettaisiin laskea jostain muusta ei kai muutaisi syntymäpäivää miksikään, eli syntymä tapahtumahan on edelleen kohdusta ulostautuminen?
Syntymäpäivän merkitystähän tässä vain haluttiin muuttaa, eli että syntymä ei olisi enää merkityksellinen, vaan ihmisen elämän katsottaisiin alkavan joko ovulaatiosta tai hedelmöityksestä Ja alettaisiinkin juhlia sitä päivää.
9kk myöhässä viitaisi siis siihen, että ovulaatiopäivä olisi se hakemasi, enemmän kuin hedelmöityspäivä...
Tyttö, sinähän alat oppia....
Iha ookoo et muksul sotu heti masus, kuha siit sais paljo massii. Ainaki samat edut mitä muutenki, mut sit vois olla viel joku "suojaraha", et sais rahaa vaik tyynyihin mitä vois teipata mahan ympärille ettei vaa kävis mitää. Ja sit vois kans saada rahaa semmosii big-ass kylttei varte mitä vois kantaa ja jois sanottais et lol oon paksun. Ni sit kaikki ainaki antais tietä kadulla.
Tuossa olisi idea hallitusneuvotteluihin. Muutoinkin olisi hyvä kuulla mitä tehdään mukavuusaborttien vähentämiseksi eli äitien ja lasten suojelemiseksi.
Nostit sitten oman ketjusi ylös ;DDDDDD
Sotuun on oikeus sillä, joka on otettu yhteiskunnan jäseneksi. Yhteiskunnan jäsenyydellä ja biologisella olemassaololla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Pointti on siinä, että biologinen olemassaolo on riittävä syy yhteiskunnan jäseneksi ottamiseen - myös lasten osalta. Näin myös suojellaan lapsia väki- ja mielivallalta.
Mielenkiintoinen näkökulma.
Biologinen olemasa olo on riittävä syy yhteiskunnan jäseneksi ottamiselle.
Tarkoitat varmaan kuitenkin vain eläviä olentoja, eli elävää biomassaa, joten vainajista eit arvitse käydä keskustelua.
Käydäänkös tämän pohjalta keskustelua pihallani loikkivan västäräkin oikeudesta kansalaisuuteemme ?
Ahaa, vai alkaa tulemaan uusia arvoihin perustuvia vaatimuksia: pitää olla ihmislajiin kuuluva elävä biomassa? No jos puhutaan vain biologiasta, niin sehän ei niitä arvoja määritellyt. Eikö "Täytyy olla ihmislajiin kuuluva elävä biolmassa", ole ihan yhtä vaivalloisesti arvoitettu lisäselvitys kuin on "täytyy olla ihmislajiin syntynyt elävä biomassa"?'
Koeta päättää: Onko näissä kyse arvoista vai biologiasta?
Koeta ymmärtää:
Ihmisoikeudet liittyvät ihmisyyteen, joka on osaltaan biologinen ilmiö. Ts olemme biomassaa, jossa on ihmisen geent.
Sen lisäksi
Ihmisoikeudet ovat arvoihin ja etiikkaan liittyvä asia. Ihmisloikeus liittyy arvona ja periaatteena siihen, miten ymmärrämme ihmisen olemusta biomassana ja henkisinä sekä sosiaalisina ominaisuuksina.
Abortti surmaa lapsen / ihmisen sekä biologisena että henkisenä ja sosiaalisena olentona. Näin abortti on vain väkivaltaa ihmisyyttä kohtaan - sen kaikissa ulottuvuuksissa.
aina vaan pakonomainen tarve yrittää vääntää väkisinkin (liian?) yksinkertasista asioista mahdollisimman sekavia ja vaikeita :D
Ihmisoikeudet liittyvät juridiikkaan, jolla ei ole mitään tekemistä biologian kanssa.
Ihminen määritellään juridiikasa ihmisen jälkeläiseksi, sillä ei tarvitse olla ihmisen kromosomistoa, vaan myös kromosomipoikkeavat yksilöt ovat juridisesti ihmisiä.
Katsos nyt. Taas häivisit 100-0. Joudut saivartelemaan - itsesi kanssa - siitä, että kromosomipoikkeavatkin ovat ihmisiä. Oliko tämä uutinen?
Et ymmärrä sitäkään, että ihmisoikeudet ovat historiallinen ja eettinen asia.
Johtuuko mukavuusaborttien edistäminen enemmän tiedollisista puutteista kuin asennevammoista?
Älä sotke minua kamppailuun itsesi kanssa:
Oikeassa kulmassa kamppailee biologia tekijänoikeudestaan arvottamiseen..
"Ihmisoikeudet liittyvät ihmisyyteen, joka on osaltaan biologinen ilmiö."
"Ihmisloikeus liittyy arvona ja periaatteena siihen, miten ymmärrämme ihmisen olemusta biomassana ja henkisinä sekä sosiaalisina ominaisuuksina. "
"Pointti on siinä, että biologinen olemassaolo on riittävä syy yhteiskunnan jäseneksi ottamiseen "
Vs
Vastassa punaisissa pöksyissään tänään filosofia ja historia...
"ihmisoikeudet ovat historiallinen ja eettinen asia"
"Ihmisoikeudet ovat arvoihin ja etiikkaan liittyvä asia."
Erä kolme bling bling...
Tähän asti laskujeni mukaan biologia yhden iskun edellä...
Mielenkiinnosta kuitenkin puutun tuohon:
" Ts olemme biomassaa, jossa on ihmisen geent."
Olemme, myös geeneiltään poikkeavat yksilöt siis ovat ihmisiä. Mutta toisin sanomisesi liittyi alkuun "Ihmisoikeudet liittyvät ihmisyyteen." Ihanko siis tosisasi väitä, että Juridinen ihminen, eli oikeutettu ihminen, on riippuvainen geeneistä, määritellään geenien mukaan? Eihän silloin abortteja saa tehdä! Vai tarkoitatko siis, että ihminen pitäisi määrittää juridiseksi olennoksi geenien perusteella, eikä filosifisen arvottamisen perusteella? Tässä nyt hämää se, että ilmeisesti väität, että tämä toiveesi olisi jo totta, vai kerrotko, että näin pitäisi olla? Siis puhutko toiveestasi vai kerrotko tosissasi, että ihminen nyt jo saa oikeudet geenien perusteella?
Aborttien vähentämisen lähtökohdan tulee olla lapsen suojelu. Samalla suojellaan äitiä.
Suojellaan "äitiä" miltä? Jos abortti on oma päätös, mitä suojelua se pakkosynnytys on?
Se on sitä samaa suojelua kuule, mitä maffiallakin on tarjolla. Tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Se on aborttifanaatikkomaffian keino laittaa naiset suojelukseen, halusi naiset tai ei. Vähän samaa kuin Neuvostoliiton suorittama Tsekkoslovakian "vapautus" v. 1968.
Ei niitä abortteja realistisesti saada vähennettyä muuten, kuin ehkäisyvalistusta parantamalla ja mahdollisesti ilmaisella ehkäisyllä, joka olisi helposti saatavilla.
No, mielipideasioista on parasta kiistellä ;)
"Palstalla on lopultakin virinnyt keskutelu aborttien vähentämisestä.
Paras toimimenpide on antaa rekisteröidä laspsi ja antaa hänelle sosiaaliturvatunnus heti raskauden toteamisvaiheessa."
Miten ihmeessä tällainen älytön ja järjetön toimenpide voisi olla paras keino vähentää abortteja?? Minä keksin heti useitakin parempia keinoja kuin turhan viranomaisbyrokratian lisääminen rekisteröimällä täysin hatusta vedettyjä numero- ja kirjainyhdistelmiä, jotka joka tapauksesa tulisi muuttaa ja uudelleen rekisteröidä myöhemmin.
Miten tällainen turha viranomaisbyrokratian lisääminen vaikuttaisi esim. niihin syihin, miksi abortteja tehdään? Miten tällainen lisäisi ehkäisytietoisuutta ja ehkäisyn käyttöä, jotta ei-toivottuja raskauksia ylipäätään alkaisi vähemmän? Miten täysin hatusta revityt numero- ja kirjainyhdistelmät lisäisivät edes syntymättömän lapsen arvostusta?
Vanha aloitus. Olisi mukava tietää, vieläkö aloittaja on sama mieltä kuin aloituksessa, vai onko tämän kuluneen runsaan vuoden ja kaikkien lukuisten kommenttien kuluessa hänkin jo herännyt tajuamaan ideansa järjettömyyden.