" volangit" joutaa pysyä kotona

Ehdoton edellytys loma onnistumiselle, on tutustuminen , lukemalla,
tietoa hankkimalla , kuitenkin Aasia , Thaimaa on meille vieras kulttuuri,
jossa monet asiat näyttää, eurooppalaisen silmissä, vieraalta. Tämmöiset
" volangit " joutaakin pysyä kotona Takahikiällä.
Yleensä, vaan ensimmäisen matkan jälkeen me " falangit" jäämme täysin
koukkuun, ja pitää päästä, vuosi vuodelta , uudellen nauttimaan Thaimaasta.
- Täysin valmistautumaton, edes auttavasti englannin kieltä hallitsematon
tumpelo, jos pizzaa lähtee syömään , jokaista hymyilevää tyttöä pelkää ,
niin todella tulee KUMMA LOMA.
10168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Noinhan se menee, minullakin oli ennakkoluuloja ennen ensimmäistä matkaa,
mutta mieli muuttui , ja sen matkan jälkeen jäi muut matkakohteet omaan
arvoonsa, Thaimaahan on päästävä aina uudestaan ja uudestaan, löytyy joka
reissulla uusia kivoja paikkoja , samoille seuduille on myös hyvä palata.
Ensimmäisestä matkastamme kohta 20 vuotta.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että kyse on palstan häirikön kirjoituksesta.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että kyse on palstan häirikön kirjoituksesta. Tosi on.

Äänestä

Häirikkö , mikä häirikkö. Tietysti Thaimaan ystävät , ja yleensä siellä käyneet,
osaavat näin ajatellakin, mutta saattaa joku matkaa suunnitteleva tosissaan
luulla, uskoa ,ainakin osan asioista, tosin "volangin" jutut meni överiksi.
Mitähän iloa kokee tälläinen " kirjailija". Ilokseni , totesin , palsta on sitten
viime käyntini , muuten , siistiytynyt. Kiitos Ylläpito .

Äänestä
  • Suomi on hyva maa. Jokaiselle hevoselle loytyy aina ohjastaja. Kiitos Pentille ja Hyvaa Pentin Paivaa!

    Äänestä

en tuu takas, vaikka Sika Amalia kuinka täällä itket!

Äänestä

Avauksen,tekijä,on,aivan,oikeassa,vähän,vielä,pilkkuja,pitäisi,viilata,,,

Äänestä
  • Voihan VIDE!

    Äänestä

aika hönöä hommaa...ja suppea käsitys aasiasta, jos thaimaa ainoa kohde jossa käynyt. aasia on paljon muutakin. sehän sama, jos kanarialla olis, kun turistirysä koukuttaa. onneksi hassen siivellä ei enään pääse suomipoika sinivalkoisin siivin. kannattaa käydä pattijoen ulkopuolella, niin makaroni avartuu...jeesjees-miehiä on ihan riittämiin thaimaassa, ettei koti-ikävä ehdi iskeä..

Äänestä

Ettekö nyt ymmärrä: OIKEA THAIMAA

Mae Hong Son loopin 1864 mutkaa. Voit ostaa matkamuistoksi 1864 mutkan sertifikaatin Mae Hong Sonin matkatoimistosta.
Tämän voi ostaa vaikkei ole koskaan ajanut mopoa (kawa 250), rittä jos olet ollut leidarin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avoimin mielin kirjoitti:

Ehdoton edellytys loma onnistumiselle, on tutustuminen , lukemalla,
tietoa hankkimalla , kuitenkin Aasia , Thaimaa on meille vieras kulttuuri,
jossa monet asiat näyttää, eurooppalaisen silmissä, vieraalta. Tämmöiset
" volangit " joutaakin pysyä kotona Takahikiällä.
Yleensä, vaan ensimmäisen matkan jälkeen me " falangit" jäämme täysin
koukkuun, ja pitää päästä, vuosi vuodelta , uudellen nauttimaan Thaimaasta.
- Täysin valmistautumaton, edes auttavasti englannin kieltä hallitsematon
tumpelo, jos pizzaa lähtee syömään , jokaista hymyilevää tyttöä pelkää ,
niin todella tulee KUMMA LOMA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu