33-vuotias "erakkotyttö"

Hei! Minulla on vastaavanlainen tilanne, sillä erotuksella että minulla ei ole edes parisuhdetta (olen myös 33 v nainen). Työni on tosi sosiaalista ja tulen hyvin juttuun työkavereideni kanssa. Minulla on myös läheiset suhteet muualla asuviin vanhempiini, mutta siihen sosiaaliset kontaktini sitten jäävätkin. Ihan oikeita Ystäviä minulla ei ole ollut sitten yläasteen, sillä olen ollut aina aika varautunut ja minun on tosi vaikea tutustua uusiin ihmisiin. En koe kuitenkaan olevani erityisen ”omituinen”, vaikka moni voisi niin tilanteeni kuullessa luullakin. Tuskin kukaan ulkopuolinen ”syrjäytymistäni” edes huomaa. Minäkin viihdyn kyllä hyvin itsekseni, mutta kyllähän tämä yksinäisyys on välillä tosi ahdistavaa. Moni asia on jäänyt kokematta ja näkemättä, vaikka yritän aktivoida itseäni ihmisten ilmoille. Pahinta tässä on kuitenkin se, ettei ole ketään kenelle jutella vähän syvemmin. Olen yrittänyt löytää ystäviä netin kautta, mutta sekään ei ole oikein toiminut, koska en osaa luontevasti tehdä tuttavuutta myöskään kirjoittamalla. Eikä tässä iässä kyllä ihan noin vain ystävystytä edes harrastuksissa, vaikka sitä täällä moni ehdottaakin. Ei kai tässä siis muu auta kuin tyytyä osaansa…

Hei!

Et tunnu hirveästi asiasta "kärsivän" ja vaikutat ihan normaalilta, kaikki siis on hyvin. Tiedän, että on paljon kaltaisiasi ihmisiä. Oletan, että avopuolisosi kanssa kaikki kunnossa? Tekeekö hän töitä paljon ulkomailla/"komennuksella", kun olet yksin kotona vai tarkoitatko olevasi yksin hänen kanssaan?

En varsinaisesti kärsi tilanteesta, mutta silti välillä ihmetyttää miten voi suht normaali ihminen olla näinkin erakoitunut eli vaikka joskus haluja olisikin ihmissuhteisiin, en niitä osaa kuitenkaan luoda. Jotenkin se tuntuu epänormaalilta, koska aina kaikilla työkavereilla on perhe, sukulaisia, ystäväperheitä, harrastuskavereita ym. ja itse sitä vapaa-aikana ratsastelee yksin metsässä :) Baareissa en käy oikeastaan koskaan eli siinä ehkä suurin syy miksi niitä tuttujakaan ei ole nykyään...
Miehellä tosiaan omia tuttuja, sukulaisia ja tietty työkaverit enkä ole niissä tapaamisissa kauheasti roikkunut mukana. Yksinäinen voi olla siis parisuhteessakin ja jos erottaisiin niin mulla ei yksinkertaisesti ois ketään ja se vaihtoehto välillä kauhistuttaa. Aikuisena ystävystyminen on ainakin itselleni ollut mahdoton tehtävä ja kaipa täälläkin on vaan pakko tyytyä tilanteeseen...

"yksinäisyyteni" ihan mieluusti siihen, että
saisin ratsastaa yksin metsässä.
Olet oikeasti monessa mielessä etuoikeutettu.
Sinulla on aviopuoliso, minulla sitä ei ole.
Sinulla on mahdollista harrastaa ratsastusta yksinäsi.
Et sinä oikeasti yksinäinen ole, yritiät vain vertailla
itseäsi muihin. Suomessa kun kaikkien pitäisi
olla aina samasta puusta veistettyjä.
Erilaisuutta ei suvaita edelleenkään kovin hyvin.
Onnea vaan itsellesi, hyvin sinun asiat ovat..

Minä vaihtaisin mielelläni ajatuksia muiden yksinäisten kanssa. Miksei myös vähemmän yksinäisten. Olen 35-vuotias nainen, joka kokee olevansa yksinäinen.

Kirjoittele ajatuksia osoitteeseen: [email protected]

Sä et kuule tiedä, mitä on olla SINKKU tuohon verrattuna.

AVOPUOLISON OMAAVA HENKILÖ EI OLE ERAKKOA NÄHNYTKÄÄN!

sinulla on vain yksinäisyyden tunne sekä seuran tarve.

Ehkä monen on hankala tajuta tilannettani, mutta kun koko sosiaalinen verkosto on tasan se avopuoliso, niin ei sitä hirveesti koe itseään joka hetki etuoikeutetuksi! Tilanne tuli ajankohtaiseksi nyt, kun olin kuukauden sairaslomalla tapaturman takia eikä tasan kukaan kysellyt vointiani/ottanut yhteyttä jne.
No, onneksi kuitenkin tajuan olla avopuolisosta ja eläimistäni onnellinen ja anteeksi jos olen loukannut heitä, jotka puolisoa ei ole vielä löytänyt. Se ei suinkaan ollut tarkoitukseni.

Vähän kyllä on sama juttu itellä. Oikeastaan ystäviä ei enää oo, matkan varrelle kaikki jäänyt. Jotenkin nii hirveen vaikea luottaa ihmisiin, et pitää sellaisen etäisyyden. Sellanen jonkinlainen ihmispelko on kyllä itessä syvällä, eikä kyllä ihan aiheettakaan.

Eli kyllä minä ainakin tajuan, jos ei olis puolisoa, olisiko mitään sosiaalista elämää???

Et loukannut ketään puhumalla sosiaalisesta yksinäisyydestä. On se ihan eri, jos on samaa sukupuolta olevia kavereita, joihin samaistua ja joiden kanssa jakaa naisen elämään kuuluvia asioita. Ole onnellinen eläimistäsi; minäkin olen. Mutta on totta, ettei koiran kanssa voi mennä baariin, pitsalle tai elokuviin. Mainitsit, että ystäviä olisi "pudonnut" elämäsi matkanvarrelle. Voisitko ottaa johonkin/joihinkin heistä yhteyttä ihan "mitä nykyään kuuluu?"- meiningillä; ehkä ystävyys roihahtaa uuteen liekkiin. Ystävissä on parasta juuri se, että vaikkei heitä usein näkisikään niin tietää että he ovat olemassa ja välittävät!

no jaa, olen noin saman ikäinen mies ja päätynyt samaan tilanteeseen enkä ole ollenkaan "surkeana" tilanteesta; en vain loppujen lopuksi pidä suurimmasta osasta ihmisistä.


ainut mitä kaipaan on samanlaisesti ajattelevaan,omaa rauhaa kaipaavaa naista.

kauheen monet on tosi lapsellisia henkiseltä kehitykseltään. Ihmiset ei osaa hoitaa ihmissuhteita oikein. Mieluummin olen yksin kuin huonoissa piireissä... Onneksi silti on muutamia hyviä ihmisiä, joihin voi luottaa ja on mukavaa viettää aikaa yhdessä. Kumppania tuskin löydän ikinä, sillä en siedä yhtään lapsellista ja edesvastuutonta käytöstä!!!!

Olen ilmeisesti aika samassa tilanteessa kuin aloittaja: asun yhdessä avopuolison kanssa, mutta silti yksinäinen. Varmasti todella vaikeaa ymmärtää, ymmärrän sen. Minulla on tosiaan sellainen tilanne, että olen 20-vuotias työtön nainen ja puoliso opiskelee. Hänellä on siis jo pelkästään sitä kautta paljon sosiaalisia suhteita. Lisäksi kaikki hänen harrastuksensa kautta tuntemat ihmiset. Minulla ei oikeastaan ole enää kuin yksi ystävä, mutta hän asuu monen sadan kilometrin päässä ja nykyisin emme oikeastaan ole juurikaan tekemisissä. Hänkin opiskelee, joten ymmärrän etten ole enää hänen mielessään. Silti vain harmittaa, kun on tässä tilanteessa. Ei ole herkkua kuunnella puolison kertovan koulukavereiden jutuista, enhän minä edes tunne heitä. Oikeastaan kaikki sosiaalinen elämäni keskittyy vain facebookiin, eli suomennettuna kyylään siellä toisten elämää. Kukaan ei ikinä tule juttelemaan minulle, vaikka roikunkin facebookissa todella usein. Ja joo, en enää koita viritellä keskusteluja sielläkään, koska usein keskustelukumppani keksii jotain kiintoisampaa tekemistä kuin minun kanssa keskustelu. Myös parhain ystäväni tekee samaa, enpä taida enää olla hänelle paras ystävä. :( Pitäisi varmasti poistaa profiili sieltä, mutta sitten varmaan olisin ainakin ihan täysin eristäytynyt muusta maailmasta. En kyllä tiedä, miten kestäisin olla taas seuraavan vuoden ilman koulupaikkaa. Oikeasti todella nöyryyttävää, kun ei ole omaa kaveripiiriä. Eipä silti, onhan yksin oleminenkin välillä mukavaa ja nautittavaa, mutta olen ollut jo kersasta asti ilman seuraa. Aina yksin kotona, ja nyt taas. Odottaa vaan, koska toinen tulee kotiin ja jaksaako se taaskaan jutella tai tehdä mitään. Huoh.

Mutta tsemppiä aloittajalle, pakko se on vaan jaksaa ja aina täytyy ajatella ettei itsellä nyt niin huonosti mene! Ja olisi iloinen, että voi seurustella hyvän ihmisen kanssa (toivottavasti).

"Sinkut voi luulla että yksinäisyys jotenki poistuu parisuhteella.. höpö höpö. "

Tässä olet aivan oikeassa. Ja tästä myös näkee sen, että sinulla on kokemusta ihmissuhteista.

Olen tosi monta kertaa tätä palstaa lukiessa ajatellut, että monilla kirjoittajilla on aivan epärealistiset käsitykset ja odotukset parisuhteen vaikutuksesta elämään.

Täällä myös toinen yksinäinen 39-vuotias. Olen luonteeltani sosiaalinen, mutta kavereita ei vain ole ollut viimeiseen 10 vuoteen:-( En hae deittiseuraa vaan ihmistä, jonka kanssa jutella maailman menosta ja syvällisemmistäkin asioista. Tykkään käydä leffassa, syömässä, terassilla, kahvilla... Ei vaan ole nais- eikä miesseuraa kenen kanssa mennä.

Jos olet yhtä kyllästynyt tilanteeseesi kuin minä, kirjoittele; [email protected]

Ystävissäni on paljon sellaisia, joilla ei ole montaa kaveria (itselläni sama tilanne). Osalla kaikki ystävyyssuhteet liittyy tiettyyn harrastukseen.

Olen samantyyppinen kuin sinä: parisuhteessa, vähän omalaatuinen ja paljon yksinäisiä harrastuksia. Ratsastus on minulle sosiaalinen laji, koska silloin menen tallille (omaa hevosta ei ole).

Tiedän tunteen... Toisaalta viihdyn hyvin yksinkin ja olen itsenäinen, mutta haluaisin enemmän sosiaalisia kontakteja. Mistä niitä löytyisi?

Täällä kanssa yksi yksinäinen... Olen 29-vuotias nainen ja minulla ei ole yhtään ystävää lukuun ottamatta siskoani ja miesystävääni. Minulla on ollut läheisiäkin ystävyyssuhteita aiemmin, mutta niissä on mennyt luottamus. Itse ole todella rehellinen ihminen ja arvostan luottamusta. Jos sen kerran menettää, ei sitä takaisin saa. Muutama niin sanottu kaveri minulla on, mutta ne ihmissuhteet ovat aika yksipuolisia:minä olen aina kuuntelijan roolissa ja tukijana. Kukaan ei ole kiinnostunut minusta ja minun voinnistani.

Masennus hiipi elämääni pikkuhiljaa, eikä tämä yksinäisyys auta asiaa ollenkaan. Välillä ahdistaa tosi paljon. Joka tuutissa mainostetaan miten tärkeitä ystävät ovat ja miten niiden avulla selviää elämän kriiseistä. Kaipaisin todella ystävää, sellaista aitoa ja rehellistä. Olen hakenut masennukseeni apua:keskustelua ja lääkkeitä, mutta eihän ne perkele auta siihen ettei ole ystäviä!!! On todella nöyryyttävää käydä aikuisena ihmisenä itkemässä vieraalle ihmiselle ettei ole kaveria. Onko kukaan vastaavassa tilanteessa ja miten täsät suosta pääsee pois?

miten parisuhteessa oleva voi olla yksinäinen?Kumppanin tehtävä on jakaa ilot ja surut ..olla tukena kun toisella menee huonostiMulle kelpaisi sellainen ystävä joka kyseleisi kuulumiset multa...mutta kun ei ole ketään.Onneksi alkoholi ei hallitse elämääni,liikunta on sen tilalla..mutta ei se poista yksinäisyyttä!Haluiaisin ihastua,rakastua...ja niitä lapsia tähän maailmaan ..rikastuttamaan elämää!Ei raha tee onnelliseksi vaan onnellinen parisuhde=rakkaus.

Yksinäisyydestä pääsee eroon, vois tai voi helpottaa omaa oloaan vaikka kirjoittelemalla toiselle yksinäiselle. Itse vietän suurimman osan ajastani kotona.
Aika yksinäinen siis olen. On mulla harrastuksia mut en ole harrastuskavereiden kanssa muuten tekemisissä. Facebookissa juttelen joskus pari sanaa niiden kanssa. Tutustuisin mielelläni uusiin nais ihmisiin koska en tunne montaa naista.
Olis siismukava jutella naisten kanssa Eli mulle saa kirjoitella. Olen kesällä 36v täyttävä mies raumalta. Olen rehellinen, luotettava, avoin, huumorintajuinen, positiivinen, kohtelen hyvin, kiltti ja rauhallinen luonteeltani.
[email protected]