Omaa tyhmyyttäni suostuin lapsen kummiksi ja nyt on edessä vaikeat ajat. Lapsen äiti vihjailee jatkuvasti mitä kaikkea lapsi tarvitsee ja mistä tätä kaikkea saa ja mihin hintaan. Itseäni ärsyttää tuollainen ja tulee sellainen olo, että en todellakaan halua ostaa mitään. Ainakaan sitä mitä äiti haluaa minun ostavan. Kummiksi pyydettäessä kerroin ettei minulla ei ole varaa ostaa kalliita lahjoja. Lapsen äidille se ei siinä vaiheessa ollut ongelma. Ilmeisesti hän ajatteli, etä kunhan lapsi syntyy, muutan mieleni ja ostan kaiken mitä vain pyydetään.
Onko todellakin niin, että kummin velvollisuus nykyään on olla rahapussi ja pohjattomien vaatimusten täyttäjä? Eikä sillä ole enää merkitystä, että haluaa olla lapselle se henkilö, jolle lapsi voi kertoa murheistaan ja iloistaan ja jonka luokse voi aina tulla, oli tilanne mikä tahansa?
Onko todellakin niin, että kummin velvollisuus nykyään on olla rahapussi ja pohjattomien vaatimusten täyttäjä? Eikä sillä ole enää merkitystä, että haluaa olla lapselle se henkilö, jolle lapsi voi kertoa murheistaan ja iloistaan ja jonka luokse voi aina tulla, oli tilanne mikä tahansa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
se kummin homma velvoita sinuu ostelemaan mitään sille lapselle,mutta itse olen käsittänyt että kummit yleensä ostaa lapselle esim.synttäri lahjan muttei oikeistaan muuta.Olen käsittänyt että kummin velvollisuus oli ainakin aikoinaan että jos vanhemmille sattuu jotain niin kummi huolehtii silloin lapsesta.
Kummin tehtävä on kasvattaa lapsi seurakunnan jäseneksi ja olla ennnen kaikkea USKONNOLINNEN tukihenkilö.
Nykyään kyllä kaikkea muuta. Oikein ottaa päähän kun ihmiset kastavat lapsiaan vain kastelahjojen ja kummilahjojen kiilto silmissään ja kummi valitaan aivan muilla kuin uskonnollisilla perusteilla.
Olin juuri veljeni vauvan ristiäissä. Hampaitani kiristellen sain itseni hillittyä etten olisi sanonut mitä ajattelen mokomasta pelleilystä kun vanhemmat tai isovanhemmat eivät ole uskossa vaan pelkkiä "ulkokultaisia" tapakristittyjä. Itse olen ateisti enkä järjellä ajatellen hyväksy lapsikastetta.
kummin tehtävänä on tukea lasta ja vanhempia kristillisessä kasvatuksessa.
Ei mitään velvollisuutta ostaa lahjoja.
Silloin kun lupauduit kummiksi, otit elinikäisen velvollisuuden vastaan.
Tarkoittaa sitä, että ostat lapsen syntymäpäivänä siihen asti kunnes hän täyttää 18 v, hänelle arvokkaan ja mieleisen lahjan. Jotka lapsi muistaa täysi-ikäiseksi tultuaan, joululahjoja unohtamatta. Mitä kylvää sitä niittää.
Älä ole huono kummi!
Varaa aikuisella ihmisellä on aina, kun elää säästeliäästi.
Äläkä itke tällä foorumilla.
Kummeja ollaan kunhan lapsi on 15.v eli kun pääsee ripille!
se kummius siihen loppuu, kun lapsi pääsee ripille?
Tuo olikin ihan uutta, että kummius loppuu kummilapsen päästyä ripiltä 15-vuotiaana, hah hah.
Ripiltä voi päästä vasta vaikka 40-vuotiaana tai kummilapsi käy vasta armeijassa rippikoulun. Joten ei kummeus 15-vuotiaana voi loppua.
Entäs jos kummilapsesi kirjoittaa yliopppilaaksi ja menee naimisiin, etkö meinaa olla enää kummi ja ostaa minkäänlaista lahjaa.
¤Muumi¤ kasva sinäkin aikuisen raameihin, äläkä kirjoittele täällä tyhmiä.
Niin, lahjathan ne ovat nykyaikana tärkeimpiä, ilmanmuuta. Kunhan vaan on tarpeeksi rahaa niin se kyllä sitten takaa hyvän kummiuden myös.. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on melekosta meininkiä!!!
on vastaanotettava lahja. se jatkuu läpielämän katsomatta kummilapsen ikään! Tätkein kummin tehtävä on olla osana lapsen elämää, olla tuki ja turva.
Minusta on tärkeämpää nähdä kummilastaan useammin kuin että aina olisi jonkun lahjan kanssa...
Itse en ole moista vaatinut omilta kummeiltani enkä lasteni kummeilta. Oman kummilapseni äiti sanoi, että kummin "velvollisuudet" loppuvat rippikouluun (kun tulin muistaneeksi tyttöä hänen täyttäessään 18), mutta kyllä olen perheineni menossa ensi lauantaina tytön lakkiaisiin ja vien hänelle lahjan. Mieleinen lahja on kuulemma raha. Itse tiukkasin asiaa tytön äidiltä.
Toiselle kummitytölle en varmaankaan tullut aina ostaneeksi kaksisia synttärilahjoja, mutta "siitä hyvästä" maksoin häälahjaksi heidän toivomansa hääyöpaikan. Ja sinne järjestin pienen jekun - sehän on tavallisesti polttariporukan heiniä, mutta soitin kaasolle ja kysyin, voinko jekun järjestäjä olla minä. ;) Se oli sinänsä "kiltti" juttu, mutta arvelin että tytölle jää jotain mieleen ainakin kummitätinsä huumorintajun lajista. ;) Eikä se metku edes maksanut paljoa - muutaman euron ja yhden puhelinsoiton paikan henkilökunnalle. :) Ja mukana olivat kummin avio-ohjeet nuorelle vaimolle. ;)
Vai loppuu rippikouluun, heh heh. Entä jos rippikoulu käydään vasta aikuisiässä. Tiedän monta ketkä ovat päässeet rippikoulusta vasta yli kolmekymppisinä. Lukemani perusteella ei taida sinunkaan omatuntosi olla täysin puhdas.
Ehkäpä kummeus oli sinulle liian vaativa tehtävä.
...taidatkin provoilla. ;) Siksi sivuutan muutaman sanan kommentistasi.
Kysynpä kuitenkin: mikä olisi mielestäsi kummilapsen synttärilahjan riittävä rahallinen arvo?
Ja ostatko sinä joka vuosi kummilapsellesi vähintään sen arvoisen lahjan, vaikka hän olisi...hmmm... 67-vuotias?
Ja jos joku käy rippikoulun vasta aikuisiässä, niin entäs sitten? Kummin tehtävänähän on virallisesti kummilapsen kristillinen kasvatus. Ja rippikoulun jälkeen ihminen on oikeutettu osallistumaan täysin itsenäisesti ja täysivaltaisena kaikkeen seurakunnan toimintaan, eli periaatteessa kummin vastuu on suurempi ennen rippikoulua kuin sen jälkeen, kävi rippikoulun missä iässä tahansa.
Enkä toisaalta väittänyt itse ajattelevani kummin velvollisuuksien loppumista rippikouluun - se oli kummitytön äiti, joka oli sitä mieltä.
Sulla ei ole mitään puolusteltavaa Eila-parka, olet jo todistanut ajattelusi henkisen vajavaisuuden. Joten se siitä!
kummin tehtävä on tukea vanhempia lpsen uskonnollisessa kasvatuksessa! kun lapsi on käynyt rippikoulun ja konfirmoitu on hän ottanut itse vastuun uskonnostaan. siksi kummius loppuu rippikouluun.
mutta käytännössähän näin ei kai nykyään ole. kun kummeja pidetään vain lahjakoneina ja raha sampoina, niin kukapa sellaisesta hyvästä bisneksestä vielä silloin luopuisi.
mutta totta puhuen, itse olen sanonut lasteni kummeille, että ei se raha ja tavara, vaan se läsnä olo. toivon, että lasteni kummit antavat rakkautta (kukin omalla tavallaan) ja että lapsi tuntee, että hänellä on monta aikuista, johon turvata.
omassa elämässäni kummit lakkasivat lahjomasta rippikoulun jälkeen ja kun muutin omilleni, niin minä aloin lahjomaan heitä. vien joka joulu jokaiselle kummilleni jotain itse-tehtyä: sinappia, maustekakun, marinoitua valkosipulia tms. näin he tietävät, että minäkin välitän heistä.
...itse huomannut puolusteltavaa. ;)
Et muuten vastannut kysymyksiini, mikä lopullisesti osoitti juttusi provoksi. Siltä osin myönnän ajatteluni vajavaisuuden, että sorruin alun perinkään vastaamaan.
Aina joku on väärässä ja joku oikeassa. Mielipiteitä saa esittää, kyllä lopullinen vastaus tähän kummius-asiaan jotenkin jää kuitenkin ristiriitaisuuksien takia hämärän peittoon.
Joten se siitä.
Kummin ei kuulu näyttää hyvyyttään lahjoja ostamalla. Eikä lahjojen tarvitse olla arvokkaita täytyy olla asenteessa vikaa jos lahjat ovat kummia tätiä/setää arvokkaammat.
Kaikesta sitä saakin tappelun aikaiseksi, ainakin jos on vähänkin kovakalloisempi.
Kummin velvollisuushan EI ole olla vain lahjan antaja. Jos kummilapsi odottaa vain lahjoja/lahjuksia, on hän täysin väärillä teillä, eli saanut vanhemmiltaan kummeuteen liittyviä vääriä odotuksia.
Olen kummi, en pahemmin anna lahjoja, mutta annan läsnäoloani silloin kun sitä tarvitaan ja sitä on mahdollista antaa.
Jos kummilapsi käy rippikoulun vasta 40-vuotiaana, on se ihan hänen oma asiansa. Kummeus ei tavallaan lopu ikinä, mutta lahjojen antaminen on täysin kummin oma valinta. Lahja nimittäin voi olla aivan muuta kuin pelkkää rahalla saatavaa materiaa.
kun oltiin pieniä meidän kummit toi lahjoi vain syntäreille ja nimpareille pikkuvelin kummiperhe oli lapsetton kun eivät voineet saada lapsii he ostivat hänelle ja mulle kaikkii semoisii lahjoi joita vanhemmat olivat kieltäneet eli hemmotelivat meidät piloille mun kummiperhe taas ei ostannut niin paljon vaan he antoivat seurallaan sen minkä toiset tavaroilla kummitätini on vielläkin vaikka oon päälle kolmen kahestakymmenestä niin kuin olisin sen pieni kummilapsi olen heillekin sallinut sen laskevat leikkiä mulle ja peleilevät iästäni
Minä olen kokenut olevani kummina kuin lahja-automaatti joka toimii kun kummilapsen äiti soittaa syntymäpäivän ja joulun tienoilla ja muistuttaa kyseisen juhlan lähestymisestä. Ihan kuin en tätä muuten olisi tiedostanut. Todella noloa häneltä! Onneksi ei sentään ole sanellut mitä olisi toivelistalla...
Muuten en ole perheeseen jaksanut olla yhteydessä. Liikaa alkoholia ja riitaa... Tästä olen viimeaikoina potenut syyllisyyttä, mutta toisaalta olen puolustautunut sillä, että olen suojellut itseäni. Olen itse samankaltaisista oloista ja vasta olen saanut omat haavani nuoltua ja jaloillani.
Nyt olen päättänyt parantaa tapani ja koittaa ryhtyä todella kummilapseni tueksi. Ja hyvällä alulla ollaan suhteen luomisessa. Lapsi alkaa olla murkkuiässä ja tiedän että hän tulee tarvitsemaan tukea. Onnekseni hän näyttää hyväksyvän minut. Olen avoimesti hänelle kertonut miksi olen pysytellyt poissa hänen elämästään ja hän tuntuu ymmärtävän.
on tärkeintä se turvallisuus,jota kummit antavat käynneillään ja olemassa olollaan...onneksi asuvat samalla paikkakunnalla.Mieheni veli vaimoineen ovat tyttäremme kummeja,ja jo pyytäessämme kummeiksi korostimme ei-materialistisia lahjoja.Aivan ihana "lahja" tyttärellemme oli,että kummisetä otti mukaan Pyhäinpäivänä haudoille sytyttämään kynttilöitä,kun mies oli työssä ja itse olin kipeänä.Kalareissujakin ovat tehneet.Tyttömme on 8-vuotias,ja itse aina muistutamme muistamaan myös kummeja esim. puhelinsoitolla, itse tehdyllä kortilla/ piirustuksella jne. Kummilapsikin voi osoittaa kiitollisuuttaan ilman rahaa.Ei kummius saisi olla rahan ja tavaran syytämistä toisen pillin mukaan.Tällä kirjoituksellani en halua loukata ketään,tämä nyt vain minun tuumailuani kummiudesta.
Nykyään tosiaan tuntuu että osa ajattelee että kummin tehtävä on olla "varaholhooja" onpa minullakin kaksi kummilasta ja omakin on syntynyt. Itse valitessani kummeja ajattelin että kummien pitää olla tasapainoisia jotka muistavat lastani edes kortilla syntymäpäivien aikaan, ja jotka ovat luotettavia johon lapsenikin ehkä joskus voi turvata jos ei minulle pysty puhumaan jostakin.
Kummityttöni äiti ajatteli kummeja valitessaan että ei saa olla omia lapsia jotta jäisi enemmän aikaa hänen lapselleen. Lahjoja ei ole pakko ostaa mutta vaatteet ovat ehdottomasti tervetulleita. Tosin hän sanoi että pitäisi aina jotain pientä nimipäivän ja synttärien aikaan antaa. (ota sitten siitäkin selvää) Ja kun hänelle syntyi poika hän ilmoitti että poika on myös minun "kummilapsi" ja jos tytölle ostaa jotain niin myös pojallekkin pitää silloin ostaa.
Mihinkä näitäkin sitten opetetaan, että molemmat saa tai sitten ei kumpikaan.???
Ja kun itse rupesin odottamaan esikoistani hän totesi että hän ei ainakaan halua kummiksi kellekkään koska hänellä ei ole varaa kummin tehtäviin.
itse ajattelen että kummin ei kuulu olla rahakukkaro, kummit päättävät itse jos haluavat ostaa jotakin, ainahan se on kiva juttu jos lapsi saa uutta.
Toisen kummilapseni äiti taas puolestaan ei edes oleta että annan kalliita lahjoja. Hän ei edes muistuta minua kummin velvollisuudesta, joten kummius menee omalla painollaan.
Ehkä jos lapsen äiti puhuu asioista kun ei muutkaan osaa, itsekkin hölötin vaipoista koko ajan kaikille, minkä laisia ja mistä saa ja millä hinnalla, enkä tietenkään siksi että joku ostaisi vaippoja vaan koska en osannut sillä hetkellä muustakaan puhua.
Olen kahden pojan kummitäti. Kummaltakaan puolelta ei ole koskaan tullut minkäänlaisia vaatimuksia lahjoista tai mistään muustakaan. Ennen synttäreitä ja joulua kysyn lasten äideiltä että mitä voisin ostaa lahjaksi ja he yleensä antavat useita vaihtoehtoja joista sitten valitsen mitä ostan. Kun olin opiskelija, lahjatoiveet olivat opiskelijan kukkarolle sopivia. Nyt kun olen töissä, lahjatoiveet ovat hieman hintavampia, mutta aivan kohtuullisia joka tapauksessa. Jossain matkoilla käydessäni tuon aina jotain kummilapsilleni, mutta kertaakaan mitään ei ole pyydetty tuomaan. Jos on pyydetty, on annettu rahat sitä varten.
Mielestäni näin sen pitäisi olla kaikilla!
Tuo on totta että ennen vanhaan kummius päättyi rippikouluun... Omat vanhempani ovat lakanneet muistamasta kummilapsen syntymäpäiviä ja jouluja rippikoulun jälkeen. Mutta ovat sitten antaneet isomman summan rahaa ylioppilaaksi päästyä ja kihloihin ja naimisiin mentyä... Samoin ovat omat kummini tehneet (käsittääkseni oman äitini huomautuksesta, mutta olen asiasta samaa mieltä). Aion itsekkin toimia omien kummilasteni kanssa samalla tavalla. Muistan heitä syntymäpäivinä ja jouluna sekä nimipäiväkortilla. Toista kummilastani valitettavasti näen harvoin, koska on ex-mieheni sukulainen, toki onneksi synttäreille vielä kutsutaan. Toinen kummilapseni on ystäväni, ja olen viikottain yhteydessä. Olen useasti ottanut lasta hoitoon ja viettänyt aikaa hänen kanssaan. En koskaan ole ajatellut että oman lapseni kummien pitäisi ostella lahjoja, jota kuitenkin joskus tekevät (siis muulloinkin kuin synttäreinä ja jouluna). Tavaksi kai nykyään on tullut että kummilasta muistetaan syntymäpäivänä ja jouluna, ei lahjan rahallisella arvolla saisi olla mitään merkitystä. Minäkin olen usein kummeja pyytänyt ostamaan mielummin vaatteita eikä turhia leluja, kun aina kuitenkin haluavat jotain ostaa ja kyselevät.
mieheni sisko on kans ahne. hän on tyttöni kummi ja minä olen hänen tyttönsä kummi. muuten menee hyvin mutta hän on aina meiltä jotain vailla. vie meidän tytön vaatteet omallensa, vaikka meillä on kyllä niille jo uusi käyttäjä. ompa sitten mukava laittaa meidän juniorille kuluneita ja pinttyneitä vaatteita. itse hän tuo vaan pakolliset synttäri ja joululahjat.
Mitäs annat niitä vaatteita?! Sano, ettei käy, että ne odottavat teidän nuorimmaista etkä anna niitä kiertoon ennenkuin sen jälkeen kun perheenne kuopuskinm on niitä käyttänyt ja pieneksi jääneet hänelle.
Sano se ystävällisesti. Ilman ilkeyttä.
Minä en jaksa uskoa tuohon "se-ja-se on ahne" -juttuihin koska minuakin on pidetty ja pidetään edelleenkin ahneena, etenkin rahanahneena. Ja tämä ei perustu mihinkään muuhun kuin puolituntemattomien ja puolituttujen sukulaisten olettamukseen. Ei oikeaan tietoon.
He eivät pidä minusta eivätkä he tiedä miten elän, eivätkä kait ymmärrä elämäntapaani - kaupunkilaisen elämää muuttoineen yms. - ja he näkevät minut jotenkin semmosena, millainen en todellisuudessa ollenkaan ole.
no joo . tää tapaus on kyl sellanen et suuttuu vaik kuin nätisti sanois. tietää kyl etten haluu mistään luopua. ja kun se pyytää jotain sanon kyl ettei oo, mut sit se pyytää mieheltäni joka ei kehtaa sanoo vastaan. mutta kyllä tää tästä. paremmin sillä on rahaa, ei muuta ku menee kauppaa ja ostaa mitä tarvii. ei köyhiltä rikkaille vaan toisinpäin.
niin, oliskohan tässäkin se asettelu maalainen vastaan kaupunkilainen. jospa sieltä maalta ei saakkaan kunnon vaatteita ostettua, hän kun asuu maalla ja minä kaupungissa.
Eiköhän tämä asia ole loppuun käsitelty. Kummien ei ole mikäään pakko ostaa mitän, minkä yleensä vanhemmat hankkivat lapsilleen.
Ja tämä asia jää nyt tähän. Tästä ei enää keskustella, muillekin aiheille on annetava front page, tilaa. Tämä on ollut jo kauan etusivulla. Ja koska minä omistan tämän foorumin, minä julistan tämän aiheen loppuun käsitellyksi.
...salli minun nauraa.....
PISTE!!! En siedä niskoittelua!
näin onnisuin heti rikkomaan kieltojasi