Mietityttää..

tiiän että tulen saamaan paljon kritiikkiä täältä mutta haluan silti kysyä mielipiteitä ja neuvoja päätöksien suhteen..

olen 16 kohta 17 vuotias tyttö ja sain juuri tiätää olevani raskaana. olen ollut poikaystäväni kanssa jo 2 vuottaa yhdessä ja hän on innoissaan raskaudestani ja kertonut jopa äidillensä ja veljellensä asiasta. olen iloinen asiasta myös mutta minulla on todettu vakava Belonephobia ( neulojen pelko) ja mietin miten pystyn mennä verikokeisiin ja muihin raskauden aikana. ja toinen asia on että minun vanhemmat ovat tosi tiukkoja poikiin tullessa ja eivät edes tiedä poikaystävästäni ja en millään uskaltaisi kerota heille vaikka äitini on sanonut useasti että hän olisi aina minun tukenani ja että hän ei ikinä haluaisi minun tekevän aborttia, mutta tiedän että he sekoavat jos kerron heille ja sen takia olen aborttia miettinyt että olisi aikaa käydä koulu loppuun ja sitten saada se perhe.. mutta kummiskin vauva kuume on ollut jo sen pari vuotta päällä ja olen tavallaan sekasin nytten kun yritän miettiä mitä tehdä ja kuinka tulen pärjäämään..

mielipiteet tervetulleita! ja joo tiädän, olen nuori eikä tälläsiä hommia pitäisi lla tekemässä mutta tapahtu mikä tapahtu ei tarvitse torua mutta sekin käy jos ei muuta.. kiitos jo etukäteen neuvojille!
11177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ei kai se niin ihmeellistä ole nuorena saada lapsi,jos on kypsä ja pystyy huolehtimaan lapsesta. Pyri kuitenki hankkimaan ammatti,että tosiaan saat elätettyä itsesi ja lapsesi. Tukitoimia on myös saatavilla esim perhetyöntekijä. Helppoa ei tule olemaan,mutta selvitä voi ja se on itsestänne kiinni.

Äänestä

Jos lapsen haluat, niin älä tee aborttia vain siksi, että äitisi suuttuu aluksi asiasta kuultuaan. Tuollaiset reaktiot ovat normaaleja ja niitä pääsee yli, mutta abortista ei. Koulujakin ehtii käydä sitten myöhemmin.

Raskauden aikana sinulta otetaan alussa verikokeet, mutta ei niitä neuloja sen jälkeen kauheasti näy, jos vain kaikki menee hyvin.

Äänestä

Kannattaa kertoa vanhemmille asiasta. Heidän suuttumisen takia ei kannata tehdä aborttia hätäisesti vaan mietit asiaa rauhassa.

Itse sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana ja kaikki sujui hyvin. Kouluni kävin sitten hieman myöhemmin.

Neulapelkoon voit käyttää emla puudutetta. Sitä ehkä saa ilman reseptiä nykyään ja apteekissa osataan kertoa onko sen käyttö suositeltavaa raskauden aikana. Se puuduttaa pistoskohdan, niin kipu ei tunnu niin kovana ja tietysti ei kannata katsoa kun pistetään.

Voimia ja jaksamisia sinulle päätiti sitten mitä tahansa.

Äänestä

kiitos vastauksista! oli ihana lukea heti ensimmäisenä kun heräsi, niin mukavaa väkeä täällä!

ja kiitos saitte minut miettimään tarkemmin että aborttia ei ehkä kuitenkaan kannata tehdä, haluan meinaan oikeasti lasta tosi paljon ja kokemusta lapsista on myös serkkujen myötä tosin pikkusisaruksia ei ole sillä äitini ei voi saada lasta uuden miehensä kanssa vaikka ovat jo kymmenisen vuotta yrittäneet..

ja kipua minä kestän tosi hyvin, olen urheillut koko ikäni mm. sirkus, judo, tanssi ja myöskin laulan mutta siis kivusta en välitä neulojen kanssa vaan siitä neulasta itse ja siitä ajatuksesta että se menee sisääni..

ja tulen tosiaan olemaan 17 kun lapsen pitäisi syntyä.. ja apua tulen varmasti kotona äitiltä saamaan mutta isä saattaa olla vähän vaikeempi tapaus..

Äänestä

hassua ettet ole uskaltanut kertoa poikaystävästä jonka kanssa olet ollut kaksi vuotta. varmasti voi vanhempasi olla ensin silleen mitä h*lvettiä kun eivät ole edes tienneet sinun seurustelevan..
Minusta kertoo jo vähän siitä onko valmis kaikkeen tähän jos ei ole valmis edes kertomaan poikaystävästä.. jota tosiaan salannut kaksi vuotta!
Mutta antaa mennä vaan jos siltä kerran tuntuu, sanoin vaa että hassulta kuulostaa :D

Äänestä
  • no siis olisinhan kertonut asiasta mutta esim viime kesänä kun äitini sai vähän vihiä asiasta otti hän puhelimeni ja tietokoneeni pois ja kotiintulo ajaksi tuli 6 illalla jopa viikonloput vaikka ei se paljoa eroa siitä 20.30 ajasta joka sitä ennen oli mutta silti.. ja ovet lukitsi myös sisältä päin ja piilotti avaimet että ulos ei pääse ennenkun on kertonut tarkkaan minne menee ja mitä tekemään ja siis ovet on viäläkin lukittuna..

    että kyllä muussa tapauksessa olisin jo kertonut asiasta mutta en halua ottaa turhia riskejä kun ei koskaan tiedä mitä äitini päähän pälkähtää.

    Äänestä

Kuulostat fiksulta ja vastuuntuntoiselta nuorelta ja siltä, että olisit valmis äidiksi=)
Uskon, että parasta on tehdä, ninkuin itsestä tuntuu hyvältä, väittämättä muiden mielipiteistä, kyseessä on kuitenkin sinun lapsesi ja sinun elämäsi. Ajalla on tapana korjata kaikki haavat, jos vanhempasi sattuvat sinulle suuttumaan.

Itsellänikin on kamala neulakammo, mutta kummasti sitä vaan uhrautuu ja sietää monia asioita sen oman rakkaan vatsassa elävän arteensa vuoksi=)

Kaikkea hyvää sinulle!

Äänestä
  • itsekkin olen kyllä miettinyt jo monesti että ei kai se niin paha ole jos lapsen takia uhrautuisi.. silti vähän pelottaa kylläkin. mutta luulen että ei se niin paha ole kuitenkaan:)

    oon kuitenkin niin innoissani kun mietin että oman lapsen olen saamassa! ja poikaystävänikin sai juuri uuden työpaikan ja aloitti joitain koulutuksia lapsen takia myös joten luulen että pärjättäisiin:)

    Äänestä

Vaikutat ihan vastuuntuntoiselle nuorelle.

Minä toivon näin kolmekymppisenä, että olisin saanut lapsia jo parikymppisenä, joten ei ihan hullu ajatus minusta, että pitäisit lapsen. Ainakin jaksaisit touhuta sen kanssa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin, lapsia ei tehdä ihan noin vaan, niitä saadaan. Entä jos et sitten myöhemmin enää tulisikaan kovin helposti raskaaksi?

Tosiaan, ellet johonkin eritysiseuraan raskauden aikana joudu, niin ei tarvitse verikokeissa käydä kuin aivan alussa. Kyllä sinä siitä selviydyt. :)

Äänestä
  • Erityisseurantaa tuossa tarkoitin, taisi lukihäriö iskeä, paha sellainen :D

    Äänestä

kiitos tosiaan kaikille vstauksista!:) olenkin jo enemmän lapsen pitämisen puolella eikä pelotakkaan samalla tavalla kuin aiemmin.. joten siis lapsen aion pitää!! ainoa mikä pelottaa vain on vanhemmille kertominen mutta tiedän että ainakaan äitini ei kauhean kauan pysty vihasena pysymään.

innoissani odottelen isoa masua täällä:))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raskaana16v kirjoitti:

tiiän että tulen saamaan paljon kritiikkiä täältä mutta haluan silti kysyä mielipiteitä ja neuvoja päätöksien suhteen..

olen 16 kohta 17 vuotias tyttö ja sain juuri tiätää olevani raskaana. olen ollut poikaystäväni kanssa jo 2 vuottaa yhdessä ja hän on innoissaan raskaudestani ja kertonut jopa äidillensä ja veljellensä asiasta. olen iloinen asiasta myös mutta minulla on todettu vakava Belonephobia ( neulojen pelko) ja mietin miten pystyn mennä verikokeisiin ja muihin raskauden aikana. ja toinen asia on että minun vanhemmat ovat tosi tiukkoja poikiin tullessa ja eivät edes tiedä poikaystävästäni ja en millään uskaltaisi kerota heille vaikka äitini on sanonut useasti että hän olisi aina minun tukenani ja että hän ei ikinä haluaisi minun tekevän aborttia, mutta tiedän että he sekoavat jos kerron heille ja sen takia olen aborttia miettinyt että olisi aikaa käydä koulu loppuun ja sitten saada se perhe.. mutta kummiskin vauva kuume on ollut jo sen pari vuotta päällä ja olen tavallaan sekasin nytten kun yritän miettiä mitä tehdä ja kuinka tulen pärjäämään..

mielipiteet tervetulleita! ja joo tiädän, olen nuori eikä tälläsiä hommia pitäisi lla tekemässä mutta tapahtu mikä tapahtu ei tarvitse torua mutta sekin käy jos ei muuta.. kiitos jo etukäteen neuvojille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu