mikä lintu?

Näin tänään hassun linnun pikaisesti, en ole ennen nähnyt moista.
Olisiko täällä luonnonvaraisten lintujen tunnistajia?
Kaukaa varpusen näköinen mutta kun tulin lähemmäksi niin se olikin tosi tumma ettei ihan musta ja ihan kirkkaan punainen selkä ,mielestäni väri lähti joko päästä asti tai niskasta sillä näytti kuin sillä olisi ollut kirkkaan punainen raita selässä. Etuosaa en nähnyt mutta anoppi sanoi nähneensä saman linnun eilen ja on kuulemma etupuolellakin punaista.
Tunnistaako kukaan?
4356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Punavarpunen?

Äänestä

No Mirahan ihan its löytää selityksen.
Taviokuurnahan tuo ainakin kuvavva on.

Äänestä
  • Käpylintukin tulee kysymykseen. Ne vasta värikkäitä ovatkin, vaikka harvoin eksyvät lintulaudalle. Kuusten latvoissa vaan rapistelevat ja pudottavat käpyjä niskaan. Tammikuussa jo pesivätkin kylmimmällä aikaa. Ihme, etteivät munat jäädy. Eihän siinä syömäänkään passaa lähteä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mira59 kirjoitti:

Näin tänään hassun linnun pikaisesti, en ole ennen nähnyt moista.
Olisiko täällä luonnonvaraisten lintujen tunnistajia?
Kaukaa varpusen näköinen mutta kun tulin lähemmäksi niin se olikin tosi tumma ettei ihan musta ja ihan kirkkaan punainen selkä ,mielestäni väri lähti joko päästä asti tai niskasta sillä näytti kuin sillä olisi ollut kirkkaan punainen raita selässä. Etuosaa en nähnyt mutta anoppi sanoi nähneensä saman linnun eilen ja on kuulemma etupuolellakin punaista.
Tunnistaako kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu