Mikä minulla on, ei tule selkoa lääkärien kautta, lopetin käynnit kesken.
Olen aina ollut erittäin kylmä, tunteeton muita kohtan. Käytän ihmisiä hyväksi. Työssä saan valtavasti kiitoksia ihmisiltä empaattisuudestani, mutta se on minulta vain teeskentelyä, koska työ vaatii sitä. En osaa hoitaa raha-asioitani enkä oikein mitään muutakaan. Oodtan viimeiseen asti, että kaikki jotenkin vain hoituu. Kun ei hoidu, olen erittäin maassa, voisin tehdä vaikka mitä.
Ihan muutama läheinen on, joita näen erittäin harvoin. Myös eläimistä välitän. Masennun helposti. Suhteet päättyvät aina, en osaa olla niissä, vaadin mutta en anna. En osaa enkä halua olla yksinkään.
Sanokaa nyt hitto mikä minulla on? En enää kauan jaksa itseäni.
Olen aina ollut erittäin kylmä, tunteeton muita kohtan. Käytän ihmisiä hyväksi. Työssä saan valtavasti kiitoksia ihmisiltä empaattisuudestani, mutta se on minulta vain teeskentelyä, koska työ vaatii sitä. En osaa hoitaa raha-asioitani enkä oikein mitään muutakaan. Oodtan viimeiseen asti, että kaikki jotenkin vain hoituu. Kun ei hoidu, olen erittäin maassa, voisin tehdä vaikka mitä.
Ihan muutama läheinen on, joita näen erittäin harvoin. Myös eläimistä välitän. Masennun helposti. Suhteet päättyvät aina, en osaa olla niissä, vaadin mutta en anna. En osaa enkä halua olla yksinkään.
Sanokaa nyt hitto mikä minulla on? En enää kauan jaksa itseäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
> Sanokaa nyt hitto mikä minulla on? En enää kauan jaksa itseäni.
Vastasitkin itse jo kysymykseesi. ... Siis vikasi on se että syyllistät itseäsi. Et hyväksy itseäsi etkä rakasta itseäsi vaan syyllistät itseäsi.
Et ole täydellinen. Koeta ymmärtää tämä.
Samalla voit ymmärtää että olet juuri paras mahdollinen ja ainoa erityinen sinä. Et täydellinen mutta ainoa.
Opettele myös odottamaan.
Ja näe enemmän vaivaa.
Älä reagoi niin helposti.
Puhu tunteistasi muille.
Luulen että sinä olet kasvamassa aikuiseksi. Moni ei kasva koskaan.
Kehottasin etsimään psykologista apua tilanteeseesi, jossa voisit saada vastauksia näihin kysymyksiisi. Terapiassa käynti vaatii sitkeyttä, ajan myötä oppii ymmärtämään omaa käyttäytymistään. Täällä en lähde suuntaan tai toiseen arvioimaan mistä tilanteessasi on kyse, näkisin että se on ammattilaisten tehtävä.
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Oikeastaan ihmisten tuntemukset eivät hetkauta minua pätkääkää. Esimerkiksi äiti sai syövän ==> ei hetkauttanut minua pätkääkään. Naamatutulta kuoli kaveri, jonka itsekin tiesin ==> ei hetkauttanut pätkääkään. Joskus todella pienenä pihapiirin kaverini äiti hyppäsi parvekkeelta ja kuoli ==> nauroin. Veli muutti pysyvästi ulkomaille ==> en ole tuntenut minkäänlaista ikävää eikä tee mieli edes soittaa, vaikka olimme hyvissä väleissä. Tsunami ja maanjäristys Japanissa ==> ei herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia. En ole ylpeä edellisistä, mutta näin se vaan on.
Kuten ilmeisesti sinullakin, ainoat tuntemukseni ovat kissaani kohtaan. Se on oikeastaan ainoa elollinen asia, mitä olen esim. ikävöinyt. Kissani jossain vaiheessa tapahtuma kuolema on harvoja tuollaisia asioita, jotka saavat minut surulliseksi.
Monenmoista tyyppiä tarkastelleena en ihmettele nykymaailmassa tuntemuksiasi. Myös aivojen toiminta ja hormonit ratkaisevat. Oletko nainen vai mies merkitsee, vrt testosteri vs estrogeeni, tuottavat aivan erityyppistä elämysmaailmaa. Onko hormonit tasapainossa vaikuttaa. Mielestäni fyysisesti terveellä on helpompaa ajautua kuvaamaasi tilanteeseen kuin esimerkiksi kivusta tai sairaudesta masentuneella ihmisellä. Aivojen toiminnassa on häiriöitä jos itse kärsii kuvatunlaisella tavalla tai on pahoja narsistisia piirteitä..
Oon miettinyt tätä vuosia.. meitä on maailmassa niin peijoonin monta joten ajatustapojakin täytyy olla ainakin miljardi..
Luovuus tuo ihmiselle eläviä tunteita.. koita ilmaista itseäsi enemmän, hyvällä tavalla ja eheyttävällä tavalla. Ota uusi harrastus siitä itsellesi ja haaste, miten saat esille empatian tunteesi. Voit vaikka yllättyä myönteisesti.
Eikä meidän tosiaan tarvitse tuntea tunteita kaiken kaaoksen, uutisvirran ja ikävien tapahtumien keskellä, sehän on vain järkevää ettemme emotionaalisesti reagoi kaikkeen. Itse haluan paeta todellisuutta ja olen vetäytynyt jollain tapaa pettymysten ja suunnattoman kärsimisen tuloksena. On samantapaiseksi mennyt ajattelutapa kuin sinulla ja ihmettelen minne katosi elämä, joka ennen oli. Mutta se on kai sitä, kun on saanut kystä kyllin.
Ja ihan oikeasti suosittelen etevää erikoislääkäriä. Tosin ikävä todeta niitäkin on ihan liian harvassa.