Kumma rääkkääjien IITTI

Joku kirjoitti aiemmin tuolla, ettei Iittiin mitään kivaa kuulu.

Nythän se tosiaan on taas käynyt ilmi, ettei tosiaan. Kun on hevosrääkkäyksistä lakannut lukemasta, palaa ilmoille jälleen tuo Loikalan laitos Iitin Mankalassa, missä käsittämätöntä lasten kiduttamista hoidon nimiverukkeella harrastetaan.
Helppoa rahaa lapsilla vedetään: Lapset koppiin viikoiksi, kameravalvonta päälle siinä hoito ja virikkeet. Mitä muuta tapahtuu, ei voi kuin arvailla.
Hulluksihan tuossa tulisi kuka tahansa.

Millaiseksi lasten elämä, jos eivät vallan kuole esim. itsemurhiin, muodostuu?

Miten Iitissä ei puututa tähän tunnettuun aikaisemminkin väärinkäytösten ja valitusten vuoksi tutkittuun paikkaan. Sijoittaako Iitti itse lapsia tuonne?

Se, että apulaisoikeusihmisen mielestä teot, lukitsemiset, kameravalvonnat, eivät ole mukamas edes olleet tahallisia (?), on jo k.o. virkamiehen osalta merkki, ettei ole virkaansa kelvollinen. Selkään taputusta vain tuollainen huomautus, minkä ainoastaan antoi.

IItin viisaat, puuttukaa jo Loikalan tragediaan! Menee koko Iitin maine, kun eläimiä ja lapsia kidutetaan eikä muita uutisia saa lukeakseen.
3350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaalien alla sopii tutkistella, millaisia ehdokkaita Iitissä on. Ovatko tukemassa sellaisia sosiaali- ja lastenhuoltopalveluita, jotka lisäävät pahoinvointia.

Ei kannata ihan sokkona mennä äänestyskoppiin etukäteen arvioimatta kunnolla ehdokkaita. Moni susi lampaan taljassa piileksii ja hyvää kaunista kaikki lupaavat, ikävistä totuuksista ei kerro kukaan ennen vaaleja, mutta tultuaan valituksi, monelta totuus paljastuu.

Äänestä

Kidutetaan? Voi voi,taas joku monialaosaaja sönkkää...BAH!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

No ei minua ainakaan Loikalassa kidutettu! Sain huolehtivat aikuiset ympärille, suoritin peruskoulun loppuun ja menin lukioon. Opin ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua, yms kaikkea mitä normaalisti teinit opettelee kotona. Sen neljän vuoden aikana ei ketään kidutettu, ei suljettu lukkojen taakse, eikä millään tavalla pahoinpidelty. Sai harrastaa kuka mitäkin, Jouluna sai lahjoja. Työntekijät olivat mukavia, sopivan jämptejä ja kuri&järjestys oli sopivassa määrin läsnä. Jos oli alaikäinen, ei tietenkään sallittu tupakanpolttoa, mutta salaa jos poltti ja jäi kiinni, niin siittä sitten luonnollisesti seuraamus, vaan ei väkivaltaa. Tuossa aloittaja puhuu ilmeisesti lehtiuutiseen viitaten, sehän on voinut olla joku narkkari vieroitusoireissa alkanu riahumaan ja sitten jos ympäristölle tai riehujalle itselleen on ollut parempi rajoittaa riahumista, niin silloinhan se on oikein tehty!Itse en kuullut kenenkään joutuneen minkäänlaisen valvontakameroiden kuvauskohteeksi, saatikka että oltaisiin käyty kiinni..Kiitos perhekodin aikuisille, pelastitte mun elämän ja nyt mulla on oma elämä, josta selviydyn kunnialla, lastenkasvatuksesta lähtien! P.S.tein oikein kevyttä kesätyötä, josta tienatuilla rahoilla pääsin etelän lämpöön viikoksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Synkkää kirjoitti:

Joku kirjoitti aiemmin tuolla, ettei Iittiin mitään kivaa kuulu.

Nythän se tosiaan on taas käynyt ilmi, ettei tosiaan. Kun on hevosrääkkäyksistä lakannut lukemasta, palaa ilmoille jälleen tuo Loikalan laitos Iitin Mankalassa, missä käsittämätöntä lasten kiduttamista hoidon nimiverukkeella harrastetaan.
Helppoa rahaa lapsilla vedetään: Lapset koppiin viikoiksi, kameravalvonta päälle siinä hoito ja virikkeet. Mitä muuta tapahtuu, ei voi kuin arvailla.
Hulluksihan tuossa tulisi kuka tahansa.

Millaiseksi lasten elämä, jos eivät vallan kuole esim. itsemurhiin, muodostuu?

Miten Iitissä ei puututa tähän tunnettuun aikaisemminkin väärinkäytösten ja valitusten vuoksi tutkittuun paikkaan. Sijoittaako Iitti itse lapsia tuonne?

Se, että apulaisoikeusihmisen mielestä teot, lukitsemiset, kameravalvonnat, eivät ole mukamas edes olleet tahallisia (?), on jo k.o. virkamiehen osalta merkki, ettei ole virkaansa kelvollinen. Selkään taputusta vain tuollainen huomautus, minkä ainoastaan antoi.

IItin viisaat, puuttukaa jo Loikalan tragediaan! Menee koko Iitin maine, kun eläimiä ja lapsia kidutetaan eikä muita uutisia saa lukeakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu