Krooh & Piih

"Tuoreen mittauksen mukaan suuri osa kansasta ei osaa luetella hallituspuolueita.
Silti vaalikentillä puhutaan protestista. Tietääköhän kansa ihan varmasti, mitä ja ketä vastustaa?

Kolmasosa suomalaisista uskoo SDP:n istuvan hallituksessa. Melkein puolet vasemmistoliiton kannattajista on varma, että SDP on hallituksessa. Neljännes demareistakin uskoo, että puolueensa on hallituksessa. Perussuomalaisista joka viides luulee puolueensa jo olevan hallituspuolue. Alle 25-vuotiaista jopa puolet katsoo vihreiden olevan oppositiossa."

Ja äänestämään vain patistetaan. HAH-HAH-HAA...
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaalikeskustelujen paikka ei oikeastaan ole Ilomantsi-sivuilla, mutta nimimerkki Kyljenkääntäjän ote Turun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta on herkullinen. Saman tuoreen tutkimuksen mukaan vain 14 prosenttia suomalaisista äänestysikäisistä tietää yhteiskunnallisista asioista riittävästi voidakseen äänestää asiapohjalta. Aikamoinen valistamisen sarka esimerkiksi kansalaisopistoille ja tietysti kouluille.

Kyljenkääntäjän toivon käyvän vaalipaikalla kääntymässä.

Äänestä

min ja alimmaisena Suomen vaalikansa,
1970 oli tilanne sama, tyhmiä vietiin kuin pässiä narussa ja SMp nousi ja mitä saivat aikaan ? no ei tietenkään mitään
tämä 5. 3 miljoonainen kansa on äärettömän tyhmä, on vain tärkeää, että joku pärjää urheilussa, viina on riittävästi ja toista saa haukkua vapaasti ( sitä tässä toteutan), mutta politiikasta tämä kansa ei ymmärrä paskaakaan

Äänestä

ajatukseen ei voi sannoo jotta kovin on viisasta iänestyskäättätyminen
suom ei tarvihe näin paljoo puoluvveita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyljenkääntäjä kirjoitti:

"Tuoreen mittauksen mukaan suuri osa kansasta ei osaa luetella hallituspuolueita.
Silti vaalikentillä puhutaan protestista. Tietääköhän kansa ihan varmasti, mitä ja ketä vastustaa?

Kolmasosa suomalaisista uskoo SDP:n istuvan hallituksessa. Melkein puolet vasemmistoliiton kannattajista on varma, että SDP on hallituksessa. Neljännes demareistakin uskoo, että puolueensa on hallituksessa. Perussuomalaisista joka viides luulee puolueensa jo olevan hallituspuolue. Alle 25-vuotiaista jopa puolet katsoo vihreiden olevan oppositiossa."

Ja äänestämään vain patistetaan. HAH-HAH-HAA...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu