Onko kukaan Länsi-Turunmaalla, lähinnä Paraisten kunnassa, asuva koskaan uskaltanut sanoa, miten helvetin kehittymätön paikkakunta tämä on.
Paikkakunta, joka ainoastaan kulkee takaperin ajassa. Paraisilla oli kymmenkerta enemmän palveluja n. 70-luvun puoliväliin. Keskustassa tavarataloja, asusteliikkeitä, kahviloita/ruokaravintoloita, sähköliikkeitä, toimiva linja-auto liikenne jne. Nyt siellä ei ole mitään. Ei edes sitä uimahallia, jota on luvattu ja ei luvattu lähes kuusikymmentä vuotta. (Uimahallin paras peruste miksi sitä ei tarvita, tänä aikana, on -> yli 700km rantaviivaa. Montakohan kilometriä ahvenanmaalaisilla on? Siellä nyt kuitenkin on uimahallit ja kylpylät.)
Parainen liitti itseensä kuntaliitoksella, Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön. Uskoisin, että nuo neljä kuntaa olisivat tulleet toimeen paremmin ilman tätä helvetin takapajulaa. Parainen imee vain verorahat noista kunnista, palveluista puhumattakaan. Ei sen puoleen, että niitä palveluja olisi Paraisten suuntaan lisääntynyt, ei vaineskaan.
On aivan sama, mitä täältä tarvitset, sitä et saa. Varsinkin kunnalliselta puolelta. Jos sinulla on tuttu (lue sukulainen) kaupungin virastoissa,mihin tarvitset kaupungin lupaa, pelaa homma. Viikonloppuisinkin jos kunnallistekniikka pettää tai joku muu, soita Kaarinaan. Muutenkin saat soittaa aina Kaarinaan. Jos tarvitset TK-palveluksia, saat todennäisesti huononlääkärin. Se on monta kertaa nähty, aivan liian monta. Samoin on vanhusten huollon laita, todella kehnoa ja ala-arvoista. Hammaslääkäri palvelut ovat aivan perseestä. Keskusta on tyhjä ja autio, kaikki paikat kiinni, paitsi juottolat.
Parainen kuvittelee olevansa jotain erityistä kun se järjestää Rowlit tapahtumiaan avolouhoksessa, silloin kun se sallitaan tai on maalaispirssi joka toinen vuosi. Muutenhan sinun pitää kuulua johonkin seuraan, saadaksesi jotain... siis yleensä jotain.
Ai niin onhan ne rakentanut tänne rautatiesillan "suntin" yli, tosin en tiedä miksi sellainen ruma, mitään sanomaton kävelysilta piti rakentaa?? Kun muut kävelysillat ovat kauniita valkoisia. Kaiken lisäksi vielä helvetin ylihintainen ja ruma tämä saaristotielle näkyvä silta on. Nyt on vielä tämä uusi sisäinen linja-auto kuljetus, jonka aikataulut ovat täysin perseestä, on kokeiltu aikaisemminkin. Taas saadaan yhtä kannattomaksi. Paraisilla ei ole muuta hyvää kuin suht pieni rikollisuus ellei rattijuoppoja lasketa rikollisiksi. Paluu muuttajana olen helvetin tyrmistynyt tähän kuntakehitykseen. Ja pois lähden heti kun se on mahdollista, syy miksi olen täällä, ei taas kuulu muille.
Parainen tai Pargas herää jo ja alkakaa kehittää palvelujanne. Vähän sassiin kans... On muuten ainoa paikkakunta, jossa ei ole vuokra-asuntoja. Ne kun haluavat vain rikkaita asukkaita, että kauginjohtaja alaisineen pääsisivät lihomaan.
Länsi-Turunmaa/Parainen
48
4817
Vastaukset
- stub-klubben
Oikealla asilla siellä ollaan. Kannattaa pysyä takapajulana vailla kunnallisia palveluja niin sinne ei kukaan halua, tai siis ne rikkaat jotka siellä ovat , voivat olla rauhassa. Ei tule köyhiä nurkkiin hätyyteltäviksi. Pysyvät myös kriminaalit ja lerjäläiset poissa nurkista kun ei ole ketään liikkeellä kenet voisi ryöstää tai keneltä kerjätä.
- Tase pappa
Paraisten "hurrit" omistavat jo oman asunnon, kesäasunnon ja maat rantojen lähistöllä.
Heille riittää nämä.
Ruotsinkielisten määrä ei juurikaan voi enää kasvaa.
Heidän keskuudessaan syntyvyyskin on pieni.
Ei siis tarvita uimahalleja.
Rantaviivaa kyllä riittää. Kesäisin sinilevän saastuttama uimaranta on käytettävissä.
Rahakkaat päättäjät saavat palvelunsa kylpylöistä ympäri maan ja maapallon.
Jos kuntaan olisi tulijoita, olisivat ne pääosin niitä pelottavia, Suomen Kieltä puhuvia.
Vaarallisia.
Varsinkin, jos ne muuttajat olisivat nuoria ihmisiä.
Vaatisivat ihmisarvoista ja tasapuolista kohtelua kaikissa palveluissa.
Tämä on pätenyt ja pätee yhä koko saaristokuntien ketjussa.
Itse maitten omistajat eivät viitsi perustaa mitään uutta, eikä haluta muidenkaan yrittävän.
Pysyvät mieluusti omassa sulkeutuneessa piirissään, torjuen kaikki uudistukset.
Moisesta hirveydestä, kuntaan muuttavasta suomalaisesta yrittäjästä, voisi mennä jopa koko "kanta-hurrien" luoma "vallan kamarien" Pyhä järjestys sekaisin.
Sille ei maata myydä eikä kaavoiteta Se on sillä selvä asia. - Anonyymi
se saatanan kusipää haluaa viedä viimeisetkin sentit lasten äidiltä oikeuskäsittelyyn se kusipää ei tuonut ainoatakaan dokumenttia kyllä kemiölaisiä vitun ahneita hurreja riittää
- Lennuliina
Saaristoparka, kun Paraisen sai kaveriksi.
- joiloppi
Veit jalat suusta
- Anonyymi
Rantaruotsalaiset ovat Suomen vitsaus niin tyhmää porukkaa ei muualta löydy kuin paraisilta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantaruotsalaiset ovat Suomen vitsaus niin tyhmää porukkaa ei muualta löydy kuin paraisilta
olen samaa mieltä niin kusipäistä porukkaa ei muualta löydy
- K-Reimari Pargas
Lähinnä otan kantaa tuohon K-kauppaan, Reimariin. Tähtinen, edellinen kauppias ei juuri asiakkaistaan välittänyt, sen asiakkaat huomasivat ja ja niin huomasi Keskokin. Tuli uusi kauppiaspari, jaksoi hetken ponnistella ja käänteli hyllyjä. Muutaman vuoden jälkeen ollaan taas samassa tilanteessa, kuin aiemminkin. Kauppias on jäänyt kotiin etätöihin, ei tiedä, mitä K-Reimarissa oikeasti lattiatasolla tapahtuu, lähinnä kiinnostaa nuo kauppiaiden porukkamatkat, joita sitten henkilökunnalle kerrotaan. vaikea uskoa, että enää kauaa saavat jatkaa. Ainakin pitää muistaa, että TOK on panostanut omaa markettiinsa ihan kunnolla, joten kohta taas alkaa kansanäänestys, asiakkaiden siis.Kauppiasparilla on suuria ongelmia saada työntekijöitä sitoutumaan, jonka kyllä käsittää, kun joutuu katsomaan rouvan kiukuttelua palkollisille.Vaihtuvuus on suuri, joka on selvä merkki siitä, että ollaan ylimielisiä ja välinpitämättömiä. Olen pahoillani, mutta tämä on totta. Alkaa olla matsonien lompsa kunnossa, joten kohta voidaan jo lopullisesti vetäytyä sinne kemiön residenssiin.
- S-asiakas 90%
Oikeassa olet.Kaksi palkollista taas lopetti kuun alusta. S-marketin henkilökunta näköjään tuntee viihtyvän kun ei ole vaihtuvuutta lainkaan.
- Anonyymi
Sori vaan mutta Kemiöstä on muuttanut yksi täysi idiootti ja exsänkiusaaja Daniel Lignell
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori vaan mutta Kemiöstä on muuttanut yksi täysi idiootti ja exsänkiusaaja Daniel Lignell
se äijä on täysi kusipää joka ei voi luovuttaa hulluuden rajoilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori vaan mutta Kemiöstä on muuttanut yksi täysi idiootti ja exsänkiusaaja Daniel Lignell
pitää paikkansa tuo kusipää jaksaa kiusata entistä puolisoa vuodesta toiseen mistä tuollaisia kusipäitä tulee kuormittaa oikeuslaitosta aiheettomilla rikosilmoituksilla yms voisko joku poistaa kusen sen päästä
- suomenkielinen kubbe
Etuoikeutettu kansallinen4% määrää kaikesta ja jälki on sen mukaista
- Toinen suom.Gubbe
Joo....niin se on.Parainen on aina ollut kemiöläisten AMERIIKKA!
- Anonyymi
Toinen suom.Gubbe kirjoitti:
Joo....niin se on.Parainen on aina ollut kemiöläisten AMERIIKKA!
Todellakin ja muuttaa Kemiöstä jonnekin vitun atunsaareen nostosillan taakse osoittaa ettei aivoja ole näin teki Daniel Lignell tyhmä kuin saapas ja vuosien kiusaaja
- Anonyymi
Toinen suom.Gubbe kirjoitti:
Joo....niin se on.Parainen on aina ollut kemiöläisten AMERIIKKA!
joo sieltä saa kumppanikseen saatanan cessi lehmän jonka vois heti upottaa syvimpään suohon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin ja muuttaa Kemiöstä jonnekin vitun atunsaareen nostosillan taakse osoittaa ettei aivoja ole näin teki Daniel Lignell tyhmä kuin saapas ja vuosien kiusaaja
kunpa joku tekis jotain että se vitun hullu pistettäis hoitoon tai vankilaan
- Tuppukyläläinen
Parainen on kesäisin aivan kuollut paikka.
- Gaspargas
Ikäviä kommentteja. Paraisilla suurin osa väestöstä on sellaisia, joilla geenit ovat menneet sikinsokin vuosien varrella ja äidinkieli on muokkautunut jopa naapuruston kakaralauman mukaan, satunnainen "hurri" voi vaihtaa kielensä lennosta säkättävään Turun murteeseen ja päinvastoin, sama Suomen passi heillä on kuten valtaväestölläkin.
Paikkakunnalla on toki olemassa eliitti, joka kokee polveutuvansa suoraan jostain Kustaasta, vaikka geenit olisivatkin jostain Maaningalta ja heille tuntuu joskus olevan vaikeaa uskoa, että Ruotsi vetäytyi täältä reilut 200 vuotta sitten. Näiden veijarien suhtautuminen kantasuomalaisiin on valitettavan ylimielinen, elävät menneen maailman aikaa. Onneksi heitä on vähän. Sitkeimmät parveilevat Wallinin ympärillä joulumarkkinoilla, sieltä voi bongata eliitin. RKP:n propaganda kantasuomalaisia kohtaan on muutenkin samaa luokkaa kuin suomalaisten sota-aikana venäläisiä kohtaan harjoittama, kumma, ettei kukaan ole nostanut syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Suurin osa paraislaisista on siis aivan tavallisia suomalaisia. Pikkukaupungin tyyliin täällä käydään lähikaupassa ja ehkä viikonloppuna oikein Turussa saakka. Turku on kuitenkin niin lähellä, että kaikki erikoisempi kannetaan sieltä, joten liikkuvuuden parannuttua erikoisliikkeet ovat näivettyneet ja kauppiaat eivät edes yritä parantaa asemiaan, kaupat suljetaan viideltä työssä käyvien nenän edestä, vaikka monella olisikin ollut ihan houkutteleva tarjonta. Periaatteessa täällä hyöritään ja pyöritään kuin missä tahansa muussa pikkukaupungissa, suurin erotus on se, että täältä pois johtaa vain yksi tie, jossain Paimiossa voi sentään valita Salon ja Turun välillä, ellei halua syöksyä suinpäin Tarvasjoen tai Sauvon ostosparatiiseihin.
Paimioon verrattuna Paraisilla on paremmat palvelut. Meillä on enemmän veneasemia ja viinakauppojakin tuplasti kiitos Nauvon. Mikäli olet veneilevä alkoholisti, niin muuta seuraksemme, täällä on paljon kavereita.- Anonyymi
parainen ja sen oliot ovat syvältä perseestä
- roskajoukkoa
Paraislaiset ovat keskenään saaressa lisääntynyt friikkijoukko. Ruotsissa vuosia asuneena voin myös todeta, ettei heistä kukaan osaa ruotsin kieltä. He sönkkäävät jotain metsäläisten mongerrusta, en tiedä mikä se kieli on.
- vitunkusiaivokullipäit
Jep pelkkiä sisäsiittoisia paskapäitä joita vaan oma napa kiinnostaa,ja se mitä siihen kieleen tulee niin ihan hirveetä paskaa hävetkää las vitun pargas!!!!!
- Anonyymi
Friikki on oiva sana
- Anonyymi
vitunkusiaivokullipäit kirjoitti:
Jep pelkkiä sisäsiittoisia paskapäitä joita vaan oma napa kiinnostaa,ja se mitä siihen kieleen tulee niin ihan hirveetä paskaa hävetkää las vitun pargas!!!!!
Olen täysin samaa mieltä itsekkäitä paskiaisia kaikki mutta onneksi Lillmälön Carita Bergmanin naapurillä on viisikymmenpäinen lehmä
- Anonyymi
vitunkusiaivokullipäit kirjoitti:
Jep pelkkiä sisäsiittoisia paskapäitä joita vaan oma napa kiinnostaa,ja se mitä siihen kieleen tulee niin ihan hirveetä paskaa hävetkää las vitun pargas!!!!!
parainen pitäis pommittaa maan tasalle lillmälössä asuva lyhytkasvuinen palkanlaskija kertoi että hänen naapurillaan on 50 päinen lehmä
- p.talo preerialla
Totta nuo väitteet kyllä kauppiaista.ihan paskoja.Oma lompsan lihotus pääasia.Ei kyllä innosta puhaltamaan samaan hiileen.Mutta sehän kertoo vain sen että ovat liian tyhmiä pyörittämään bisnestä hyvin.Toinen vaihtoehto on se että ovat haukanneet liian ison palan jo ryhtyessään kauppiaiksi.Tänäpäivänä kun ei enää riitä olla kädet ojossa rahaa ihmisiltä nyhtämässä.Vain vanhan opin tyhmä maalaiskauppias toimi näin ja luikki päivän päätteeksi silmät kiiluen päivän kassaa laskemaan...Ja miksiköhän se kaupan noita oli juuri se akka?...
- Palvelumenetys
Takavuosina oli lyijykynähinnastot Paraisilla yleiset useimmissa kaupoissa eli rahastettiin saaristolisää. Toiminta perustui muinaiseen aikaan jolloin tavaran kulku ja saatavuus oli eri tasolla. Asiakkaiden tajutessa homman hävisivät kaikki kauppiaat myös rehelliset koska luottamus meni, lisäksi vanhojen kauppiaiden käytös asiakkaita kohtaan oli törkeää ostit sitten renkaita autoosi tai makkaraa evääksi ja monta muuta. Tänä päivänä ei voi todeta kuin että kaikki ovat menettäneet niin asiakkaat kuin kaupiaatkin ja vanhan kukoistuksen luominen ei ole hetken asia vaan ehkä sukupolvien valitettavasti
- Täällä ollaan
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=39443&page=323
Sieltä löytyy keskustelua Tuppukylästä yli 300 sivua neljässä vuodessa. - <<<<
olisi upeaa asua aurassa.paimiossa.piikkiössä.liedossa ja paraisilla
- Anonyymi
mene vitun ääliö paraisille ja nauti
- kyrpiintynyt
sitten aivan samaa mieltä'kaikki on päinpersettä,ei huoltoasemaa ei uimahallia ja se saatanan paikallis bussi ryntäilee mistä sattuu eteen.vanhusten ruokahuolto on pihalla,katujen hoidot ym.lisää vaan halpoja ruoka,siivous,rakennus firmoja mitä jää paikkakuntalaisille työtätekeville ei järjen häivää?
- Anonyymi
Ai ai, ootte kyl aika erilaisii, parainen on kaksikielinen kaupunki jossa löytyy kaikki mitä tarvii :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ai, ootte kyl aika erilaisii, parainen on kaksikielinen kaupunki jossa löytyy kaikki mitä tarvii :)
mitä vittua siellä on muuta kuin daniel lignellin kaltaisia kusipäitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitä vittua siellä on muuta kuin daniel lignellin kaltaisia kusipäitä
se kusipää joutais vankilaan ja isovittuinen cessi myös
- Anonyymi
Kakskielinen kaupunki mutta vain ruotsinkielisiä asukkailta palvellaan erityisesti muut saavat pärjätä omilla konsteillaan....
- Anonyymi
hurrit painukoot vittuun pysyvästi
- Anonyymi
Alkupäässäoleva kannanotto että kaikki on männyt, pitää kyllä suurelta osin paikkansa. Muutama liike on ja niitä ainakin minä käytän aina kun vain on mahdollista. Pienten ostomäärien vuoksi voi joku tavara olla vähän kalliimpi , mutta matka Kaarinaan tai Turkuun maksaa jotain sekin . Se hehtaarihallin juokseminen päästä päähän ei ole mukavaa kun vielä lisäksi tulee se menetetty toiminta-aika jonka olisi voinut käyttää hyödylliseen toimintaan tai vaikka vain viettää siestaa. Näillä perusteilla teen ostokseni paikallisista ain kun se on mahdollista ja joskus päivän viive ei haittaa kun ostoksensa saa omalta kylältä.
- Anonyymi
Daniel Lignell ja hänen Cessi pokansa ovat tyhmintä toisia kiusaavia porukkaa mitä Paraisilta löytyy onneksi he asuvat syrjässä sivistyksestä voi mitä vatipäitä
- Anonyymi
mutta lapset kärsivät eikä onneton paraisten lastensuojelu ota mitään kantaa paraisten lastensuojelutoiminta voidaan lopettaa koska siellä on kyvyttömiä idiootteja
- Anonyymi
varokaa kaikki nettikauppoja mistä menette ostoksia hakemaan elkää menkö
koti ovelle rikollset ryöstävät .
sopikaa vaikka kauppakeskukseen missä on paljon ihmisiä. - Anonyymi
Miksi tänne uimahalli tarvittaisiin? Kaikilla omaa rantaa ja monella myös uima-allas pihan lisäksi myös sisällä. Turisteja varten turha rakentaa, menevät kuitenki Caribiaan/Ruissaloon/Naantaliin.
Carl - Anonyymi
Sports gymin omistaja.hän vanhenee,mutta ei välitä salin kunnosta pätkääkään..kai sitä voi paskassakin treenata..tuhopolttaja
- Anonyymi
Hänen fysiikka muistuttaa nuoruuden,Viron aivöjäämiä.anteeksi siis jämiä
- Anonyymi
Maaret Vuorio hyvinvointi valmentaja..hoidot myös miehille päivisin.kuullaan/NÄHDÄÄN
- Anonyymi
Skatte gym......
- Anonyymi
Kuullut samaa vuoriosta..kai se sit pitää paikkaansa.mut kuka haluaa.yök
- Anonyymi
Hyvinvointi
- Anonyymi
Ekat laudat on aina kieroja..viis eri limaa
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1344159Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232116Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31844Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841- 1061760
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4631568MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531335Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4611280