Hei!
Olen v. 1991 syntynyt helsinkiläinen yliopisto-opiskelija ja etsin lastenhoitotöitä pääkaupunkiseudulta kesän ajaksi. Voin tehdä töitä joko koko kesän (toukokuusta syyskuuhun) tai erikseen sovitulla ajalla. Minulla on kokemusta pienistä vauvoista aina 10-vuotiaihin asti, ja olen hoitanut lapsia koko ikäni. Lisäksi suoritin yhdeksännen luokan työharjoittelun päiväkodissa 3-5 vuotiaiden ryhmässä.
Olen ahkera, motivoitunut, luotettava ja iloinen lastenvahti. Olen erittäin varovainen ja huolehdin aina lapsen hyvinvoinnista. Viihdyn hyvin lasten kanssa ja nautin aidosti heidän kanssaan olemisesta. En polta enkä juo, eikä minulla ole rikosrekisteriä. Minulla on ajokortti, jos sellaiselle tulee tarvetta. Harrastuksiini kuuluvat mm. urheilu, lukeminen ja kavereiden kanssa oleminen.
Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä minuun ([email protected]) ja jutellaan tarkemmin. Kerron mielelläni itsestäni lisää, ja voin antaa suosittelijoideni yhteystietoja.
Hyvää kevään jatkoa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.