Tempo 28

Miten Tempo 28 toimii yksinpurjehduksessa? Genuaahan siinä ei käytetä, joten vastakäännöksen pitäisi olla kevyttä yksinkin, mutta miten avotilan heloitus ja yleinen layout toimii yksinään?
402128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hyvinhän se toimii. Skuutit voi pitää jatkuvasti kolme kierrosta vinsseillä ja kammet paikoillaan. Vastakäännöksessä jatkopinna laitetaan penkille tulevan suojan puolelle, jolloin se lukitsee riittävästi pinnan siksi aikaa kun päästää toisesta skuutista metrin ja vetää saman verran toisesta. Vinsseille ei siis ylety pinna kädessä (skuuttilukolle ylettyy), mutta tästä ei juuri ole haittaa.

Paljon on tullut tuota tehtyä "yksinpurjehdittaessa" perheen kanssa ja muutamaan otteeseen ihan oikeastikin yksin.

Vaihtoehtoisesti voi käyttää autopilottia, mutta ei se hommaa oikeastaan helpota, sillä autopilotti ei osaa kuitenkaan kääntää oikeaa määrää.

Paljon helpompaa tuo on kuin millään genuaveneellä.

Äänestä

Mitä väliä, kuinka paljon vinssiä joutuu veivamaan jos kuitenkin joutuu veivamaan, jonkinmoista kuntoa pitää kölivenepurjehtijallakin olla. Tuollainen 28 footteri voisi kulkea solmun pari nopeammin kevyillä keleillä jennin kanssa.

Äänestä
  • Joopa joo. Eikö riitä, että kevyessä kelissä jää suorassa ajassa usein taakse Inferno 31, First 31.7, X-79 jne?

    Esimerksi SM-kisoissa lähes jokaisessa lähdössä kaikki Inferno31:t, First 31.7:t, Siesta 32 ja Platu 25 olivat hitaampia. Tuolla ainoastaan 4:ssä lähdössä tuuli keskimäärin yli 5 m/s, muissa oli 2-5 m/s. http://www.esbosegelforening.fi/images/stories/Kappseglingar/bow10/results_BOW_2010.zip

    Sama juttu kevyttuulisessa (2-4 m/s) WB-Sailsissä, jossa mukana myös X-79. Tuolla tosin Platu oli kokoajan edellä: http://www.hoski.fi/attachments/wb2010 orc3.pdf

    Jos tuohon vauhtiin lisää tasan solmun, jää vaikkapa X-99 jo selvästi taakse kaikilla suunnilla. Aika usein jää jo ilman tuota solmun lisää. Kevyttuulisessa iltasarjassa taisin voittaa X-99:n suorassa ajassa 9-1 viime kesänä eikä genualla purjehtineet First Class 8 ja Maestro 31 olleet kertaakaan edellä: http://www.esbosegelforening.fi/onsdagsegling-2010.html

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Joopa joo. Eikö riitä, että kevyessä kelissä jää suorassa ajassa usein taakse Inferno 31, First 31.7, X-79 jne?

    Joopa joo, on sitä muutkin paperilla hitaimmilla veneillä voittaneet suorassa ajassa paperilla nopeampia, joten pitkän sepustuksesi todistusarvo on yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Joopa joo. Eikö riitä, että kevyessä kelissä jää suorassa ajassa usein taakse Inferno 31, First 31.7, X-79 jne?

    Esimerksi SM-kisoissa lähes jokaisessa lähdössä kaikki Inferno31:t, First 31.7:t, Siesta 32 ja Platu 25 olivat hitaampia. Tuolla ainoastaan 4:ssä lähdössä tuuli keskimäärin yli 5 m/s, muissa oli 2-5 m/s. http://www.esbosegelforening.fi/images/stories/Kappseglingar/bow10/results_BOW_2010.zip

    Sama juttu kevyttuulisessa (2-4 m/s) WB-Sailsissä, jossa mukana myös X-79. Tuolla tosin Platu oli kokoajan edellä: http://www.hoski.fi/attachments/wb2010 orc3.pdf

    Jos tuohon vauhtiin lisää tasan solmun, jää vaikkapa X-99 jo selvästi taakse kaikilla suunnilla. Aika usein jää jo ilman tuota solmun lisää. Kevyttuulisessa iltasarjassa taisin voittaa X-99:n suorassa ajassa 9-1 viime kesänä eikä genualla purjehtineet First Class 8 ja Maestro 31 olleet kertaakaan edellä: http://www.esbosegelforening.fi/onsdagsegling-2010.html

    Ja tasoitusluku oli oikein ? Veneellä ajelee Suomessa mittaluvuista päättävä henkilö, joka todistaa yllä Tempon olevan suorassa ajassakin nopeampi kuin Inferno 31 (LYS 1,16), First 31.7 (LYS 1,18 tai 1,19), X-99 (LYS 1,24). Ja Tempon LYS on 1,15.

    Ja joku kehtaa homman olevan reilu ja rehellistä. On se ilmoja pidellyt.

    Äänestä

  • lujaa laatua bava kirjoitti:

    Nimettömänä on hyvä huudella puolivillaisi faktoja...

    En ole päättänyt Tempon sen enempää kuin yhdenkään muun mainitun veneen, jotka ovat ruotsalaisesta LYS/SRS-taulukosta, LYS-lukua. En ole myöskään voittanut yhtä ainoaa avointa LYS-kisaa Tempolla (2. sijoja on muutama), joten on ehkä vaikea väittää lukua kovinkaan vääräksi.

    Tempon luku on ollut sama vuodesta 1999 saakka, jolloin Tempo tuli markkinoille ja jolloin minulla ei ollut mitään tekemistä tasoituspurjehduksen kanssa. Toki aiemmin luku oli vain LYS-todistuksessa ja viimeiset pari vuotta kansallisessa LYS-taulukossa.

    Äänestä

Väärä mittaluku, mutta nythän se uudelle omistajalle tietenkin nousee.

Äänestä
  • Varmaan 1,18 olis oikee luku jos kerran on firstejäkin nopeampi. Mä kyllä oon aina kuvitellu että inferno 31 on nopea vene kevyessä kelissä mutta ei näköjään ole.

    Äänestä

  • 317 kirjoitti:

    Varmaan 1,18 olis oikee luku jos kerran on firstejäkin nopeampi. Mä kyllä oon aina kuvitellu että inferno 31 on nopea vene kevyessä kelissä mutta ei näköjään ole.

    On sillä miehistölläkin on osuutta asiaan. Jos noissa muissa veneissä on ihan aloittelijoita niin ei mikään ihme jos tempolla pesee koko porukan suorassa ajassa.

    Äänestä

  • vene-unto kirjoitti:

    On sillä miehistölläkin on osuutta asiaan. Jos noissa muissa veneissä on ihan aloittelijoita niin ei mikään ihme jos tempolla pesee koko porukan suorassa ajassa.

    Näin on ja miehistön kulloinenkin kunto ratkaisee myös. Hyväkin miehistö väsyneenä tai krapulassa ei saa kippoa kulkemaan.

    Äänestä

  • 317 kirjoitti:

    Varmaan 1,18 olis oikee luku jos kerran on firstejäkin nopeampi. Mä kyllä oon aina kuvitellu että inferno 31 on nopea vene kevyessä kelissä mutta ei näköjään ole.

    Firstit karkaa kyllä selkeästi 5 m/s tuulesta alkean, mutta kevyessä tuulessa First ei pärjää lainkaan Infernolle, varsinkaan avotuulilla.

    Aivan kevyessä Inferno on nopeampi kuin Tempo, jos spinnua ei voi käyttää. Spinnuilla nopeus on identtinen kaikissa tuulissa. Spinnuttomalla sivutuulella Inferno on keskituulella.

    Kyllä Inferno 31 on nopea vene kevyessä kelissä, mutta niin on Tempokin. Molemmat ovat itseasissa varsin nopeita kaikissa keleissä. Aika monet muut vaan eivät tahdo kulkea hiljaisessa kelissä, jossa toki purjeiden ja pohjan kunnon vaikutus on suuri.

    Äänestä

  • vene-unto kirjoitti:

    On sillä miehistölläkin on osuutta asiaan. Jos noissa muissa veneissä on ihan aloittelijoita niin ei mikään ihme jos tempolla pesee koko porukan suorassa ajassa.

    Joo SM-kisoissa yleensä vilisee aloittelijoita 20 vuotta vanhoilla Dacron-purjeilla...

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Joo SM-kisoissa yleensä vilisee aloittelijoita 20 vuotta vanhoilla Dacron-purjeilla...

    Miten Suomen rupuinen taso liittyy Tempoon?

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Firstit karkaa kyllä selkeästi 5 m/s tuulesta alkean, mutta kevyessä tuulessa First ei pärjää lainkaan Infernolle, varsinkaan avotuulilla.

    Aivan kevyessä Inferno on nopeampi kuin Tempo, jos spinnua ei voi käyttää. Spinnuilla nopeus on identtinen kaikissa tuulissa. Spinnuttomalla sivutuulella Inferno on keskituulella.

    Kyllä Inferno 31 on nopea vene kevyessä kelissä, mutta niin on Tempokin. Molemmat ovat itseasissa varsin nopeita kaikissa keleissä. Aika monet muut vaan eivät tahdo kulkea hiljaisessa kelissä, jossa toki purjeiden ja pohjan kunnon vaikutus on suuri.

    Ei ne infernot pysy Tempon kyydissä keskikelissäkään: http://hoski.fi/attachments/Henri Lloyd Race 2010 ORCi 3 lopputulokset.pdf Tempohan on jättänyt parasta Infernoa yli 5 minnuuttia.

    Äänestä

  • 18+ kirjoitti:

    Ei ne infernot pysy Tempon kyydissä keskikelissäkään: http://hoski.fi/attachments/Henri Lloyd Race 2010 ORCi 3 lopputulokset.pdf Tempohan on jättänyt parasta Infernoa yli 5 minnuuttia.

    Kummalla on väärä Lys luku?

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    Kummalla on väärä Lys luku?

    Mitä merkitystä LYS- luvulla on ORC- kisassa? Tempossa on tosin molemmat tasoitusluvut sattuneesta syystä suosiolliset. Voisikohan Persut puuttua tähänkin epäkohtaan vaalien alla?

    Äänestä

  • Karvajalmari kirjoitti:

    Mitä merkitystä LYS- luvulla on ORC- kisassa? Tempossa on tosin molemmat tasoitusluvut sattuneesta syystä suosiolliset. Voisikohan Persut puuttua tähänkin epäkohtaan vaalien alla?

    Taitaa Infernolla olla väärä mittaluku. Veneen paino on väärä ja näin mittalukukin.

    Äänestä

  • 18+ kirjoitti:

    Ei ne infernot pysy Tempon kyydissä keskikelissäkään: http://hoski.fi/attachments/Henri Lloyd Race 2010 ORCi 3 lopputulokset.pdf Tempohan on jättänyt parasta Infernoa yli 5 minnuuttia.

    Yksi pitkä matkapurjehdukisa, 5 minuutin ero ei todista mitään venevauhdista, taktiikka on voinut mennä puihin toisella ja toisella onnistua.

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    Taitaa Infernolla olla väärä mittaluku. Veneen paino on väärä ja näin mittalukukin.

    Painon mahdollinen vääryys on varmistamatta. Jos oletetaan, että painoa on 250 kg liian vähän, on vaikutus mittalukuun 0,6% eli tuolla ei vielä tulokset juuri muutu. Toki painojen pitäisi olla kohdallaan.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Painon mahdollinen vääryys on varmistamatta. Jos oletetaan, että painoa on 250 kg liian vähän, on vaikutus mittalukuun 0,6% eli tuolla ei vielä tulokset juuri muutu. Toki painojen pitäisi olla kohdallaan.

    Pitkissä kisoissa esimsk. Suursaaressa 0.6% ero tarkoittaa pahimmillaan 10 minuutin eroa laskettuun loppuaikaan.

    Äänestä

  • Kyllä muuttuu kirjoitti:

    Pitkissä kisoissa esimsk. Suursaaressa 0.6% ero tarkoittaa pahimmillaan 10 minuutin eroa laskettuun loppuaikaan.

    Ja vuoden kisassa se tarkoittaisi 2 vrk, mutta on silti 0,6% ja edelleen pieni muutos. Tyypillisesti tuollaisella tulee 0-2 sijaluvun muutos tuloksissa ja LYSissähän pienin mahdollinen muutos luvussakin olisi lähes 1%.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Ja vuoden kisassa se tarkoittaisi 2 vrk, mutta on silti 0,6% ja edelleen pieni muutos. Tyypillisesti tuollaisella tulee 0-2 sijaluvun muutos tuloksissa ja LYSissähän pienin mahdollinen muutos luvussakin olisi lähes 1%.

    Miksi painon vääryys on varmistamatta? Sinullahan löytyy selitys joka asiaan.

    Äänestä

  • totuus tai tehtävä kirjoitti:

    Miksi painon vääryys on varmistamatta? Sinullahan löytyy selitys joka asiaan.

    Koska omistaja ei ole sitä halunnut.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Koska omistaja ei ole sitä halunnut.

    Luulis tosissaan kisaavia kiinnostavan toi painojuttu? Ei kandee turhaan antaa tasoitusta muille tossa painoasiassa kun kuitenkin on purjeisiin ja varusteisiin laitettu paljon rahaa ja sm-tasolla purjehditaan. toi 0.6 % ero voi olla se ero ekan ja viitostilan välillä. Ei mulla muuten ole ton asian kanssa mitään tekemistä mutta olen harkinnut infernon ostoa ja olis kiva hiukan kisoissakin koittaa.

    Äänestä

Genuaa tarvisee vain neulomot (myytäväksi) kaikki veneet liikkuu fokalla paremmin, jos viitsii käyttää spinnua kevyessä kelissä. Kilpailuissa litteillä spinnuilla ajetaan melkein vastatuuleen, ja onhan se nähty ja koettu, että ns.genuaveneet ei menetä mitään, jos mittataan fokalle. Mittaluku vaan putoo, mutta vauhti ei.

Äänestä
  • Retkipurjehduksessa saaristossa jenni on fokkaa kätsympi, fokkaveneillä on ongelmia pelkällä fokalla tiukka sivutuuli, ks vaika polaarit. Myöskin myötäisellä spiirattu genoa on tehokkaampi kuin spiirattu fokka.

    Äänestä

  • gtr68 kirjoitti:

    Retkipurjehduksessa saaristossa jenni on fokkaa kätsympi, fokkaveneillä on ongelmia pelkällä fokalla tiukka sivutuuli, ks vaika polaarit. Myöskin myötäisellä spiirattu genoa on tehokkaampi kuin spiirattu fokka.

    Taas tuli tuo termi "tiukka sivutuuli". Mitä ihmettä se tarkoittaa?

    Äänestä

  • Taas tuo kirjoitti:

    Taas tuli tuo termi "tiukka sivutuuli". Mitä ihmettä se tarkoittaa?

    tarkoittaa tietysti löysää vastatuulta.

    Äänestä

Edellisessä veneessäni oli 160 % genoa, vaihdoin sen 135 %:een. Nykyisessä on 105 %, joka on ehdottomasti kätsyin näistä kolmesta. Saaristossa löytyy päivän aikana osuuksia lähes joka tuulen suuntaan ja tuulen nopeuskin ehtii vaihdella, niin että sanoisin fokalla ehtiväni vähintään yhtä hyvin kuin jennillä. Minulla ei ole yli kuusi metristä spiiraa käytössä Jenniä en siis saisi yhtään fokkaa ulommaksi, joten eipä myötäisenkään tule tappiota.

Äänestä
  • Minä taas pysyn kaukana edellä r/c jenniveneelläni c/r fokkaveneistä, nyky fokkaraasereita ei täälläpäin juurikaan ole, joten niistä ei ole omakohtaista kokemusta kuinka vanha avomerikilpapursi kepittää, mutta ulkomaisia tuloksia katsellessa vanhallakin pärjäisi ihan hyvin uusia fokkaveneitä vastaan.

    Äänestä

  • 54yh kirjoitti:

    Minä taas pysyn kaukana edellä r/c jenniveneelläni c/r fokkaveneistä, nyky fokkaraasereita ei täälläpäin juurikaan ole, joten niistä ei ole omakohtaista kokemusta kuinka vanha avomerikilpapursi kepittää, mutta ulkomaisia tuloksia katsellessa vanhallakin pärjäisi ihan hyvin uusia fokkaveneitä vastaan.

    Minäkin pysyn omalla c/r jenniveneellä edellä useimmista c/r fokkaveneistä. Mutta niin pysyn useimmista c/r jenniveneistäkin. Ne r/c fokkaveneet taas menevät ohi, kuten hyvin purjehditut c/r fokkaveneetkin. Niitä hyvin purjehdittuja veneitä kun vain koko venekannasta on niin vähän.

    Pitää muistaa, että genoan ainoa todellinen etu fokkaan on se, ettei vanha metrisääntö mittaa purjeista muuta kuin rikimitat. Samalla purjepinta-alalla varustetun fokkaveneen rikissä on suurempi sivusuhde ja siitä saa enemmän tehoa neliömetristä.

    Äänestä

  • _/)_ kirjoitti:

    Tuossa purjealassa se cotcha onkin, kustannussyistä c/r fokkaveneiden mastot ovat kovin matalia ja siten purjealat monasti vaatimattomia. Jotain X-35:iä ja vastaavia on suomessa vain muutama hassu kappale, joten aidosti hyvin kulkeva fokkavene on suomessa mariginaalinen ilmiö.

    Äänestä

  • 0j8u kirjoitti:

    Eikö sitten X-35 olisikaan genuan kanssa nopeampi?

    Äänestä

Eihän se tänne kuulu, mutta miksikähän se ruotsin taulukko nyt yhtäkkiä ei meikäläisille kelvannut, niin kuin ennenkin.

Äänestä

No ei se todellakaan tänne kuulu, mutta syynä on se, ettei Ruotsin taulokosta päättävillä ollut pienintäkään halua kuunnella Suomen organisaation kantaa luvuista parina viime vuotena. Mitään täällä havaittuja muutostarpeita ei siis mennyt taulukkoon eikä meiltä kysytty kantaa Ruotsissa tehtyjen muutosten järkevyyteen. Lisäksi taulokosta poistettiin mm. varustekoodit täysin kun ne ensin oli menty edellisenä vuotena muuttamaan (G ei ollutkaan enää genua vaan genaakkeri). Tämä teki todella vaikeaksi Suomen LYS-säännön päivitykset.

Samalla SRS-sääntö on kehittynyt suuntaan, jota Suomessa ei ole pidetty järkevänä, joten syksyllä päätettiin kokonaan irtautua tuosta.

Nyt kun katsoo Ruotsin 2011 taulukkoa, täytyy sanoa, että irtautuminen tapahtui viime hetkessä. Varsin kummallisia ovat muutokset!

Äänestä

Jospa siellä on ollut seurantaa, josta esim, on voitu todeta Inferno 31 todellinen vauhti osaavissa käsissä. Ehkä Firstitkin siellä kulkea joukolla parhaan suomalaisen vauhtia.
Tempoja ei ole tietääkseni ollut kisoissa kuin kaksi, joista se ensimmäinen tyhjensi aikanaan palkintopöytiä. Tempon lys-luku olis pitänyt nostaa jo kymmenen vuotta sitten 1.16 ja siten, että se olisi sisäkoneella. Aika harvinaista, että perusluvun oletuksena tuon kokoisessa veneessä on ilman konetta, ja siten jos on sisäkone lukua pudotetaan. Suomessa on sellainen tyyli, että joidenkin todistusveneiden lukuja nostetaan hetimiten jos yhdenkin kisan voittaa, mutta toiset saavat ajaa samalla, mikä sille kokeilumielessä on aluksi annettu, eikä nouse koskaan oli tulokset mitä vaan.

Äänestä
  • Näin se on. Vaikka kuinka todistellaan, että ei muka olla päättämässä tasoitusluvuista ja oman veneen alhainen tasoitusluku on joskus kiveen hakattu niin silti homma haisee pahasti vahvalle kotiin päin vetämiselle. Sisäpiiri rules tässäkin tapauksessa.

    Äänestä

  • kipapurjehdus mafia kirjoitti:

    Näin se on. Vaikka kuinka todistellaan, että ei muka olla päättämässä tasoitusluvuista ja oman veneen alhainen tasoitusluku on joskus kiveen hakattu niin silti homma haisee pahasti vahvalle kotiin päin vetämiselle. Sisäpiiri rules tässäkin tapauksessa.

    Ihan höpöpuheita tomoiset sisäpiirijutut! Lys on harrastuskisaamista ja ei siinä kukaan huijaa!

    Äänestä

  • kipapurjehdus mafia kirjoitti:

    Näin se on. Vaikka kuinka todistellaan, että ei muka olla päättämässä tasoitusluvuista ja oman veneen alhainen tasoitusluku on joskus kiveen hakattu niin silti homma haisee pahasti vahvalle kotiin päin vetämiselle. Sisäpiiri rules tässäkin tapauksessa.

    Älkää sitten valittako, jos kalansaaliit jäävät huonoiksi. Kateus vie kalat kattilastakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tempolija kirjoitti:

Miten Tempo 28 toimii yksinpurjehduksessa? Genuaahan siinä ei käytetä, joten vastakäännöksen pitäisi olla kevyttä yksinkin, mutta miten avotilan heloitus ja yleinen layout toimii yksinään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu