heippa,
en oikein tiedä miten alottisin tämän, tulee varmaan pitkä viesti.. Olen n.16 vuotias tyttö jolla ei ole melkein mitään elämää esim. koulun jälkeen ja viikkonloppuisin. Koulussa minulla on oma kaveriporukkani mutta tuntuu kun kaikki vaan puhuisivat paskaa selän takana, kaikki ystäväni asuvat kaukana poissa eikä minulla heitä paljon ole, yksi ainut ystävä jonka tapaan joskus viikonloppuisin mutta välillä tuntuu ettei hänkään tajua minua, ja ettenkä voi purkaa sydäntäni hänelle.
Häpeän itseäni heti kun astun ihmisten ilmoille. En ole koskaan kännännyt, bilettänyt, käynyt kotibileissä, omistanut poikaystävää, tiedättekö? kaikenlaista tällaista mitä minun ikäiseni puuhavat ja kertovat. Minua ahdistaa, masentaa ja pelottaa että tulen jäämään yksin, kaikki viittaa siihen jopa horoskooppi merkkini! Tuntuu ettei kukaan oikeasti välitä, perheeni ehkä, mutta nekään välit eivät ole niin lämpimät että voisin kertoa tämän kaiken heille. Välillä olen ihan maassa, itken koko ajan jne. Välillä menee paremmin, välillä huonommin, en kuitenkaan jaksa tätä enää. Kun muut puhuvat omista kokemuksistaan ja kuinka hauskaa oli, minua todella ahdistaa olla ainoa joka ei pysty kertomaan mitään.
Nyt varmasti ajattelette että olen ruma&läski mutta mielestäni en ole mitenkään Hirrveän näköinen (tai, kuten jo sanoin, niin kauan kun en astu ihmisten ilmoille) Itsetuntoni on nollassa, olen ujo ja herkkä, en kovin puhelias varsinkaan tuntemattomien seurassaenkä uskalla heittäytyä koska pelkään liikaa mitä muut ajattelevat ja sanovat. Uskottelen kokoajan itselleni että kyllä jostain nurkantakaa joku pomppaa, en jää yksin ja elämä hymyilee mutta niin tuskin tulee koskaan käymään.
Joten miten on, olenko luuseri koko lopun elämääni? kokemuksia?
en oikein tiedä miten alottisin tämän, tulee varmaan pitkä viesti.. Olen n.16 vuotias tyttö jolla ei ole melkein mitään elämää esim. koulun jälkeen ja viikkonloppuisin. Koulussa minulla on oma kaveriporukkani mutta tuntuu kun kaikki vaan puhuisivat paskaa selän takana, kaikki ystäväni asuvat kaukana poissa eikä minulla heitä paljon ole, yksi ainut ystävä jonka tapaan joskus viikonloppuisin mutta välillä tuntuu ettei hänkään tajua minua, ja ettenkä voi purkaa sydäntäni hänelle.
Häpeän itseäni heti kun astun ihmisten ilmoille. En ole koskaan kännännyt, bilettänyt, käynyt kotibileissä, omistanut poikaystävää, tiedättekö? kaikenlaista tällaista mitä minun ikäiseni puuhavat ja kertovat. Minua ahdistaa, masentaa ja pelottaa että tulen jäämään yksin, kaikki viittaa siihen jopa horoskooppi merkkini! Tuntuu ettei kukaan oikeasti välitä, perheeni ehkä, mutta nekään välit eivät ole niin lämpimät että voisin kertoa tämän kaiken heille. Välillä olen ihan maassa, itken koko ajan jne. Välillä menee paremmin, välillä huonommin, en kuitenkaan jaksa tätä enää. Kun muut puhuvat omista kokemuksistaan ja kuinka hauskaa oli, minua todella ahdistaa olla ainoa joka ei pysty kertomaan mitään.
Nyt varmasti ajattelette että olen ruma&läski mutta mielestäni en ole mitenkään Hirrveän näköinen (tai, kuten jo sanoin, niin kauan kun en astu ihmisten ilmoille) Itsetuntoni on nollassa, olen ujo ja herkkä, en kovin puhelias varsinkaan tuntemattomien seurassaenkä uskalla heittäytyä koska pelkään liikaa mitä muut ajattelevat ja sanovat. Uskottelen kokoajan itselleni että kyllä jostain nurkantakaa joku pomppaa, en jää yksin ja elämä hymyilee mutta niin tuskin tulee koskaan käymään.
Joten miten on, olenko luuseri koko lopun elämääni? kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tervetuloa kerhoon. Älä muuten murehdi sitä ettet oo käynyt missään kotibileissä tms kun sellaiset vaan on perseestä, siis oikeesti. Ihmiset ryyppää ja ryyppää aamunkoihin asti eivätkä muista yhtään mitään seuraavana päivänä - mitähän hauskaa siinä on? Ei, et ole luuseri - sitä paitsi olet vasta 16. Elämä on täynnä yllätyksiä eikä koskaan voi tietää mitä seuraavana tapahtuu, kenet seuraavana tapaa. Ehkä sun nykyiset kaverit ei ymmärrä sua mut maailmassa on paljon ihmisiä. Koetapa kestää.
Hmmm... Kuulostaa erittäin tutulta. Tilanteesi vaikutat hyvin samanlaiselta omaani verrattuna. Minullakaan ei ollut yhtään kavereita ylä-aste aikanani, vaan vietin kaiken vapaa-aikani yksikseen, koska olin ujo, sisäänpäin suuntautunut, hiljainen isossa porukassa tai uusien ihmisten seurassa ja huolehdin aina siitä mitä muut minusta ajattelevat ja olin masentunut. En ole koskaan ollut edes erityisen kiinnostunut kännäämisestä tai bilettämisestä, mitä ei usein katsota hyvällä nuorten keskuudessa. Nyt olen 19 ja olen yhä yksinäinen eikä minulla ole lainkaan ystäviä enkä niitä varmaan koskaan tule saamaankaan, mutta samapa tuo. Olen siis varoittava esimerkki siitä miten käy, jos jää kaveriporukan ulkopuolelle. Ei sinun tietenkään kannata esim. ruveta ryyppäämään, jos tunnet ettei se ole juttusi, mutta kannattaa yrittää tutustua uusiin ihmisiin. Sinullahan oli ainakin yksi ihminen, jonka kanssa vietät joskus aikaa, se on alku. Et tietenkään ole luuseri, enkä suosittele Horoskooppeihin uskomaan, mutta olet vaarassa jäädä yksin kokonaan, jos sinulla ei ole ystäviä.
kuullostaa tutulta... Olen 18vuotias poika ja elämäni tällähetkellä on vain tv ja kone...........
Sinulla on kaikki mahdollisuus edessäsi. itse olin lapsena ja koulussa hyvin yskinäinen. Lukiossakin oli vain joitakin tovereita, mutta ei todellisa ystäviä. Peruskouluaikaan oleilin kahden tytön kanssa, tavallaan minä olin hesitä toisen jonkinalinen hätävara. Kun hänen bestis oli pois koulusta tai oli toisessa ryhmässä tai valittiin eri ryhmään, hän oli silloin kuin ystävä. Ei me pidetty mitään yhteyttä koulun ulkopuolella ja sitten koulun loputtua ei ole ollut mitään yhteyttä. Vietin todellakin yksinäisen nuoruuden. Nyt keski-ikäisenä olen kuitenkin läytänyt vilkkaan sosiaalisen verkoston. Lähisukulaisa ei ole, vain kaksi biologista siskoa, joiden kanssa ollaan harvoin yhteydessä. Avioeron jäleen ei ole tullut sitä sopivaa vielä eteen, yli 10 vuotaa yksin. lapsia ei minulla ole ja vanhempani ovat jo kuolleet. Mutta ystäväpiiri on riittävä, jopa enemmän olisi tarjolla, mutta kun aika ei riitä ylläpitämään liian monta yhstävyyssuhdetta ja on pakko jättää osa tuttavuus- ja silloin tällöin tapaamisasteelle.
Olin nuorena arka ja haavoittuvainen ja varmaan jotenkin viestitin että minuun oli vaikea alkaa solimimaan kontakteja.
Uson elämääsi tulee kivoja ihmsiä ja saat myös ajan myötä rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin.
Minulla on tavallan auennut uusi lehti elämääni nuoruusvuosieni jäleen. Nyt osaa arvostaa ihmissuhteita, mutta ymmärrän myös niitä, joilla heitä ei ole ja kärsivät yksinäisyydestä. Meillä on erilaisia jaksoja elämmme ja vuosien varrella.