Olen 26v. mies, yksinäinen kuin mikäkin. Olen tiedostanut oman masennukseni jo piiitkän aikaa, mutta en ole hakenut vielä apua. Miksikö? Tässä ensin lyhyt juttu siskostani:
Pikkusiskolla ollu viimeisen 10 vuoden aikana anoreksiat, bulimiat, masennukset, 2-suuntaiset mielialahäiriöt, ollut sairaalahoidossa useaan otteeseen, ja siihen päälle vielä miesystävä joka käyttää vaan hyväkseen ja syyllistää (silti sisko ei kykene olemaan ilman häntä!). Persaukisia ovat ja elämä jatkuvaa taistelua ja kituuttamista loputtomassa suossa.
Joten, en halua vanhempieni missään nimessä tietää, että jo toisellakin lapsella (eli mulla siis) on mielenterveysongelmia. En halua vaivata enkä huolestuttaa heitä. Siksi en ole hakenut apua, vaan olen yrittänyt pärjätä itsekseni.
Viimeiset pari kuukautta on tuntunut siltä, että ei vaan jaksa enää. Puoleen vuoteen mua ei ole kiinnostanut enää mikään (ei edes musiikki ja bändisoittaminen, joka on aina ollut rakkain harrastukseni ja jakamattoman mielenkiinnon kohde), pienimmätkin kotityöt tuntuvat ylivoimaisilta ponnistuksilta ja aiheuttavat jopa suunnatonta ärsyyntymistä ja sen jälkeen uupumisen. Mulla on ehkä 3-5 kaveria, joita näen harvakseltaan. Kaikilla on ne niinkutsutut oman elämänsä, eikä aikaa minun kanssa ajanviettoon enää ole. Tai jos on, niin heti alkuunsa tulee kaverilta ilmoitus "niin tosiaan pitää olla tunnin päästä siellä ja siellä, juotko kahvia jos laitan nyt heti tulemaan niin ehtii juoda?". Just näin. Monesti olen kyllä vihjaillut ja puhunut kavereille tästä masentuneisuudestani, mutta he lähinnä vain vähättelevät sitä "hahah no ei sulla mitään masennusta oo" ja kuittaavat asian sanomalla jotain tyyliin "no keksi jotain kivaa tekemistä mikä piristää". Voi saakeli kun oliskin yhtä helposti tehty kuin sanottu. Eikä sitä yksin viiti mihinkään lähteä, eikä kavereitakaan kiinnosta lähteä mukaan.
Olen töissä nyt kuukauden verran, enkä missään nimessä halua jäädä sairaslomalle! Tarvitsen tämän työn ja palkan. Töissäkin osa päivästä menee vaan seinään tuijottamiseen ja ajoittaisiin ryntäyksiin vessaan itkemään. Toistaalta mitä hyötyä palkasta on, kun ei ole mitään tarkoitusta millään enää. Ehkä mulla on jotain toivoa vielä, vaikka ajattelenkin päivittäin itsemurhaa. Se itsemurha-ajatus jotenkin on kehittymässä koko ajan eteenpäin. Tupakoin ja juon alkoholia joka ilta, en usko että selviäisin loputtoman yksinäisistä illoista ilman viinaa ja sen myötä humalan tarjoamaa helpotusta.
Mistä ja miten mun kannattaa lähteä hakemaan apua? Soitanko mielenterveystoimistoon? Haluaisin jotain mielialalääkettä, tai ihan mitä vaan mikä auttaa. Vihoviimeinen vaihtoehto on joku vitun ryhmäterapia. En ole sosiaalinen ihminen enkä sellaiseksi muutu. Ahdistuisin vaan enemmän ryhmäterapiassa enkä todennäköisesti pystyisi puhumaan siellä mitään. Auttakaa.
Pikkusiskolla ollu viimeisen 10 vuoden aikana anoreksiat, bulimiat, masennukset, 2-suuntaiset mielialahäiriöt, ollut sairaalahoidossa useaan otteeseen, ja siihen päälle vielä miesystävä joka käyttää vaan hyväkseen ja syyllistää (silti sisko ei kykene olemaan ilman häntä!). Persaukisia ovat ja elämä jatkuvaa taistelua ja kituuttamista loputtomassa suossa.
Joten, en halua vanhempieni missään nimessä tietää, että jo toisellakin lapsella (eli mulla siis) on mielenterveysongelmia. En halua vaivata enkä huolestuttaa heitä. Siksi en ole hakenut apua, vaan olen yrittänyt pärjätä itsekseni.
Viimeiset pari kuukautta on tuntunut siltä, että ei vaan jaksa enää. Puoleen vuoteen mua ei ole kiinnostanut enää mikään (ei edes musiikki ja bändisoittaminen, joka on aina ollut rakkain harrastukseni ja jakamattoman mielenkiinnon kohde), pienimmätkin kotityöt tuntuvat ylivoimaisilta ponnistuksilta ja aiheuttavat jopa suunnatonta ärsyyntymistä ja sen jälkeen uupumisen. Mulla on ehkä 3-5 kaveria, joita näen harvakseltaan. Kaikilla on ne niinkutsutut oman elämänsä, eikä aikaa minun kanssa ajanviettoon enää ole. Tai jos on, niin heti alkuunsa tulee kaverilta ilmoitus "niin tosiaan pitää olla tunnin päästä siellä ja siellä, juotko kahvia jos laitan nyt heti tulemaan niin ehtii juoda?". Just näin. Monesti olen kyllä vihjaillut ja puhunut kavereille tästä masentuneisuudestani, mutta he lähinnä vain vähättelevät sitä "hahah no ei sulla mitään masennusta oo" ja kuittaavat asian sanomalla jotain tyyliin "no keksi jotain kivaa tekemistä mikä piristää". Voi saakeli kun oliskin yhtä helposti tehty kuin sanottu. Eikä sitä yksin viiti mihinkään lähteä, eikä kavereitakaan kiinnosta lähteä mukaan.
Olen töissä nyt kuukauden verran, enkä missään nimessä halua jäädä sairaslomalle! Tarvitsen tämän työn ja palkan. Töissäkin osa päivästä menee vaan seinään tuijottamiseen ja ajoittaisiin ryntäyksiin vessaan itkemään. Toistaalta mitä hyötyä palkasta on, kun ei ole mitään tarkoitusta millään enää. Ehkä mulla on jotain toivoa vielä, vaikka ajattelenkin päivittäin itsemurhaa. Se itsemurha-ajatus jotenkin on kehittymässä koko ajan eteenpäin. Tupakoin ja juon alkoholia joka ilta, en usko että selviäisin loputtoman yksinäisistä illoista ilman viinaa ja sen myötä humalan tarjoamaa helpotusta.
Mistä ja miten mun kannattaa lähteä hakemaan apua? Soitanko mielenterveystoimistoon? Haluaisin jotain mielialalääkettä, tai ihan mitä vaan mikä auttaa. Vihoviimeinen vaihtoehto on joku vitun ryhmäterapia. En ole sosiaalinen ihminen enkä sellaiseksi muutu. Ahdistuisin vaan enemmän ryhmäterapiassa enkä todennäköisesti pystyisi puhumaan siellä mitään. Auttakaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Tupakoin ja juon alkoholia joka ilta, en usko että selviäisin loputtoman yksinäisistä illoista ilman viinaa ja sen myötä humalan tarjoamaa helpotusta."
Älä hermostu klassikosta mutta... brenkku ylläpitää ja jopa tuottaa tuollaisia oireita. Helpotus-laskut-itsesääli-masennus-helpotus-nousu-laskut....jne...
Aloita vaikka a-klinikalta josta (ehkä, heh heh) saa jeesiä ja neuvoja.
Jos olen oikein käsittänyt, myös lääkkeiden vaikutus "kumoutuu" juodessa ja vaiva pysyy yllä tai pahenee. Varsinkin kun juot päivittäin.
Itse ikuisena addiktina/alkkiksena olen elänyt juuri noin kun kerroit...joten virtuaalista jutteluseuraa asiasta löytyy täältä =)
Tsemppiä !
Noh, ihan alkuunsa, en ole alkkis. Käyn kokopäivätöissä ja pystyn olemaan juomatta ihan hyvin, mutta alkoholittomina iltoina masennus syvenee, yksinäinen ilta tuntuu loputtomalta kun ei aika kulu. En juo itseäni kaatokänniin, vaan sen verran että vähän tuntuu ja aika kuluu nopeammin. Odotan vaan että milloin pääsee nukkumaan. Sitten kun pääsen sänkyyn, ei uni meinaa tulla millään. Jos nyt tulkitsen itseni "oireet" oikein, niin jonkinlaista lievää masennusta on ollut jo vuosikausia. Yksinäisyyttä vuosia ja vuosia, poislukien pari vuotta sitten muutaman kuukauden mittainen seurustelusuhde. Yksinäisyys alkoi koulusta valmistumisen jälkeen 2005. En laittaisi tätä alkoholin piikkiin, viina on ollut vaan viimeset pari-kolme kuukautta helpotuskeino. Enhän mä ennen edes juonu kuin ihan satunnaisesti, jos onnistuin jollain ihmeen kaupalla saamaan kavereita mukaan vaikkapa baariin tai jotain.
Ja totta helvetissä jos saisin lääkkeet, viina jäisi pois. Vaikken itseäni arvostakaan juurikaan yhtään enkä voi ymmärtää mihin mua kukaan tarvii, niin en mä nyt silti mikään ääliö ole.
No joo, ääliöksi tarkoitinkin nimenomaan haukkua.
Hyvä näin =)
Ei muuta kuin lääkärin sitten vain.
Heips!
Soitat lääkäriin ajan ja pyydät lisäksi, että mielenterveystoimistosta voisivat olla yhteydessä sinuun. Kerrot kaikki asiat, mitkä mieltäsi vaivaavat, aivan kaiken. Itsemurhan suunnittelu kertoo vakavasta masennuksesta.
Vaadi itsellesi hoitoa. Kun soitat lääkärille aikaa, sanot heti ensimmäisenä, että mieltäsi piinaavat itsetuhoajatukset. Niin saat nopeammin apua ja hoitohenkilöstön pitäisi tajuta, että tarvitset hetimiten apua.
Itse olen sairastanut vakavaa masennusta ja itsetuhoyrityksiä on takana ainakin 5. En ole todellakaan ylpeä niistä. Harmittaa, kun itsekontrolli pettää ja tekee typeryyksiä, jotka loukkaavat syvästi lähimmäisiä. En vain ole kertonut kenellekään pahasta olostani (koska en halua vaivata) ja lopulta kaikki on johtanut siihen itsetuhon pisteeseen.
Ja tärkeää olisi, että kerrot vanhemmillesi olostasi. He varmasti haluavat tietää, kuinka voit ja auttaa sinua eteenpäin. Heitä varmasti satuttaa kuulla masennuksestasi, mutta sekin on parempi kuin että joku kaunis päivät otat hengen itseltäsi. Sitä surua ei mikään pysty korjaamaan.
Jaksamista sinulle ja hae ehdottomasti apua!
Nyt nopeasti terveyskeskukseen hakemaan apua. Jos joka päivä ajattelee itsemurhaa, alkaa elämä käydä tosi raskaaksi. Kaikki, mitä ajattelee kannattaa sanoa ÄÄNEEN vastaanottovirkailijalle. 26 vuotiaan elämä on liian arvokas hukattavaksi. Alkoholi ei ole masennuslääke. Se kannattaa jättää odottamaan parempia aikoja.
Jos olet soittaja ja bändiharrastaja, se on jo mahtava alkupääoma tiellä terveeseen aikuisuuteen. Älä pelkää mennä hakemaan apua, ensin terveyskeskukseen ja sieltä
ohjaavat muuhun hoitoon. Masennus on siitä vaikea juttu, ettei näy päällepäin läheskään aina. Sen takia kaverit ei usko. Älä jätä työtäsi. Päivä kerrallaan. Usko pois, elämä kirkastuu ja edessä on mukava aikuisuus. Mutta siihen tarvitset nyt jonkun ammattiauttajan apua. Ei kun menoksi. Ajattele ja hoida ensin itseäsi, sen jälkeen pystyt paremmin auttamaan sisartasikin.