Haulla löytyi aiheesta muitakin keskusteluja, mutta niistä ei valitettavasti saanut tolkkua miten asia nyt ihan oikeasti on..
Siis:
Onko välillä Tallinna-Budapest (eli Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari) tiemaksuja henkilöauto-perävaunu yhdistelmälle?
Jos on, mitä suuruusluokkaa? Miten maksaminen tapahtuu?
Oma tietoni on, että Baltian maissa ei maksuja ainakaan tuolla (via Baltica) pätkällä olisi. Puolassa on joitakin maksullisia moottoriteitä, mutta niihin ei voi edes vahingossa maksamatta ajaa. Mutta miten Slovakia ja Unkari?
Tiemaksut Slovakia & Unkari?
13
3684
Vastaukset 13
- ss
Unkarissa viime syksynä 12 euroa, sisältää nykyisin myös motarimaksun Budapest- Sgedez.
Slovakiassa 6 euroa, minimimaksu. Muistaakseni 7 vuorokauden ajan voimassa.
Baltian maissa ei tosiaankaan ollut maksuja, enkä ole törmännyt Puolassakaan mihinkään maksuihin.
Olen parin viikon sisälle taas ajamaan tuon reitin, sittenpähän taas näkyy mitä muutoksia on tullut. Yleensä muutoksia ei ole 3 vuoden aikana tullut, paitsi tuo Unkarin motarimaksu täytyy kaikkien maksaa maahan tullessa.
Slovakian rajalla ei ole joka kerta ollut maksukopeilla henkilökuntaa yöaikaan, joten sitten on menty "pummilla". En tiedä sitten mitä poliisi sanoisi moisesta, koskapa ei kukaan ole pysäytellyt.
Bulgariaan tullessa yöaikaan ei ollut myöskään maksunperijää, eikä miltään kysymältäni kioskilta eikä huoltoasemalta saanut niitä vingettejä ostaa. Aamulla Bulgariasta poistuttaessa perivät sitten sen maksun ihan normaalin suuruisena. - Vesa U
Kiitos vastauksesta!
Sekä Unkarissa, että Slovakissa maksu pitää siis maksaa heti rajalla? Hyvä niin kun tuon vaan tietää. Olen joskus kuullut huhuja ihan kohtuu suuristakin saktioista, joita on annettu kun ei yksinkertaisesti ole tiedetty mistään tiemaksuista. Yksittäinen maksullinen tie ei yleensä ole ongelma, koska siihen ajaessa on selkeä maksupiste.- ss
Yep yep ! Rajalla maksetaan, aika selvästi huomaa ne maksukopit. Tais lukeakin selkeesti kopeissa, jotta "vingette"
- jtzxfvvvv
Maksutarroja saa myös huoltoasemilta. Slovakiassa lähellä Unkarin rajaa sai maksettua Unkarin maksun (Unkarissa ei ole tarraa, vaan rekkaritiedot syötetään tietokoneelle)
- cgcyujb
Juuri takaisin Euroopan kierrokselta. Älkää ihmeessä maksako mitään tarramaksuja Unkarissa tai Slovakiassa. Kukaan ei kysele niiden perään. Näin myös Sloveniassa. Rajojen yli non-stoppina ja pokkana maasta toiseen vaivattomasti. Varokaa kuitenkin Liettuan poliisia - kyttää erityisesti ulkomaalaisia.
- Käynyt
Tuurilla ne laivatkin seilaa mutta tarratta käryäminen voi tulla kalliiksi ja sakot maksetaan heti.
- MerSin
Turha luulo, kyllä tarkastetaan ja sakkoja on maksettu. Kanattaa ostaa kaikki tiemaksut.
- Reiluvieras
Jos on varaa lähteä huvimatkalle Keski-Eurooppaan, ninn miksi et halua maksaa tuollaista pientä maksua? Turhaa nuljuilua!
- Aina Maksaa
Onko tosiaan niin että Unkarissa ja Slovakiassa pitää maksaa vaikka ei käyttäisi moottoriteitä. Ainakin ennen Slovakiassa maksettiin vain jos meni motarille.
Liettuassa ja Puolassa on myös tiemaksuja. Liettuassa N1 luokan autollakin on ostettava vignette, Puolassa muistaakseni yli 3,5t auton maksavat. - Puolassa on
"Puolassa muistaakseni yli 3,5t auton maksavat."
Puolassa kyllä motarilla menee kaikista autoissa maksu.
Kesäkuussa käytiin, joten tuore tieto.
Maksu oli henkilöautosta kaksi matkustajaa 13 slotia, eli reilu 3€. Maksetaan motarilla maksupisteessä. Läpi ei pääse, jos ei maksa.
Virossa/Latviassa/Liettuassa ei ollut maksuja henkilöautoille, muille on:
http://www.karavaanarit.fi/ajankohtaista/etuteltan-puheet/matkailu-ulkomailla/?x26399=70863867- Avuk Kiil
Puolassa raskas liikenne maksaa kaikesta tien käytöstä. Katsokaapa kun seuraavan kerran tulette Puolan rajalle Niin siellä täällä on näitä viniaty-kylttejä. Se on ulkomaan kieltä ja tarkoittaa että maksettava on. Kokeilkaa tuurianne yli 3.5 tonnisilla, voi käydä kukkaron päälle.
- Anonyymi
Poistakaa nämä todella vanhat tiedot !!!
Nämä on muuttuneet vuosien varrella monta kertaa ! - Anonyymi
Jopa sf-c sivuilla järjettömän vanhaa tietoa !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731929Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 1411008
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu20969- 89685
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa106675Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 56624
- 58580